Funktionaalisesta kehotietoisuudesta

”Funktionaalisen kehotietoisuuden” koulutusohjelmani alkaa
olla valmis. Mitä tarkoitan tässä yhteydessä sanalla ”funktionaalinen”?
Oikeastaan olen päätynyt tämän termin käyttöön joidenkin kriittisten
havaintojeni perusteella. On olemassa koko joukko erilaisia kehotietoisuuteen
tähtääviä menetelmiä, joista mielestäni puuttuu ajatus siitä, miten harjoitus
viedään arjen elämään tai tämä yhteys on heikko, eli mikä on tietyn
harjoituksen funktio arjen elämän kannalta. Annan esimerkin.

Voimme maata selällämme, kieriskellä lattialla ja etsiä sen
avulla ja saavuttaakin tietoisuutta kehostamme. Mutta seuraava kysymys kuuluu,
miten pystymme viemään tämän tietoisuuden jokapäiväisen elämämme askareisiin,
nostamiseen, kävelemiseen, seisomiseen, istumiseen, työntämiseen jne. Emme
välttämättä mitenkään. Omassa
ohjelmassani tämä on peruslähtökohta. Jokaisesta harjoituksesta pitää voida
kysy, mikä on sen funktio kehon arkisen käytön kannalta. Arjen liikkeissämme on
jokin funktio: me nostamme, työnnämme, ojennamme esineitä, kannamme, osoitamme
jne. Funktionaalisen kehotietoisuuden ohjelmassa tutkimme sitä, mikä on kehon
optimaalisen käytön tapa näissä arkisissa liikkeissä. Miten kannamme,
kävelemme, seisomme niin, että kykenemme tekemään sen mahdollisimman
taloudellisesti ja rennosti käyttäen hyväksi kehon rakenteellista voimaa ja
lihasvoimaa niin vähän kuin mahdollista. Tämä vapauttaa liikettämme, itse
asiassa koko olemistamme ja lisää voimavarojamme, kun emme tuhlaa niitä epäfunktionaalisiin
toimintamalleihin.

Mitä tämä tarkoittaa liikkeen kannalta? Se tarkoittaa kahta
asiaa: kehon rakenteellisen tuen tiedostamista, joka tarkoittaa tukirakenteiden
asettamista optimaaliseen linjaan voiman suuntaan nähden; ja toisaalta koko
kehon liikettä, jossa liikkeen kineettinen ketju tiedostetaan maasta jaloista
ja selästä kohti käsiä ja päälakea. Tämä opettaa koko kehon rentoa voimankäyttöä
ja pudottaa pois jännittynyttä paikallista lihastyötä. Puhumme siis
perustavista ihmiskehon ergonomisista periaatteista.

Esimerkki. Makaan selälläni, ojennan kädet lattialle pääni
yläpuolelle ja ojentelen käsiäni vuorotellen. Voin tässä asennossa pyrkiä
aistimaan, mitä kehossa tapahtuu. On monta erilaista tapaa hahmottaa, mitä
tässä tapahtuu riippuen siitä, millaista ”tekniikkaa” olemme harjoitelleet ja
mihin mielemme sijoittaa ”liikekeskuksen”. Tällaiset ”liikekeskukset” ovat kuitenkin
teoreettisia malleja, jotka ohjaavat liikkeitämme. Esimerkiksi: tekniikoissa, missä kehoa ei
hahmoteta kokonaisuutena, liike voidaan kokea syntyvän jostakin pallean
tienoilta. Jos minä makaan maassa selälläni ja ojennan vaikkapa oikeaa kättäni
lattiaa pitkin ylös, tunnen samalla oikean jalkani työntävän vastavoiman
alaspäin ja koko oikean puolen vartalostani venyvän ja vasemman supistuvan. Ei
ole mitään ”liikekeskusta” vaan koko oikean puolen lihastoimintaketjun
aktiivinen venyminen ja vasemman puolen supistuminen. Voin kyllä keskittymällä
katkaista tämän ketjun keskeltä ja pyrkiä pitämään jalkojen voiman liikkeestä
irrallaan, mutta se vaatii ponnistelua. Eli tehdessäni tämän liikkeen aktivoin
koko kineettisen ketjun jaloista ylös sormenpäihin aivan kuin jos tekisin sen
seisten, jossa liikkeen tuki on aina maassa. Eli: jos nostan oikealla kädelläni
pallon ylhäällä olevaan koriin tapahtuu sama koko lihastoimintaketjun
aktivoituminen. Liikkeen tuki on lattiassa ja liikkeen kineettinen ketju kulkee
lattiasta jalan ja selän kautta käteen.

