Muutama lyhyt huomio taidon opettamisesta

Taidon opettaminen ei ole vain taidon siirtämistä. On
tietysti iso työ, että oppii ensin kopioimaan taidon niin, että pystyy
siirtämään sen seuraavalle sukupolvelle, mutta tämä taidon taso on taitojen
opettamisessa vasta ensimmäinen vaihe. Japanilaisessa perinteessä erotetaan
kolme taidon vaihetta: su, ha ja ri. Su tarkoittaa muodon kopioimista
mahdollisimman tarkasti, ha tarkoittaa muodon soveltamista oman kehomielen
ominaisuuksiin, vahvuuksiin, taipumuksiin, jolloin muotoa voi muuttaa. Kolmas
vaihe ri tarkoittaa muodosta irtaantumista, jolloin taito toteutuu täysin
vapaasti. Tämän kolmivaiheisen prosessin ajatellaan kestävän ihmisen koko
eliniän, vaikka harjoitus olisi aloitettu jo nuorena.

Olen itse opettanut erilaisia taitoja lähtien karatesta
sieltä 1970-luvun alusta päätyen asahiin, jonka kehitimme noin kymmenen vuotta
sitten. Tämän pian 50-vuotta kestäneen matkan varrella olen oppinut taidon
opettamisesta muutaman yleisen asian, joita pidän tärkeinä. Ensimmäinen niistä
on ”opiskelemalla ja tutkimalla opettaminen”.

Tarkoitan tällä sitä, että opettaja on aina myös oppilas ja
tässä mielessä opettajaa ei ole. Harjoittelu on aina yhdessä opiskelua
oppilaiden kanssa. Taidot (taitojen ja taiteiden tiet, jap. do) ovat loputtomia
ja opettajat ja oppilaat kulkevat samaa tietä, vaikka katsovatkin sen maisemia
ehkä hieman eri kohdasta. Jos tie on loputon, se tarkoittaa, että se ei lopu
koskaan. Taito ei ole koskaan loppuun opittu. Silloin myös opettajan
auktoriteetti rakentuu hänen oman harjoittelunsa ja taitonsa varaan. Siksi olen
aina korostanut, että opettajan on harjoiteltava enemmän kuin oppilaansa.
Rankka vaatimus, mutta vain se takaa seuraavan tärkeän kohdan, joka tuntuu ehkä
itsestään selvältä, mutta ei sitä ole: ”Opettajalla on oltava jotain
opetettavaa, jotakin sanottavaa”.

Muistan yliopistolla, kun olin filosofian assistenttina
kymmenen vuotta, opiskelijoiden joskus kyselleen, miksi assistentti ei opeta.
No, virkaani ei kuulunut varsinaista opetusvelvollisuutta, mutta suurin osa
assistenteista opetti silti ja nostivat siitä tuntiopetuskorvauksen. Miksi en opettanut?
Koska en kokenut, että minulla olisi ollut mitään sanottavaa. Pidin vain
muutaman luennon niistä liikunnan ja kehollisuuden filosofian teemoista, joista
tein tutkimusta, mutta muuten en halunnut opettaa. Tietysti yliopistossa suurin
osa opetusta on perinteen siirtämistä sukupolvelta toiselle, filosofiassakin,
mutta erityisesti filosofiassa olen aina kokenut, että jos aukaisee suunsa, pitäisi
olla jotain sanottavaakin, että ei riitä se, että vain toistaa sitä, mitä on
ajateltu. Se toteutuu harvoin
akateemisessakaan maailmassa.

Itämaisten taitojen opettamisessa nämä periaatteet ovat
suuri ongelma. Olen kokenut sen koko elämäni ajan käytännössä kaikissa
lajeissa, mitä olen opettanut.
Erityisesti japanilaisissa taidoissa omaan ajatteluun ei kannusteta,
yleensä ottaen sitä ei sallita. Vaaditaan, että seurataan taidon ja erityisesti
taitoon liittyvän tyylin tarkkoja muotoja.
Viitaten tuohon, mitä edellä kerroin taidon kolmesta tasosta, niin
japanilaiset ajattelevat yleisesti, että länsimaiset voivat oppia vain taidon
ensimmäisen tason, mutta eivät missään nimessä viimeistä. Vain japanilaiset
voivat ymmärtää taitojensa syvimmän tason ja länsimaisia sinne ei edes päästetä.
Tämä aiheuttaa monia ilmiöitä. Kirjallisuutta löytyy jo nykyään aiheesta
paljon.

Itse havahduin harjoiteltuani karatea noin 35 vuotta ja
opetettuani sitä jo yli 30 vuotta, että japanilaiset opettajat eivät olleen
opettaneet meille länsimaalaisille edes harjoittamamme tyylin peruskäsitteitä
ja perusharjoitusmuotoja lainkaan. Harjoittelimme eräänlaista vesitettyä,
länsimaistettua ja kilpaurheiluun sovellettua karatea. Tosin, samaa tekivät
monet japanilaiset itsekin.
Ymmärrettyäni tämän masennuin ensin, mutta sitten suivaannuin ja päätin
kirjoittaa näistä harjoituksista kirjan ja julkaista se englanniksi netissä,
jotta tulevat sukupolvet eivät joutuisi kokemaan samaa. Niin sitten teinkin.

Tutkimalla opettamiseen liittyy myös, että ei sitouduta yhden
opettajan tai valmentajan opettamisen tai tekemisen tapaan. Varsinkin kun
puhumme vanhoista taidoista, ne ovat erittäin rikkaita muodoiltaan,
periaatteiltaan, historialtaan ja opetustavoiltaan. Yksi opettaja opettaa vain
omaa näkemystään taidosta. Jos haluaa oppia taitoa syvemmin, on tutkittava
perinnettä laajemmin. On kaivettava esiin kaikki materiaali, mitä on
mahdollista löytää. Vain siten voi vertailla ja ymmärtää sitä perinnettä tai
perinteen linjaa, mitä itse opiskelee. Tällainen perusteellinen tutkimus astuu
kuvaan, kun omaa perinnettä on harjoitettu ehkä kymmenkunta vuotta, jolloin
perusasiat alkavat olla kunnossa. Ilman tällaista tutkimusmatkaa päätyy vain
kopioimaan omaa opettajaansa.

