On bodymindfulness, 5

I Vielä vähän
käsitteistä

Vielä kuitenkin aluksi
joitakin yleisiä huomioita mindfulness-käsitteestä ja siihen liittyvistä
harjoitteista. On tullut miltei mahdottomaksi määritellä, mihin viittaamme, kun
puhumme mindfulness-harjoitteista, – menetelmistä ja vastaavista. Käsitteen
merkitys on laajentunut niin, että se voi tarkoittaa nykyään oikeastaan mitä
vain, vaikkapa kävelyä leppoisasti luonnossa tai istumista buddhalaisessa
retriitissä. Yhteistä näyttäisi olevan se, että ajatellaan, että jos tehdessäsi
keskityt johonkin, kyse on mindfulness-harjoitteesta.

Kun tuomme käsitteitä
ja harjoitusmenetelmiä idästä länteen, niin kuin tässäkin on tapahtunut, tämä
vaara piilee aina. Idässä käsite on liittynyt selkeään ihmistä tutkivaan
perinteeseen tai viitekehykseen, lännessä kun vastaavaa ei ole, se liitetään
mihin viitekehykseen vain. Erityisesti näitä viitekehyksiä ovat meillä
hyvinvointi, yleinen terveysbisnes, terapia ja suorituskyvyn lisääminen eri
elämän alueilla. Ihmisiä kehotetaan siis keskittymään erilaisiin asioihin, ja
ajatellaan että tämä hyödyttää heitä mitä erilaisin tavoin.

Kuten Caldwell
kirjoittaa artikkelissaan, mindfulness-käsitteen käyttäminen kuvaamaan nk.
mindfulness-perustaisia menetelmiä ja niihin liittyviä harjoituksia on ainakin osittain harhaanjohtava. Sen käyttö
johtaa jatkuvasti ihmisiä harhaan kohti ymmärrystä, että kyseessä on mielen
harjoittaminen.

Niin kuin jokainen,
joka on tehnyt mitä vain ”mindfulness-harjoitusta” tietää, kyse on kehollisista
harjoitteista: istutaan tyynylle ja keskitytään hengitykseen, tehdään
body-skannausta tai joogan tai asahin tapaista liikettä, keskitytään ruuan
makuun tai muuhun aistisisältöön. Nämä ovat kaikki ennemminkin kehollisia, kuin
mielen harjoitteita. Itse asiassa koko harjoituksen ydin, niin kuin itse asian
näen, on palata kehoon ja kehon aistimuksiin sen sijaan, että annamme mielemme
vaeltaa päiväunissa, murheissa tai haaveissa.
Kyse on siis kehoon palaamisesta, jossa tavoitellaan ennemminkin
jotakin, jota voisimme kutsua sanalla bodyfulness tai bodymindfulness kuin
mindfulness.

Ongelma tässä on
tietysti kielemme lähtökohtainen dualismi, joka tekee kontemplatiivisen
harjoituksen kuvaamisen vaikeaksi, miltei mahdottomaksi. Kun sanon sanan mind, olen jakanut heti ihmisen kahtia: mindiin ja bodyyn. Kielemme tietysti heijastaa myös kokemustamme, jossa voimme olla
täysin mind, ja unohtaa bodyn kokonaan. Tämähän on itse asiassa normaali
jokapäiväinen moodimme. Erityisesti akateemisessa maailmassa käytävät ovat
täynnä ihmisiä, jotka asuvat pääasiassa mielensä maailmassa ja vain raahaavat
kehoaan perässään. Yksi kontemplatiivisten harjoitusten keskeinen päämäärä on
päästä edes hetkeksi eroon tästä mielen ja kehon erillisyydestä ja kokea kehon
ja mielen integraatiota, jossa tätä erillisyyttä ei koeta. Tämän kokemuksen
paikka on keho, tarkemmin kehotietoisuus joka on yhtä aikaa kehoa ja
tietoisuutta, ei erillisenä vaan yhdessä. Dualistisessa kielessämme ei
kuitenkaan ole sopivaa termiä tälle kokemukselle, siksi on jouduttu ottamaan
käyttöön uudissanoja kuten kehomieli tai vaikkapa bodymindfulness.

II Kommentti

Seminaarin otsikko oli Theorising
on Social and Embodied Aspects of Contemplative Practises, jolloin olisi odottanut, että esitelmissäkin
olisi puhuttu otsikosta, mutta ei. Miltei kaikki esitelmät käsittelivät
”mindfulnessia” eri näkökulmista. Tämä tietysti kertoo ilmiön massiivisuudesta
ja tutkijayhteisönkin näkökulmasta.

Jonkin ilmiön, vaikkapa nyt buddhalaisen
meditaatiotekniikan, tuominen toiseen kulttuuriin on sen asettamista uuteen
kontekstiin. Käytän kontekstin käsitettä merkityksessä ymmärtämisyhteys. Voidaan
puhua uudelleenkontekstualisoinnista.[ Huh!] Ilmiön tuominen kulttuurista
toiseen tietyllä tapaa uudelleenkontekstualisoi sen väkisin. Ilmiön ymmärrys
uudessa kulttuurissa on välttämättä toinen kuin kulttuurissa, mistä se on
tuotu. Buddhalaisuus on uskonnollis-filosofis-psykologinen traditio, joka
syntyi Intiassa noin 2500-vuotta sitten ja levisi sieltä Kaakkois-Aasiaan,
Kiinaan, Japaniin ja lopulta länteen. Aina levitessään uusiin kulttuureihin se
on saanut uusia muotoja ja tulkintoja. Samoin saman kulttuurin piirissä on
syntynyt lukuisia erilaisia tulkintoja siitä, mitä buddhalaisuus on. Aasiassa
on syntynyt lukematon määrä erilaisia buddhalaisia koulukuntia. Kaikki tämä on
hyvä muistaa, kun yritämme ymmärtää nykyistä länsimaista mindfulness-ilmiötä. Tästä
on monta seurausta.