Toinen esimerkki. Jos haluan tiedostaa ja avata
hengitysliikettäni, on huomattava, että selinmakuulla hengitys toimii hyvin eri
tavalla kuin pystyasennossa, jossa vietämme kuitenkin suurimman osan
valveillaoloaikaamme. Siksi hengitystä kannattaa tutkia ja avata hyvässä
pystylinjauksessa. Miksi hengitys toimii eritavalla makuuasennossa? Koska maan
vetovoima vetää palleaa ja muuta hengityslihaksistoa alaspäin eli selän
suuntaan. Pystyssä tämän vedon suunta on alaspäin. Tässä on todella suuri ero.
Otapa kilon paino käteesi ja ojenna kätesi sitten suoraan eteenpäin. Aisti,
miltä painon kannatteleminen tuntuu. Pidä kätesi samassa asennossa ja asetu
selinmakuulle ja aisti sitten, miltä painon kannatteleminen tuntuu: aika lailla
erilaiselta ja helpommalta, kun käsipainon paino suuntautuukin nyt käsivartta
pitkin kohti selkää. Hengitykseen osallistuvat lihakset työskentelevät myös
aina maan vetovoimakentässä ja tämän vetovoiman suunta määrää sitä, miten
joudumme lihaksistoamme aktivoimaan. Pallea ja muut hengityslihakset painavat
varmaan vähintään tuon kilon, joka tarkoittaa, että selinmakuulla hengitys
tapahtuu aika lailla eri tavalla kuin pystyasennossa. Tarkemmin: tila jonka
hengitys kehosta täyttää, on erilainen. Tästä seuraa esimerkiksi se, että nk.
vatsahengitys tapahtuu eri tavalla seisten kuin maaten.

Oli kehotietoisuuden ”tekniikka” tai ”koulukunta” mikä tahansa,
mitä harjoitamme, niin aina on järkevää kysyä, mikä on harjoituksen funktio,
miten harjoitus vaikuttaa arjen olemiseemme, miten harjoitus korjaa
epäfunktionaalisia toimintamallejamme. Mitään teoreettista liikemallia ei pidä
ottaa liian tosissaan. Kriittinen ja tutkiva suhtautuminen on aina paikallaan,
niin myös kehotietoisuuden tutkimisessa.

Read Full Post »

Valon pisaroita

Tässä pari huomiota valosta, jota buddhalaiset harjoittajat
kovasti peräänkuuluttavat. Tämä liittyy myös opettamiseen näissä perinteissä.
Erityisesti zen-perinnettä kannattelee suuri kertomus, jossa kuvataan, miten
Buddhan valaistumiskokemus on siirtynyt opettajalta oppilaalle jo kahden ja
puolen tuhannen vuoden ajan ja tämä kokemus antaa myös opettajalle eräänlaisen
ehdottoman auktoriteetin. Tämä kokemus sitten auktorisoidaan nk. ”dharman
siirrossa”, joka on muodollinen seremonia, jossa dharman, siis Buddhan opin,
opettajuus otetaan vastan

Tämä on hyvin, hyvin monimutkainen kuvio, jota en yritäkään
avata tässä. Tähän kuvioon liittyy lännessä Brian Victorian kirjoittama kirja
Zen at War ja sen aiheuttama keskustelu siitä, miten suuret japanilaiset
valaistuneet mestarit toimivat toisessa maailmansodassa. Victoria osoittaa
kirjassaan, miten monet valaistuneet mestarit kannattivat täydestä sydämestään
japanilaista militarismia ja olivat omin käsin näyttämässä, miten vihollisen
kaula katkaistaan ”tyhjällä mielellä”. Yksi johtopäätös, minkä eräs
japanilainen nykyinen zen-mestari tästä touhusta on vetänyt, kiteytyy hänen
sanontaansa: ”Todays enlightement is tomorrows mistake”.

