Huomioita filosofisesta praktiikasta ja mindfulness-menetelmästä

Aluksi tähän linkki seminaarista, jota pohtiessani nämäkin
ajatukset ovat syntyneet:

Ajatus filosofista pitämässä vastaanottoa, jossa hän auttaa
ihmisiä käsittelemään elämänsä ongelmia, synnyttää monia kysymyksiä: Miten
filosofin auttamistyö eroaa terapeutin auttamistyöstä. Millaiset ongelmat ovat
”filosofisia”? Mikä on filosofin menetelmä?
Jne.

Katson asiaa tietoisuustaitojen (mindfulness) ja buddhalaisen psykologian kannalta. Tämä
näkökulmahan on nyt uusien ”kolmannen aallon psykoterapioiden” ytimessä. Se voi
olla myös filosofisen praktiikan ytimessä.

Vaikkakin nykyään esimerkiksi terapiapuolella näytetään
korostavan lähinnä mindfulness-tekniikoita, eikä tekniikan takana olevaa
laajempaa viitekehystä, buddhalaista ”eksisenssianalyysia”, lähden itse tästä
laajemmasta näkökulmasta. Buddhalaisen ajattelun perusta ilmaistaan nk.
”neljässä jalossa totuudessa” ja ”kahdeksanosaisessa keskitien polussa”.
Mindfulness-tekniikka on viimeksi mainitun ”keskitien polun” seitsemäs askel.
Tämän askeleen ymmärtäminen vaatii mielestäni koko buddhalaisen inhimillisen
eksistenssin ominaispiirteitä kuvaavan analyysin ainakin jonkinasteista ymmärtämistä.
Niinpä lähden liikkeelle ”neljästä jalosta totuudesta”.

Seuraavassa joitakin omia tulkintojani Buddhan eksistenssianalyysistä,
”dharmasta”. Buddha muotoili alkuperäisen oivalluksensa neljään
perusprinsiippiin, joista ensimmäinen voidaan tulkita suurin piirtein
seuraavasti: (1) Elämään liittyy tyytymättömyyden/ kärsimyksen (dukha) luonne.
Usein sana ”dukha” käännetään sanalla ”kärsimys”, mutta kohdallisempi
suomenkielinen vastine mielestäni olisi sana ”tyytymättömyys”. Tämä käännös
tekee periaatteen ymmärrettävämmäksi. Suomen kielen sana ”tyytymättömyys”
viittaa jo toiseen prinsiippiin, eli halujen luonteeseen. Käsitteenä
”tyytymättömyys” avaa ”tyytyväisyys – tyytymättömyys” –akselin, joka edelleen
auttaa meitä ymmärtämään Buddhan ajatuskulkua. Olemme suuren osan ajastamme
tyytymättömiä … itseemme, toisiin ihmisiin, taloudelliseen tilanteeseemme,
maailman tapahtumiin jne. Elämäämme liittyy siis olennaisesti ”kärsimyksen”
aspekti.

Toinen prinsiippi: (2) Tyytymättömyytemme/ kärsimyksemme
johtuu halujemme luonteesta. Tämä on Buddhan eksistenssianalyysin peruslause,
ajatus, jota jo monet antiikin filosofit pitivät totena. Stoalaisilta löytyy
ehkä parhaat muotoilut tästä. Joka tapauksessa ajatuksen logiikka on helppo
nähdä: jos ymmärtäisimme haluta sitä, mikä joka tapauksessa tapahtuu ja
ymmärtäisimme olla haluamatta sitä, mikä ei toteudu, mitään ristiriitaa ei
olisi. Eläisimme tyytyväisinä elämämme joka hetki. Tyytymättömyytemme ja
kärsimyksemme on siis seurausta siitä, että haluamme jatkuvasti asioita, joita
emme voi saada: suurempaa vaurautta, kuin meillä on; jatkuvaa nuoruutta,
tunteiden muuttumattomuutta jne. Haluamme muuttumattomuutta maailmassa, joka on
jatkuvan muutoksen tilassa.