Ensinnäkin, jos haluamme ymmärtää mindfulness-perustaisten
menetelmien suhdetta buddhalaisuuteen, niin meidän on katsottava tarkasti
näiden menetelmien perustajien henkilöhistorialliset lähtökohdat. Esimerkiksi
MBSR-menetelmän ollessa kyseessä Kabat-Zinnin henkilö on tärkeä, mitä
perinteitä hän on harjoittanut jne. Tällaista tukimusta onkin jo tehty. [Ks.
esim. Ville Husgafvelin artikkeli ”On the Buddhist roots on the contemporary
non-religious mindfulness practice”.] Seminaarissa
Ronald Purserin ja Steven Stanleyn esitelmät valaisivatkin tätä asiaa MBSR:n
kohdalla. MBSR:n kohdalla tässä uudelleenkontekstualisoinnissa voidaan nähdä
useita vaiheita ja kehityskulkuja. Jos
muistan esitelmistä oikein (olen lukenut vain yhden Kabat-Zinnin kirjan)
menetelmänsä alkuvaiheessa Kabat-Zinn puhui hyvin buddhalaisilla käsitteillä ja
vasta vuosien vieriessä (ja bisneksen niin vaatiessa) menetelmästä on
hiljalleen karsittu pois kaikki yhteydet buddhalaisuuteen, jolloin nykyistä
menetelmää voidaan pitää jo täysin maallistuneena buddhalaisen meditaation
terapeuttisena sovelluksena. Alun perin buddhalaisesta meditaatiotekniikasta on
tullut eräänlainen psykotekniikka, joka voidaan heittää peliin koska tahansa,
missä yhteydessä vain.

Kun yritämme ymmärtää länsimaisia mindfuness-sovelluksia, on
siis syytä yrittää verrata kahta erilaista kulttuurista kontekstia ja katsoa,
millaisia siirtymiä ja muutoksia kontekstista toiseen on tapahtunut. Nopeasti
ajatellen tulisi katsoa, miten (1) tekniikka on muuttunut vai onko se säilynyt
ennallaan. Usein länsimaisissa sovelluksissa otetaankin pelkästään meditaation
tekniikka ja valjastetaan se uuteen käyttöön, jolloin harjoituksen muu
konteksti ikään kuin riisutaan tai pudotetaan pois. Ajatuksena on silloin, että
meditaatiota voidaan pitää arvovapaana ja tavallaan puhtaana mielen tekniikkana,
eräänlaisena psykotekniikkana, jota voimme soveltaa vapaasti erilaisissa
uusissa ympäristöissä. Terapiakontekstissa mindfulness-harjoituksista
onkin tullut paljolti mielen rauhoittamisen tekniikoita, joka voidaan tarpeen
tullen heittää peliin.

On myös nähtävissä, että itse keskittymisen tekniikkakin on länsimaisissa sovelluksissa ymmärretty omalaatuisilla tavoilla. Jopa television katselua on voitu pitää mielen keskittymisen harjoituksena. Kun ei ymmärretä mielen harjoittamisen perustavia lainalaisuuksia, tällaisetkin tulkinnat ovat mahdollisia. Anything goes!

Toiseksi olisi hyvä nähdä, miten (2) harjoituksen
kasvatuksellinen konteksti on muuttunut. Tarkoitan tällä niitä arvoja ja
päämääriä, joiden palvelukseen tekniikka uudessa kontekstissa valjastetaan.
Näitä löytyy länsimaisistakin sovelluksista paljon. Paljon on puhetta mindfulnessin
käytöstä lääketieteellisessä kontekstissa, missä se palvelee terveyden ja
hyvinvoinnin arvoja. Mutta mitä arvoja se palvelee yrityskontekstissa, sotilaskoulutuksessa,
vankiloissa jne. Seminaarissa tulikin hyvin esiin kriittinen näkökulma ”yritysmindfulnessiin”,
mutta laajempaa näkökulmaa kaivataan.

Ottaisin tässä esiin mindfulnessin terapiakontekstissa,
johon liittyy mielestäni monia analyysin ja paremmin ymmärtämisen paikkoja.
Seminaarissa keskustelimmekin tästä vähän, mutta asia jäi vain parin huomion
varaan. Ronald Purser otti esitelmässään esiin, miten länsimainen mindfulness
on ”ego-centered” ja esitti sen vastapainoksi ”field-centered” näkökulmaa.
Jakoa voisi löysästi kuvata länsimaiseksi ja itämaiseksi käsitykseksi mielen
harjoituksesta. Lännessä harjoitamme mieltämme itsekeskeisten ja itsekkäiden
päämäärien vuoksi, ”alkuperäinen” itämainen päämäärä on egon ylittävä,
kokonaisuuden ymmärtämiseen tähtäävä.

Itse halusin nostaa esiin, että alun perin buddhalainen
harjoituksen idea, jossa pyritään tavallaan ylittämään ja läpivalaisemaan
ihmisen ego, ei ole terapeuttiseen kontekstiin sopiva, jossa työskentelyn
ideana on ihmisen egon eheyttäminen. Mielen eheyttäminen on terapiassa aina
ensisijainen päämäärä. Vasta kun toimimme ehjästä egosta käsin, voimme katsoa,
mistä tämä ego on peräisin, pyrkiä ikään kuin läpivalaisemaan sen. Tietyllä
tapaa terapeuttinen näkökulma on välttämättä
ja sen tuleekin olla ”ego-keskeinen”, koska kyse on mielen eheyttämisen
prosesseista.