Tämä lyhyenä johdantona ja mittakaavana. Mitä tällä
valaistumisella buddhalaisessa perinteessä oikein tarkoitetaan? Jos joku kysyy
sinulta – tai minulta – oletko valaistunut, mitä hän tarkoittaa? Ensinnäkin: ei
ole olemassa mitään ”valaistumista” sinänsä. Ensiksi kysyjän pitäisi määritellä käsitteensä. ”Valaistuminen”
on yleiskäsite kuten vaikkapa ”kahvi”. Ei ole mitään kahvia sinänsä. Jos kaksi
kahvin juojaa keskustelee kysymyksestä, miltä kahvi maistuu, onko se kitkerää
vai makeaa, ja toinen heistä tuntee vain espresson ja toinen sokerilla
maustetun cappuccinon, niin he eivät keskustele samasta asiasta. Tai jos
totean, että join kupin kahvia, en oikeastaan kerro paljonkaan siitä, mitä
join, miltä juomani maistui. Sama pätee ”valaistumisen”
käsitteeseen niin zen-perinteessä kuin buddhalaisessa perinteessä yleensä. Jos
katsomme zen-perinnettä, sen kahdella koulukunnalla, Rinzailla ja Sotolla
näyttää olevan hyvin erilaiset käsitykset tämän käsitteen luonteesta. Tai siis
tarkemmin ottaen siitä, mihin kokemukseen sillä viitataan.

Käsitteenä ”valaistuminen” käyttää valon metaforaa. Kun
avaamme tätä käsitettä, pitää kysyä, mihin tällä valon metaforalla viitataan,
mikä on se, mikä valaisee. Yleinen käsitys lienee, että kyseessä on ymmärryksen
valo. Selitän asiaa toisen metaforan avulla. Mikä on se, mitä pyrimme
ymmärtämään, valaisemaan ymmärryksen valolla? Se on tietoisuutemme, sen
rakenteet ja toimintatavat. Voimme kuvata tietoisuuttamme korkeana
rakennuksena, jossa on yogacara-filosofian mukaan (johon zenkin nojaa) kahdeksan kerrosta. Nopeasti luetellen nämä
kerrokset ovat seuraavat: näkö-, kuulo-, haju-, maku-, ja kosketustietoisuudet;
mielteitä luova mieli kuudentena aistina; haluava, ehdollistettu ego-tietoisuus
ja kahdeksantena ja pohjakerroksena perustatietoisuus tai varastotietoisuus,
jota zen kutsuu Buddha-luonnoksemme.

Harjoittaessamme tietoisuuttamme, istumalla siis alas
tyynyllemme tekemään zazeniä, otamme ikään kuin lampun käteemme ja ryhdymme
tutustumaan tähän kahdeksankerroksiseen taloon. Se on huonosti valaistu ja
täynnä pimeitä huoneita, joista emme erota yksityiskohtia. Etenemme
harjoituksessamme kuitenkin systemaattisesti kerros kerrokselta, valaisemme
jokaisen kerroksen jokaisen sopukan ja etenemme systemaattisesti kohti kellaria
ja talon perustusta kohti ”Buddha-luontoamme”. Tätä voisi pitää Soto-koulukunnan näkemyksenä
tai kuvauksena siitä, mitä kutsutaan ”mielen hiljaiseksi valaisemiseksi”. Rinzai-koulukunnalla
on toinen näkemys. Oppilaita kehotetaan hyppäämään suoraan hissiin, painamaan
pohjakerroksen nappulaa ja menemään suoraan alas kellariin. Usein kuitenkin
näyttää käyvän niin, että hissi ei ole paikalla, oppilaat hyppäävät
hissikuiluun ja pohjakosketus on aika rysäys … ja aika vähän ehditään nähdä
matkalla alas. Tätä metaforaa voisi kehitellä moneen suuntaan, mutta jätän sen
nyt tähän. Mutta joka tapauksessa jotakin tällaista valon metaforalla
tavoitellaan. Tietoisuuden rakenteiden läpivalaisemista niin, että sen kaikki
tasot, sen kaikki kerrokset tulevat läpikotaisin tutuiksi, ”ymmärryksen valon”
valaisemiksi.

