Kokemuksellista biomekaniikkaa systemaattisesti

Olen yrittänyt ainakin viimeisen 25-30 vuoden ajan kehitellä
tapaa opetella ja opettaa koko kehon liikettä ja siihen liittyviä periaatteita,
vivahteita ja yksityiskohtia systemaattisella tavalla. Kyse on koko kehon
voiman käytön ja liikkumisen tavasta, mitä kiinalaisissa kamppailutaidoissa
kutsutaan ”sisäiseksi voimaksi”. Olen myös kirjoittanut tästä varmaan satoja
sivuaja sekä kirjoissani, että vanhoissa ja vähän uudemmissa ”huomioissani”. Ongelma
on se, että kiinalaisessa tavassa tämä voiman käytön tapa tulee helposti
mystifioitua, kun puheessa käytetään usein ”energian” tai ”chin” käsitteitä ja
toisaalta länsimaisesta liikunnasta tämä näkökulma käytännössä puuttuu täysin.

Kyse on kahden asian opiskelusta: oikeasta koko kehon
voimantuottoon liittyvästä biomekaniikasta ja toisaalta sen aistimisesta omassa
kehossa. Länsimaisessa biomekaniikassa ei ole kokemuksellisuutta. Se on
kauttaaltaan mekaanista ja matemaattista. Joskus en voi olla harmittelematta
sitä, että tätä asiaa ei lainkaan ymmärretä länsimaisessa liikunnan opetuksessa
ja valmennuksessa. Siis sitä, että minkä valtavan lisän ja luultavasti taidon
hypyn kokemuksellisen biomekaniikan opettaminen jo varhaisessa vaiheessa
liikuntaan ja urheiluun toisi. Sitten on olemassa heitä, joitakin harvoja
valmentajia, jotka ikään kuin ”löytävät” liikkeestä tämän ulottuvuuden ja
alkavat opettaa valmennettavilleen erilaisia kehotietoisuusharjoituksia.
Ongelma on se, että urheilijan pitäisi tehdä niitä lapsesta asti. Itsekin olin
kerran mukana projektissa, jossa eräs korkeushyppääjä halusi opetella taijia kehotietoisuutensa
lisäämiseksi. Kiinassa tämä harjoitustapa on satoja, ehkä tuhansia vuosia vanha,
mutta länsimaisille urheiluvalmentajille näin ei pidä sanoa. Jos niin tekee,
niin korvat menevät kiinni saman tien. Länsimaiseen valmennukseen on syvään
istutettu eräänlainen imperialistinen ja rasistinenkin periaate, että me olemme
se, joka opettaa muita, meillä ei ole muilta mitään opittavaa. Joskus tämä
asenne ärsyttää todella. Esimerkiksi kokemuksellista biomekaniikkaa on
kiinalaisissa kamppailutaidoissa tutkittu ainakin satoja vuosia, lännessä tähän
ei ole vielä edes havahduttu. Ehkä syvällisin ja nerokkain kiinalainen taito
tässä suhteessa on Yi quan, ”mielen nyrkkeily”, jota Suomessakin on harjoitettu
90-luvun alusta asti.

Koska pelkkä ajatuksellinen vastus on näin suuri, ei voi
toivoa, että asahinkaan avulla tätä kokemuksellisen biomekaniikan ilosanomaa
pystyisi levittämään kovin laajasti ja erityisesti heille, jotka ovat liikunnan
ja urheilun ammattilaisia. Mutta, yrittänyttä ei laiteta. Niinpä jatkan näitä
ponnistelujani nyt asahin avulla, koska myös asahi pyrkii opettamaan
harrastajalleen koko kehon kokemuksellisen liikemekaniikan. Asiaa ei auta se,
että kyse on hyvin vaikeasta asiasta ja vaatii useiden vuosien harjoittelun.
Aluksi on opeteltava ymmärtämään peruskäsitteet, opeteltava kärsivällisesti
kokemuksellisen biomekaniikan perusaakkoset (esim. keskilinjan liikkeet,
linjausten aistiminen kehossa jne.) ja sitten opeteltava kirjoittamaan niillä
sujuvasti omaa käsialaansa. Asahissa, ja erityisesti Syvä-asahissa olen
pyrkinyt systematisoimaan ne askeleet, joita pitkin kulkemalla koko kehon
kokemuksellisen liikemekaniikan voi oppia.