Read Full Post »

On bodymindfulness, 4

I On bodyfulness

Idän kontemplatiivisia
harjoituksia voidaan kutsua introspektiivisiksi kehomielen harjoituksiksi. Käsitteen kehomieli (bodymind) käyttö tässä
yhteydessä viittaa siihen, että yksi näiden perinteiden kulmakivi on käsitys
ihmisen kehon ja mielen yhteydestä.
Nykyään käsitettä käytetään tässä merkityksessä monissa yhteyksissä,
jossa kehon ja mielen yhteyttä halutaan korostaa ja toimii siis samalla
body-mind –dualismin kritiikkinä. Samassa mielessä käytän myös itse tätä
käsitettä.

Miettiessäni esitelmääni Ilmari lähetti minulle
linkin Christine Caldwellin artikkelin: ”Mindfulness and Bodyfulness, A New
Paradigm” Artikkelin
abstraktissa todetaan näin: ”The word mindfulness, though it has been used for
centuries, may be both poorly defined and poorly used. Though the word connotes
mental processes, the construct often includes embodiment practices such as
yoga, sensory tracking, conscious breathing, tai chi, and qi gong. This can
generate confusion, conflation, muddled research, and an anti-somatic bias. The
author proposes the invention of a new term, bodyfulness, in order to
centralize the often marginalized voice of the body in therapeutic, empirical,
sociocultural, and contemplative practices.”

Mitä tähän voi sanoa,
muuta kuin aivan! Caldwell ilmaiseen artikkelissaan erityisen hyvin myös oman
ajatukseni. Caldwell kuvaa
artikkelissaan myös hyvin niitä yhteiskuntamme ilmiöitä, monia digitaaliseen
teknologiaan liittyviä, joissa ihmiset tulevat yhä enemmän ja enemmän ”disembodied”
ja elävä yhä enemmän ja enemmän erilaisissa virtuaalisissa maailmoissa. Tanssin
ja kontemplatiivisten harjoitusten harrastajana hän näkee kehon viljelyn
välttämättömyyden yhä syvemmälle virtuaalisiin todellisuuksiin ajautuvassa
yhteiskunnassamme.

Artikkelissaan
Caldwell kuvaa kontemplatiivisten harjoitusten kehollista luonnetta hyvin
yleisillä termeillä menemättä kovin syvälle kontemplatiivisen kehon
fenomenologiaan. Pyrin tässä esitelmässä
astumaan askeleen pidemmälle ja nostamaan esiin joitakin keskeisiä
kontemplatiivisen kehon kokemuksellisia piirteitä.

II Kommentti

Mitä on ”introspektiivinen kehomielen harjoitus”? Introspektio tarkoittaa huomion suuntaamista
oman mielen sisältöihin. Se on siis oman mielen sisältöjen tarkkailua. Sen
vastakohta on ekstrospektio, jossa huomio suunnataan ulkomaailmaan ja tarkastellaan
sitä. Filosofiassa introspektiota on pidetty hyvin ongelmallisena. Ongelma on,
miten mieli voi tarkkailla omia tapahtumiaan, kun se on itse osa niitä
prosesseja, joita tarkkaillaan. Joidenkin filosofien mielestä se on mahdotonta.
Samaan ongelmavyyhtiin liittyvät nk.
ensimmäisen persoonan ja kolmannen persoonan näkökulma ja subjektiivisuuden ja
objektiivisuuden ongelmat.

Huomion suuntaaminen oman mielen sisältöihin on kuitenkin
perustava kontemplatiivisten perinteiden menetelmä, jota on harjoitettu
tuhansien vuosien ajan. Introspektiivisen
tarkkailun voi ajatella perustuvan mielen kykyyn tai ominaisuuteen olla tietoinen
omasta toiminnastaan. Asia on filosofisesti monimutkainen, mutta kontemplatiivisessa
harjoitusprosessissa käytetään joka tapauksessa menetelmää, jossa
tarkkailemalla omaa toimintaansa mieli tulee tietoiseksi omista prosesseistaan
ja käyttää tätä tietoa lisätäkseen itseymmärrystään ja kasvattaakseen itseään.

Onneksi käytännön harjoittajan ei tarvitse yrittää ratkaista
menetelmän käyttöön liittyviä filosofisia ongelmia, hänelle riittää että hän
käyttää sitä. Hänen ei myöskään tarvitse pohtia, onko menetelmä ylipäätään
mahdollinen, filosofit voivat käyttää aikaansa sellaiseen pohdintaan.
Harjoittajalle riittää, että hänellä on pääsy vuosituhansia vanhaan
perinteeseen, jossa menetelmä ja sen vivahteet opetetaan.

Suosittelen aina ihmisille, jotka ovat nyt kiinnostuneet
buddhalaisesta mielen harjoittamisesta, että he etsivät jonkin ryhmän, joka
harjoittaa jotakin buddhalaista traditiota. Näissä perinteissä opettajilla on
yleensä ainakin kymmenen, mutta usein usean kymmenen vuoden kokemus
introspektiivisten menetelmien käyttämisestä ja myös niihin liittyvistä
kokemuksista, vivahteista ja ongelmista. On tärkeää sekä näiden menetelmien
opettajien että oppilaiden ymmärtää mahdollisimman hyvin sitä, mitä tekevät.
Kun huomio käännetään sisäiseen maailmaan, joka monelle ihmiselle on aivan
uutta, mitä siellä kohdataan ja millaisia muutoksia harjoitus synnyttää, voi
olla monelle yllätys. On myös tärkeää ymmärtää oman harjoituksen viitekehys ja
ne kasvatukselliset päämäärät, mihin oma viitekehys liittyy. Kyse on
erilaisista arvoista ja niiden asettamista tavoitteista.

