Vielä yksi kommentti ekaan huomioon, sen
viimeiseen kappaleeseen ja omiin puuhailuihini näiden teemojen parissa. Jospa
vaikka kommentoisin sitä, josta olen itsekin saanut kritiikkiä, että miksi itse
näitä hommia teen. Yksi kritiikki, minkä olen itse saanut on, että suhdtaudut
kriittisesti näihin länsimaisiin mindfulness-sovelluksiin, mutta miksi siis itse
olet kuitenkin mennyt mukaan tähän samaan buumiin. Toisaalta kritisoit,
toisaalta olet itse osa sitä. Tiukka väite, johon tekee mieli vastata.
Ensinnäkin, en ole mennyt mukaan tähän buumiin, vaan olen
ollut mukana siinä jo paljon ennen kuin tämä buumi syntyi. Olen opettanut ja
pitänyt erilaisia seminaareja ja ”retriittejä” ”kontemplatiivisista harjoituksista” jostain
80-luvun puolivälistä asti, jolloin perustin ensimmäisen zen-ryhmän
Tampereelle. Samoin tietoista liikettä ja siihen liittyviä teemoja olen
harjoittanut ja opettanut samoista ajoista lähtien (karatea 1970-luvun alusta).
Kun sitten 2008 päätin lähteä vakityöstäni yliopistolta, oli mietittävä, miten
pystyisin työllistämään itse itseni. Asahi-kuvio oli silloin nousussa ja oli
selvää, että rakentaisin yhden toimeentuloni pilarin asahin varaan. Sehän ei
tietenkään ollut tarpeeksi. Havahduin sitten, että on menossa outo buumi, jossa
erityisesti länsimaiset terapeutit ovat kiinnostuneita buddhalaisesta harjoituksesta.
Heti aluksi suhtautumiseni siihen oli kriittinen, koska oli itsestään selvää,
että kyse on jälleen yhdestä ilmiöstä, jossa syvällistä buddhalaista ajattelua
ja sen tekniikoita sovelletaan lännessä erilaisiin pinnallisiin viitekehyksiin.
No, terapiakehys ei ole tietenkään pinnallinen vaan aivan kohdallinen, mutta
sielläkään ei tavoiteta tai edes pyritä tavoittamaan sitä, mitä buddhalainen
ajattelu yrittää ihmiselle opettaa. Eräs filosofikollega oli silloin kiinnostunut
mindfulnessista, käynyt Kbatt-Zinnin luennollakin Helsingissä. Hän yritti
innostaa minua tähän kuvioon, mutta en jaksanut kiinnostua. Olin mielestäni
sanonut jo kaiken mitä halusin sanoa tästä kuviosta Taidon filosofia –kirjassani,
jossa yritin kääntää zen-ajattelua länsimaisen filosofian kielelle ja jossa
yritin osoittaa, että filosofiakin voisi olla kehomielen harjoitusta.
Sitten sattuma tarttui asiaan, niin kuin usein käy ja sain
kutsun pitää päivän seminaarin henkisestä harjoittelusta erääseen
tennisvalmentajien tilaisuuteen Pajulahteen. Luin sen pohjaksi Timothy Gallweyn
kirjan ”The Inner Game of Tennis”. Kehittelin sillon ”Asahi-Sport” –teemaa.
Pidin tuolloin ekan luentoni nimellä ”Ykä, Kake ja Mä”. Avasin tässä luennossa
Gallweyn ajatuksia. Hän puhuu kirjassaan ”minä yhdestä” ja ”minä kahdesta” ja
niiden suhteesta. Kyse on ajattelumme suhteesta kehon taitoon ja
kehotietoisuuteen. Kyse oli siis egotietoisuuden ja kehotietoisuuden suhteesta,
teemasta, jota ensimmäisen kerran käsittelin filosofian lisurissani ”Liikunta
tienä kohti varsinaista itseä” (1990). Selitin myös, että jotta voimme
tarkastella Ykää ja Kakea, meillä on oltava ”havainnoivan itsen näkökulma”, eli
”Mä”. Kyseessä on siis kolmen kokonaisuus: ”Ykä, Kake ja Mä”. Seminaari tuli ja
meni. Niin, ”Peran” oivalsin liittää
kuvioon vähän myöhemmin.
Sain sitten soiton hesalaiselta tennisvalmentajalta Repe
Jokiselta, joka halusi, että tulisin pitämän kurssin näistä teemoista tennisvalmentajille
Helsinkiin. Oli syksy ja sovimme muistaakseni, että kurssi olisi seuraavana
keväänä. En muista enää tarkkoja yksityiskohtia, mutta silloin rupesin toden
teolla miettimään, mitä annettavaa minulla olisi näihin mindfulness-kuvioihin
ja tietysti myös niin, että saisin siitä toisen pilarin taloudelliseen
toimeentulooni. Luin jonkin verran
kirjallisuutta siitä, mitä näissä mindfulness-kuvioissa tapahtuu ja aloin
kehitellä asiaan omaa näkökulmaani. Kehittelin aluksi kahdeksan kerran
kokonaisuuden, jonka kantavana teemana olisi, mistä kehomielen harjoittelussa
(zen, mindfulness, tietoinen liike) yleensä on kyse. Tavoitteeni kurssilla oli
avata osallistujille mielen harjoittamisen historiallisia, filosofisia ja teknisiä
taustoja. Kurssilla opeteltiin perustavat sekä staattisen että dynaamisen
meditaation menetelmät. Tavoitteena oli
myös, että jos osallistujat osallistuvat sitten joihinkin
mindfulness-kursseihin tai mindfulness-perustaisten menetelmien kursseille,
heillä olisi yleisempi filosofinen, historiallinen, mutta myös tekninen
viitekehys, jonka avulla tällaiset kurssit asettuisivat kohdalliseen
kontekstiin.
Näin se suurin piirtein alussa meni. Jonkin ajan kuluttua
aloin sitten kehitellä ”Funktionaalisen kehotietoisuuden ja kehomielen
integroinnin” menetelmää, jossa edellisten tavoitteiden lisäksi sukelletaan
syvälle ihmisen kehollisuuteen. Tästä syntyi sitten oma tarinansa. Ja kuten on
tapana sanoa, loppu onkin sitten historiaa
Jätä kommentti