Onko asahi ”mindfulnessia”, osa 5.

Niin, onko asahi siis ”mindfulnessia”? Vien nyt tämän sarjan
lyhyesti loppuun pitäytyen edellisten tarkastelun antamissa näkökulmissa. Vielä
pitää kuitenkin miettiä, millaisesta olemisesta on kyse, kun kysytään onko
jokin jotakin. Siinäkin on eroja. Jos
kysyjä tarkoittaa olemista samassa mielessä kuin kysymyksessä, ovatko kissat
koiria, niin vastaus on selvä, ei ole. Toisaalta ihminen voi pohtia ottavansa
kissan tai koiran lemmikikseen, koska kummatkin toimivat tässä tarkoituksessa.
Niissä on tarpeeksi samankaltaisia piirteitä, että toisen voi korvata toisella.
Kun puhutaan asahin ja mindfulnessin suhteesta, tarkoitetaan yleensä jotain
tämänkaltaista olemisen tapaa. Tai vielä laajemmin voidaan ajatella, miten
asahi sopii osaksi erilaisia mindfulness-menetelmiä, jos niissä kuitenkin jo
käytetään joogan tapaista tietoista liikettä. Nyt aletaan mielestäni olla asian
äärellä. Pelkistän vastauksen kolmeen osaan ja kuvaan, miten asahi sopii edellä
kuvaamiini kolmeen mindfulness-menetelmien kategoriaan ja niiden yhteyteen.

1. Asahi ja kaupalliset mindfulness-menetelmät.
Tekniseltä kannalta sopii mainiosti. Koska tärkeää tässä näkökulmassa on
stressinpoisto, asahi sopii tähän kuvioon erityisen hyvin. Voidaan ajatella,
että asahilla on jopa etuja menetelmissä yleisesti käytettyyn joogaan nähden,
koska asahin liikkeitä on helppo tehdä vaikkapa työpaikalla. Joogassa liikutaan
myös lattialla, mikä hieman rajoittaa sen käyttöä. Asahi soveltuu tehtäväksi
missä tahansa, koska tahansa, jos pokka riittää. Asahi on lähtökohdiltaan
rentouttavaa, mieltä rauhoittavaa ja kehoa tasapainottavaa liikuntaa. Joogan
tilalla voidaan myös käyttää taijiquanin ja qigongin kaltaisia meditatiivisia
menetelmiä. Kaupallista mindfulness-menetelmien
soveltamista voidaan tarkastella myös kriittisesti, kuten edellä kerroin. Kun
viemme asahia tällaisiin kuvioihin, meidän on aina syytä myös tarkastella sitä,
onko toiminta asiallista ja yleisemmin linjassa omien eettisten
periaatteittemme kanssa. Liike-elämässä helposti sorrutaan epäeettisiin
toimiin, esimerkiksi harhaanjohtavaan markkinointiin.

2. Asahi ja terapeuttiset
mindfulness-menetelmät. Asahi sopii tähän yhteyteen erityisen hyvin ja
sillä on myös monia etuja: se on dynaaminen meditaatiomenetelmä, somaattinen
menetelmä ja rentoutusmenetelmä. Se tukee voimakkaasti staattisen meditaation
kehollista ulottuvuutta. Tällä tarkoitan sitä, että meditaatiossa on kaksi
vaikuttamisen kanavaa: tajunnan intentionaalisuuden taso, missä maailmankuvamme
merkitykset muodostuvat sekä kehon intentionaalisuuden taso, missä kehollinen
esiymmärryksemme maailmasta muodostuu. Harjoittamalla asahin kaltaista
somaattista menetelmää voimme harjoittaa ja muuttaa kehomme maailmasuhdetta ja sen
esiymmärrystä, mikä puolestaan tukee maailmankuvamme uudistumista,
tajunnallisten merkitysten uudelleentulkintaa. Näen että terapeuttinen
työskentely parhaimmillaan on juuri tätä: siinä otetaan huomioon ihminen
kokonaisuutena kaikkine olennaisine puolineen. Itse kehitän Syvä-asahin teoriaa
juuri tähän suuntaan, jotta psykoterapeutit löytäisivät asahin ja ymmärtäisivät
sen ihmisen kokemusta muuttavan potentiaalin.

