1970- luvulla yhdysvaltalainen filosofi Thomas Hanna otti
käyttöön ”somatics” käsitteen, joka on yleistynyt kuvaamaan menetelmiä, joissa pyritään
aistimaan sisäisesti kehon liikeaistimuksia, tunnistamaan miten liike
kehossa syntyy, miltä keho asento
sisäisesti tuntuu jne. Kaikissa näissä tekniikoissa pyritään kehon sisäisen
kuuntelun kautta löytämään kehon optimaalisia asentoja ja toimintatapoja. Omia
liikemalleja aistimalla virheellistä liikettä voidaan oppia tunnistamaan ja
korjaamaan. Kyse on yleensä hyvin hienovaraisesta työskentelystä, missä kehoa
ei pakoteta uusiin liikemalleihin tai asentoihin vaan esimerkiksi mielikuvia
käyttämällä kehon annetaan ikään kuin itsestään löytää uusia ja vapaampia
olemisen tapoja.
Kyse on siis tietoisesta työskentelystä keholla. Ja koska
kyse on tietoisuudesta, samalla kun mieli tai tietoisuus on harjoituksen
apuväline, se on myös sen kohde. Harjoitukset vaativat intensiivistä keho
aistimista ja huomion suuntaamista, mikä itsestään on jo meditatiivisten
menetelmien ydintaito.
Somaattisissa menetelmissä on paljon yhteistä, koska ihmisen
kehon rakenne on sama kaikkien menetelmien takana. Esimerkiksi kehon hyvä
pystylinjaus on asia, mikä leikkaa läpi kaikista somaattisista menetelmistä.
Tapa, kuinka kannattelemme itseämme maan vetovoimaa vastaan, on yksi ihmisen
kehollisen olemisen ulottuvuuksista, mitä ei voi ohittaa.
Somaattisissa menetelmissä on myös eroja. Esimerkiksi kaikki
niistä eivät ole samalla tavalla liikuntamuotoja. Liikuntamuodolla tarkoitan
tässä sitä, että kaikissa ei ole systematisoitua liikemateriaalia, joiden
avulla menetelmän periaatteita harjoitetaan ja joilla samalla on myös
esimerkiksi terveysliikunnan ulottuvuus. Monilla tosin on.
Asahi mutta erityisesti Syvä-asahi on mitä erinomaisin
somaattinen menetelmä. Siinä on voimakas liikunnallinen ulottuvuus, missä kehoa
harjoitetaan, avataan, venytetään ja voimistetaan hyvin monipuolisella tavalla.
Sen lisäksi sen jokaisella liikkeellä on kehon optimaalista asentoa ja
toimintatapaa harjoittava ulottuvuutensa. Ja kolmanneksi se on aina tietoista
kehon kuuntelua, tietoista liikettä, jossa mieli, keho ja hengitys yhdistyvät
yhdeksi ihmistä tasapainottavaksi liikkeeksi.
Asahissa pidämme sekä
kuvainnollisesti, mutta myös konkreettisesti jalat maassa. Aloin itse vuosia sitten käyttämään termiä ”funktionaalinen
kehotietoisuus” sellaisesta kehon tutkimisen ja aistimisen tavasta, jossa
jokaisella harjoituksella on selkeä funktio. Tämä funktio liittyy kehomielen
arjen toimintaan. ”Funktionaalisen kehotietoisuuden” harjoitukset pyrkivät aina
vastaamaan kysymykseen, onko olemassa tai mikä on ihmisen kehon ja mielen tai
kehomielen optimaalinen asento tai asenne erilaisissa arjen ongelmanratkaisun
tilanteissa. Ongelmanratkaisuna pidän tässä hyvin laajassa mielessä kaikkea
toimintaamme, tuolilta ylösnoususta mielen itselleen asettamiin ongelmiin.
Otin tämän käsitteen käyttöön siksi, että kokemukseni mukaan
on paljon ihmisiä, joka ovat harjoittaneet vuosia erilaisia somaattisia
menetelmiä, tutkineet kehonsa aistimuksia paljon, mutta tämä kehon aistiminen
on jäänyt ikään kuin ilmaan. Siitä on tullut jollain tapaa epämääräisen ”henkistä”, josta kuitenkin on vaikea sanoa,
mitä se tarkoittaa. Myös kehon asennot saattoivat olla aivan löysiä, keho
irrallisista osista koostuva hyvässä linjauksessa oleva palikoiden kasa, jonka
pienikin tuulen puuska helposti horjutti. Itse olin tottunut siihen, että kehon
asentojen ja liikkeiden kinestetiikan harjoittaminen tuo samalla myös
konkreettista taitoa seistä tukevasti maassa, yhdistää koko kehon voima yhdeksi
kokonaisuudeksi, liikkua koko kehosta niin, että voima tulee lattiasta koko
kehon läpi sormiin asti jne. Kaikki tämä oli yleensä nk. somaattisia menetelmiä
harjoittaneille ihmisille vaikeaa tai mahdotonta. Paitsi heille, jotka tulivat
oikeasti itäisten kamppailutaitojen perinteistä, kuten taiji tai aikido.