Kolmas prinsiippi on looginen
seuraus edellisestä: (3) On ymmärrettävä tämä haluamisen luonne. On ikään kuin
läpivalaistava se tapa, miten mieli toimii ja samalla läpivalaistava haluamisen
luonne. Tämä ei tarkoita, niin kuin usein väärintulkitaan, halusta luopumista. Kyse
on mielen toiminnan ymmärtämisestä, yhdenlaisesta tietoisuuden
läpivalaisemisesta, jolloin opimme ymmärtämään mielemme toimintaa, halumme
toimintaa ja samalla opimme ymmärtämään itseämme. Kyse on siis itsensä
kasvattamisesta, itsetuntemuksen tavoittelusta. Tämän ymmärryksen kasvaessa
pystymme sitten irrottautumaan epätarkoituksenmukaisista haluista ja sidoksista
tai ainakin tulemme niitä enemmän tietoisiksi. Tämä lisääntynyt tietoisuus
antaa meille sitten enemmän valinnanvapautta. Emme toimi enää samalla tavalla
automaattisesti, hirttäydy tai kiinnity heti erilaisiin haluamisemme
kohteisiin, vaan pystymme näkemään tämän toimintamallin läpi. Voimme tehdä
sitten tietoisempia valintoja.

Mielemme luo jatkuvasti erilaisia
fantasiamaailmoita, joihin kiinnymme. Mainostoimistot on valjastettu luomaan
niitä puolestamme! Itse asiassa koko markkinataloutemme perustuu tähän mielen
ominaisuuteen! Jatkuvan ostamisen logiikka perustuu jatkuvan haluamisen
logiikkaan.

Puhumme tässä siis normaalista mielen toimintamallista, joka
aiheuttaa meille kärsimystä ja tyytymättömyyttä. Kärsimys tässä mielessä on
siis ”normaalia”, ei ”sairautta”. Buddhalaisen psykologian kannalta voimme
kuitenkin ajatella, että kyseessä on nimenomaan eräänlainen normaalin mielen ”sairaus”,
koska sen tuloksena on jatkuva tyytymättömyys/ kärsimys. Buddhan kuvailemaa
neljättä prinsiippiä voidaankin pitää Buddhan määräämänä lääkkeenä edellä
kuvattuun normaaliin ”eksistenssivaivaamme”.

Neljäs prinsiippi: (4) Jotta pääsisit eroon tästä ”sokean
haluamisen” tuomasta kärsimyksestä, noudata ”kahdeksanosaista keskitien
polkua”. Tämän polku muodostuu kolmesta osiosta: (i) viisaus-osio (prajna),
eettinen toiminta –osio (sila) ja mielen harjoittamisen osio (samadhi).
Mindfulness-harjoitus on mielen harjoittamisen osion yksi osa ja koko polun
seitsemäs askel. [Jatkuu …]

Read Full Post »

Huomioita huomiosta, osa III

Päätin näiden huomioiden ekan osan huomioon, että huomio
haluaa kulkea omia polkujaan. Jos jatkaisin nyt muutaman ajatuksen siitä. Tässä
lisää alustavaa ”huomion fenomenologiaa”. Harjoittaessamme huomiota tulemme
myös tietoiseksi siitä, millaisia polkuja huomio kulkee ja opettelemme
ohjaamaan sitä myös selkeämmin merkatuille reiteille. Tässä voimme erottaa
ainakin kuusi keskeistä huomion ”kulkutapaa”:

(1) Huomio vaeltaa vapaasti sekä sisäisessä, että ulkoisessa
maailmassa.
(2) Huomio suunnataan yhteen kohteeseen.
(3) Huomiota kuljetetaan tietoisesti ennalta suunniteltua
reittiä yhdessä aistikentässä.
(4) Huomio kulkee vapaasti, mutta tietoisesti yhdessä
aistikentässä.
(5) Huomio laajennetaan aistikenttään kokonaisuudessaan,
fokus hajoaa myös periferiaan.
(6) Huomio kulkee vapaasti eri aistikentissä, mutta
tietoisena niiden sisällöistä.