Introspektiiviset menetelmät soveltuvat miltei minkälaisiin
päämääriin tahansa. Sotilaille voidaan opettaa niiden avulla pelottomuutta ja
tahdonvoimaa, jolloin voidaan toivoa heistä tulevan parempia sotilaita.
Terveydenhuollon henkilökunnalle voidaan opettaa niiden avulla myötäelämisen
kykyä, joka taas voi tehdä heistä parempia auttajia. Introspektiivisissä
menetelmissä hyödynnetään ihmisen plastisuutta, kykyä muutokseen miltei mihin
suuntaan vain, mikä harjoituksen viitekehyksessä määritellään. Ihmisessä on
valtava voima muutokseen. Introspektiivisiin
menetelmiin ja niiden käyttöön liittyy siis myös valtava vastuu. Kyse on aina
myös siitä, mihin suuntaan haluamme ihmisiä muuttaa ja manipuloida näillä
menetelmillä.

Siteeraan tuossa sitten Christine Caldwellin artikkelia,
jossa hän nostaa esiin ”bodyfulness” –käsitteen. Itse päädyin korostamaan ”bodymindfulness”
–käsitettä, jonka nostin esitelmän otsikkoon. Tällaiset käsitteet ovat tietysti
tekokäsitteitä ja niiden avulla halutaan sanoa, että jokin on alkuperäisessä
käsitteiden määrittelyssä mennyt pieleen. Mindfulness-harjoitteet ovat kaikki
hyvin kehollisia. Mieltä ei voi harjoittaa irrallaan kehosta. Pitäisi ehkä siis
puhua eri käsittein, jotta itse asiakaan ei tulisi väärinkäsitetyksi.

Miksi sitten ”bodymindfulness”? Olen jo pitkään yrittänyt
pysyttäytyä kehomielen käsitteessä, kun olen kuvannut kontemplatiivisia
harjoituksia. En muista tarkasti, mutta luulen, että sain ensimmäisen
kosketukseni bodymind-käsitteen käyttöön tutustuessani Thomas Hannan
kirjoituksiin nk. somaattisesta liikkeestä. Tämän liikkeen piirissä alettiin
käyttää bodymind-käsitettä kuvaamaan
kehon ja mielen yhteyttä, kun samalla pyrittiin kritisoimaan
body-mind-dualismia. Vahvin kirjallinen
lähde itselleni oli kuitenkin David Edward Shanerin tutkimus ”The Bodymind
Experience in Japanese Buddhism. A Phenomenological Study of Kukai and Dogen”. Shanerin tulkinnan mukaan sekä Dogenin että
Kukain filosofian voi kiteyttää niin, että harjoituksen päämäärä on ”relization
of the bodymind”. ”Realization” on tässä
minusta oivaltava ja sopiva ilmaus. Suomeksi sen käännöksiä ovat ymmärrys,
tajuaminen, oivaltaminen, toteuttaminen, realisointi, oivallus jne. Eli
esimerkiksi Dogenin zenin voidaan ajatella pyrkivän ”bodymindin” ymmärtämiseen
ja toteuttamiseen omassa kehossa, omassa lihassa (Merleau-Pontin
myöhäisfilosofian merkityksessä). Tämä vastaa myös omaa harjoituskokemustani.

Kun siis puhutaan kontemplatiivisista harjoituksista,
bodymind-käsitteen käyttö ei viittaa vain siihen tapaan, miten kehon ja mielen
suhde ymmärretään, vaan sillä viitataan myös harjoitusprosessin päämäärään. Tämä kuvaustapa on minusta selkeämpi kuin yleisemmät
valon metaforaan liittyvät kuvaustavat.

Read Full Post »

On bodymindfulness, 3

Vielä yksi kommentti ekaan huomioon, sen
viimeiseen kappaleeseen ja omiin puuhailuihini näiden teemojen parissa. Jospa
vaikka kommentoisin sitä, josta olen itsekin saanut kritiikkiä, että miksi itse
näitä hommia teen. Yksi kritiikki, minkä olen itse saanut on, että suhdtaudut
kriittisesti näihin länsimaisiin mindfulness-sovelluksiin, mutta miksi siis itse
olet kuitenkin mennyt mukaan tähän samaan buumiin. Toisaalta kritisoit,
toisaalta olet itse osa sitä. Tiukka väite, johon tekee mieli vastata.