Olen yrittänyt tutkia koko kehomielelläni kaikkia niitä
taitoja, mitä olen myös harjoittanut ja opettanut: karatesta taijin, yi quanin ja zenin kautta asahiin. Tätä
tutkimustyötä olen myös yrittänyt jakaa muille kaikissa näihin taitoihin liittyvissä
kirjoissani. Työ on edelleen kesken, mutta jotakin olen saanut siitä
kiteytettyä Syvä-asahiin, johon viime vuosina olen eniten panostanut.

Read Full Post »

Samaanien matkassa 12

Voi olla, että tämä matka ei päätykään koskaan. Kesän
samaanikuvioiden ymmärtämiseksi tuli hankittua pari kirjaa myös kirjamessuilta.
Tarja osti minulle joululahjaksi Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko –
Samaaneista saunatonttuihin. Anna-Leena
Siikalan Suomalainen samanismi on
vielä kesken. Sen seuraksi ostin messuilta hänen toisen kirjansa Itämerensuomalaisten mytologia. Nyt olen
Pulkkisen kirjaa lukenut kolmanneksen ja on todettava, että mielenkiintoista on
ollut. Suomalainen mielenmaisema avautuu uudella tavalla.

Erityisen mielenkiintoista on ollut lukea Pulkkisen
kirjasta, miten suomalaiset ovat ajatelleet, että ihmisellä on kaksi tai kolme
sielua. Pulkkinen kutsuu niitä ruumissieluksi, vapaasieluksi ja
haltijasieluksi. Ruumissielua on kutsuttu myös henkisieluksi. Kyseessä oli
elämää ylläpitävä voima, eräänlainen elämänvoima. Itselleni tuli yllätyksenä,
että suomalainen kansaperinne tuntee saman käsitteen kuin kiinalaiset, jotka
kutsuvat elämää ylläpitävää voimaa sanalla qi (ch’i) (japaniksi ki). Tämä
elämänvoima on edelleen kiinalaisen lääketieteen peruskäsite. Suomalaisillekin
se merkitsi jotakin, jonka poistuessa ruumista ruumis kuolee. Sitä on kutsuttu
myös henkisieluksi. Kuollut ruumis on hengetön. Kun henki lähtee, ihminen
kuolee. Henki lähtee ihmisestä viimeisessä henkäyksessä. Pulkkinen kirjoittaa,
että ”se ei ollut luonteeltaan persoonallinen ’olento’ vaan todellakin
eräänlainen elämänvoima.”

Seuraava Pulkkisen huomautus oli vielä jännittävämpi.
Pulkkinen kirjoittaa: ”Sukukansat ovat käyttäneet siitä samakantaisia ilmaisuja,
kuten hing eestissä tai jen marissa. Useammin ruumissielua on
sukukielissä kuitenkin tarkoittanut suomen löyly-sanalle
sukua oleva ilmaisu (lievla
pohjoissaamessa, lol komissa, lul udmurtissa, lili tai lele mansissa, lil hantissa tai lélek unkarissa). Muinaissuomalaiset ovat siten saattaneet nimittää
ruumissielua myös löylyksi.”

Tästä tulee mieleen monta asiaa. Muistan kerran, kun
istuimme yi quan opettajani Zhang Changwangin kanssa suomalaisen saunan
löylyissä ja totesin hänelle leikilläni, että eiväthän suomalaiset mitään
seisomisharjoitusta (zhan zhuang) tarvitse, hehän oppivat tuntemaan qin
saunassa. Zhang ei huumorilleni lämmennyt ja oli sitä mieltä, että kyllä
seisomistakin tarvitaan. Mutta nyt
tajuan selkeämmin, että ajatukseni ei ollut ollenkaan outo, päinvastoin. Löyly nostaa
esiin kehon lämmön, sen sisältä huokuvan elinvoiman. Saunassa voi tuntea kehon
lämpimän sykkeen. Kiinalaiset kutsuvat tätä herkistyneessä kehotietoisuudessa
esiin nousevaa kokemusta qiksi. He nostavat sen esiin usein liikunnan avulla.
Suomalaiset tuntevat saman kokemuksen löylyn ansiosta. Ei ole mikään ihme, että
löylyn esiin nostamaa kokemusta, kehon sykkivää elinvoimaa, on kutsuttu myös
samalla nimellä. Ulkoisen lämmön ja sisäisen lämmön ero onkin tavallaan
illuusio. Löylyä ovat kummatkin.

Toinen yllättävä ja kiehtova tieto oli Pulkkisen kuvaus ”vapaasielusta”,
joka kantoi ihmisen yksilöllistä persoonaa, lähinnä suomalaisten käsitys tämän
sielun jälleensyntymisestä. Suomalaisilla on ollut usko, että sielut voivat
syntyä uudelleen oman sukunsa parissa niin kauan kuin muisto heistä on
tallella. Aika hieno käsitys, johon en myöskään ollut aiemmin törmännyt. Tämä
sielu tuli ja meni aika vapaasti, häipyi ruumiista mm. unen aikana. Siksi
ihmistä ei pitänyt liian äkisti herättää, että matkoilla oleva sielu ehtisi
palata ruumiiseen.

Haltijasieluksi kutsuttiin ihmisen hyvinvointia ylläpitävää
ulottuvuutta, jota saatettiin kutsua nimillä hahmo, haamu tai aave. Haltijan
poistuminen saattoi aiheuttaa ihmisen sairastumisen. Haltia saattoi näyttäytyä
myös kaksoisolentona, etiäisenä.
Etiäisistä Pulkkinen toteaa, että ”etiäisilmiö on ollut saamelaisilla
tunnetumpi kuin suomalaisten parissa, ja se on saamelaisilla yhä elävää perinnettä
(pohjoissaamen ovdasas, edelläkävijä).”

Hauskasti Pulkkinen toteaa, miten suomalaisten usko
erilaisiin maahisiin, kanssaeläjiin, haltijoihin ym. alkoi vähentyä sitä
mukaan, kun maatalous koneellistui, eikä vähiten, kun sähkövalot maaseudullakin alkoivat lisääntyä.