3. Asahi ja kontemplatiiviset
menetelmät. Tästä voisi kirjoittaa
paljon, mutta pelkistän: Asahi sopii ihanteellisesti esimerkiksi zen- tai
vipassana-retriittien liikunnalliseksi sisällöksi. Se on helppo viedä
erilaisiin kontemplatiivisiin perinteisiin ja niiden viitekehyksiin, koska
asahi sisältää kaikkien kontemplatiivisten liikemeditaatiomuotojen ytimen:
kehon liikkeen, hengityksen ja mielen suuntaamisen yhteyden, jonka kautta
voidaan kokea kehon, hengityksen ja mielen harmonia. Sitä voidaan myös soveltaa
länsimaiseen eksistentiaalis-fenomenologiseen harjoittamisen viitekehykseen,
mitä olen tarkemmin kuvannut kirjoissani Liikunta
tienä kohti varsinaista itse ja Taidon
filosofia. Silloin kyse on idän kontemplatiivisten perinteiden
selittämisestä ja kuvaamisesta länsimaisen, meille tutumman viitekehyksen avulla.
Olen itse käyttänyt asahia jo pitkään erilaisissa zen-harjoituksissa, joista
viimeinen on Zen-mieli – kehomieli -kurssini. Siinä harjoitamme pitkää, noin 90
minuuttia kestävää meditaatiokokonaisuutta, missä staattinen zen-meditaatio ja
dynaaminen asahin liike ja eri asennot vaihtuvat virtaavasti toisiinsa.

Read Full Post »

Onko asahi ”mindfulnessia”, osa 4.

Pitää vielä jatkaa tuon toisen blogin taulukon purkamista.
Yritän nyt olla lyhytsanaisempi, että saisin tämän blogisarjan joskus loppuun.
Kolmantena vertailun näkökulmana otin siinä esiin harjoittajille annettavat lupaukset. Käsittelinkin tätä osin jo
edellä, missä siteerasin yhden mindfulness-perustaisen stressinpoistosivuston
lupausten luetteloa. Menetelmän luvataan auttavaan mitä erilaisimpiin fyysisiin
ja psyykkisiin vaivoihin vatsakivuista, päänsäryistä ja unen laadusta aina
masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön asti. Terapeuttiset
mindfulness-menetelmät ovat lupauksissaan varovaisempia. On jopa ruvettu
korostamaan, että mindfulness-perustaiset menetelmät eivät sovi kaikille
ihmisille ja ne saattavat jopa pahentaa joitakin mielen ongelmia.
Kontemplatiivisissa perinteissä ei yleensä tehdä mitään lupauksia, koska niissä
ei tehdä mitään varsinaista kaupallista markkinointiakaan. Ryhmät ovat
pääasiassa ei-kaupallisia. Harjoituksia ja luentoja järjestävät lähinnä
erilaiset yleishyödylliset yhdistykset, mitkä eivät perustu voiton
tavoitteluun.

Neljäntenä vertailin mindfulness-perustaisia menetelmiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Nostin tämän esiin lähinnä siksi, että on noussut kriittisten tutkijoiden
joukko, joka pitää mindfulness-perustaisten menetelmien työpaikoille tuotuja
sovelluksia lähinnä yhteiskunnan alistavia ja työntekijöitä vieraannuttavia
rakenteita tukevina interventioina. Esimerkiksi Ronald Purser on tarkastellut
artikkeleissaan mindfulnes-menetelmien suhdetta uusliberalismiin. Suomessa tätä
näkökulmaa on nostanut esiin mm. filosofi ja mindfulness-tutkija Ilmari Kortelainen. Voisi ehkä sanoa, että
kaupalliset mindfulness-menetelmät sisältävät naiivin ja kritiikittömän käsityksen
yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.

Terapeuttisissa menetelmissä tunnistetaan ihmisten
pahoinvoinnin yhteiskunnalliset ja rakenteelliset syyt, jolloin esimerkiksi työstressiin
liittyvien ongelmien syitä ei nähdä vain yksilötasolla, vaan tunnistetaan
ongelmien yhteisöllinen ja rakenteellinen luonne. Hoitoprosessiin liittyy
silloin parhaimmillaan työn uudelleenorganisoimista, sosiaalisten verkostojen
toiminnan tarkastelua yms.

