Kehomielensä harjoittaminen ei ole helppoa. Aloittelevan
oppilaan kannalta on hämmentävää, kun ohjaajat antavat ristiriitaisia neuvoja.
Syntyy kysymys, ketä uskoa. Yksi ristiriitoja herättävä kysymys, mihin itse
olen usein törmännyt kursseillani, on kysymys mielen tyhjentämisestä.
Opettaessani harjoituksen kannalta tärkeitä tietoisen kokemuksen elementtejä,
nostan aina esiin ajatuksen hiljaisuuden viljelemisestä. Aina silloin tällöin joku kurssilainen, joka
on osallistunut aiemminkin ”mindfulness-koulutuksiin”, toteaa että hänen
opettajansa on opettanut aivan toisin. Mindfulness on kuulemma sitä, että
katsellaan ”kun ajatukset tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla”. On
kuulemma tärkeää hyväksyä ajatukset sellaisena kuin ne ilmenevät, eikä niitä
pidä yrittää karkottaa. Mindfulnessilla ei kuulemma ole mitään tekemistä mielen
tyhjentämisen kanssa. Olen kuullut tämän useasti.
No … tässä lyhyt vastaukseni tähän kritiikkiin. Kyllä, olet
oikeassa, harjoitettaessa mieltä sitä ei pyritä tyhjentämään. On kuitenkin
selkeyttävää erottaa toisistaan harjoitusprosessin kuvaus ja harjoitusohjeet
toisistaan. Kun harjoituksessa huomio suunnataan mielen sisältöihin ja pidetään
niissä pidempiä aikoja, opitaan monia asioita ja nähdään myös monien asioiden
muuttuvan. Harjoituksen tuomassa
muutoksessa voidaan nähdä monia vaiheita, mutta tässä yksi kuvaus.
(1) Aluksi
huomaamme, miten ajattelumme on automaattista. Katsellessamme mieltämme
huomaamme, miten ajatukset tulevat voimalla jostakin ja synnyttävät pitkiä
ajatusketjuja, assosiaatioketjuja, jotka ikään kuin vetävät meidät perässään.
(2) Hiljalleen tulemme enemmän tietoiseksi tästä ajatusten ja muiden mielen
sisältöjen vetovoimasta. Reflektiokykymme voimistuu. Alamme ajatella enemmän
omaa ajatteluamme ja muita mielemme sisältöjä ja niiden vaikuttavuutta
toimintaamme.
(3) Huomaamme myös, miten mielemme leikittelee kanssamme
jakautumalla moniin tasoihin. Yksi mieli laskee esimerkiksi hengityksiä yhdestä
kymmeneen ja toinen mieli ajattelee jotakin työasiaa. Tulemme enemmän tietoiseksi mielemme
monitasoisuudesta ja monimutkaisuudesta.
(4) Usein käy myös niin, että
tietoisuuden piiriin nousee epämiellyttäväksi kokemiamme reaktioita, ehkä
menneitä muistoja, tunteita. Tämä voi olla vaikeaa aikaa ja monet harjoittajat
lopettavatkin harjoittelun tässä vaiheessa.
(5) Harjoituksen jatkuessa huomaamme,
miten mielemme assosiaatioketjut alkavat hajota aikaisemmin. Esiin nouseekin
vain ehkä yksittäisiä sanoja, kuvia. Huomaamme, miten mielteiden ”läpäisyvoima”
heikkenee. Samalla huomaamme mahdollisesti, että emme ole enää samalla tavalla
ajatustottumustemme vietävissä.
(6) Harjoituksen edetessä alkaa käydä yhä
useammin niin, että mitään ei nousekaan mieleen. Sisäinen puhe ja muut mielteet
ovatkin välillä täysin poissa. Kun ne sitten nousevat jälleen tästä
hiljaisuudesta, niitä on helpompi katsoa, koska nyt myös se tausta, konteksti,
missä mielen sisällöt elävät, on noussut selkeämmin esiin.
(7) Harjoituksen
edelleen syventyessä myös kokemus mielen ajoittaisesta hiljaisuudesta syvenee
ja pitenee. Ainakin jossain määrin. Tätä
tarkoitan hiljaisuuden viljelemisellä. Kaiken tuon, mitä edellä kerroin, voi
hyvin oppia jo muutaman vuoden harjoittelulla.
Tässä vaiheessa katselemme jo ajatuksiammekin eri
näkökulmasta. Kyllä, edelleen
katselemme, miten ajatukset tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla, mutta nyt
olemme oppineet myös pudottamaan pois ja katsomaan enemmän myös sitä, mikä jää
jäljelle. Ja jäljelle jää vain pelkkä taivas.
visioi.wordpress.com 