(1) Huomio vaeltaa
vapaasti sekä sisäisessä, että ulkoisessa maailmassa. Se pysähtyy hetkeksi
kiinnostuksen kohteisiin ja jatkaa taas matkaansa. Tämä kuvaa normaalin, harjaantumattoman mielen
toimintatapaa. Huomaa, että tässä
erotetaan nyt mielen tasoista huomio omaksi ”tasokseen” ja mielen sisällöt
omiksi tasoikseen. Mielen sisältöjä ovat ulkoiseen maailmaan liittyvät viisi
aistikenttää ja sisäiseen maailmaan liittyvät aistisidonnaiset mielteet,
tunteet, mielialat ja kehon aistimukset. Tämä jako perustuu buddhalaiseen
psykologiaan (abhidharma). Huomio voi suuntautua kaikkien näiden kenttien
vaihteleviin sisältöihin. Kun huomio
vaeltaa vapaasti oman kiinnostuksensa mukaan kaikissa näissä kentissä, puhumme ”vaeltavasta
mielestä”, jopa ”apinamielestä” (monkey mind). Mieli hyppii siis kuin apina
oksalta toiselle ja sitä on vaikea ottaa kiinni, tai pysäyttää yhteen
kohteeseen.

Huomion harjoittaminen perustuu siihen, että sen kululle
asetetaan rajat. Tämä voidaan tehdä monella tavalla. Otan tässä esimerkiksi,
miten huomiolle voidaan asettaa rajoja kehotietoisuudessa. Huomio siis
suunnataan sisäiseen maailmaan ja erityisesti siihen, miten aistimme oman
kehomme ”sisäkautta”.

(2) Huomio suunnataan
yhteen kohteeseen, pidetään se siinä ja kun se karkaa, palautetaan se takaisin
samaan kohteeseen. Tämä on perusharjoitus. Yleensä tämä kohde on
hengitysliike, niin kuin koemme sen kehotietoisuudessamme. Aistimme niitä
vaikutuksia, joita pallean liike kehossamme aiheuttaa: sisäänhengitys laajentaa
ja uloshengitys supistaa, sisäänhengityksessä tunnemme paineen kasvavan
sisällämme, uloshengityksellä paine pienenee jne.

(3) Huomiota
kuljetetaan tietoisesti ennalta suunniteltua reittiä aistikentässä. Joskus
harjoittaja ei saa otetta hengitysliikkeestä, mitä se tarkoittaa tai miltä se
tuntuu. Hengitysliikkeen laskemisen sijaan silloin voidaan tehdä niin, että
lasketaan esimerkiksi tiettyjä kohtia kehossa, joissa tunnetaan painetta. Yksi
esimerkki tällaisesta reitistä voisi olla: 1. oikea polvi lattiaa vasten, 2.
vasen polvi lattiaa vasten, 3. oikea käsivarsi reittä vasten, 4. vasen
käsivarsi reittä vasten, 5. vasemman käden sormet oikean käden sormia vasten, 6.
peukalonpäät toisiaan vasten, 7. selkärangan alapää tyynyä vasten, 8. kieli
kitalakea vasten, 9. hengitysilma sieraimissa, 10. kohoava tunne päälaessa,
mikä liittyy selän ojentamiseen suoraksi.

Tämä on tapa, jota voidaan käyttää erityisesti kun halutaan
tutkia ja herkistää kehotietoisuutta. Kiinalaisessa qigong-perinteessä on
lukuisia tällaisia harjoituksia, joissa huomiota kuljetetaan esimerkiksi
meridiaaneja pitkin kehossa ja samalla aistitaan kehon liikettä ja meridiaaniin
kohdistuvaa venytystä.

(4) Huomio kulkee
vapaasti, mutta tietoisesti yhdessä ennalta valitussa aistikentässä. Tässä tavassa asetamme ennalta huomion
kululle rajaksi jonkin aistikentän (huomaa myös mielteet ym. sisäiset kentät).
Jos kenttänä on kehotietoisuus, se miten koemme kehomme, kun pyrimme aistimaan
sitä sisäkautta, annamme huomiomme vaeltaa vapaasti koetun kehomme kohdasta
toiseen. Olemme samalla kuitenkin jatkuvasti tietoisia siitä, mihin kohteeseen
huomio suuntautuu ja missä se viipyy. Emme kuitenkaan kontrolloi huomiota muulla
tavalla kuin pitämällä se kehon aistimuksissa. Tämä ei tietenkään ole helppoa,
koska mielen muut tasot tunkeutuvat tässäkin helposti huomion fokukseen.