Ensinnäkin, en ole mennyt mukaan tähän buumiin, vaan olen
ollut mukana siinä jo paljon ennen kuin tämä buumi syntyi. Olen opettanut ja
pitänyt erilaisia seminaareja ja ”retriittejä” ”kontemplatiivisista harjoituksista” jostain
80-luvun puolivälistä asti, jolloin perustin ensimmäisen zen-ryhmän
Tampereelle. Samoin tietoista liikettä ja siihen liittyviä teemoja olen
harjoittanut ja opettanut samoista ajoista lähtien (karatea 1970-luvun alusta).
Kun sitten 2008 päätin lähteä vakityöstäni yliopistolta, oli mietittävä, miten
pystyisin työllistämään itse itseni. Asahi-kuvio oli silloin nousussa ja oli
selvää, että rakentaisin yhden toimeentuloni pilarin asahin varaan. Sehän ei
tietenkään ollut tarpeeksi. Havahduin sitten, että on menossa outo buumi, jossa
erityisesti länsimaiset terapeutit ovat kiinnostuneita buddhalaisesta harjoituksesta.
Heti aluksi suhtautumiseni siihen oli kriittinen, koska oli itsestään selvää,
että kyse on jälleen yhdestä ilmiöstä, jossa syvällistä buddhalaista ajattelua
ja sen tekniikoita sovelletaan lännessä erilaisiin pinnallisiin viitekehyksiin.
No, terapiakehys ei ole tietenkään pinnallinen vaan aivan kohdallinen, mutta
sielläkään ei tavoiteta tai edes pyritä tavoittamaan sitä, mitä buddhalainen
ajattelu yrittää ihmiselle opettaa. Eräs filosofikollega oli silloin kiinnostunut
mindfulnessista, käynyt Kbatt-Zinnin luennollakin Helsingissä. Hän yritti
innostaa minua tähän kuvioon, mutta en jaksanut kiinnostua. Olin mielestäni
sanonut jo kaiken mitä halusin sanoa tästä kuviosta Taidon filosofia –kirjassani,
jossa yritin kääntää zen-ajattelua länsimaisen filosofian kielelle ja jossa
yritin osoittaa, että filosofiakin voisi olla kehomielen harjoitusta.

Sitten sattuma tarttui asiaan, niin kuin usein käy ja sain
kutsun pitää päivän seminaarin henkisestä harjoittelusta erääseen
tennisvalmentajien tilaisuuteen Pajulahteen. Luin sen pohjaksi Timothy Gallweyn
kirjan ”The Inner Game of Tennis”. Kehittelin sillon ”Asahi-Sport” –teemaa.
Pidin tuolloin ekan luentoni nimellä ”Ykä, Kake ja Mä”. Avasin tässä luennossa
Gallweyn ajatuksia. Hän puhuu kirjassaan ”minä yhdestä” ja ”minä kahdesta” ja
niiden suhteesta. Kyse on ajattelumme suhteesta kehon taitoon ja
kehotietoisuuteen. Kyse oli siis egotietoisuuden ja kehotietoisuuden suhteesta,
teemasta, jota ensimmäisen kerran käsittelin filosofian lisurissani ”Liikunta
tienä kohti varsinaista itseä” (1990). Selitin myös, että jotta voimme
tarkastella Ykää ja Kakea, meillä on oltava ”havainnoivan itsen näkökulma”, eli
”Mä”. Kyseessä on siis kolmen kokonaisuus: ”Ykä, Kake ja Mä”. Seminaari tuli ja
meni. Niin, ”Peran” oivalsin liittää
kuvioon vähän myöhemmin.

Sain sitten soiton hesalaiselta tennisvalmentajalta Repe
Jokiselta, joka halusi, että tulisin pitämän kurssin näistä teemoista tennisvalmentajille
Helsinkiin. Oli syksy ja sovimme muistaakseni, että kurssi olisi seuraavana
keväänä. En muista enää tarkkoja yksityiskohtia, mutta silloin rupesin toden
teolla miettimään, mitä annettavaa minulla olisi näihin mindfulness-kuvioihin
ja tietysti myös niin, että saisin siitä toisen pilarin taloudelliseen
toimeentulooni. Luin jonkin verran
kirjallisuutta siitä, mitä näissä mindfulness-kuvioissa tapahtuu ja aloin
kehitellä asiaan omaa näkökulmaani. Kehittelin aluksi kahdeksan kerran
kokonaisuuden, jonka kantavana teemana olisi, mistä kehomielen harjoittelussa
(zen, mindfulness, tietoinen liike) yleensä on kyse. Tavoitteeni kurssilla oli
avata osallistujille mielen harjoittamisen historiallisia, filosofisia ja teknisiä
taustoja. Kurssilla opeteltiin perustavat sekä staattisen että dynaamisen
meditaation menetelmät. Tavoitteena oli
myös, että jos osallistujat osallistuvat sitten joihinkin
mindfulness-kursseihin tai mindfulness-perustaisten menetelmien kursseille,
heillä olisi yleisempi filosofinen, historiallinen, mutta myös tekninen
viitekehys, jonka avulla tällaiset kurssit asettuisivat kohdalliseen
kontekstiin.

Näin se suurin piirtein alussa meni. Jonkin ajan kuluttua
aloin sitten kehitellä ”Funktionaalisen kehotietoisuuden ja kehomielen
integroinnin” menetelmää, jossa edellisten tavoitteiden lisäksi sukelletaan
syvälle ihmisen kehollisuuteen. Tästä syntyi sitten oma tarinansa. Ja kuten on
tapana sanoa, loppu onkin sitten historiaa

Read Full Post »