On monenlaisia kontemplatiivisia perinteitä ja on vaikea
sanoa niistä mitään yleistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Kontemplatiivisissa perinteissä harjoittajien yhteiskunnallinen aktiivisuus
vaihtelee ääripäästä toiseen. Jotkut pyrkivät vetäytymään kokonaan maailmasta,
toiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Silloin
aktiivisuus keskittyy usein erilaisten kärsimysten muotojen, myös
rakenteellisten ja yhteiskunnallisten, tiedostamiseen ja niiden lieventämiseen.
Kontemplatiiviset perinteet korostavat ihmisen ja hänen ympäristönsä, ihmisen
ja maailman yhteyttä ja samuutta ja perustavat toimintansa tästä yhteyden
kokemuksesta nousevaan etiikkaan.

Vielä voisi nostaa esiin opettajuuden ja koulutuksen näkökulmat. Kaikki mindfulness-perustaiset
menetelmät vaativat ohjaajilta koulutusta ja koulutuksen jälkeen he omaksuvat
yhdenlaisen opettajan roolin. Kaupallisissa menetelmissä (esim. MBSR)
valmistutaan mindfulness-ohjaajiksi kahden noin 10 lähipäivää kestävän kurssin
suorittamisen jälkeen. Kurssit kestävät noin puoli vuotta, jolloin
mindfulness-ohjaajaksi voidaan valmistua vuodessa ja lähipäivä on silloin käyty
noin 20. Tämän lisäksi opiskelijoilta edellytetään omaa säännöllistä
harjoittelua. Mitään ennakkovaatimuksia ei ole. Kaikki halukkaat otetaan
mukaan. Koska mindfulness-ohjaaja ei ole millään tavalla suojattu nimike, sitä
voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Samoin kuka tahansa voi aloittaa
mindfulness-ohjaajien koulutuksen, jos hän niin haluaa.

Mindfulness-perustaisia terapiamuotoja koulutetaan monissa
erilaisissa formaateissa. Olennaista on kuitenkin, että niitä voivat käyttää
terapiatyössä vain koulutetut psykoterapeutit, jotka ovat valmistuneet
yliopistojen psykoterapeuttikoulutuksista, jotka kestävät vähintään kolme vuotta.
Tutkintoon voivat hakeutua asetuksessa määritetyn pätevyyden omaavat hakijat,
joilla on myös vähintään kahden vuoden työkokemus hoito- tai
mielenterveystyössä. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ja Valviran valvoma
käsite, mitä ei saa käyttää muut, kuin Valviran hyväksymät koulutetut
psykoterapeutit.

Kontemplatiivisia perinteitä opettavat hyvin eritaustaiset
ihmiset. Yhteistä heille on yleensä se, että he ovat harjoittaneet perinteessä
suhteellisen kauan, yleisesti 10 – 20 vuotta, ennen kuin he ovat saaneet
opettajan pätevyyden. On yleistä, että opettajat arvioivat itse oppilaidensa
pätevyyden opettaa ja antavat heille opetusluvan, kun katsovat oppilaan olevan
tähän valmis. Monissa perinteissä tähän liittyy erilaisia seremonioita ja
todistuksia. Opettajien pätevyyden kontrolli tapahtuu siis täysin perinteen
sisällä. Tämä voi olla ongelma, koska opettajuuteen liittyy myös vahva
auktoriteettiasema (guru), mikä altistaa opettajan vallan väärinkäyttöön. Tällä
hetkellä asiasta keskustellaan paljon, koska esimerkkejä paljastuu jatkuvasti
erityisesti Yhdysvalloissa.