(5) Huomio
laajennetaan aistikenttään kokonaisuudessaan, fokus hajoaa myös periferiaan.
Aluksi huomion fokus suunnataan
esimerkiksi hengitykseen. Harjoituksen
kypsyessä voidaan hiljalleen siirtyä vaiheeseen, jossa hengitys ei
varsinaisesti ole enää huomion keskiössä vaan siitä tulee yksi osa
kehotietoisuuden kokonaisuutta ja huomio laajenee kehotietoisuuden periferiaan
asti. Samoin kuin voimme avata katsettamme näkökentän periferiaan, voimme avata
huomiotamme myös kehotietoisuudessa ja pyrkiä olemaan läsnä yhtä aikaa koko
kehotietoisuudessa.

(6) Huomio kulkee
vapaasti eri aistikentissä, mutta tietoisena niiden sisällöistä. Kun olemme
vakiinnuttaneet ”havainnoivan itsen” näkökulman, voimme palata kohtaan (1),
harjaantumattomaan mieleen, ”aloittelijan mieleen”, mutta nyt tietoisena sen
liikkeistä. Tämä tarkoittaa läsnäoloa (mindfulness, ”sati”) siinä, mikä
kulloinkin ilmenee tietoisuudessa. …
Helpommin sanottu kuin tehty!

Harjoitus tekee meidät joka tapauksessa tietoisemmaksi
kahdesta maailmasta, siitä maailmasta mikä on niin kuin se on ja siitä
maailmasta, jonka mieli kuvittelee. Mieli kuvittelee jatkuvasti oman
maailmansa, joka usein vastaa huonosti sitä maailmaa, jossa elämme ja tämä
ristiriita on monen pahan olon (”dukha”, ”kärsimys”, ”tyytymättömyys”)
taustalla.

Read Full Post »

Huomioita huomiosta, osa II

”Ilmiöllä on alku, keskikohta ja loppu.” Tämä on
muistinvarainen sitaatti eräästä buddhalaisesta suutrasta, tietoisuuden
harjoittamisen oppaasta. Tekstissä viitataan tapaan, miten koemme ilmiöt
tietoisuudessamme. Sekä ulkoisen maailman että sisäisen maailman ilmiöt
esiintyvät jatkuvasti muuttuvina, eräänlaisena virtana. Ne nousevat tyhjästä ja
katoavat tyhjään. Suuntaamalla huomiomme ilmiöön ja pyrkimällä näkemään sen
alku, keskikohta ja loppu, pyrimme tuleman tietoiseksi tästä ilmiön muuttuvasta
ja katoavasta luonteesta.

Lause viittaa sekä ”suuriin ilmiöihin” kuten elämä tai vähän
pienempiin ilmiöihin, kuten hengitys. On mielenkiintoista, miten buddhalaisessa
psykologiassa kuljetaan jatkuvasti yksityisestä yleiseen ja jälleen takaisin
yksityiseen. Toisin sanoin: miten yksityisen ilmiön avulla opetellaan yleisiä
lainalaisuuksia. Lähtökohtana on esimerkiksi hengitys, sen vaiheiden ja
lainalaisuuksien kokemuksellinen ymmärrys ja päämääränä elämän lainalaisuuksien
ymmärrys.

