Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for huhtikuu 2011

”Japania ei ole.”
Outo aloitus tähän aikaan, mutta lause tuli mieleeni, kun katselin
telkkarista ohjelmaa, missä eräs joogaopettaja kertoi muuttaneensa Intiaan
asumaan opettajansa ashramiin, siis yhteisöön. Muistan tuon lauseen jostakin
80-luvun loppupuolelta Italiasta, Scaramuccian zen-luostarista, jossa istuin
silloin taas jotakin elokuun viikon sesshiniä. Gencho, eräs italialainen
zen-munkki, joka oli asunut silloin Scaramucciassa viitisen vuotta, oli
kirjoittanut artikkelin luostarin julkaisemiin ”Huomioihin” [Notiziario] ja
antanut sille tämän otsikon. Hän toi jutussaan esiin ilmiön, joka on tavallinen
lännessä monien itäisten perinteiden harjoittajien keskuudessa. Monet
länsimaiset henkisten perinteiden harjoittajat ajattelevat, että jossakin idässä,
ehkä Japanissa, Intiassa, Thaimaassa tai ehkä Kiinassa on jokin henkinen El
Dorado, kultainen kaupunki, jossa suuret ja mahtavat opettajat, valaistuneet
mestarit voivat avata heille henkisyyden salat. Tätä ”El Doradon harhaa” Gencho halusi
artikkelissaan vähän ravistella.

Ilmiö on monitahoinen. Siihen liittyy erilaisiin kulisseihin
samaistuminen mitä moninaisimmissa muodoissa. Harjoittajat saattavat muuttua
enemmän japanilaisiksi kuin japanilaiset itse; enemmän intialaisiksi kuin
intialaiset itse; enemmän kiinalaisiksi kuin kiinalaiset itse; enemmän
zeniläisiksi kuin zen-opettajat itse jne. Traditioon samaistuminen, kaapuineen,
guruineen, hierarkkisine käyttäytymismalleineen, luo varmaan turvallisuuden
tuntua. Puhuin tästä joskus oman opettajani Tainon kanssa. Hän vain totesi,
että ihmiselle on hyvin vaikeaa olla vapaa.

Mielen harjoittamisen kannalta on aivan olennaista huomata,
että ei ole mitään kultakaupunkia, ashramia tai zendoa mielemme ulkopuolella.
Voimme matkustaa tuhansia kilometrejä paikasta toiseen pääsemättä eroon
itsestämme. Sen sijaan voimme etsiä omasta mielestämme paikan, eräänlaisen
sisäisen zendon tai ashramin, jossa istua ja tutkia ihmisenä olemisen suurta
mysteeriä. Tämä paikka, tämä hiljainen huone, on jokaisessa meissä. Se löytyy pienellä
harjoittelulla. Sinne voi sovittaa tyynyn ja vain istua siellä. Se huone on
hyvin avara, tyyni ja hiljainen. Sinne on monta ovea, mutta kun sen löytää, se
kadottaa seinänsä ja kattonsa. Kun istut tässä huoneessa, istut kuin avaran
tähtitaivaan alla. Tämä huone ei ole missään Japanissa tai Intiassa. Tämä huone
on juuri tässä. Juuri tässä kohtaa, mihin asetan tyynyni. Tämän huoneen
feng-shui on ihan hyvä sellaisena kuin se on. Sitä ei tarvitse sisustaa. Sille
ei tarvitse tehdä mitään. Riittää kun istuu alas ja vain on. Soto-zenin
perustaja Dogen on todennut: ”Pudota pois keho ja mieli!” Se on hyvä neuvo. Se riittää.

Totta kai meitä on moneksi … ja Japani tai Intia ovat
mielenkiintoisia paikkoja. Itse ajattelen oman opettajani tavoin, että
harjoituksen paikka on kuitenkin tässä. Tässä arjen elämässä, tässä junassa,
missä nyt istun, penkillä jossa tuhannet ihmiset ovat istuneet ennen minua,
siinä lämmössä jonka edellinen istuja on jättänyt jälkeensä. Niin … vapaus on
vaikea valinta ja sitä valintaa joutuu tekemään jatkuvasti uudelleen ja
uudelleen.

Read Full Post »

Asahissa on useita tasoja. Tässä ekan tason liikesarja.

Read Full Post »

Loin tännekin kategorian ”Videot”, jonne tuon linkit koulutuksiini liittyviin videoihin, jotka olen ladannut YouTube-palveluun.

Tässä ensimmäinen: Mitä on ”mindfulness”?