On bydmindfulness, 2

Nyt kommentti edellisten huomioiden kommenttiin. Vertasin
siinä lyhyesti TM:n ja MBSR:n markkinointipuhetta. TM:n tausta on
hindulaisuudessa, MBSR:n buddhalaisuudessa. Tapa, miten kumpaakin tekniikkaa sovelletaan
lännessä, on myös samankaltainen.
Kummatkin esitellään lännessä lähinnä lääketieteellisessä kontekstissa.
Puhutaan vain ihmisen terveyteen/ sairauteen liittyvistä seikoista, joihin
menetelmät antavat avun. Kumpaakin sitten perustellaan pääasiassa
lääketieteellisin tutkimuksin.
Tekniikoiden alkuperäiset kontekstit eivät viittaa lankaan
lääketieteeseen ja sairauden/ terveyden käsitteisiin. Sekä hindulainen että
buddhalainen konteksti on eksistentiaalinen. Ihmisen eksistentiaaliset ongelmat
eivät palaudu lääketieteellisiksi ongelmiksi, vaan liittyvät tapaan, miten
ihminen näkee itsensä suhteessa maailmaan ja rakentaa itselleen
merkityksellisen elämän. Lännessä hahmotamme tällaisen eksistentiaalisen
kysymisen lähinnä uskonnon kautta ja kristillisessä perinteessä tällaisten
asioiden kysyminen nähdään vaarallisena, koska perinteessä ajatellaan, että he
omistavat oikean vastauksen. Kristillisessä perinteessä (jota läntinen maailma
löysästi ajatellen edustaa) ei nähdä, että kysymys on filosofinen, ja siihen
voidaan antaa myös monia filosofisia vastauksia.

No, mitä yritän sanoa on, että minusta on outoa, että näitä
filosofisia näkökulmia ja vastauksia ei ole samalla tavalla osattu kehitellä ja
tuotteistaa kuin sairaus/ terveysnäkökulma. Itse asiassa se on jotakin, mitä itse olen
yrittänyt omissa näkökulmissani tehdä. Voimme ymmärtää esimerkiksi buddhalaista
ajattelua helposti eksistentiaalis-fenomenologisen ajattelun kautta. Tätä
käännöstyötä olen itse yrittänyt jo pitkään tehdä (ks. esim. Taidon filosofia).
Silloin harjoitusten konteksti pysyy samana, mutta saa uuden, länsimaiselle
ihmiselle helpommin lähestyttävän tulkinnan. Puhutaan siis edelleen ihmisen eksistentiaalisista
kysymyksistä ja ongelmista, ja niiden selkeyttämiseen tarkoitetuista
harjoituksista, mutta selityskehyksessä buddhalaista ajattelua täydennetään
eksistentiaalis-fenomenologisella filosofialla ja vaikkapa nykyaikaisella
kognitiotieteellä. Siis nimenomaan täydennetään. Ei siksi, että buddhalaisessa
ajattelussa olisi jotain täydennettävää, vaan siksi, että näiden länsimaisten
viitekehysten kautta se voi tulla helpommin lähestyttäväksi ja ymmärrettäväksi.

Read Full Post »

On bodymindfulness, 1

Heinäkuun seminaarin ”Contemplative Practises 2016”
innoittamana ajattelin kirjoittaa muutaman blogin, johon laitan oman esitelmäni
kommentein varustettuna. Yritän siis
samalla uudelleen ajatella seminaarin annin kautta ja muutenkin sitä, minkä
olin jo kertaalleen ajatellut ja kirjoittanut esitelmäksi. Näin saan
mahdollisuuden avata laajemmin omia ajatuksiani ja ehkä myös kommentoida
seminaarin muuta antia. Olin läsnä vain seminaarin ensimmäisen päivän ja toisen
päivän puoleen päivään asti, joten kaikkia esitelmiä en kuunnellut. Jokaisessa blogissa on siis kaksi osaa. I, pätkä esitelmästäni ja II, siihen liittyvä
kommentti. Katsotaan, mitä syntyy.

I Aluksi

Kontemplatiiviset harjoitukset, joihin seminaarimme nimikin
viittaa, ovat nousseet jälleen suuren huomion kohteeksi meneillään olevan
mindfulness-buumin ansiosta. Kyse on idän kontemplatiivisten harjoitusten
länsimaisista sovelluksista. Idän
kontemplatiivisia harjoituksia ovat esimerkiksi buddhalainen mietiskely, jooga,
taolaiset harjoitukset jne. Edellinen
idän kontemplatiivisten harjoitusten buumi syntyi 1960-luvulla New Age –
liikkeen myötä. Suomessakin monet tekivät 70-luvulla transsendettista mietiskelyä
ja joogi Maharishi Mahesh vieraili vuonna 1973 Suomessakin ja ennusti
että vuonna 1975 koittaa täyttymyksen vuosi, jolloin maapallon täyttää
onnellisuus. No niin ei käynyt.

Nyt on vähän samankaltaisia merkkejä ilmassa, kun
mindfulness -perustaisista menetelmistä uskotaan ja luvataan olevan apua
kaikkeen. Olen vähän skeptinen tämänkin lupauksen suhteen. Nyt tosin buumi on
syntyisin ja sitä ainakin osittain ylläpitää tieteellinen yhteisö mutta
tietysti myös erilaiset buumilla rahastavat bisneskoneistot.

Kun mietin esitelmäni teemaa ja otsikkoa, en keksinyt muuta
kuin sen, mitä olen jo vuosikymmeniä tehnyt, yrittänyt ymmärtää, analysoida ja
selkeyttää eli idän kontemplatiivisten harjoitusten kehollista luonnetta
lähtökohtana erityisesti oma koulukuntani, Rinzai-zen ja oma kokemukseni
tietoisen liikkeen harjoittamisesta ja tutkimisesta. Viimeisen kymmenen vuotta
olen erityisesti tutkinut näitä teemoja kehittäessäni omaa ”Funktionaalisen
kehotietoisuuden ja kehomielen integroinnin” menetelmääni, jossa yhdistän
eksistentiaalis-fenomenologista filosofiaa buddhalaiseen filosofiaan ja
psykologiaan, ja jossa kehotietoisuuden
harjoitukset ovat keskiössä. Lähestymistapaani voisi löysästi kutsua
mindfulness –perustaiseksi tai
tietoisuustaitoperustaiseksi kehotyöskentelyksi.