Read Full Post »

Tarinoita asahin taustasta, osa 2

”Niska-hartia –osio.
1. Hartianpyöritys. Hartian pyörittäminen tai itse asiassa minkä kehon osan
tahansa pyörittäminen koko kehon liikemekaniikalla oli asia, jota olin paljon
harjoitellut taijin yhteydessä. Erityisesti chen-tyylin nk. ”silk reeling
excersice” (chan si gong) on tämän harjoituksen taustalla.”

On hartian pyöritystä ja hartian pyöritystä.

Muistan yhden leirin Jalamon Ilpon salilta Turusta, missä
eräs kiinalainen opettaja pyysi minua näyttämään vähän taiji-liikesarjani
alkua. Aika taisi olla 90-luvun puolta väliä. Leiri oli muistaakseni karate-leiri, mutta
opettaja oli sekä karaten että Yang-tyylin taijin opettaja. Tein työtä
käskettyäni ja näytin muutaman liikkeen. Hänen kommenttinsa oli jäätävä: ”This
is not taiji, this is taiji-mechanics.” Olin kuitenkin aika tyytyväinen hänen
kommenttiinsa, koska tuolloin pyrin kovasti ymmärtämään juuri taijin
mekaniikkaa, ja se näkyi läpi. Kokenut taijin tekijä pystyy toteuttamaan taijin
mekaaniset periaatteet niin pieninä ja sisäisinä, että niitä on miltei mahdoton
havaita. Tämä on myös se syy, miksi niitä on myös niin vaikea oppia, varsinkin
kun kiinalaisessa opetustavassa ei paljon selitetä, vain tehdään.

90-luvulla saattoi jo netistä löytää artikkeleita monista
taijihin liittyvistä teemoista. Silloin tosin ei ollut Googlea, käytettiin Alta
Vistaa ja muita hakukoneita. Löysin
netin kautta Mike Sigmanin ja hänen taijin mekaniikkaa käsittelevät
artikkelinsa. Ne olivat tuohon aikaan poikkeuksellisia. Niissä Sigman pyrki
avaamaan kiinalaisia käsitteitä länsimaisen mekaniikan ja fysiikan avulla.
Erityisesti hän pyrki selittämään taijissa keskeistä ”peng” –käsitettä kehoon kohdistuvien voimien
ja niiden suuntaa kuvaavien vektorien avulla.
Hän kuvasi, miten parin työntövoima otetaan vastaan manipuloimalla hänen
voimansa vektorien suuntaa ja ohjaamalla ne oman kehon kautta jaloista
maahan. Tuohon aikaan tämä oli
radikaalia, koska kiinalaiset eivät koskaan selittäneet käsitteitään näin.
Yleensäkään he eivät selittäneet, vaan näyttivät. Minua Sigmanin analyysit
auttoivat paljon ymmärtämään koko kehon liikemekaniikkaa, mitä taijissa ja itse
asiassa muissakin kamppailutaidoissa pyrittiin toteuttamaan. Koko 90-luvun pyrin ymmärtämään kiinalaisiin
ja japanilaisiin kamppailutaitoihin liittyvää mekaniikkaa ja voimantuottoa ja
kirjoitin teemasta paljon. Zen-karate –kirjassani käsittelin tätä teemaa
karaten kannalta ja Zenshindojon Huomioita-lehteen kirjoitin useita tätä teemaa
käsitteleviä artikkeleita. Sitä mukaan kun aloin asia ymmärtämään pyrin sitä
myös opettamaan. Pidin tuohon aikaan paljon parin päivän mittaisia ”sisäisen
voiman mekaniikkaa” käsitteleviä leirejä kamppailutaitojen harrastajille.

Jossain vaiheessa hakeuduin myös yhdelle Mike Sigmanin
leirille, jonka hän piti Lontoossa. Jos oikein muistan, siellä teimme myös
chen-tyylin ”silk reeling” (chan si gong) –harjoituksia. Peng-linja piti oppia
säilyttämään liikkeen joka pisteen aikana. Liike saattoi olla käden, hartian
tai vaikka lonkkanivelen pyöritys. Ideana oli että jos pari työntää
pyöritysliikkeen aikana sinua, niin opit pitämään hänen voimansa maahan
suunnattuna ympyräliikkeen jokaisesta pisteestä. Samalla opit ottamaan koko
kehon voiman maasta asti liikkeen jokaiseen pisteeseen. Tällä idealla asahinkin
hartianpyöritys tulisi tehdä.

”Silk reeling” tarkoittaa silkkilangan kelausta tai
puolausta silkkitoukan kotelosta. Silkkilanka on hyvin ohutta, jolloin liikkeen
pitää olla tasaista ja jatkuvaa ilman pysähdyksiä, jotta lanka ei katkeaisi.
Tällaista pitäisi olla myös taijin/ asahin liikkeen. Samalla liikkeen tulee olla koko kehon
liikettä jaloista vartalon kautta käsiin.

Itseltäni meni kymmenkunta vuotta harjoitusta ja tutkimusta,
että opin tämän liikkumisen tavan. Koko tämä ”sisäisen voiman mekaniikka”
löytyy nyt asahin liikkeiden taustalta. Nyt puhun ”kokemuksellisesta
biomekaniikasta”, millä tarkoitan samaa asiaa, mutta korostan asian
kokemuksellista luonnetta. Tätäkään
asahin periaatetta ei tulisi ottaa liian kevyesti. Hartiaakin voi pyörittää siis
monella tavalla.

”Simpukkaliike. Kehitin sen avautumisen ja sulkeutumisen
taidon opettamiseksi. Zen-karate -kirjassani yritin opettaa tätä avautumisen ja
sulkeutumisen mekaniikkaa karateihmisille.”

Tämä on oikeastaan jatkoa tuohon
edelliseen tarinaan. Taijin ”klassikoissa” todetaan, että ”on vain avautuminen
ja sulkeutuminen, yin ja yang”. Muistan
joskus 90-luvun lopussa kysyneeni Zhangilta, yi quan –opettajaltamme, miten
avautumisen ja sulkeutumisen käsitteet kuvaavat yi quania. En enää tarkasti
muista hänen vastaustaan, mutta idean muistan: siinä on kaikki. Kaikkien
kamppailutaitojen perusmekaniikka voidaan kiteyttää noihin käsitteisiin. Se
tarkoittaa silloin sitä, että jos ei ymmärrä avautumisen ja sulkeutumisen
periaatteita, ei myöskään ymmärrä koko kehon liikkeen mekaniikkaa.