Omalta kohdaltani voin todeta, että mitä enemmän kuljen
tässä talossa, mitä enemmän pyrin sitä valaisemaan, sitä enemmän löydän pimeitä
nurkkia ja huoneita ja kokonaisia kerroksia, joiden valo on hyvin heikko. En siis ole kyennyt valaisemaan tätä koko
taloa, en lähimainkaan, mutta koen olevani todella onnekas siitä, että olen
onnistunut löytämään valon pisaroita.

Read Full Post »

Lihan filosofi Rinzai Gigen

Aina silloin tällöin tulee mainittua Kiinassa 800-luvulla
eli Tang-dynastian aikana vaikuttanut zen-munkki Linji tai japaniksi Rinzai,
jonka nimi esiintyy oman zen-linjani nimessä. Kirjoitin edellisissä huomioissa
pari huomiota filosofiasta, jota kutsuin ruumiittomaksi. Millaista sitten olisi
filosofia, jossa liha on kohdallaan, jossa veri virtaa edelleen suonissa ja
ruoka suolissa? Ei, en tarkoita tällä ranskalaisen Maurice Merleau-Pontyn
filosofiaa, puhun nyt Rinzaista, tuosta 1200-vuotta sitten vaikuttaneesta
zen-munkista. Hänen puheitaan ja tarinoita hänestä on säilynyt yhden ohuen
kokoelman verran, joka on käännetty myös englanniksi. Yksi käännös on Irmgard Schloeglin The Zen Teaching of
Rinzai. Kirja löytyy pdf-tiedostona netistäkin.
Aloitin joskus tämän kirjan kääntämisen, mutta se jäi kesken. Tässä muutama
ote. Heti alkuun ehkä kuuluisin:

***

Mestari istui korkealle tuolilleen ja sanoi:
”Punaisessa lihakasassanne asustaa tosi ihminen, joka ei kuulu mihinkään
luokkaan, ja joka lakkaamatta kulkee sisään ja ulos kasvojenne rei’istä. Te,
jotka ette ole vielä todistaneet häntä, pitäkää varanne, pitäkää varanne.”

Silloin yksi munkki astui esiin ja kysyi, millainen oli tämä
todellinen ihminen, joka ei kuulu mihinkään luokkaan.

Mestari astui alas istuimeltaan, tarttui munkkia rinnuksista
ja huusi: ”Puhu! Puhu!”

Munkki epäröi.

Mestari sysäsi munkin pois ja sanoi: ”Todellinen
ihminen, joka ei kuulu mihinkään luokkaan – mikä paskatikku!”

Sitten hän palasi huoneeseensa.

***

Tien seuraajat, mieli on olio jolla ei ole muotoa mutta
silti se täyttää kaikki kymmenen ilmansuuntaa. Silmässä sitä kutsutaan
näkemiseksi, korvassa kuulemiseksi, nenässä haistamiseksi, suussa puhumiseksi,
käsissä tarttumiseksi, jaloissa kävelemiseksi. Perustaltaan se on vain yksi
valo, joka hajoaa kuudeksi aistiksi. Koska mieli on ei-olemassaoleva, olet
vapaa siinä paikassa, missä olet. Miksi
puhun näin? Siksi että näen, miten ryntäilette edestakaisin mieli kuohuksissa
ja juututte vanhojen mestareiden virittämiin turhanpäiväisiin ansoihin. Tien
seuraajat, omaksukaa minun asenteeni ja leikatkaa irti Sambhogakaya Buddhan ja
Nirmanakaya Buddhan päät. He, jotka tyytyvät saavuttamaan vain Bodhisattvojen
kymmenen tasoa, ovat kuin orjia. He, jotka ovat tyytyväisiä saavutettuaan
universaalin ja ihmeellisen heräämisen, muistuttavat häpeäpaaluun ketjulla
sidottuja vankeja. Pyhimyksiä ja erakkobuddhia voisi verrata sontaan
käymälässä, heräämistä ja nirvanaa aasien liekapuuhun. Miksi näin? Teillä on
vaikeuksia, koska ette ole vielä ymmärtäneet kolmen asamkhyeya kalpan tyhjyyttä.