Huomion suuntaaminen hengitykseen on perusharjoitus.
Laskemme hengityksiä ”yyyyksiiii… kaaaaksiiii … jne.” Kun huomion suuntaamisen
kykymme kehittyy ja kykenemme pysyttämään huomiomme kohteessaan vähän pidempään,
otamme harjoitukseen mukaan enemmän yksityiskohtia. Ilmiön alku, keskikohta ja
loppu ovat tällaisia yksityiskohtia. Lausuessamme mielessämme lukusanan ”yksi”
suuntaammekin nyt huomiomme jokaiseen kirjaimeen erikseen ja tulemme
tietoiseksi, emme vain siitä, miten tämä sana nousee tietoisuuteemme vaan miten
sen yksittäiset kirjaimet nousevat tietoisuuteemme perätysten. Suuntaamme ensin
huomiomme siihen kohtaan, mikä on ”ennen ajatusta” (kiin. ”hua-tou!, ”ajatuksen
alku”). Tässä kohdassa ei vielä ole ajatusta, siis kohta mielessämme lausumaa
sanaa. Pyrimme sitten ikään kuin aistimaan, miten tähän tyhjyyteen nousee sanan
ensimmäinen kirjain, sitten toinen, sitten kolmas ja sitten neljäs. Lopuksi
huomaamme, miten sana katoaa ja jäljelle jää taas vain tyhjä tila. Huomio on tässä kuin kapea valonsäde, jolla
valaisemme pimeän huoneen seinälle kirjoitetun sanan kirjain kirjaimelta
pyyhkäisemällä sanaa lampullamme.

Tämä harjoitus opettaa tietoisuudesta paljon, mutta paljon myös
ilmiöistä yleisemmin. Alamme selkeämmin huomata erilaisten ilmiöiden alun,
keskikohdan ja lopun. Zen-perinteessä on paljon erilaisia taiteiden ja taitojen
teitä, joissa rituaalisesti opetellaan tätä ilmiöiden luonnetta luomalla
harjoitustilanne niin, että siinä on selkeä alku, keskikohta ja loppu.
Harjoitus yleensä rajataan kummastakin päästään kumarruksella. Näin tehdään
teeseremoniassa, karaten katassa tai vaikkapa zenin zazen-harjoituksessa. Harjoituksessa pyritään sitten olemaan läsnä
tavalla, jota kuvasin hengityksen laskemisen yhteydessä: huomio pidetään
herpaantumatta keskittyneenä juuri siihen eleeseen tai liikkeeseen tai mielen
aktiin, joka nousee tai tehdään juuri nyt.

Tällä tavalla opettelemme olemaan läsnä toiminnassamme,
mutta opettelemme myös päästämään irti. Erilaisten takertumien tai sitoutumien
tunnistaminen on buddhalaisen psykologian ydintä. Kun on aika päästää irti, niin on aika
päästää irti! Tästä tulee väkisinkin mieleeni eräs zen-tarina (ja zenissä näitä
tarinoita riittää!) Tapahtui muinaisessa Kiinassa, että kaksi zen-munkkia,
nuorempi ja vanhempi, matkasivat kävelleen kohti naapuriluostaria. Sateen
jälkeen tie oli paikoitellen vesipurojen ja suurten lammikoiden katkaisema. Kun
he lähestyivät yhtä tällaista lammikkoa, he näkivät että nuori nainen seisoi
lammikon reunalla miettien, miten sen ylittäisi kuraamatta jalkojaan ja
kenkiään. Nuori munkki ohitti naisen sanomatta sanaakaan. Vanhempi munkki sen
sijaan pysähtyi naisen vierelle, kumartui ja sanoi: ”Hyppääpä selkään, niin
minä kannan!” Päästyään lammikon yli,
nainen hyppäsi munkin selästä alas ja kumarsi kiitokseksi. Munkit jatkoivat
hiljaisina matkaansa. Ilta jo saapui ja luostari alkoi häämöttää alhaalla
laaksossa. Silloin nuorempi munkki ei voinut enää pidätellä, vaan torui
munkkiveljeään: ”Miten sinä saatoit ottaa tuon naisen reppuselkään, sehän on
kaikin tavoin vastoin luostarimme sääntöjä!” Tähän vanhempi munkki tokaisi:
”Niin … minä jätin hänet tuonne lammikon rannalle … sinä näytät kantavan häntä
edelleen selässäsi!”

Alku … keskikohta … ja loppu …

Read Full Post »