Jos asia kiinnostaa, katso kokemuksellisen biomekaniikan
teemakoulutukset: www.asahi-terveysliikunta.fi

Read Full Post »

Asahi-käsi

Kirjoitin edellisissä Huomioissa asahin jatkuvan liikkeen
periaatteessa. Totesin sen olevan suhteellisen helppo periaate, jota on
kuitenkin vaikea toteuttaa. Nyt haluan nostaa esiin periaatteen, miten voima
tulee esiin käsissä ja sormissa. Tämä periaate on ilmeisesti hyvin vaikea,
koska monet jo vuosia asahia harrastaneet ja opettaneet eivät näytä saavan
siihen helposti otetta. Kuvasin periaatteen kirjassani
”Asahi – tietoisen liikkeen taito”, sivulla 134, harjoituksessa 4,
”asahi-käsi”.

Tämä periaate tarkoittaa, että pyrimme tekemään asahin
liikkeitä niin, että tuomme voiman läpi koko kehosta ja käsissä se tarkoittaa,
että voima tuodaan sormenpäihin asti. Tämä tarkoittaa myös liiketietoisuuden
tuomista koko kehoon varpaista sormenpäihin asti. Taijin klassisissa teksteissä on runo, jossa
todetaan, että ”jalkaterät ovat juuri, voima kulkee jalkoja pitkin ylös, lantio
hallitsee sitä ja se ilmenee kämmenissä ja sormissa”. Asahissa pyrimme
noudattamaan samaa periaatetta.

Karkeasti sanoisin, että mitä kämmeniin ja sormiin tulee,
niin voidaan erottaa kuollut käsi ja elävä käsi. Asahissa kuollut käsi tarkoittaisi
sitä, että liikettä tehdessä tietoisuus liikkeestä saavuttaa kyynärpään, ehkä
ranteen, mutta ei sormia, jolloin sormissa ei tapahdu mitään liikettä. Sormet
ovat ikään kuin kuolleet. Selitän esimerkillä. Kun teet asahin simpukkaliikkeen
avautumisvaiheen, missä kädet avautuvat sivulle, rinta avautuu ja vartalo
taipuu kevyesti taakse, liike kuuluu tuoda sormenpäihin asti. Usein näkee
liikkeitä, joissa kädet kyllä avautuvat, mutta sormissa ei tapahdu mitään. Kun
voima tuodaan tässä liikkeessä oikeasti loppuun asti, se tarkoittaa ensinnäkin
sitä, että liikkeeseen kuuluva käsivarren ulkokierto tuodaan loppuun asti.
Mutta se ei riitä. Kun kädet ovat avautuneet, niin voima tuodaan lopuksi
hienovaraisesti sormenpäihin asti ojentamalla hieman sormia ja painamalla
kämmentyvi selkeästi mutta hienovaraisesti eteenpäin. Näin voidaan tuntea
kämmenten lihasten kevyt kiristyminen samalla kun sormet ojentuvat ja
ojentuessaan myös hieman kiristyvät. Myös simpukkaliikkeen toisessa päässä,
missä sormet ojentautuvat lattian suuntaan, voima tuodaan tietoisesti sormista
läpi sormia kevyesti ojentaen.

Tämä vaatii tietysti myös tietoisuuden tuomista sormenpäihin
asti. Emme voi tehdä liikkeen lopun hienovaraista kiristystä sormissa ja
kämmenissä, jos emme ole niistä lainkaan tietoisia. Liike sormenpäissä ilmaisee
myös sitä, mihin asti tietoisuutesi kehossa ulottuu. Tietoinen liike pyrkii
olemaan tietoista koko kehon matkalta.

Kämmen ja sormet pyritään pitämään elävänä samalla tavalla
kaikissa asahin liikkeissä. Sormet pidetään hieman erossa toisistaan niin, että
jätetään ikään kuin ilmalle tilaa kulkea sormien väleistä. Voit harjoitella
asahi-käden herkkää käyttöä kuvittelemalla ilma veden kaltaiseksi ja
liikuttamalla siinä kättäsi oikealle ja vasemmalle. Mieti, miten kätesi
liikkuisi, jos todella liikuttaisit sitä vedessä. Ranne on elävä ja liikkuu
veden vastuksen ja sen suunnan mukaan. Myös sormet elävät liikkeessä. Hienovarainen
voiman tunne lävistää ranteen ja kämmenen ja tulee sormenpäihin asti.