Vielä voisi puhua etiikasta
ja arvoista. Kaupallisissa mindfulness-menetelmissä mielen harjoittamisen
tekniikoita käytetään välineellisesti ilman sen suurempaa eettistä pohdintaa.
Mindfulness on niissä psykotekniikka, mitä voidaan käyttää mitä erilaisimpien
päämäärien tavoitteluun. Päämäärien kirjo onkin suuri. Tämä onkin aiheuttanut
myös paljon kritiikkiä. Jos mindfulness-perustaisia menetelmiä voidaan käyttää
armeijoiden erikoisyksiköiden toiminnan tehostamisessa, niin millaiseen
etiikkaan tällainen toiminta perustuu. Samalla kannattaa kuitenkin huomata,
että kysymys ei ole ollenkaan uusi. Vanhassa Japanissa zen ja sen harjoitukset
olivat erityisesti samurailuokan suosiossa. Vielä toisessa maailmansodassa monet
zen-opettajat opettivat japanilaisia sotilaita taistelemaan ja kuolemaan ”tyhjällä
mielellä”. Zenin ja nationalismin suhde Japanissa on ollut aina vahva.

Mindfulnessin terapiasovelluksissa etiikka on eri tavalla
läsnä. Toimintaa ohjaavat aina ensisijaisesti ihmisten auttamiseen liittyvät
arvot. Terapiamaailmassa ollaan yleisesti sitoutuneita samoihin
ammattieettisiin periaatteisiin kuin terveydenhoidossa yleensäkin. Säännökset
löytyvät laeista ja niiden noudattamista valvoo Valvira.

Kontemplatiiviset perinteet ovat monitasoisia ja usein
vuosituhansia vanhoja kulttuurisia muodostelmia, joita esimerkiksi filosofi
Lauri Rauhalalla oli tapana kutsua filosofis-uskonnollis-psykologisiksi
systeemeiksi. Tällä hän tarkoitti, että
vaikkapa buddhalaisuudesta tai hindulaisesta joogasta voi löytää kaikki nämä
tasot. Harjoittajan oma valinta on, mitä tasoja hän haluaa omassa
harjoituksessaan korostaa. Etiikka on aina olennainen osa kaikkia uskonnollisia
tai elämänfilosofisia järjestelmiä.
Harjoittajat tutustuvat yleensä systeeminsä etiikkaan suoraan
kontemplatiivisten harjoitusten kautta (esim. myötätuntomeditaatio) ja
lukemalla perinteen tekstejä (esim. nk. boddhisattva-lupausten lukeminen ääneen
ennen harjoitustuokiota). Länsimaisia
mindfulness-sovelluksia kritisoidaankin usein siitä, että niissä
meditaatiotekniikat tulevat tavallaan repäistyksi irti eettisiltä juuriltaan.

On tietysti totta, että siirtyessään kulttuureista toisiin
perinteillä on tapana muuttua. Ne kadottavat joitain piirteitään ja omaksuvat
joitain piirteitä uudesta kulttuurista. Näin on aina käynyt. Hyvä esimerkki on
tästä buddhalainen zen-perinne, joka on vaeltanut Intiasta Kiinaan, sieltä
Japaniin ja Japanista Yhdysvaltain kautta länteen. Jokainen hyppy maasta ja
kulttuurista toiseen on tuonut mukanaan muutoksen. Näin tapahtuu kaikkien kulttuuristen
ilmiöiden kohdalla. Mitään ”kulttuurista omimista” ei ole olemassa. Ei ole mitään kulttuurin muotoa, mihin
ympäröivä kulttuuri ei olisi vaikuttanut. Esimerkiksi zenin kohdalla on nyt
havaittavissa ilmiö, miten amerikkalainen terapiakulttuuri tunkeutuu zenin
ytimeen, sen retriitti- ja opetuskäytäntöihin ja samalla myös ymmärrykseen
siitä, mitä zen-buddhalaisuus ylipäätään on. Ilmiö on nähtävissä myös Suomessa.

No, ehkä näiden alustavien pohdintojen jälkeen pääsen jo
seuraavassa blogissa vastaamaan otsikon kysymykseen. Katsotaan.

Read Full Post »

Onko asahi ”mindfulnessia”, osa 3.