Näin ei tee todellinen tien seuraaja, joka pyyhkii pois
vanhan karmansa hyväksymällä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat. Hän antaa
asioiden kulkea omalla painollaan. Hän pukeutuu niin kuin sopii, hän lähtee kun
haluaa, jää jos siltä tuntuu. Koskaan hänen mieleensä ei tule etsiä buddhuutta.
Miksikö? Eräs vanha mestari on sanonut näin: ”Jos etsit Buddhaa tahtosi
avulla, hänestä tulee syntymän ja kuoleman suuri ennusmerkki.

***

Kunnianarvoisat kuulijat, käyttäytykää niin kuin normaalisti
käyttäydytte ja pidättäytykää harhakuvitelmista. Aina löytyy joku kaljupää,
joka ei osaa erottaa oikeaa väärästä. He kuvittelevat näkevänsä jumalia ja
paholaisia; osoittavat joskus itään, joskus länteen; puhuvat mielellään
kauniista säästä tai sadeilmoista. Jonakin päivänä he joutuvat kohtaamaan Yaman
(kuoleman tuomarin), maksamaan velkansa ja nielemään punahehkuisia
rautapalloja. Te olette hyvien perheiden poikia ja tyttäriä, älkää te takertuko
heidän ketuntemppuihinsa ja menettäkö järkeänne. Sokeat tyhmyrit! Varmasti
koittaa aika, jolloin joudutte maksamaan ylöspitonne.

***

Arvoisat Tien seuraajat, mikä on se Dharma, josta minä
puhun? Minä puhun mielen perustasta (mielen maa), siitä joka kykenee
tunkeutumaan yhtä hyvin maalliseen kuin pyhään, puhtaaseen ja
epäpuhtaaseen, absoluuttiseen totuuteen ja suhteelliseen totuuteen.
Olennaista on kuitenkin, että ette tee sellaisia erotteluita kuten maallinen ja
pyhä, puhdas ja epäpuhdas, absoluuttinen ja suhteellinen totuus ja sitten
kuvittele, että nimeämällä ne tuntisitte ne. Ihminen ei voi tuntea sitä, mikä
on absoluuttista mikä suhteellista totuutta, maallista tai pyhää, vain nimen
perusteella. Tien seuraajat! Ymmärtäkää tämä ja käyttäkää tätä, mutta älkää
antako tällaisia nimiä. Kutsun tätä ”salaperäiseksi periaatteeksi”.

***

Tien seuraajat, älkää antako vanhojen mestareiden huijata
itseänne, heidän, jotka joka paikassa julistavat: ”Minä tunnen zenin, minä
ymmärrän Tien.” Sanat virtaavat heidän suustaan kuin vuoristopurot. Kaikki
tämä on vain helvetillistä karmaa synnyttävää toimintaa. Todellinen Tien opiskelija ei etsi maailmasta
vikoja. Hän pyrkii näkemään selkeästi – heti, hukkaamatta aikaa. Täydellisesti
selkeä näkemys – siinä kaikki. Muuta ei ole.

***

… Puhuu kuin Yrjö Kallinen!!

Read Full Post »

Huomioita filosofisesta praktiikasta

Oli opettavainen Filosofinen –praktiikka seminaari. Päivä
antoi aika kattavan kuvan siitä, mitä filosofisella praktiikalla tarkoitetaan
ja mitä siellä tehdään. Käytännön esimerkkejäkin esitettiin sopivasti. Tässä
muutamia ajatuksia, joita itselläni heräsi … tai oikeastaan vain kaksi:
filosofien ruumiittomuus ja tradition puute. Tarkennan.