Herkkä tunne sormienpäissä on tärkeä koko kehon
liiketietoisuuden kannalta. Mitä herkemmin aistimme liikettä sormissamme, sitä
pehmeämmäksi ja herkemmäksi koko kehon liike muodostuu. Asahin isoissa
liikkeissä ja liikekokonaisuudessa huomion kiinnittäminen sormiin ja sormien
liikkeisiin saattaa tuntua sinusta turhalta tai liian pikkutarkalta, mutta
ennen kuin teet tämän arvion, kokeile. Herkkyys sormenpäissä ja
liiketietoisuuden laajentaminen koko kehon alueelle saattaakin muuttaa
liikekokemuksesi täysin.

Read Full Post »

Liikkeen jatkuvuudesta

Yksi asahin periaatteista kuulosta helpolta, eikä sen
pitäisikään olla kovin vaikea, mutta sitä näyttää olevan hyvin vaikea
noudattaa. Se on jatkuvan liikkeen periaate. Fyysisesti periaate ei olekaan
vaikea, sen vaikeus johtuu luultavasti mielestä. Mielen on vaikea pitää yllä
jatkuvaa liikettä, koska se vaatii jatkuvaa keskittymistä. Mieli karkaa ja
liike pysähtyy: nostetaan välillä housuja tai lasketaan paidan helmaa
alemmaksi. Jos taiji (tai-chi) ei ole tuttu, niin googlatkaapa jokin
taiji-video ja katsokaa se. Mieluummin ehkä Yang-tyylin video, koska
Yang-tyylissä liike on tasaista, hidasta ja jatkuvaa. Sellaista kuuluisi
asahinkin liikkeen olla. En nyt tarkoita tilannetta, missä opetellaan uutta
liikettä, jolloin liikesarja jaetaan osiin opetuksellisista syistä. Tarkoitan tilannetta, missä harrastaja tekee
läpi asahin liikesarjan tai jonkin liikekokonaisuuden. Silloin liikkeen pitäisi
olla jatkuvaa sarjan alusta sen loppuun asti.

Siitä kohtaa, missä liikesarja alkaa syvällä
hengitysliikkeellä, lopun kohtaan, missä jäädään seisomaan kannatellen palloa
vatsan edessä, liikkeen tulisi olla hallittua, jatkuvaa ja virtaavaa, ilman
katkoksia. Silti sekä kokeneet
harrastajat että ohjaajatkin tuppaavat keskeyttämään välillä liikkeen
korjatakseen asuaan. Tyypillinen liike on housujen nosto tai paidan laskeminen
alas. Oletteko koskaan nähneet taijin
harrastajan keskeyttävän liikesarjaa korjatakseen asuaan. En usko. Miksi sitä
sitten tapahtuu asahissa? Varmaankin siksi, että liikeperiaatteita ei pidetä
yhtä tärkeinä. Ajatellaan, että tällaisella pienellä liikesarjan
katkaisemisella ei ole mitään merkitystä.

No, se riippuu näkökulmasta ja siitä, miksi yleensä asahia
harjoittelemme. Jos näkökulmamme on pelkkä liikkeen terveysvaikutus, niin ei
sillä olekaan merkitystä. Mutta jos näkökulmamme asahiin on syvempi, näemme
asahin myös tietoisena liikkeenä ja erityisen liikekokemuksen tutkimisena, niin
sillä on paljonkin väliä. Liikkeen katkeaminen näyttää keskittymisen
herpaantumisen. Tietoinen liike ikään kuin murtuu automaattiseksi asun
korjausliikkeeksi. Liikesarjaan laitetaan elementtejä, jotka eivät siihen
kuulu. Eikä kyse ole pelkästään keskittymisen herpaantumisesta vaan kyse on
myös liikekokemuksen eräänlaisesta murtumisesta.