Tavoitteet

Koska kännykkäsovelluksille edellisen blogin taulukko oli
aivan liian pieni, selitän sen sisällön. Samalla tulee selitetyksi tarkemmin,
miksi tällainen luokittelu on tärkeää. Se avaa mahdollisuuden vertailla ilmiön
eri ulottuvuuksia erilaisista näkökulmista. Tein tätä vertailua tuossa
taulukossa kolmesta näkökulmasta ja lisään siihen tässä vielä pari uutta. Ensimmäinen vertailun perusta oli
mindfulness-menetelmien taustalta löytyvät tavoitteet.
Ihmisen toiminta on yleensä tavoitteellista, pyrimme toiminnallamme joihinkin
päämääriin. Toiminnan tavoitteiden kannalta voidaan sanoa, että kaupallisissa mindfulness-menetelmissä
voimme nähdä kolme keskeistä tavoitetta. Ne ovat stressin poisto, työn
tuottavuuden parantaminen eli yleisemmin ihmisen suorituskyvyn kasvattaminen ja
kolmantena taloudellisen menestyksen lisääminen.

Kaikki nämä päämäärät voidaan nähdä sekä yksilön, yrityksen
että yhteiskunnan kannalta. Stressin poisto parantaa yksilön hyvinvointia. Jos
työpaikalla töitä tekee rentoja, stressittömiä ihmisiä, se parantaa monia
joustavaan ja tehokkaaseen työntekoon liittyviä olosuhteita. Myös yrityksen
tuottavuus paranee tehostuneen työnteon ja vähempien sairaspoissaolojen
ansiosta. Sama toteutuu myös yhteiskunnallisella tasolla terveydenhuolto- ja
sosiaalipalvelujen käytön vähentymisenä jne.

Pyrkiessään parantamaan suorituskykyään ihminen tavoittelee
samalla myös parempaa taloudellista tulosta. Palkatessaan yritykseen mindfulness- ohjaajia
ja ohjatessaan työntekijöitään mindfulness –kursseille yritykset pyrkivät
yksilön suorituskyvyn kasvattamisen myötä parantamaan myös taloudellista
tulostaan. Yhdysvalloissa monet tunnetut yritykset kuten Apple, Microsoft ja Google tarjoavat työntekijöilleen
mindfulness-ohjelmia. Aetna, yksi Yhdysvaltojen suurimmista vakuutusyhtiöistä
laski, että yrityksen järjestämille mindfulness-kursseille osallistuvien
työtekijöiden tuottavuus parani vuodessa 3000 dollaria. On aika uskomatonta,
mutta totta, että mindfulness-menetelmien avulla pyritään parantamaan jopa
kokonaisten yhteiskuntien toimintaa ja tuloksellisuutta, mutta niin on pakko
sanoa, koska Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on menossa laaja ”Mindfulness
Initative”, jossa parlamentaarinen kaikkien puolueiden jäsenistä koottu ryhmä
tekee raportteja ja suosituksia viedä mindfulness-perustaisia menetelmiä
kaikille hallinnon alueille: sosiaali- ja terveyspaleluihin, koulutukseen,
työpaikoille, oikeuslaitokseen ja vankienhoitoon. Netistä löytyy heidän ensimmäinen
2015 julkaistu raporttinsa. Suomessa tämän ilmiön laajuutta ja vaikuttavuutta
ei vielä edes ymmärretä. [Ks. https://www.themindfulnessinitiative.org.uk/]

Stressinpoiston näkökulma on kuitenkin myös ongelmallinen.
Jos meidät ohjataan mindfulness-kurssille, koska olemme työssämme loppuun
palamisen partaalla, niin silloin mindfulness toimii vain lääkkeen tavoin,
jolla parannetaan oiretta, ei syytä. Kasvaneen stressin syy jää analysoimatta
ja korjaamatta. Samalla työntekijä tulee vastuutettua asiasta, mistä hän ei
oikeasti kanna vastuuta. Esimerkiksi työperäinen stressi ei yleensä ole yksilön
asenteista tai muista mielen sisäisistä seikoista johtuva asia, vaan se liittyy
työn rakenteellisiin tekijöihin, esimerkiksi resurssien vähäisyyteen. Siis
yksinkertaistaen, jos yhdellä ihmisellä teetetään kahden ihmisen työt, se
aiheuttaa lopulta välttämättä ylikuormittumista ja johtaa erilasiin kehon ja
mielen sairauksiin. Monet tutkijat ovatkin kritisoineet koko kaupallista
mindfulness-liikettä siitä, että se itse asiassa edellä kuvatulla tavalla tulee
kannatelleeksi yritysten ja yhteiskunnan työntekijöitä alistavia ja riistäviä
rakenteita. [Ks. esim. Ronald Purser ja hänen ”McMindfulness-käsitteensä.]