Mutta jotta voidaan sanoa, että
jokin liike on avautuva tai sulkeutuva, pitää ymmärtää, mikä avautuu ja mikä
sulkeutuu. Pitää olla mielessä malli, johon nämä käsitteet liittyvät. Olen
kirjoittanut tästä asahi- kirjoissani ja esimerkiksi blogi-sarjassani ”Asahi ja
kokemuksellinen biomekaniikka” . Koska ihmisen keho on niin monimutkainen,
malleja voi olla monia. Itse käytän sekä ”kolmen jousen mallia” että
”vipuvarsimallia”. [Ks. blogi.] Toisen mallin avulla on helpompi selittää
joitain liikkeitä kuin toisen. Asian tekee vielä monimutkaisemmaksi se, että
kehon kolme ”jousta” voivat olla yhtä aikaa erilaisessa liikkeessä: yksi jousi
voi avautua samalla kun kaksi muuta jousta sulkeutuvat jne.

Kehitin simpukkaliikkeen
yhdenlaiseksi avautumisen ja sulkeutumisen periaatteiden malliksi. Nyt
jälkikäteen pitää todeta, että taisin tehdä siitä liian monimutkaisen, koska
liikkeessä käsien ja selän sulkeutuminen ja avautuminen ovat selkeitä, mutta
käsien liike voidaan tehdä monella erilaisella avautumisen ja sulkeutumisen
idealla. Toisaalta se ei haittaa, vaan antaa tekijälle mahdollisuuden tiedostaa
vielä tarkemmin käsien liikkeiden vaiheita. Teimme tämän liikkeen asahin
alkuaikoina aika pystystä, siis vajoamis- ja sulkeutumisvaiheessa emme menneet
kovin alas. Itse teen nykyään liikkeen laajempana ja vajoan syvään alas, jotta
jalatkin saavat liikkeessä hyvän voimaharjoituksen. Jos liikkeen tekee lyhyempänä, on mahdollista
antaa kaikkien jousien avautua ja sulkeutua yhtä aikaa.

Tähän vielä lopuksi vähän
googlaamista vaativa asahi-koan: sulkeutuminen = fleksio + adduktio +
sisärotaatio; avautuminen = ekstensio + abduktio + ulkorotaatio.

”Päänkääntö. Tämä on suoraan ba-duan-jin –sarjan liike.”

Perustin asahin ensimmäisen sarjan
ensimmäisen suunnitelman kiinalaiseen ba-duan-jin – liikesarjaan. Olin oppinut
sen zen-opettajani Engaku Tainon Italian
Orvietossa sijaitsevassa zen-luostarissa, kuten olen jo kertonut. Ba-duan jin on yksi Kiinan tunnetuimmista
qigongin muodoista. Kiinassa on satoja qigong-koulukuntia, jotka jakautuvat
karkeasti kolmeen luokkaan harjoituksen päämäärän mukaan. On olemassa
terveydellisiä, kamppailutaitoihin liittyviä ja uskontoihin liittyviä qigongin
muotoja tai koulukuntia. Ba-duan-jin on tyypillinen terveysharjoitus, vaikka
siinä onkin joitakin kamppailullisia ulottuvuuksia. Tainon kanssa teimme sitä
zen-harjoituksena eli puhtaasti liikemeditaationa.

Ba-duan-jin tarkoittaa ”kahdeksaa
brokadia” eli kauniisti kirjailtua silkkikangasta. Liikkeitä sarjassa on siis kahdeksan.
Kyseessä on erittäin vanha harjoitus. Ensimmäiset maininnat siitä löytyvät jo
1100-luvulta. Koska kyseessä on jo noin 1000 vuotta vanha harjoitus, siitä on
olemassa lukemattomia versioita. Jokaisesta liikkeestä on huimasti erilaisia variaatioita.

Kirjoitin kirjan ”Taiji – liikettä
hiljaisuudessa, hiljaisuutta liikkeessä” vuonna 1989. Esittelin siinä taijin
24-askeleen liikesarjan, mutta myös Tainolta oppimani version ba-duan-jin
–liikesarjasta. Teimme sitä taiji-tunneilla ja opetin sen myös
karateoppilailleni. En saanut kaikkia kahdeksaa ba-duan-jinin liikettä asahin
perusliikesarjaan, koska muut asahin työryhmän jäsenistä (Ilpo, Ykä ja Keijo)
pitivät liikkeitä liian vaikeina, mutta neljä nykyisistä asahin perussarjan
liikkeista ovat siitä peräisin, joista yksi on tämä päänkääntöliike.

Kyseessä on neljäs ba-duan-jinin
liike ”Käännä pääsi ja katso taakse.” Alkuperäinen liike ei sisällä jalkojen ja
selän avautuvia ja sulkeutuvia liikkeitä. Lisäsin ne siihen, jotta liike
noudattaisi ”sisäisen voiman mekaniikkaa”. Pään kiertovenytykseen ja käsien ja
vartalon venytykseen tuli luonnollisesti ojentuva ja avautuva liike. Tästä
loogisesti seurasi, että välivaihe on sulkeutuva ja vajoava. Alun perin opetin
ja tein tämän liikkeen kädet niin kuin olin sen itse oppinut Tainolta, jolloin
kädet nousevat ylös käden sisäsyrjät, siis peukalon puoleiset syrjät ylöspäin
ja laskevat kämmenet alaspäin. Muut rupesivat tekemään sitä samalla käsien
liikkeellä kuin teimme hengityksen lyhyen tasausliikkeen. Ero oli pieni ja
annoin olla.

Löysin netistä liikkeelle nimeksi
myös ”Viisas pöllö kääntää päänsä ja katsoo taakse.” Tästä muistui mieleeni
eräs asahi-ohjaajien koulutus, missä eräs osallistuja kertoi lähteneensä
edellisestä koulutuksesta kotiinsa autolla ja hän oli matkalla huomannut, miten
niska oli täysin vapaa ja pää kääntyi kuin pöllöllä. Tämä olisi varmaan ”asahia
autoilijoille” –sarjan perusliike.