Asahin ja taijin kaltaiset tietoisen ja hitaan liikkeen
harjoitukset tuovat mukanaan hyvin hienovaraista ja syvällistä liikekokemusta,
joka liikesarjan aikana rakennetaan. Liikekokemus on kuin helposti sortuva
korttitalo. Jos se liikesarjan keskellä sortuu liikkeen katketessa, liikekokemus
pitää rakentaa uudelleen. Tietoisen liikkeen katkeaminen aiheuttaa, että
liikekokemus joudutaan ikään kuin rakentamaan aina alusta. Jos tietoinen liike
katkeaa liikesarjan aikana monta kertaa, liikekokemus jää helposti
pinnalliseksi. Vain hidas, katkeamaton ja jatkuva liike synnyttää
liikekokemuksen, jota asahissa tavoitellaan. Asahin liike on parhaimmillaan
jatkuvan keskittymisen ja hengityksen kannattelemaa hidasta ja jatkuvaa
liikettä, missä kehon, mielen ja hengityksen harmonia voidaan kokea syvänä ja
eheyttävänä liikekokemuksena. Jos jokin näistä elementeistä puuttuu, myös
liikekokemus jää puutteelliseksi.

Read Full Post »

Tasapainosta ja juuresta asahin liikkeissä

Asahi on monta asiaa. Yksi tapa hahmottaa asahin vaikutuksia
on katsoa, mistä liikeosioista se koostuu. Yksi näistä osioista on
tasapaino-osio. Asahissa pyrimme siis tietoisesti harjoittelemaan myös hyvää
tasapainoa. Tasapainoa harjoitellaan erityisesti liikesarjojen
tasapaino-osioissa ja niiden liikkeistä johdetuissa liikevariaatioissa, mutta
myös kaikissa asahin liikkeissä pyritään toteuttamaan hyvän tasapainon
periaatetta.

Mistä tämä periaate muodostuu? Aluksi on syytä ymmärtää,
miksi kappale yleensä ottaen kaatuu. Tämän ymmärtämiseksi on ymmärrettävä kaksi
käsitettä: painopiste ja tukipinta. Kappaleen painopiste on kappaleen kohta,
mistä se voidaan ripustaa tasapainoon niin, että se pysyy sen kannatuksella
missä asennossa vain. Kun kappale on ripustettu tasapainopisteestään, se ei
lähde itsestään liikkumaan tai pyörimään.

Ihminenkin on tällainen kappale. Ihmisen tasapainopiste
sijaitsee suunnilleen vatsan kohdalla keskellä vartaloa. Alla olevassa kuvassa
on selitetty näitä käsitteitä.

Kuvassa kaikkiin kappaleisiin on merkitty niiden painopiste
ja punaisella niiden tukipinta maata vasten. Kappaleet D ja E esittävät
tilannetta, missä kappale kaatuu ja missä se ei kaadu. Kappaleen tukipinta on
kappaleen alustaan koskettavien ulommaisten osien rajaama alue. Kappale kaatuu,
kun sen painopisteestä vedetty luotisuora ylittää tukipinnan.

Kappale D on asennossa, jossa sen painopisteestä piirretty
luotisuora osuu maassa tukipinnan ulkopuolelle, jolloin kappale kaatuu. Kappaleen E painopisteestä vedetty luotisuora
osuu tukipinnan sisälle, jolloin kappale ei kaadu. Tämä on tasapainon yleinen
periaate, jota kaikki kappaleet fysiikan lakien mukaan noudattavat, myös
ihmisvartalo. Tämä tarkoittaa ihmisen kohdalla sitä, että mitä pidemmän
tukipinnan muodostamme jaloillamme maahan, sitä paremmassa tasapainossa
pysymme. Yksinkertaistaen: mitä pidemmässä askeleessa seisomme, sitä tukevammin
pysymme pystyssä. Tasapaino voidaan määritellä kyvyksi pitää painopiste
tukipinnan päällä. Mitä lyhyempi tämä tukipinta on, sitä enemmän taitoa
tasapainon pitäminen vaatii.

Asahissa käytämme hyväksemme tätä fysiikan lainalaisuutta ja
yritämme tehdä sen tietoisesti. Tässä vaiheessa muistuttaisin, että pyrimme
tekemään asahia aina tietoisesti. Asahi on tietoista liikettä ja tietoista
asahin liikeperiaatteiden noudattamista.