Read Full Post »

Oravat ovat sympaattisia eläimiä. Niiden nopeus on huimaava. Ehkä parhaiten sen huomaa, kun yrittää kuvata niitä. Ja niiden kynnet ovat neulanterävät. Tiedän sen kokemuksesta. Olen antanut Kurren juosta paitani alla. Meillä oli lapsena kesy orava yhden kesän ajan. Sen nimi oli ”Kurre” – tietysti. Veljeni haki sen pesästä, kiipesi suureen kuuseen, työnsi poikasen povitaskuunsa ja toi sen kotiin. Se kesyyntyi parissa päivässä. Muistan että se joi maitoa kissojen kanssa samalta lautaselta. Kissatkin olivat ehkä pentuja, kun nekin tottuivat nopeasti oravaan samalla ruokakupilla. Kurre vietti aikaansa kiipeillen keittiön verhoissa. Sisätiloissa oravan nopeudesta saa parhaan kuvan, ulkona mittakaava häivyttää sitä. Keittiömme, maalaistalon keittiö kun oli, ei ollut ihan pieni, mutta salamanopeasti Kurre saattoi juosta verhot ylös ja alas, siitä jokun hartian kautta uunin pangolle, siis varmaan sekunnissa.

Kun kesä kääntyi syksyksi, Kurre häipyi. Varmaan keittiön verhoissa kiipeillessään se oli tehnyt havainnon toisesta oravasta kuusen oksalla piha-aitan takana ja ruvennut epäilemään omaa vapauttaan. Äidillä oli tapana ulkoiluttaa Kurrea salaa pihan lehtikuusessa. Kun me olimme koulussa, äiti vei sen puun rungolle ja antoi sen aina maistaa vähän vapautta. Kurre tunsi nimensä ja tuli aina luokse, kun sitä kutsui huutamalla ”kurre … kurre … kurre” hyvin nopeassa tahdissa. Niin se teki yleensä. Sitten kerran eräänä kauniina päivänä kävi niin, että Kurre kiipesi korkealle lehtikuuseen, huomasi toisen puun oksan lähellä, hyppäsi siihen, huomasi aitan katon, hyppäsi siihen, katsoi harjalla taakseen ja jatkoi matkaansa lähimetsään. Äitini ”kurre … kurre … kurre” –huudot kaikuivat kuuroille korville. No, ehkä sen olikin jo korkea aika lähteä, olihan se ollut meillä vieraana jo jonkin kuukauden. Varmaan se oli suunnitellutkin sitä. Mutta ei häipynyt heti ekasta tilaisuudesta. Halusi odottaa oikeaa hetkeä.

Tarinalla on vielä jatko, jota en tarkasti muista. Muistan vain, että löysimme Kurren vielä muutaman viikon päästä. Katselimme olohuoneen ikkunasta ulos kauas metsään, jossa huomasimme oravan. Veljeni meni katsomaan sitä ja se sattui olemaan Kurre. Se ei paennut vaan tuli edelleen kutsusta luokse. Veljeni toi sen kotiimme ja Kurre viipyi meillä vielä jonkin ajan, kunne se toisti vanhan temppunsa. Eihän äitini voinut olla sitä ulkoiluttamatta!

Tämä kurre ei ole ihan niin kesy. Kameran linssin läpi se kyllä näyttää ihan meidän ”Kurrelta”. Kyllä oravat osaavat olla sitten samannäköisiä!

Read Full Post »

Törmään jatkuvasti työssäni erilaisiin ennakkoluuloihin
buddhalaista ajattelua kohtaan, mindfulness-koulutuksissa ja muuallakin. Siihen
on tietysti monta syytä. Erityisesti
suomalaisessa kulttuurissa, jota leimaa tietynlainen sisäänpäin kääntynyt
luterilainen kristillisyys, jolta puuttuu mm. luostarilaitos uskonnollisen
kokemuksen viljelyn paikkana, ei ymmärretä muiden kulttuurien tapoja viljellä
henkistä kokemusta. Koko ihmisen henkisyys käsitetään hyvin suppeasti vain
kristillisenä hengellisyytenä, joka on tietysti naiivi käsitys. Vivahteiden
taju puuttuu miltei täysin. On mielenkiintoista havaita, miten ihmiset, jotka
eivät ole edes sen kummemmin vakaumuksellisia kristittyjä, ovat vain eläneet
kulttuurimme ilmapiirissä, kokevat tekevänsä jotakin väärin, kun he istuvat
tyynylle, taivuttavat jalkansa ristiin ja kääntävät katseensa kohti sisäistä
maailmaansa. He tuntevat oudon omantunnon äänen, joka sanoo heille, että nyt he
ovat väärällä polulla. Tästä syystä monet lopettavat itsensä tutkimisen heti
alkumetreillä. He kokevat tämän omantunnon vihlaisun, eivät ymmärrä siihen
syytä, hämmentyvät ja lopettavat. Toisaalta tämä olisi hyvä paikka ihmiselle
tutkia lähemmin sitä, miten syvällä kulttuuriset ehdollistumat ovat meissä,
halusimme tai emme.

Ensimmäinen ja ehkä syvin syy edelliseen on, että
istuessamme tyynylle tutkimaan itseämme luulemme harjoittavamme uskontoa,
jotakin pakanallista sellaista, joka vie meidät sitten joka tapauksessa
kadotukseen. Mitä voi tähän sanoa? Huono säkä! Itsekin olen saanut jonkin
kurssiperuutuksen sen vuoksi, että kurssilainen ei halunnut harjoittaa ja
omaksua ”zen-buddhalaisia käsityksiä”.