”Selkäosio. 1. Kierto ja työntö. Alkuperäisessä
suunnitelmassani simpukkaliike oli ainoa selkäliike. Päätimme, että jokaisessa
osiossa on kolme liikettä, joten piti miettiä kolme selkäliikettä.
Ensimmäiseksi liikkeeksi tuli Ilpon jostakin hänen qigong-sarjastaan poimima
liike. Alun perin siihen liittyi kierron lisäksi sivutaivutus taakse, kun pallo
työnnettiin yläviistoon taakse. Yhtäaikainen takataivutus ja kierto eivät ole
terveellisiä selälle ja liikettä muutettiin niin, että jätettiin takataivutus pois.
2. Sivutaivutus ja 3. Pallon kierto.
Nämä tulivat ba-duan-gin liikesarjan yhdestä monimutkaisesta liikkeestä, joka
päätettiin jakaa kahtia: sivutaivutukseen ja pallon kiertoon. Alkuperäisessä
ba-duan-gin liikkeessä sivutaivutus tehdään kurottamalla vuorotellen kumpaakin
kättä korkealle ylös. Siitä muodostui sivutaivutus. Pallon kiertoliike on sama
kun osa tästä ba-duan-gin liikkeestä.”

Käsittelen tässä kaikki
selkäliikkeet yhdessä nipussa, koska ensimmäisen liikkeen historiallista
taustaa en tunne. Ilpo ehdotti tätä liikettä ja se muistaakseni perustui
johonkin Ilpon oppimaan qigong-sarjaan, jota en tarkemmin muista. Kaksi
seuraavaa selkäliikettä, selän sivutaivutus ja selän kierto tulivat Tainolta
oppimastani ba-duan-jinin liikkeestä. Kyseessä oli ba-tuan-jinin kuudes liike
”Ojenna kätesi maata kohti ja tartu varpaisiin.” Liike sellaisena kuin sen
esittelin oli työryhmän mukaan liian vaikea ja päädyimme jakamaan sen kahtia:
sivutaivutukseen ja vartalon kiertoon. Olen liittänyt alkuperäisen käsien ylöskurottamisliikkeen
asahin tuoliversion selkäsarjaan. Teimme aikoja sitten myös asahin
”toimistoversion”, jossa selän sivutaivutus tehdään myös näin eli vuorotellen
ylös kurottaen ja kylkeä venyttäen. Napataan omena korkean puun oksasta.

Asahin taustaa, osa 17

”Tasapaino-osio. 1.
Piirrä jalalla ympyrää. Alkuperäinen ehdotukseni oli yi quan –askel. 2.
Noustaan päkiöille ja venytetään. Tämä liike oli taas suoraan ba-duan-jin
–sarjasta. 3. Pallon nosto ja venytys. Keijo ehdotti tätä liikettä. Hän oli
tehnyt sitä tai vastaavaa jo aiemmin karaten yhteydessä.”

Tämä tarina
läheneekin sitten loppuaan. Olemme jo asahin perussarjan viimeisessä osiossa,
joka koostuu kahdesta tasapainoliikkeestä ja yhdestä venytyksestä.
Alkuperäisessä suunnitelmassani asahin ensimmänen taso sisälsi kuusi erillistä
osiota, joista yksi oli ”terveyskävely”. Monet kiinalaiset qigong-koulut
sisältävät erilaisia askellusharjoituksia. Hidas askel on myös taijin ja yi
quanin yksi perustava harjoitusmenetelmä. Kummassakin lajissa askel erotetaan
yleensä omaksi harjoituksekseen ja sitä tehdään myös irrallaan muista
harjoituksista ja muodoista. Hidas askel opettaa välttämättä hyvää tasapainoa
ja vahvistaa jalkoja, koska siinä joutuu välttämättä seisomaan pitkiä aikoja
yhdellä jalalla. Koko taijin liikesarja on jatkuvaa seisomista yhdellä jalalla,
koska askellus on niin hidasta. Ehdotin asahiin myös tällaista
askelharjoitusta. Koska asahista tuli lopulta paikallaan tehtävä
liikekokonaisuus, liikkuva askeltaminen ei siihen soveltunut. Ehdotinkin
tilalle yi quanin ideaa paikallaan tehtävästä askeleesta, missä otetaan askel,
mutta palautetaan jalka saman tien sivukautta takaisin, jolloin tuloksena on
jalan ympyräliike. Liikkeessä kädet ovat sivuilla ja pitävät kiinni ikään kuin
kaiteista. Keijon ajatuksesta lisäsimme liikkeeseen käsien ympyräliikkeen ja
liike oli valmis.

Toinen tasapainoliike, päkiöille nousu, tuli jälleen
ehdottamastani ba-duan-jin –sarjasta. Ilpo ehdotti liikkeen alkuun keinahdusta
kantapäille, joka otettiin mukaan ja liike oli valmis. Kolmas liike, venytys,
oli Keijon ehdotus. Otimme siihen mukaan pallon noston ensimmäisestä
selkäliikkeestä ja sen perään Keijon karate-harjoituksissaan käyttämän askeleen
ja venytyksen. Näin tämäkin liike oli sitten valmis.

Liikesarja päätyy seisomiseen kannatellen palloa vatsan
edessä. Alkuperäinen ehdotukseni oli, että ensimmäisen tason sarja päättyisi
seisomiseen wu-chi-asennossa, mikä on esimerkiksi taijin perusseisonta ja myös
oma qigong-menetelmänsä, wu-chi qigong. Toiselle tasolle suunnitelmiini oli
kuvattu seisominen pallo vatsan edessä, niin kuin teemme yi quanissa. Viimeisen
laajan hengitysliikkeen jälkeen oli kuitenkin luontevaa jäädä siitä
kannattelemaan suoraan palloa vatsan edessä, jolloin pallon kannattelu siirtyi
perussarjan viimeiseksi liikkeeksi.

Nyt kun olen alkanut pitämään asahin jatko-koulutuksissa mm.
”Asahi ja tietoisuustaidot” päivää, niin oli mielenkiintoista löytää aivan
ensimmäisestä asahi-suunnitelmastani (11.12.2004) viimeisenä kohtana otsikko
”Istu alas ja kuuntele kehoasi ja mieltäsi”. Suunnitelmaan olen kirjoittanut
tälle kohtaa: ” Sisältää hengitysharjoituksia, mielen keskittämisen
harjoituksia ja kehon kuuntelemisen harjoituksia: 1. Laske hengityksiä; 2.
Laske vain joka toinen hengitys; 3. Kuuntele hengitystä; 4. Kuuntele kehon lämpöä
ja elinvoimaa.” Eli suhteellisen normaalit zazenin ohjeet.