***

II Kommentti

Yritin johdannossa lyhyesti avata teeman historiallista
kontekstia. Kyseessä ei todellakaan ole mistään uudesta ilmiöstä. Idän
kontemplatiivisia tekniikoita on tuotu länteen monissa vaiheissa. Edellinen iso
vaihe oli viittaamani New Age –ilmiö ja siihen liittyvät joogan ja meditaation
voimakas leviäminen lännessä. Maharishi Maesh levitti voimakkaasti omaa
meditaatiosuuntaustaan lännessä. TM oli Suomessakin silloin laajasti esillä
tiedotusvälineissä ja sen harjoittamista perusteltiin erityisesti stressin
poistolla ja muilla terveysvaikutuksilla. Jos vertaa Jon Kabat-Zinnin
kehittämän MBSR (Mindfulness Based Stress Reduction) –menetelmän ja
TM-menetelmän lupauksia, niitä on vaikea erottaa toisistaan. TM-menetelmän nettisivut
kertovat harjoitusten hyödystä seuraavasti: TM ”Vähentää stressiä ja tukee
terveyttä, parantaa oppimiskykyä, vapauttaa luovuutta, lisää työn tuottavuutta,
kehittää aivoja kokonaisuutena, edistää rauhaa.” Sivun ”ajankohtaista”
palstalla viitataan kolmeen tutkimukseen: ”Yhdysvaltain sydänliitto: TM alentaa
verenpainetta; Uutta tutkimustietoa TM:n hyödyistä ahdistuneisuuden hoidossa;
TM vähentää opettajien stressiä.” [http://www.meditaatio.org, 27.7.2016]

Center for Mindfulness –sivustolta voimme lukea, miten
MBSR-mentelmän avulla voi saada helpotusta seuraaviin tai vastaavan tyyppisiin
oireisiin: stressi, krooninen kiputila, uupumus, ahdistuneisuus, pelot,
paniikkireaktiot, pää-, selkä- ja niskasäryt, suolisto- ja vatsavaivat,
unihäiriöt, korkea verenpaine. Sivuston mukaan MBSR-menetelmä on ”auttanut
lukuisia henkilöitä vähentämään ja jopa kokonaan poistamaan mm. yllämainittuja
oireitaan tämän itsehoidon avulla”.
Toisin sanoen kaikkein yleisempiin suomalaisten vaivoihin stressistä
ahdistuneisuuteen ja selkäkivuista vatsavaivoihin MBSR voi auttaa.

Tämä on tietysti markkinapuhetta ja on ymmärrettävä
sellaisena, mutta olennaista on se,
miten massiivisilla lupauksilla ihmiset houkutellaan ostamaan erilaisia
MBSR-kursseja ja palveluja. TM oli, tuli ja meni ja asettui nykyisiin pieniin
uomiinsa. On mielenkiintoista nähdä, mihin tämä mindfulness-buumi asettuu. TM oli
internet-aikaa edeltävä brändi, jonka markkinointi oli huomattavasti
vaikeampaa. Nykyään netti mahdollistaa
globaalien tuotteiden synnyttämisen ja brändäyksen käsittämättömän tehokkaalla
tavalla. Seminaarissa tuli hyvin esiin, että emme Suomessa vielä edes ymmärrä,
millaisesta buumista mindfulnessissa on kyse. Brittiparlamentaarikot
harjoittavat mindfulness-meditaatiota ja Britanniassa on perustettu Mindfulness
Initiative –projekti, jonka tarkoituksena on selvittää, miten
mindfulness-perustaisia menetelmiä voitaisi parhaiten hyödyntää Britannian
terveydenhuoltopalveluissa ja koko yhteiskunnassa. Seminaarissa Steven Stanley
avasi meille ilmiön massiivista laajuutta ja myös teemasta kirjoitettua
kirjallisuutta. Jos kirjoittaa Amazon.com –kaupan kirjahakukenttään sanan ”mindfulness”,
löytyy 21 004 hakutulosta. Google antaa hakusanalla ”mindfulness meditation” 25,4 miljoonaa hakutulosta!!

Buumi on siis valtava. Maailmanlaajuisesti puhutaan multimiljaridbisneksestä.
Seminaarissa mindfulness-ilmiötä lähestyttiin kritiikki edellä. Kriittisiä
näkökulmia mindfulness-ilmiöön voisi ottaa monta. Tämä vaatisi mindfulnessiin kriittisesti
suuntautuneilta tutkijoilta omien näkökulmiensa selkeyttämistä, koska
kritiikkikin nousee aina jostakin näkökulmasta. Tässä muutama nopea ajatus
tällaisiksi kategorioiksi:

1. Yhteiskunnallinen
näkökulma. Tämä näkökulma tulikin seminaarissa voimakkaasti esiin. Kuvattiin,
miten yritysorganisaatioiden käyttämät mindfulness-menetelmät toimivat
yhteiskunnan uusliberalistisia rakenteita ylläpitävinä ja edistävinä
tekniikoin. Ilmari taisi myös ottaa
esiin, miten tällaiset toimintatavat tuottavat myös henkilökohtaisella tasolla eräänlaisen
”uusliberalistisen kehon tai ruumiin”, jossa yhteiskunnan rakenteet tavallaan tunkeutuvat
osaksi ihmisten kehollista kokemusta. No … en ymmärtänyt paljoa Ilmarin
esitelmästä, mutta jostain tämän tapaisesta siinä saattoi olla kyse J

2. Tieteenkriittinen näkökulma. Kristina Eichel käsitteli
esitelmässään psykologisia kyselykaavakkeita, joissa pyrittiin mittaamaan
ihmisten ”mindfulnessia”. Hän hyvin osoitti tällaisen mittaamisen ongelmat,
jopa järjettömyyden, kun saimme itse täyttää yhden suosituimmista
mindfulness-testeistä, ja todeta että suurin osa meistä taisi olla enemmän ”mindfull”
kuin thaimaalaiset buddhalaiset munkit!

