Oli mielenkiintoinen viikonvaihde taas asahi-ohjaajien
kouluttamisen parissa. Kuusi uutta
asahi-ohjaajaa lähtivät nyt viemään eteenpäin asahin ilosanomaa ympäri Suomea.
Koulutuspäivän jälkeen lepäsin sängyllä selälläni siellä jossain unen ja
valveen rajamailla, kun yhtäkkiä havahduin ja heräsin oivallukseen. Ymmärsin
yhtäkkiä, että en ollut ollenkaan tajunnut yhden osallistujan kysymyksiä asahi-tunnin ohjaamisesta. Kysyjä oli kokenut
jumppaohjaaja, jolla oli jo noin 40 vuoden kokemus ryhmäliikunnan ohjaamisesta.
Olimme siinä päivällä laskeneet leikkiä naisten ja miesten logiikasta ja
yhdessä vaiheessa todenneet, että meiltä miehiltä meni kymmenen minuuttia yhden
jutun oivaltamisessa, mikä naisilta kävi hetkessä. Nyt täytyy tunnustaa, että
minulta meni kuusi tuntia oivaltaa, että en ollut ollenkaan ymmärtänyt hänen
kysymyksiään. Oivalsin sen vasta illalla.
Menemättä tarkemmin viittaamiini kysymyksiin oivallukseni
idea oli seuraava. Olen kirjoittanut ja puhunut tästä asiasta vaikka kuinka
paljon ja silti asia ei edes itselleni tule aina heti mieleen: Asahi-ohjaaja
ei vedä jumppatuntia vaan opettaa taitoa. Jumppatunnin vetäjä ei yritäkään
opettaa liikkeitä ryhmälle, vaan hän tekee liikkeen eteen, jotta ihmiset
pystyisivät seuraamaan hänen tekemistään ja saamaan saman jumppavaikutuksen
kuin ohjaaja itsekin saa. Aerobic-ohjaaja tai bodybalance-ohjaaja tekee
liikkeet eteen ja muut seuraavat ja that’s it. Laitetaan musiikki päälle ja
annetaan palaa. Tuloksena on jumppa, jossa saadaan aikaan haluttu terveysvaikutus.
Kun edellä kuvatussa tilanteessa ohjaaja kysyi, pidättekö
asahi-tunnilla taukoja, ymmärsin vasta myöhemmin, että hän tarkoitti tämän
tyyppistä asiaa. Hänen perusajatuksensa oli, että tehdään asahin liikkeitä
tauotta koko tunti, niin kuin muissakin jumpissa. Ja jos halutaan, voidaan
pitää esimerkiksi yksi juomatauko. Vasta
nyt ymmärsin, miksi hänen oli vaikea ymmärtää, että tunti voidaan rakentaa
vaikkapa niin, että tehdään koko sarja, sitten opetetaan erikseen jotain
liikettä, sitten vaikkapa jotakin liikeperiaatetta ja vedetään lopuksi vielä
kerran koko liikesarja. Tällainen
opettaminen on taidon opettamista, mikä on eri asia kuin jumpan vetäminen.
Olen itse opettanut karatea, taijita, yi quania ja muita taitoja myös noin 40 vuotta, niin että
minun on vaikea hahmottaa muunlaista liikuntatunnin vetämistä. Kamppailutaidoissa
opetetaan aina erikseen jotakin tekniikkaa, liikesarjaa, taktiikkaa,
yhdistelmää, ajoitusta, etäisyyttä jne. ja niihin kehitellään erilaisia
harjoitteita. Kaikki opettajan puhe ja malli tällaisella tunnilla tähtää oman
taidon siirtämiseen oppilaille. Hahmotan asahi-tunninkin samalla tavalla.
Asahi-tunti on opettajan kannalta ensisijaisesti liikkeiden
ja liikeperiaatteiden opettamista, jotta ihmiset oppisivat asahin liikkeet ja
sarjat niin, että he pystyvät itse
tekemään asahia aina halutessaan, vaikka päivittäin. Aerobicin ohjaaja ei
pyri tähän. Hän ei opeta aerobicin taitoa vaan tekee eteen jumpan, jota muut
seuraavat. Kyse ei ole lainkaan opetustilanteesta, vaan kyseessä on yhdenlainen
vetäjän ja ryhmän yhteisjumppa. Vetäjä on esimerkkijumppaaja, jota muut
seuraavat. Asahi-ohjaaja on opettaja, joka yrittää opettaa ryhmälle liikkeitä
ja liikkumisen ja kehon käytön tapoja, taitoja, jotka eivät ole aivan
yksinkertaisia. Ne vaativat yleensä vuosien oppimisen.
Tästä syystä asahin opettaminen vaatii opettajalta paljon
omaa harjoittelua, että hän oppisi itse ymmärtämään, miten liikkeet tehdään ja
miten asahin periaatteet tuodaan liikkeisiin. Pelkkä ryhmien ohjaaminen ei
tähän riitä. On opiskeltava ja tutkittava itse, koulutettava itseään,
opiskeltava jatkuvasti tietoisen liikkeen periaatteita ja vivahteita. Eivät
jumppien ohjaajat tee näin, eikä heidän tarvitsekaan. He eivät opeta taitoa.
Asahi on ensisijaisesti liikkumisen ja kehon optimaalisen käytön taito, ja
erityisesti myös tietoisen liikkeen kokemus ja vasta toissijaisesti jotakin
muuta.
Jätä kommentti