Read Full Post »

Tarinoita asahin taustasta, osa 1

Jokaisella asahin liikkeellä on tarina. Ajattelin nyt kertoa
niistä vähän enemmän. Olen kertonut samat asiat, mutta hyvin lyhyesti, blogissani
”Mistä asahi on peräisin?” tammikuulta 2016. Nyt yritän vähän laajentaa näitä
tarinoita, ainakin joitakin niistä. Lähden liikkeelle perusliikesarjan alusta. Otan
ensin tuosta edellä kertomastani blogista liikkeen lyhyen kuvauksen ja sitten
laajennan vähän sitä. Jatkossa noudatan samaa kaavaa.

”Alun ja lopun ’laaja
hengityksen tasausliike’. Tämä oli tapa, miten opin sekä aloittamaan, että
lopettamaan taijin 24-liikesarjan omalta opettajaltani Engaku Tainolta. Käsien
liikkeiden suunta ja kaikki muutkin ovat täsmälleen samoja.”

Tämä olisi aivan liian pitkä tarina kokonaan tähän
kirjoitettavaksi. Aloitin karaten
15-vuotiaana vuonna 1970. Etsin sitten pitkään karaten ja muiden budo-lajien
filosofisia perusteita ja vuonna 1984 löysin
Italiassa sijaitsevan zen-luostarin, jota johti zen-mestari Engaku Taino. Hänen
Rinzai-zenin opetuksensa oli hyvin fyysistä. Hän opetti zazenin (istuen tehtävä
zen-meditaatioa) lisäksi joogaa, taijia, kallio- ja vuorikiipeilyä ja alppihiihtoa
zen-harjoituksina. Hänen opetuksessaan oli ja edelleen on kaksi puolta: sekä
dynaaminen liike että staattinen istuminen. Olen omaksunut häneltä saman
ajatustavan. Kun ensimmäisen kerran vietin hänen luostarissaan viikon sesshinin
vuonna 1984, opin häneltä kaksi kiinalaista liikesarjaa: ba-duan-jin –sarjan ja
taijin 24-askeleen liikesarjan. Luostarissa näitä harjoituksia tehtiin
liikemeditaation muotoina. Tainolla oli oma, japanilaisessa luostarissa
oppimansa tapa tehdä näitä harjoituksia. Esimerkiksi taijin sarjan hän aloitti
ja lopetti syvillä hengitysliikkeillä, joihin yhdistyi käsien laajat
ympyräliikkeet juuri kuten nyt teemme asahin alussa ja lopussa. Standardi 24-askeleen liikesarjahan ei sisällä
näitä liikkeitä. Tapa on tavallaan qigongin ja taijin yhdistelmä. Alun ja lopun
hengitysliikkeet ovat qingong-liikkeitä, joita tapaa monissa qigong-kouluissa.

Innostuin tuolloin aika lailla kummastakin liikesarjasta ja
palattuani Suomeen aloin opiskelemaan niitä enemmän ja kaivamaan niistä perusteellisempaa
tietoa. Se ei ollut ihan helppoa, koska Suomessa ei tuohon aikaan ollut taijin
ja qigongin opettajia tai ainakaan tiedossani ei ollut. Tapani mukaan kaivoin
esiin kaiken materiaalin, minkä löysin. Tilasin englanniksi käännettyjä kirjoja
ja muistaakseni jonkin videonauhankin sain tilattua. Nettiähän ei vielä silloin
ollut. Yksi tärkeä kirja oli Yang Ming-Shin “Tʼai-chi Chʼuan for Health and
Beauty”. Yang oli kiinalainen opettaja, joka oli opettanut Tainon
japanilaisessa luostarissa taijita. Hiljalleen
pääsin sisään näihin harjoituksiin. Kävin joka vuosi Italiassa Tainon opissa ja
opiskelin itse kirjojen ja videoiden perusteella. Vaikka en itse vielä mitään
osannutkaan, aloin opettaa taijin ja ba-tuan-jinin liikesarjoja
karateoppilailleni heti tuolloin 80-luvun puolessa välissä.

Palatessani Italiasta junalla takaisin Suomeen, kirjoitin
päiväkirjaani kuvauksen yhdestä zen-sesshinin päivästä. Siinä on tällainen
kohta:

”Kaikki ovat palanneet pesulta. Alkaa tai-chi-harjoitus.
Taino oppi itse tai-chin yksinkertaisen muodon Sofukujin zen-luostarissa.
Munkit Tainon kertoman mukaan harjoittelivat siellä tai-chita vapaa-aikanaan
ilman Mumon roshin virallista lupaa. Aluksi se sai vain hänen hiljaisen
hyväksymisensä. Mumon Roshi ymmärsi zenin ja tai-chin läheisen yhteyden ja
kutsui 70-luvun alussa kuuluisan kiinalaisen tai-chin opettajan Yang Ming-Shin
luostarin viralliseksi opettajaksi. Tämän jälkeen tai-chi on levinnyt nopeasti
moniin japanilaisiin ja ulkojapanilaisiin Rinzai-koulun zen-luostareihin.

Opettaja seisoo aluksi pitkään rizuzenissä, jalat hieman
taipuneina, katse maahan luotuna. Kuumuus on jo vaihtunut illan leudoksi
tuuleksi. Hyvin hitaasti hengityksen tahdissa alkaa ensimmäinen liike: mestarin
kädet kohoavat ylös sivulle, piirtävät ilmaan ympyrän ja painuvat edelleen
hitaasti edestä alas. Mestarin vartalo alkaa hitaan käännöksen vasemmalle,
paino siirtyy oikealle jalalle, oikea käsi siirtyy rentona rinnalle ja vasen
käsi sen alle ikään kuin hän pitäisi kädessään suurta palloa. Vasen jalka kohoaa
päkiän varaan, siirtyy hieman lähemmäksi ja aloittaa sitten kaarimaisen
askeleen vasemmalle. Kädet seuraavat jalan liikettä. Oikea käsi työntyy
hitaasti ylös katseen korkeudelle, kämmen taivasta kohden, vasen käsi painuu
alas oikealle kämmen maata kohden. Tässä asennossa hän näyttää ikään kuin
seisovan taivaan ja maan leikkauspisteessä ja kannattavan kämmenillään
kumpaakin. Liike seuraa toista jatkuvana, katkeamattomana virtana, täydellisen
keskittymisen hetkeksikään häiriintymättä. Oppilaat toistavat liikkeen
taitojensa mukaan. Muodon täsmällisyys ei ole niinkään tärkeä. Täydellisen
keskittymisen säilyttäminen liikkeen aikana on harjoituksen päämäärä. Tai-chi
on hitaasti liikkuen tehtävää zazeniä.”