Mindfulness-tutkimuksessa on paljon kriittisen näkökulman
puutetta, joista monet pätevät tieteeseen yleensäkin. Niitä ovat esim. tulosten toistettavuus ja
hypoteesia kannattamattomien tutkimustulosten julkaisemattomuus. Eichel nosti esiin
paneelikeskustelussa tällä hetkellä kaksi laajasti tiedemaailmaa puhuttavaa
tutkimusta, joiden vuoksi hän totesi esimerkiksi psykologiatieteen olevan
kriisissä. Toisessa yritettiin toistaa 100 arvostettua psykologista tutkimusta
ja onnistuttiin vain noin 40%:ssa ja niissäkin huonosti. Toisessa tutkimuksessa
löydettiin aivojen toiminallisessa
magneettikuvauksessa [fMRI] käytetystä tilastomenetelmästä virhe, joka
on ollut siellä kymmenkunta vuotta ja aiheuttanut sen, että noin 40 000 sen
avulla tehtyä tutkimusta ovat myös virheellisiä. Kaikki tämä on suoraan
vaikuttanut myös mindfulness-tutkimukseen.

3. Historiallinen näkökulma. Tätäkin seminaarissa avattiin.
Kyse on erilaisten kontekstien ja niiden historiallisten muutosten
analysoinnista. Mindfulness-perustaiset menetelmät ovat selkeästi buddhalaisten
harjoitusten länsimaisia tulkintoja. Mutta tässä ei ole mitään uutta.
Buddhalaisuus on vuosituhansien aikana levinnyt uusiin kulttuureihin ja saanut
uusia muotoja. Zenin synty Kiinassa on tästä malliesimerkki. Mielenkiintoista
on esimerkiksi se, miten Kabat-Zinnin alun perin monista buddhalaisista
lähteistä syntetisoimansa harjoitukset ovat muuttuneet sellaisiksi, että niiden
nykyinen perustelu näyttäisi olevan, että ne eivät liity buddhalaisuuteen
lainkaan. Erilaisten harjoituskontekstien avaamisessa ja vertailussa olisi
paljon mielenkiintoisia näkökulmia, osa historiallisia, osa sisällöllisiä.

4. Psykologinen näkökulma. Psykologinen näkökulma voisi olla kriittinen
siinä mielessä, että tunnistettaisiin länsimaisen psykologian rajoittunut
näkökulma kontemplatiivisiin harjoituksiin. Tätähän tietysti tapahtuukin
esim. Mind and Life –projektin puitteissa.
Se on monitieteinen projekti, jossa tiedemiehet synnyttävät dialogia
erityisesti Dalai Laman ja tibetiläisen buddhalaisuuden kanssa. Tämän projektin
hedelmällisyydestä voisi mainita Francisco Varelan ja hänen työryhmänsä
avaukset kognitiotieteessä.

5. Filosofinen näkökulma

Tämä on iso alue, mutta selvästi mindfulness-tutkimus
kaipaisi käsitteellistä selkeyttämistä. Siihen tarvittaisi filosofeja. Nykyinen
käsitteistö on sekavaa ja varmaan osin harhaanjohtavaakin. Pelkkä
mindfulness-termi antaa ymmärtää, että kyse on vain mielen prosesseista. Palaan
tähän myöhemmin. Eksistentiaalis-fenomenologinen näkökulma voisi avata
ymmärrystä kontemplatiivisten prosessien kokemuksellisuudesta.
Kontemplatiiviset harjoitukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja niiden päämäärät
kasvatuksellisia, oli konteksti miltei mikä vain.

6. Uusi kognitiotiede

Kognitiotieteessä, vai pitäisikö puhua, tietoisuustieteistä,
kehitellään mielenkiintoisia malleja, joissa puhutaan käsitteillä kuten ”mind
embodied, embedded, enacted, exteded”. Kaikissa näissä malleissa mieli ja
kognitiiviset tapahtumat nähdään laajempana ilmiönä kuin jonakin aivojen toiminnan
ilmentymänä. Mieli voidaan nähdä kehollisena,
toiminnassa syntyvänä, maailmaan laajentuneena
tai maailmaan sulautuneena. Yksi mielenkiintoinen käsite, mikä itseäni
on jo pitkään kiinnostanut ja joka on noussut keskusteluun, on plastisuuden
käsite. En siis puhu aivojen plastisuudesta, vaan plastisuudesta ilmiönä, jonka
avulla voidaan kuvata kehomielen ja maailman suhdetta. Kaikki nämä
kognitiotieteen avaukset keskustelevat mielenkiintoisesti buddhalaisen
psykologian kanssa ja sen buddhalaisen näkemyksen kanssa, että emme ole
erillisiä. Kehomielen ja maailman yhteenkuuluvuus alkaa saada myös
länsimaisessa tieteessä käsitteistöä.

Tottakai mindfulness-ilmiötä voidaan ja lähestytäänkin periaatteessa
miltei minkä tahansa tieteen näkökulmasta. Otin edellä esiin niitä, jotka itse
tällä hetkellä koen tärkeimpinä.

Read Full Post »