Kevään ensimmäiset joutsenet

Read Full Post »

Ihmeestä

Ihminen on mielenkiintoinen sana: ”-nen” on diminutiivin
pääte, eli ihminen on pieni jokin. Mutta mikä? ”Ihmi” on todella lähellä ”ihmettä”.
Olisiko ihminen pieni ihme? Etymologinen sanakirja ei tätä näin tunne. Mutta
näinhän joka tapauksessa on, että ihminen on pieni ihme. Ihmettely on myös
inhimillistä. Mutta mikä saa ihmisen ihmettelemään. Ihmettelyyn liittyy halu
ymmärtää, mutta myös ymmärryksen raja. Jos jokin on tämän rajan sisäpuolella,
emme sitä ihmettele, koska pystymme selittämän sen. Ihme on jotakin, joka on
selittämätöntä. Ihminen haluaa selittää kaiken ja sietää vain vaivoin
tietämättömyyttä. Kun tutkimme tietoisuuttamme, pyrimme löytämään siitä kohdan,
jossa jäljellä on vain ihmetys. Pyrimme siis jättämään selityksemme ainakin
hetkeksi taakse ja asumaan kohdassa, missä selitykset ovat vasta tulossa.

Asumisesta tulee mieleen sana ”viljely”, englannin kielen
sanaa ”cultivation”. Kultivonti, viljely on sana, joka kantaa mukanaan tärkeitä
merkityksiä. Jos viljelen hengitystäni, harjoitan sitä eri hengessä kuin jos
vain tekisin hengitysharjoituksia. Viljeleminen pitää sisällään ajatuksen
siemenestä, jonka istutan ja jota hoidan. Kastelen sitä, anna sille ravinteita
ja annan sille aikaa kasvaa. Kasvu ei koskaan tapahdu nopeasti. Kaikki kasvu on
pitkä prosessi. Viljely myös viittaa paikkaan, missä asun. Viljelen yleensä
asuinpaikkani peltoa, kasvimaata, ympäristöä. Viljelen sitä, missä olen
kotonani. Tämä on myös mielen harjoittamisen perusidea. Olen joka tapauksessa
tietoisuudessani, hengityksessäni, kehossani, näissä kaikissa kotonani. Miksi
en viljelisi sitä, antaisi sille ravintoa, pitäisi siitä huolta?  Kehomielen viljely on kuuntelua. Kun istun
alas ja vain kuuntelen kehomieltä, sen hengitystä, sen lämpöä, sen sykettä,
voin löytää kohdan, missä on vain ihme, vain ihmetys. Sieltä ei ole kiire pois
selitysten maailmaan, jossa salaisuuksia ei ole. Ei lainkaan kiire, ei
minnekään.

Read Full Post »