Kuvaus zen-luostarin päivästä päättyy näin:

”Kello on täsmälleen 24. Kävelemme äänettömästi ylös
niitylle luostarin taakse. Odotamme hetken ja Taino liittyy joukkoomme. Hän
kumartaa syvään koskettaen sormenpäillään maata. Me vastaamme kumarrukseen.
Mestari seisoo pitkään liikkumatta rizuzenissä, sitten hitaasti hänen kätensä
kohoavat sivulle ylös ja piirtävät ilmaan ympyräkaaren, hetken aikaa hän ikään
kuin pitää kuuta kämmenellään, kädet laskeutuvat alas, nousevat jälleen
hitaasti eteen ylös. Mestari aloittaa hitaat, tasapainoiset tai-chin liikkeet.
Kädet piirtävät yöhön ympyröitä ja kaaria tarkasti mestarin esimerkkiä
seuraten. – Liikesarja lähestyy loppuaan, mestari palaa lähtöasentoon, seisoo
pitkään rizuzenissä katse maahan luotuna, kääntyy sitten meitä kohti, koskettaa
hitaasti sormenpäillään maata ja katoaa yöhön sanaakaan lausumatta. Huomenna on
samanlainen päivä ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana. Zen on kuin pitkä
junamatka, jonka pääteasemasta olemme kuulleet puhuttavan ja tiedämme, että se
on syvällä meissä, mutta emme ole vielä kyenneet näkemään edes sen valoja.
Mutta vain pääteaseman saavuttaminen ei ole zeniä. Zeniä on myös matkalla olo. Budokalle hänen budo-lajinsa on Tie, do, jota
pitkin hän etenee. Se on jatkuva matka itseen, jatkuva zazen, keskittyminen
elämään tässä ja nyt.”

Näin voisi todeta myös asahista. Tainolta oppimani laajat ja
hengitystä tasaavat liikkeet elävät nyt asahin sarjojen alussa ja lopussa.

”Rentousosio. Liikkeet
1 – 3. Näiden liikkeiden tausta on vanha. Ne löytyvät kaikki jo ”Zen-karate”
–kirjastani (1997), jossa yritin opettaa karate-ihmisille rentoutta ja
keskilinjan hallintaa. Ensimmäinen käsien pyöritysliike oli sama, jota teimme
aina taijissa ennen liikesarjan alkua. 80-luvun puolivälistä asti aloitin aina
karate ym. harjoitukseni tällä liikkeellä.”

Asahin rentoussarjan käsienpyöritysliike on hyvin yleinen
monissa kiinalaisissa ja japanilaisissa taidoissa. Itse opin senkin Tainon
zen-luostarissa. Teimme siellä ba-tuan-jin
–liikesarjan aina aamuisin. Liikesarja aloitettiin ja lopetettiin käsien
pyöritykseen ja siitä käytettiin kiinalaista nimeä ”Swai Shou”, joka kai
tarkoittaa ”heiluvia käsiä”. Yang Ming-Shi kuvasi tämän harjoituksen myös
kirjassaan. Aloin käyttää liikettä karaten ja taijin harjoitusten alussa
rentous ja lämmittelyliikkeenä. Liike sai huomattavasti syvyyttä 90-luvun
puolessavälissä, jolloin kutsuin amerikkalaisen yi quanin ja taijin opettajan
Jan Dieperslootin Suomeen pitämään meille yi quan- ja taiji-leirin. Taisi olla
vuosi 1995. Jan opetti viikon taiji-leirillään meille joka päivä kolmea
keskilinjan perusliikettä: kierto, painonsiirto, vajoaminen ja kohoaminen.
Tämän analyysin kautta käsien pyöritysliike sai uuden merkityksen varsinkin,
kun sen jälkeen saatoimme liittää siihen erilaisia keskilinjan liikkeitä
tietoisesti. Janin keskilinja-analyysi on siitä asti seurannut mukanani
kaikkiin harjoituksiin, joissa opetan tietoista liikettä. Janin kirja The Warriors of Stilness, Vol 1 on
klassikko.

Laiton tämän liikkeen aluksi kaikkien asahin liikesarjojen
alkuun idealla, että se olisi ikään kuin aina samana pysyvät rentousliike.
Ajatus, mihin olin oppinut Tainon harjoituksissa. Myöhemmin vaihdoin liikkeet
käsienpyörityksen variaatioihin. Toisessa sarjassa otetaan mukaan painonsiirto.
Kolmannessa kädet putoavat alas ja kaikki keskilinjan perusliikkeet tehdään
siinä perätysten. Edelleen saatan
aloittaa minkä tunnin vain (asahi, karate, taiji, yi quan) niin, että aivan
ensiksi rentoudutaan pyörittelemällä käsiä. Liike on edelleen yksi
suosikkiliikkeistäni myös siksi, että se palauttaa mieleen kehon hyvän
rakenteen ja sillä on hyvä lämmitellä vanhaa ja jäykkää selkää ennen rajumpiin
liikkeisiin siirtymistä.

”Toinen liike on
kotoisin tai-chi-mestari Huang Xingxiangin ’viidestä rentousharjoituksesta’”.

Liikkeen taustalla on Huang Xingxiangin viisi
rentousharjoitusta. Asahi on paljosta velkaa taijille ja tämäkin liike tulee
siis taiji-systeemistä. Jos asahin rentousharjoitukset kiinnostavat, niin
kannattaa kaivaa YouTubesta esiin tämä Huangin viiden liikkeen sarja. Se löytyy
sieltä mestarin itsensä tekemänä. Huang
oli yksi kuuluisimmista viime vuosisadan taijin opettajista, joka vaikutti Kaakkois-Aasiassa.

