Läsnäolotaidoissa (mindfulness) puhutaan paljon siitä, miten vaikeaa on olla
läsnä nykyhetkessä. Olemme jatkuvasti ikään kuin levällään ajassa. Mielemme
harhailee kymmenien vuosien päähän menneisyyteen ja kymmenien vuosien päähän
tulevaisuuteen. Samalla koemme myös olevamme jollain tapaa hajalla. Elämä tässä
ja nyt karkaa käsistämme. On mielenkiintoista, miten meitä vähät kiinnostaa,
mitä elämämme on juuri nyt, meitä kiinnostaa paljon enemmän, mitä se oli eilen
tai mitä se tulee olemaan tai voisi tulla olemaan huomenna. Tämä on tietysti myös
tietoisuutemme perustava kyky, kyetä liikkumaan ajassa: muistella mennyttä,
suunnitella tulevaa.
Vaatii paljon harjoitusta pystyä pitämään huomionsa
suunnattuna siihen, mitä tapahtuu juuri nyt sekä ulkoisessa maailmassa, siis
aisteissamme, että sisäisessä maailmassamme. Mindfulness tarkoittaa juuri tätä:
tietoisuutta ulkoisista aistikohteista sekä mielen sisällöistä: mielteistä,
tunteista, mielialoista ja kehon aistimuksista. Usein näkee harjoitusohjeita, joissa kehotetaan
juuri näin: istu alas ja ole vain tietoinen siitä mitä tapahtuu sekä ulkoisessa
että sisäisessä maailmassa. Tämä on tietysti hyvä perusohje, mutta miltei
mahdoton toteuttaa muutamaa sekuntia pidempään. Mielemme ajautuu miltei
pakonomaisesti päiväunille, kauppalistan suunnitteluun, eiliseen
työpaikkakeskusteluun, keskeneräisiin työasioihin.
Mindfulness-menetelmiä käsittelevässä kirjallisuudessa törmää
usein käsitteisiin samatta ja vipassana. Niillä tarkoitetaan kahta
buddhalaista meditaatiomenetelmää. ”Samatta” viittaa mielen tyynnyttämiseen,
”vipassana” oivallusmietiskelyyn” (insight meditation). Mindfulness yhdistetään
sitten vipassana-koulun menetelmiin. Vipassana-koulun peruharjoitus on juuri
tuo edellä kuvattu: jatkuvan läsnäolon harjoittaminen mielen sisällöissä.
Zen-harjoitukseen liittyy kaksi perustavaa päämäärää:
Ensinnäkin harjoituksella pyrimme toteuttamaan dhyanan. Dhyana on sanskritia, se on kiinaksi chan ja japaniksi zen.
Eli tästä käsitteestä on koko koulukunta saanut nimensä. Dhyana tarkoittaa
rentoa, keskittynyttä ja tyyntä mieltä. Toinen päämärä on sitten tarkastella
tällä tyynellä ja selkeällä mielellä sekä ulkoisen että sisäisen maailman
ilmiöitä. Dhyana mahdollistaa ilmiöiden selkeän tarkastelun, koska mieli on
silloin itse hyvin tyyni, mielen ”peili”, jossa ilmiöt heijastuvat, on selkeä
ja kirkas. Tämä tarkkailu synnyttä sitä, mitä buddhalaisessa perinteessä
kutsutaan ”viisaudeksi”, Prajna,
ilmiöiden luonteen selkeämpää ymmärrystä. Prajna käännetään englanniksi usein
käsitteellä ”Transcendental wisdom”. Mitä tämä viisaus ”ylittää”? Harjoituksen
luoma ymmärrys auttaa meitä vapautumaan niistä sokeista hirttäytymisen
muodoista ja muista mielen muodostelmista, jotka ovat kärsimyksemme perustassa.
Lopullinen päämäärä on siis vapaus. Buddhalaisessa perinteessä vapaus ei tule
armosta, se syntyy tahdon ja viisauden voimasta, harjoituksesta, jossa
ponnistellaan vapautta kohti. Dhyana ja Prajna kulkevat siis käsi kädessä.
Dhynan ja Prajnan tasapainoista yhteistoimintaa kutsutaan Samadhiksi (jap. Zammai). Samadhin harjoittaminen johtaa mielen
”läpivalaisuun”, siis mielen ja muiden ilmiöiden luonteen selkeämpään
ymmärrykseen – ainakin jossakin määrin.
Zenissä siis yhdistyvät sekä samatta- että vipassana-menetelmät. Harjoitus lähtee mielen keskittämisestä
kohteeseen, yleensä hengitykseen, jolloin huomion suuntaamisen voima kehittyy.
Kun tätä harjoitusta on tehty pitkään, siirrytään hiljalleen ”pelkkään
istumiseen”, ”mielen katselemiseen”,
jolloin sekä ulkoisen että sisäisen maailman tapahtumat pysyvät helpommin
huomion kohteina. Tosin perinteiset vipassana-koulut lähestyvät asiaa samalla
tavalla. Aluksi istutaan pitkään kohdistamalla huomion hengitysliikkeeseen,
jota voidaan zenin tavoin myös laskea.
Mielen kohdistaminen yhteen kohteeseen tuo mukanaan tietysti
myös kohteeseen samaistumisen aspektin. Tämähän on myös yksi samadhin merkiys ja
korostuu erityisesti zenissä. Harjoitus pyrkii siis purkamaan subjektin ja
objektin dualismia. Kun mielen luomat käsitteelliset kategoriat lakkaavat
nousemasta, voidaan kokea syvenevää yhteyttä maailmaan. Mutta toisaalta tämä
aspekti ei tietenkään puutu myöskään vipassana-perinteestä.
Buddha kuvasi ihmisen tilanteen ”neljässä jalossa totuudessa”
ja ”kahdeksanosaisessa tiessä”, jotka ovat buddhalaisen ajattelun peruskiviä. Eri
buddhalaisuuden koulukunnat perustavat oppinsa näihin dharman eli Buddhan opin
keskeisiin opinkappaleisiin, mutta eri koulukunnan painottavat ”keskitien
polkua” hieman eri kohdista.
Vipassana-koulukunta painottaa polun seitsemättä askelta, joka on mielen
läsnäolon harjoittaminen, mindfulness, zen kahdeksatta askelta, samadhia. Lännessä
monet mindfulness-harjoituksia korostavat opettajat ovatkin itse saaneet
oppinsa zen-perinteessä. Näin mm. Jon Kabat-Zinn, Mindfulness Based Stress Reduction
–menetelmän kehittäjä ja Marsha Linehan, Dialektisen käyttäytymisterapian
kehittäjä (Dialectical Behavioral Therapy, DBT)
Tämä huomio vain siksi, kun joskus kuulee ihmeteltävät, mitä
nämä zen-ihmiset hääräävät täällä mindfulnessin parissa, eiväthän he tee ”oikeaa
mindfulnessia” 😉
visioi.wordpress.com 