Asahin perussarjan tasapaino-osion ensimmäisessä liikkeessä
teemme kehomme tukipinnasta pienen seisomalla yhdellä jalalla. Seisomme
pienellä tukipinnalla ja teemme siinä myös raajojen liikkeitä, jolloin vartalon painopisteen paikka muuttuu, tasapainon pitäminen käy vaikeaksi ja
liike muuttuu tasapainoa harjoittavaksi. Toisessa liikkeessä pienennämme vielä
tukipintaa seisomalla vain päkiän tai kantapään varassa. Erityisesti kantapään
varassa seistessä tukipinta on todella pieni ja tasapainon pitäminen vaikeaa.
Tasapainon kannalta siis mitä parhain harjoitus. Kaiken tämän lisäksi lisäämme
asahissa pienellä tukipinnalla seisomiseen liikekoordinaatioharjoituksen, joka vielä
lisää harjoituksen vaikuttavuutta.

Tasapainoon liittyy myös toinen käsite, jota erityisesti
kiinalaisia kamppailutaitoja harrastaneet tuntevat ”juuren” käsitteenä. Se on
vaikeammin ymmärrettävissä ja vaatii pidemmän harjoittelun. Itse yritän opettaa
asahin harrastajille ja opettajille myös juurtumisen periaatetta. Juurella viitataan siihen tapaan, miten
jaloilla ja koko vartalolla hallitaan kontaktia maahan. Yksinkertaisimmillaan
sen tarkoittaa jalkaterien käyttämistä niin, että pidetään aina mahdollisimman
laaja tukipinta maahan. Tämä puolestaan tarkoittaa rentoja nilkkoja niin, että
jalkapohja ikään kuin imeytyy imukupin tavoin maahan koko pinnallaan. Näin
pidetään huolta siitä, että vartalon tukipinta maassa pysyy jatkuvasti
maksimaalisen laajana, jolloin painopisteen pitäminen sen yläpuolella on
mahdollisimman helppoa.

Kun esimerkiksi heilutamme käsiämme eteen ja taakse
perussarjan kolmannessa rentousliikkeessä, pidämme nilkkamme rentoina niin,
että etujalan päkiä ja takajalan kantapää pysyvät koko ajan maassa. Näin vartalon
tukipinta maassa pysyy mahdollisimman laajana, tasapainomme pysyy maksimaalisen
vakaana ja saamme samalla juurtumisharjoituksen. Juurtuminen maahan tarkoittaa
siis jalkojen kontaktipinna jatkuvaa tiedostamista. Tähän liittyy tietysti
monta muutakin asiaa: nilkkojen rentous, keskilinjan liikkeen suhde
tukipintaan, missä kohtaa tukipintaa se liikkuu jne. Opettelemme asahissa siis
myös juurtumaan maahan.

Liikkeen juurtumista ei kuitenkaan voi selittää pelkästään
jalkapohjien kontaktipintojen tiedostamisen avulla. Liikkeen juurruttaminen
vaatii sitä, mitä olen kutsunut ”kokemukselliseksi biomekaniikaksi”. On
opittava aistimaan liikkeen koko kineettistä ketjua maasta jalkapohjista
vartalon kautta käsiin. On tiedostettava koko kehon avautuvat ja sulkeutuvat
liikkeet, miten voima lähtee maasta ja siis juuresta jalkojen ponnistuksella
kohti vartaloa ja käsiä. Kyse ei siis ole vain siitä, että pitäisimme nilkat
rentoina ja aistisimme jalkapohjien kontaktin maahan. On pyrittävä aistimaan
liike koko kehon matkalla, ei vain jalan ja maan kontaktipinnassa. Tähän
liittyy myös kehon rakenteellinen suunta niin, että liikkeen funktionaalisuus
säilyy. Tällä tarkoitan sitä, että jos kyseessä on esimerkiksi työntö, niin
liike tehdään niin, että se toimii myös, jos oikeasti työnnämme jotakin
todellista esinettä.

Liikkeen juuren käsite on vaikea oppia ilman parin kanssa
tehtäviä harjoituksia. Siksi
kiinalaisiin kamppailutaitoihin liittyvät aina nk. push-hands –harjoitukset,
jotka konkreettisesti opettavat huomaamaan heti, jos ymmärrys liikkeen juuresta
on vain teoreettinen. Kun pari työntää, tasapaino menee heti.