Muistan, että silloin, kun me sen opimme ja enemmän sitä
harjoittelimme, siis joskus 80-90-lukujen taitteessa, meillä oli myös käytössä
Huangin oppilaan Patrick Kellyn videonauha tästä harjoituksesta. Muistan, että
Kellyn liikkeet olivat jonkin verran laajempia ja näyttivät jopa vielä
rennommilta. Ihastuin tähän sarjaan ja teimme sitä paljon erityisesti
taiji-harjoituksen yhteydessä, mutta soveltuvin osin myös muissa
harjoituksissa. Otin tästä sarjasta
kolme liikettä asahin rentousosioihin, mutta kaikkia ei tehdä samalla tavalla
kuin Huang tekee. Esimerkiksi Huangin sarjan toinen liike, joka on asahin
toisen sarjan toinen rentousliike, tehdään asahissa polvista joustaen kehon
jousien avulla. Huangin sarjassa paino laskee koko ajan tasaisesti alaspäin ja
nousee sitten jälleen tasaisesti ylös. Huangin sarjan ensimmäinen liike on sama
kuin asahin kolmannen sarjan ensimmäinen rentousliike. Huang ei tosin käännä
päätään, muuten liike on aika lailla sama. Huang tekee liikkeeseen liittyvät
keskilinjan liikkeet pieninä ja aika näkymättöminä.

Huangin sarja kokonaisuutena on hyvin syvällinen. Hän on
kiteyttänyt siihen vuosikymmenien kokemuksensa taijista ja Fujien maakunnan Valkoinen
kurki-tyylistä, mitä hän myös harjoitteli.
Ihan vain vinkkinä: asahin jotkut liikkeet näyttävät helpoilta ja
yksinkertaisilta, mutta eivät ihan välttämättä sitä ole.

”Kolmannen taustalla
on aikidon nk. ”soutu-harjoitus”, josta kehittelin karateen sopivan
rentoutusharjoituksen.”

Asahin perussarjan rentousliikkeiden kolmas liike, missä
käsiä ravistellaan painonsiirrolla, voi näyttää aikidon harrastajille
tutulta. Tuttuuteen onkin aihe.
Kehittelin tätä ja muita nykyään asahin rentousosioissa esiintyviä liikkeitä
vuonna 1994. Muistan vuoden hyvin, koska muistan harjoitelleeni ja tutkineeni
näitä erilaisia käsien pyörityksiä ja heilutuksia Tampereen Kalevan hautausmaan
viereisessä harjumännikössä vierelläni lastenvaunut. Etsin tapoja harjoitella rentoutta ja
kamppailutaitojen periaatteita tällaisten tavallaan yksinkertaisten, käsien
heilahduksia ja pyörityksiä sisältävien liikkeiden avulla. Aikidon kehittäjä
Morihei Ueshiba kehitti ”soutuharjoituksen” aikidon periaateharjoitukseksi.

Tässä harjoituksessa on kamppailutaitojen kannalta paljon
sisältöä, periaatteita, jotka eivät helposti avaudu. Yksi keskeinen opetus on
oppia tekemään tekniikkaa vartalon painopisteen siirrolla, ei käsillä. Muutin
siinä käsien liikkeet rennommiksi, jotta myös käsien painopistettä voi käyttää
liikkeessä helpommin hyväksi. Oma versioni keskittyi myös enemmän hartiaseudun
rentouden harjoittamiseen. Koko kehon avautuva ja sulkeutuva liikemekaniikka ja
liikkeen juurruttaminen on myös tässä asahi-versiossa selkeämmin esillä. Vein
kaikki nämä harjoitukset karate- ja muistaakseni taijituntieni alkulämmitelyyn
ja pyrin opettamaan niiden kautta rentoutta ja kamppailutaitojen perustavia
liikeperiaatteita. Nyt ne jatkavat elämäänsä asahissa.

”Tasojen välillä oleva
’lyhyt hengityksen tasausliike’. Tämä on suoraan ba-duan-gin –liikesarjasta
liikkeiden välillä oleva hengitysharjoitus.”

Liike on käytössä monissa kiinalaisissa qigong-systeemeissä.
Itse opin sen ensimmäisen kerran ba-duan-gin –liikesarjan väliliikkeenä joskus
kolmekymmentä vuotta sitten. Tainon opettamassa liikesarjassa sitä ei ollut,
mutta varmaan joskus 80-luvun lopulla opimme toisen version samasta sarjasta.
Mistä se tuli, sitä en enää muista. Opin sitten 90-luvun alussa yhden taolaisen
qigong-sarjan Zhao Yi Nongilta, joka opetti Tampereella tuolloin Chen-tyylin
taijita ja Shaolin kung-futa. Tässäkin sarjassa liikkeiden tai
liikekokonaisuuksien välillä tehtiin aina välillä tämä hengitysharjoitus, jossa
kädet kohoavat sisäänhengityksellä ja vajoavat uloshengityksellä.

Asahin alkuaikoina teimme lyhyen hengityksen tasausliikkeen
liikeosioiden väliin, mutta myös viimeisen osion kaikkien liikkeiden väliin.
Ajatuksena tässä oli, että kun on sarjassa niin pitkällä, on enemmän tarvetta
antaa välillä hengityksen rauhoittua ja tasaantua tämän liikkeen avulla. Asahin
kehitys oli silloin vasta aivan alussa, valmista oli vain ensimmäinen
liikesarja. Teimme silloin tätä sarjaa useammilla toistoilla ja yksi sarja
saattoi kestää hyvinkin puoli tuntia tai jopa reippaasti enemmän. Silloin
tuntui hyvältä sarjan loppupuolella ottaa mukaan enemmän hengitystä tasaavia
liikkeitä. Myöhemmin vakiintui käytäntö, jossa lyhyt hengityksen tasausliike
tehdään vain sarjan liikeosioiden väliin.

Tästäkin liikkeestä tekee mieli kirjoittaa, että liike on
yksinkertaisuudestaan huolimatta hyvin syvällinen. Samalla tavalla tosin tekee
mieli kirjoittaa kaikista asahin liikkeistä. Olen kirjoittanut tästä liikkeestä
paljon kirjoissani ja täällä blogissani, joten ei tässä tästä tämän enempää.

Read Full Post »