Muistan aikanaan kun kehitimme asahia ajatelleeni, että on
olemassa sellaisia liikuntamuotoja, kuten LesMils-tuotteissa jokin Bodybalance,
joka on eräänlainen kokoelma idän kamppailutaitojen ja menetelmien liikkeistä,
että niissä ohjaajat matkivat erilaisia itämaisia liikuntamuotoja. Siis matkivat eli pyrkivät tekemään
ulkoisesti samalla tavalla. Asahissa emme matki mitään vaan teemme oikeasti. Tässä on iso ero. Jos matkit jotain vaikkapa
taijin liikettä, se tarkoittaa että et osaa tehdä sitä kunnolla, eikä tarvitsekaan
osata. Mutta kun teet sen oikeasti niin
kuin se kuuluu tehdä, se tarkoittaa, että osaat ja olet ymmärtänyt liikkeen
kaikki periaatteet. Osaat tehdä sen silloin oikeasti etkä enää vain matki
mitään.
Asahissa emme matki mitään. Teemme oikeasti liikkeet noudattaen
koko kehon liikemekaniikkaa, ohjaamme liikettä tietoisesti sen liikeradan joka
sopukan kautta jne. Jokin Bodybalance voi ulkoisesti näyttää samalta, mutta
siinä ei ole tarkoituskaan tehdä oikeasti liikettä näin, koska kyse on
jumpasta, ulkoisesta liikkeestä. Liikkeen sisäisyyttäkin voidaan matkia.
Tällaisista syistä aloin itse puhua ”funktionaalisesta
kehotietoisuudesta”, kehitin sen ympärille kokonaisen kymmenen päivän
koulutusohjelman, koska se että ajattelemme olevamme hyvinkin tietoinen
liikkeestämme, ei vielä tarkoita mitään. Se ei tarkoita sitä, että osaisimme
silti vaikkapa tuottaa kehon voimaa tai liikettä optimaalisella tavalla.
Muistan hyvin joskus kymmeniä vuosia sitten, kun opetin tajia
yliopistoliikunnassa eräänkin oppilaani, joka ensimmäisellä tunnilla totesi,
että hän kyllä osaa jo taijita hyvin, koska hänellä on voimakas kokemus qin
virtauksesta kehossaan. Kun sitten teimme
liikesarjaa, siinä ei ollut mitään oikein. Hänen sisäinen kokemuksensa ja
liikkumisensa taito eivät lainkaan vastanneet toisiaan. Samaan olen edelleen
jatkuvasti törmännyt, kun pidän asahin ohjaajakoulutuksia.
Monilla ihmisillä, jotka ovat harjoittaneet joitakin
somaattisia menetelmiä, ja joilla on ainakin omasta mielestään vahva sisäinen
kokemus liikkeestä, on kuitenkin virheellinen kuva omasta liikkumisen
taidostaan. Pelkkä sisäinen kokemus liikkeestä ja sen tutkiminen ei tuota välttämättä
liikkumisen taitoa. Näyttää siltä, että liikkumisen taidon oppiminen vaatii
myös muodon, jossa sitä opetellaan. En mene tähän nyt pidemmälle, mutta tämä
näyttää olevan ongelma myös tanssin puolella, jossa on suuntauksia, missä
improvisaatio näyttää olevan jonkinlainen liikkumisen ihanne. Mutta ainakin minun on aika vaikea katsoa
sellaista liikeimprovisaatiota, missä taustalla ei ole muodon kautta opeteltua
liikkumisen taitoa. Tässä päädyn jällen samaan, kuin mitä joskus aiemmin
kirjoitin taidon ja taiteen yhteydestä, miten en voi pitää kovin korkeana
taiteena sitä, mistä taidon elementti on jätetty syrjään.
Mutta asahiin palatakseni. Suosittelen lämpimästi asahia tai vastaavia (taiji, qigong)
liikkumisen muotoja sellaisten somaattisten menetelmien harjoittajille, joiden
menetelmistä tällaiset muodot (katat) puuttuvat. Kyllä lattialla
kieriskelemällä voidaan lisätä kehotietoisuutta, mutta tämän kehotietoisuuden
siirtäminen arjen liikkeeseen tai liikkumisen taidoksi (funktionaaliseksi
kehotietoisuudeksi) käy helpommin muodon (kata) avulla. Kannattaa ainakin
kokeilla.
Jätä kommentti