Minulta kysytään joskus, onko asahissa olemassa oikeaa ja
väärää tekemisen tapaa, kun monet asahin opettajatkin näyttävä tekevän asahia
niin eri tavoin. Yritän vastata niin, että on selvää, että ymmärryksemme ja
taitomme asahissa vaihtelevat samalla tavalla kuin muissakin taidoissa ja
lajeissa. Asahia voi tehdä samalla tavalla oikein tai väärin kuin muitakin
taitoja ja lajeja. Kaikki tekevät asahiakin parhaan ymmärryksensä ja taitonsa
mukaan, niin ainakin toivon. Toivon myös, että harrastajat ymmärtävät, että
asahi on taito, jossa voi edistyä ja oppia. Jos ajattelemme, että sillä ei ole
niin väliä, kuinka asahia teemme, kunhan teemme, se on joka tapauksessa
terveellistä, niin monet asahin hienovaraisemmat vivahteet jäävät meiltä
oppimatta. Asahi on täynnä syvällisiä periaatteita, joiden oppimiseen voi kulua
kymmenen tai kaksikymmentä vuotta. Kyllä, voimme tehdä asahia niin kuin
haluamme, mutta samalla kannattaa kuitenkin pyrkiä tutkimaan asahin
periaatteita ja tekemään sitä aina paremmin ja paremmin.

Read Full Post »

Ryhmän kannattelusta

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, miten ryhmä kantaa
yksittäistä osallistujaa. Erityisesti erilaisissa zen-harjoituksissa, joita
olen vetänyt, tämä tulee voimakkaasti esiin. Ryhmässä on helppo tai ainakin
helpompi tehdä harjoituksia, joita yksin on vaikea, jopa mahdoton tehdä.
Ryhmässä koettu oman voiman kasvu on todellista. Zen-retriittiä kutsutaan
japaniksi sanalla ”sesshin”. Se voidaan tulkita tarkoittavan mielten
yhdistämistä yhdeksi mieleksi. Jokainen erillinen osallistuja voi kokea
olevansa osa tätä yhtä mieltä, jolloin myös kaikkien erillisten mielten voima
yhdistyy yhdeksi isoksi mieleksi, jonka tahtotila ja ponnistusvoima on omaa
luokkaansa. Tämä mieli istuu läpi rankankin harjoituksen.

Kun osallistumme zen-harjoitukseen, vaikkapa vain yhden
illan istuntoon, yhdistämme monet mielemme yhdeksi mieleksi, joka pyrkii
läpivalaisemaan itsensä. Voimme tavallaan vain olla ryhmän kannateltavana.

Samalla tavalla toimivat kaikki harjoituksen muodot. Niiden
tarkoitus on kantaa yksittäistä osallistujaa ja ne kantavat. Osallistujan ei
tarvitse tehdä mitään omia ratkaisuja, omia pienen minän valintoja, riittää,
että hän seuraa muotoja ja ohjelmaa. Muodot ovat olemassa, jotta ne
kannattelevat harjoitusta ja periaatteessa mikä tahansa muoto käy. Olen itse
kehitellyt zen-retriitin ideaa, jossa muotoja on paljon, eikä vain zazen,
suutra, teisho jne., jotka ovat kaikki perinteisen japanilaisen
zen-harjoituksen muotoja. Opin omalta
opettajaltani Engaku Tainolta, että tällaisia muotoja voivat olla myös taiji,
juokseminen, kalliokiipeily jne. Itse käytän zazenin lisäksi, asahia, taijita,
yiquania.

Ryhmä kantaa, mutta yksilöt myös kannattelevat ryhmää omalla
olemisellaan. Tämä näkökulma jää useimmiten huomaamatta. Kokonainen ja yksi
mieli syntyy vain, jos yksilöt antavat tälle mielelle kokonaan itsensä. Yksilön
vastuu on tässä ja se tapa, miten yksilöt kantavat tämän vastuunsa heijastuu
koko ryhmässä. Yksilö ei ole koskaan ryhmässä vain saamassa kannattelua vaan
hän on aina myös kantamassa muita. Kun zen-perinteessä kumarramme kolme kertaa,
se tapahtuu Budhalle, Dharmalle ja Sanghalle, siis opettajalle, opille ja
yhteisölle. Tämä on kolminaisuus, joka kulkee aina käsi kädessä.

Kaikki edellä sanomani pätee myös erilaisten säännöllisesti
kokoontuvien ryhmien suhteen. Ne lakkaavat helposti kokoontumasta. On helppo
mennä ryhmään, jonka avulla omaa harjoitustaan kykenee syventämään ja joka
kantaa, mutta vaikeaa antaa itsensä ryhmälle niin, että kannattelee myös muita.

Read Full Post »