Filosofisen praktiikan harjoittajat näyttävät hahmottavan
ihmisen yhtä ruumiittomana kuin psykoterapeuttien enemmistö. Interventiot
tapahtuvat kielen ja mielen tasolla, joka on eri kuin ruumis. En nyt tässä ala
jankuttaa kehomielestä, olen tehnyt sitä jo tarpeeksi. Tämä on minusta joka
tapauksessa aina yhtä käsittämätöntä, koska esimerkiksi kehon harjoitteiden
vaikutus mieleen on niin ilmeinen. On tutkittu, että kolme kertaa viikossa
tapahtuva liikuntaharjoitus on masennuksen hoidossa yhtä tehokasta kuin parhaat
masennuslääkkeet. Filosofikin voisi viedä ahdistuneen asiakkaansa pelaamaan
ensin tunnin sählyä ja keskustella hänen kanssaan vasta sitten, niin hän huomaisi,
että ahdistuksen terä on jäänyt sählykentälle ja asiasta on helpompi puhua. Ahdistunut
ihminen ei tule vastaanotolle ahdistuneen mielen tai kielen kanssa. Hän tulee
sinne koko kehomieleltään mykkyrässä. Ja tämä mykkyrä tuntuu ja näkyy erityisesti
hänen kehossaan … jo ensi katsomalta. Ja mitä tekee filosofi tai terapeutti?

Eräs jossakin koulutuksessani ollut mielenterveystyötä
tekevä hoitaja kertoi kerran, että heillä oli työpaikalla nuorten
mielenterveyskuntoutujien kanssa projekti, jossa käytiin porukalla pelaamassa
sählyä. Kaikista kuntoutusinterventioista se oli ollut tehokkainta ja
kokemukset olivat todella positiivisia. Lääkärit lopettivat projektin, koska
sen vaikuttavuudelle ei voinut löytää lääketieteellistä perustaa. Niinpä!

Olen itse ollut onnekas saadessani opiskella filosofiassa
kahta traditiota: läntistä ja itäistä. Tästä näkökulmasta näyttää siltä, että nyt
”viisaudesta” kiinnostuneet filosofit joutuvat ikään kuin rekonstruoimaan
filosofiansa. Lännessä filosofia ”viisauden rakastamisena” tai ”hyvän elämän
etsimisenä” on murtunut traditio. Filosofit kääntyvät kohti antiikkia,
stoalaisia tekstejä, lukevat Hadot’n tutkimuksia ja yrittävät sen kautta
ymmärtää, miten elämän filosofiaa antiikissa harjoitettiin ja miten se
liitettiin arjen elämään erilaisin harjoittein. Tämä harjoittamisen perinne on
lännessä kuitenkin katkennut. Filosofisessa
praktiikassaan filosofit näyttävät kuitenkin ponnistavan sieltä. On tietysti
totta, että kristillisessä luostarilaitoksessa on säilynyt harjoittamisen
traditio mystiikan perinteessä. Kristillinen mystiikka ei ole kuitenkaan kovin
harrastettua filosofien keskuudessa.

Itselläni ei ole tätä ongelmaa. Voin vapaasti nojata 2500-vuotta vanhaan buddhalaiseen perinteeseen, erityisesti sen Rinzai-zenin koulukuntaan.
Buddhalainen perinne on tuhansia vuosia vanha katkeamaton, elävä ja
elinvoimainen perinne, jonka harjoitusmenetelmät ovat tuhansien vuosien
kuluessa hioutuneet ja jonka teoreettinen kirjallisuus on käsittämättömän
laaja. Tätä kirjallisuutta voidaan pitää filosofisena tai paremminkin
fenomenologisena psykologiana, koska se pyrkii kuvaamaan harjoitusprossin
aikaansaamia muutoksia ja tiloja tietoisuudessa. Kaiken kaikkiaan buddhalainen
harjoitus, vaikkapa mindfulness, voidaan nähdä fenomenologisena prosessina,
oman tietoisuuden selkeyttämisenä, omien ennakkoluulojen läpivalaisemisena.