Mielenkiintoista on myös se, miten buddhalaisen psykologian
yksi peruskäsite ja harjoitus, tämä kuuluisa ”mindfulness”, on voitu täysin
irrottaa viitekehyksestään: buddhalaisesta eksistenssianalyysista ja
psykologiasta. Syy lienee tehokkaassa amerikkalaismallisessa tuotteistamisessa,
jossa buddhalainen psykologia – tai siis sen yksi käsite ja harjoitus – on
onnistuttu pakkaamaan hajuttomaksi ja mauttomaksi stressinpoistolääkkeeksi. En
astu tähän syvemmälle.

Ennakkoluuloja voisi karsia, jos oppisimme näkemään asioita
hieman laajemmasta perspektiivistä. Esimerkiksi buddhalaista ajatteluperinnettä
voidaan pitää filosofi Lauri Rauhalan sanoin ”uskonnollis-psykologis-filosofisena”
perinteenä. Opiskellessamme mielen taitoja tai tietoisuustaitoja meitä
kiinnostaa nimenomaan buddhalainen psykologia ja elämänfilosofia. Buddhalaisuuden monista haaroista
zen-perinnettä voidaan pitää hyvin puhtaasti elämänfilosofisena
ajatusperinteenä. – Ai mistä minä sen tiedän? No olen
harjoittanut sitä perinnettä kohta kolmekymmentä vuotta ja olen filosofi …
osaan siis verrata smiley

Miten erotan uskonnon ja elämänfilosofian? Suomen kielen
sana ”uskonto” on omalaatuinen, koska sen perustana on ”usko”. Usko liittyy
tässä tiedonhankintamenetelmään. Uskohan onkin kristillisessä perinteessä
keskeinen ja lopulta ainoa tiedonhankintamenetelmä. Tässä mielessä
buddhalaisuutta ei voida lainkaan pitää ”uskontona”. Buddhalaisuudessa ei ole muuta uskonvaraista
kuin usko harjoittamisen voimaan. Buddhalaisessa ajattelussa tieto perustuu
aistihavaintoon ja rationaaliseen päättelyyn – aivan kuten tieteissä. Näiden
lisäksi voidaan puhua ”intuitiivisesta tiedosta”. Buddhalaisessa tietoteoriassa erotetaan
aistitieto, rationaalisen ajattelun avulla saatu tieto ja intuitiivinen tieto.
Intuitiivinen tieto tarkoittaa tietoa, jota voidaan saada tietoisuutta
harjoittamalla todellisuuden alueesta, johon aistit tai rationaalinen
ajattelumme ei ulotu.

Monet buddhalaiset opettajat pitävät buddhalaista
psykologiaa empiirisenä tieteenä vaikka sen tiedonhankintamenetelmä onkin
introspektio. Esimerkiksi Dalai Lama käy säännöllisiä keskusteluita
länsimaisten kognitiotieteilijöiden kanssa. Eräässä tällaisessa tapaamisessa
hänen kerrotaan todenneen, että jos länsimainen mielen tiede pystyy todistamaan
joitakin buddhalaisen psykologian ajatuksia vääräksi, niin buddhalaiset muuttavat
ilman muuta käsityksiään. Tosin hän on aika vakuuttunut buddhalaisen
psykologian vahvuudesta länsimaiseen mielen tieteeseen nähden, koska
buddhalaisessa mielen tieteessä on katkeamaton 2500-vuotta vanha tutkimuksen ja
harjoittamisen perinne. Buddhalainen psykologia on siis aika vankalla pohjalla.
Iso erohan idän ja lännen psykologioilla yleensäkin on se, että läntinen
psykologia on miltei täysin harjaantumattoman mielen psykologiaa,
buddhalaisessa psykologiassa analysoidaan tämän lisäksi mielen potentiaaleja,
mielen taitoja, joita voidaan mieltä harjoittamalla kehittää.

Buddhalaisen psykologian käsitettäkin pidetään meillä
outona. Tämä liittyy varmaan niihin ennakkoluuloihin, joita käsite
”buddhalainen” kantaa mukanaan. Aivan samalla tavalla kun voimme puhua
buddhalaisesta psykologiasta [kuten myös kognitiivisesta psykologiasta,
behavioristisesta psykologiasta jne.], voimme puhua buddhalaisesta
metafysiikasta, tietoteoriasta, logiikasta jne. Myös mielen harjoittamiseen
viittaava käsite ”meditaatio” kantaa mukanaan vahvoja ennakkoluuloja. Itse
pyrin olemaan käyttämättä meditaation käsitteitä ja jos käytän, niin pyrin
näyttämään siihen liittyvät ennakkoasenteet. Mielen harjoittaminen on mielen
harjoittamista. Hengityksen laskeminen
on hengityksen laskemista; hengityksen tarkkaileminen on hengityksen
tarkkailemista; istuminen on istumista, käveleminen kävelemistä. Kyllä … voimme
yrittää pitää asiat yksinkertaisina, mutta meidän ei pidä repiä monimutkaisia
harjoituksia ja ilmiöitä täysin juuriltaan. Siinä käy helposti niin että sokea
ohjaa sokeaa …

Read Full Post »