Aivotutkimus näyttää kiehtovan ihmisiä ja erityisesti
toimittajia. Saamme jatkuvasti lukea, miten aivotutkijat ovat osoittaneet
sitäsuntätä. Aika harvoin törmää kriittiseen näkökulmaan. Aivojen
kuvantamismenetelmät tuovat näkyville aivojen sähkökemiallisia tapahtumia, siis
muutoksia aivoissa. Näillä muutoksilla
on sitten tapana perustella erilaisia mielen ilmiöitä. Yksi tyypillinen
esimerkki tästä on nyt mielen harjoittamisen vaikutusten perusteleminen niillä
muutoksilla, mitä harjoittajien aivoista on löydetty. Erilaisten mindfulness-kurssien tyypillinen
luentoteema on ”meditaation vaikutukset aivofysiologiaamme” tai muuta
vastaavaa. Ajatustapaan liittyvää mielen ilmiöiden redusoimista
aivotapahtumiksi ei koskaan näe kritisoitavan. Ymmärtääkseni nykyaikainen
tietoisuudentutkimus (kognitiotiede) ei hyväksy tällaista yksinkertaista mieli-aivot
–reduktionismia. Mielen toiminnat eivät palaudu aivofysiologiaan. Tietoisuuden
syntyminen on vuorovaikutustapahtuma, jossa ”mieli” kehkeytyy aistivan ja
liikkuvan kehon ja maailman ”välissä”. Usein käytetään sanaa ”interbeing”, kun
kuvataan tietoisuutta juuri tästä ”välissä olemisen” tai vuorovaikutuksen
näkökulmasta. Tässä monimutkaisessa kokonaisuudessa tarvitaan koko ihmisen
kehoa, ei vain aivoja.
Toinen asia on, että mielen taitojen oppimisen kannalta kuvaus aivotapahtumista on täysin
epäolennainen kuvaustaso. Tämä on ehkä helpompi ymmärtää, jos vertaamme
tietoisuustaitoja muihin taitoihin. Aluksi pitää todeta, että on yleinen
ymmärrys psykologienkin keskuudessa, että tietoisuustaidot ovat taitoja samassa
mielessä kuin kehon taidot. Kummatkin vaativat kehittyäkseen paljon
harjoitusta. Nyt voidaan kysyä, jos meillä on käytettävissä täydellinen kuvaus
siitä, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu, kun hän oppii jonkun taidon, miten se
auttaa häntä kyseisen taidon oppimisessa? Yleisesti ottaen, ei mitenkään. Ajatellaanpa
vaikka pianonsoittamisen taitoa. Aloitteleva pianisti joutuu käymään läpi
ankaran harjoitusohjelman kehittääkseen soittotaitonsa. Jos hänen aivonsa
kuvataan ennen ja jälkeen tämän oppimistapahtuman, niin ilman muuta niissä on
tapahtunut muutosta. Niin aina oppimisessa tapahtuu. Mutta ei tämä aivokuvista
esiin nostettavissa oleva muutos perustele sitä, että pianistimme on oppinut
soittamaan pianoa. Paras keino sen varmistamiseksi on edelleen kuunnella,
osaako hän soittaa. Aivotutkijoiden kannalta voi olla kiinnostavaa kuvata niitä
muutoksia, mitä soittotaidon oppiminen tuottaa. Pianon soiton opiskelijan
kannalta tämä kuvaustaso on kuitenkin täysin epäolennainen. Erityisen
epäolennainen se on siksi, että kuvaustasona se ei periaatteessakaan voi kertoa meille mitään siitä, miten muusikko
oman soittamisensa ja musiikkinsa kokee, joka on kuitenkin muusikolle itselleen
tärkeintä.
Erilaisilla kuvaustasoilla on paikkansa, mutta niitä ei pidä
sekoittaa toisiinsa tai ajatella, että ne ovat palautettavissa toisiinsa. Filosofian
peruskursseilla käytetään usein esimerkkinä kuvataidetta. Edessämme on van
Goghin maalaus, vaikkapa omakuva. Voimme kuvata tätä teosta monella tasolla,
eri tieteiden menetelmillä, ja kaikilla
näillä kuvauksilla on oma paikkansa ja tehtävänsä, mutta kuvaustasot eivät ole
palautettavissa toisiinsa. Fyysikko tai kemisti voi analysoida Goghin
maalauksesta siinä käytetyt värit ja saada esiin niiden kemialliset kaavat.
Fyysikon kuvaustaso ei kuitenkaan mitenkään liity siihen tapaan, miten minä
koen edessäni olevan maalauksen. Esteettistä kokemusta voidaan kuvata vaikkapa
filosofian tai psykologian menetelmin ja saada siitä esiin jotakin
olennaista. Taidehistorijoitsija pystyy
nostamaan kuvasta esiin sellaista ymmärtämisyhteyttä, jota taas muut eivät
pysty. Maalaustaidon oppimisen kannalta maalien kemialliset kaavat tai maalarin
aivotapahtumat ovat suhteellisen epäolennaista tietoa. Kaikki nämä eri näkökulmat
kuitenkin valottavat edessämme olevaa van Goghin maalausta eri puolilta ja
lisäävät ymmärrystämme siitä. Mutta
ajatus, että olisi olemassa jokin perustava fysiikkatiede tai neurofysiologia,
jonka kuvaustaso on tärkeämpi tai perustavampi kuin muiden, on aika tavalla
järjetön, kun puhumme ihmisestä ja hänen toiminnastaan. Päinvastoin, tämän
kuvaustason painottaminen voi johtaa meitä ratkaisevasti harhaan.
visioi.wordpress.com 