Read Full Post »

Huomioita huomiosta, osa IV

Näiden huomioiden osassa I otin esimerkiksi tietoisuuden aktin, jossa katson puuta. Tilanne oli siis: ”Minä katson puuta”. Kuvasin myös sitä, miten katsoessani puuta huomioni voikin suuntautua muihin mieleni tasoihin ja en olekaan kovin tietoinen tästä puun katsomisestani. Totesin myös: ”Huomio on siis alustavasti ehkä jonkinlaista intentionaalisen aktin laatua, sen eräänlaista intensiivisyyttä, joka nostaa juuri sen aktin tietoisuuteni keskiöön ja jättää muut aktit tietoisuuteni periferiaan.” Tähän haluan nyt palata ja kuvata tarkemmin tätä huomion laatua, mikä saa huomioni pysymään kohteessa. Tämä laatu on lyhyesti sanottuna ”ihmettely”.

Mitä tarkoittaa, että katson jotakin ihmetellen. Ihmehän on jotakin, jota en osaa selittää. Se on jotakin uutta, jota en ole tavannut aikaisemmin ja josta minulle ei ole vielä muodostunut ennakkokäsitystä. Pieni lapsi kohtaa jatkuvasti maailmassa uusia asioita. Hänelle maailma on jatkuvaa ihmetystä. Voimme nähdä ihmisen kaikkien maailman selitysten perustuvan ihmettelyyn. Inhimillinen eksistenssi on perustaltaan tätä ihmettelyä. Synnymme maailmaan, joka on valmiina jo ennen meitä. Ihmettelemme sitä, tartumme siihen, maistamme, haistamme, kosketamme sitä, kierrämme sitä ympäriinsä. Hiljalleen opimme ymmärtämään sitä. Tutustumme erilaisiin maailman selitysmalleihin: tieteeseen, taiteeseen, uskontoon, filosofiaan. Niiden kaikkien alku voidaan nähdä tässä perustavassa ihmettelyn aktissa. Hiljalleen kadotamme alkuperäisen kykymme ihmetellä. Maailma tulee meille rutiininomaisesti ymmärretyksi. Lakkaamme ymmärtämästä, että maailman selityksemme, ajatustottumuksemme ovat vain tilapäisiä ja muuttuvia. Maailma ei ole koskaan lopullisesti ymmärretty vaikka kuvittelemme niin.

Mitä teemme, kun alamme harjoittaa mieltämme ja tutkimaan huomion suuntaamisen taitoamme. Huomaamme, että mielemme vaeltaa kohteesta toiseen; huomion on vaikea pysytellä yhdessä kohteessa, sen liike on rutiininomaista. Havaitsemme kohteen ja kuvittelemme jo tietävämme sen. Siirrymme seuraavaan kohteeseen. Mielen harjoittaminen tarkoittaa havaintoprosessin hidastamista niin, että pystymme erottamaan siitä eri vaiheita. Huomion suuntaaminen kohteeseen ja sen pitäminen siinä vähän pidempään on yksi näistä harjoituksen kannalta keskeisistä vaiheista. Miten saamme huomiomme pysähtymään myös epäkiinnostavaan kohteeseen: ottamalla ihmettelevän asenteen! Zen perinteessä korostetaan palaamista ”aloittelijan mielentilaan”. Mitä tämä tarkoittaa? ”Aloittelijan mielentila” tarkoittaa juuri sitä pienen lapsen mielentilaa, jossa hän kohtaa jonkin asian ensimmäistä kertaa elämässään. Tämä on se asenne, jota harjoittelemme huomiomme suuntaamisessa. Kun asetamme huomiomme kohteeksi minkä tahansa aistisisällön tai mielen sisällön, meidän tulisi liittää siihen ihmettelyn asenne, kohdella huomiomme kohdetta ikään kuin havaitsisimme sen ensimmäistä kertaa elämässämme. Tämä tarkoittaa jatkuvaa palaamista alkuun, ennakkokäsitysten poispudottamista, maailman näkemistä sellaisena ihmeenä, mitä se todellisuudessa onkin.

Read Full Post »