Terapeuttiset
mindfulness-menetelmät pyrkivät ihmisen eheyttämiseen, ihmisen auttamiseen,
kun hän kokee elämän ongelmat ylitsepääsemättömiksi. Meditatiivisten
menetelmien suhdetta vanhoihin kontemplatiivisiin menetelmiin on paljon
pohdittu, koska niiden päämäärät näyttävät hyvin samankaltaisilta. Myös kontemplatiiviset
menetelmät pyrkivät ihmisen auttamiseen, kun hän kamppailee eksistentiaalisten
kysymysten parissa. Kaikki kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät omilla
tavoillaan vastaamaan ihmisen kärsimyksen ongelmaan. Suomessa tähän yhteyteen
kiinnitti huomiota filosofi Lauri Rauhala jo 1970-luvun lopussa. Hyvin lyhyesti
voisi sanoa niin, että meditatiiviset menetelmät voivat auttaa ihmistä ikään
kuin uudelleen organisoimaan epäsuotuisaa kokemustaan ja muuttamaan sitä
suotuisampaan suuntaan. Meditatiivisessa prosessissa, kun mieli välillä
tyhjenee käsitteistä, se mahdollistaa merkitysten uudelleen muodostumista ja
vanhojen ennakkokäsitysten ja toimintamallien purkamista. Esimerkiksi
kirjassaan Meditaatio ja muutamissa asiaa käsittelevissä artikkeleissaan
Rauhala pyrkii kuvaamaan tätä prosessia. [Tästä on itselläni työn alla pidempi
artikkeli.]

Kontemplatiiviset
perinteet ovat nk. viisausperineitä. Niissä tutkitaan ja pyritään
ymmärtämään ihmisenä olemisen perusteita ja muuttamaan itseä tämän ymmärryksen
mukaisesti. ”Katselemalla mieltä” pyritään ymmärtämään oman mielen toimintaa ja
ikään kuin läpivalaisemaan se. Ne ovat siis itsensä kasvattamista, missä
tavoitteena on jonkinlainen viisaus. Viisaus on vaikea käsite ja miltei
mahdoton määritellä, mutta jotakin siitä voi sanoa. Asiaa ehkä auttaa, jos
ymmärtää aluksi tiedon ja ymmärryksen eron. Me voimme tietää jotakin, mutta voi
olla, että emme ymmärrä, mitä tiedämme. Usein me tiedämme, miten rakennetaan
erilaisia teknologisia välineitä, mutta emme ymmärrä, miten nämä välineet
vaikuttavat pidemmällä aikavälillä itseemme tai ympäristöömme. Tieto ei sinänsä
tuo vielä ymmärrystä, ymmärrys vaatii jotain muuta. Usein se vaatii kokemusta. Viisaudeksi
voidaan kutsua sellaista ymmärrystä, mikä kohdistuu (ihmisenä) olemisen
perusteisiin, joita usein kutsutaan eksistentiaalisiksi kysymyksiksi. Voimme
myös ajatella, että emme ymmärrä asiaa, jos ymmärryksemme ei näy
toiminnassamme. Kaikesta tästä voimme päätyä esimerkiksi seuraavaan lyhyeen
viisauden määritelmään: Viisaus on kokemuksellista tietoa eksistentiaalisista
kysymyksistä, mikä näkyy toiminnassa.
Jostain tällaisesta kontemplatiivisissa perinteissä on kysymys.
Tällainen toimintaan tuotu viisaus vaatii elinikäistä harjoitusta. Se on siis jatkuvaa
itsensä kasvattamista, ihmisenä olemisen tutkimista ja Lauri Rauhalan sanoin ”oman
arvomaailmansa selkeyttämistä”.

Ihmiskäsitykset

Toinen näkökulma, jonka taulukossa nostin esiin ovat ihmiskäsitykset. Tämä tarkoittaa
karkeasti sitä, mitä ihmisenä olemisen piirteitä korostetaan tai pidetään
ensisijaisina. Ihminen on monitahoinen olento, jota voidaan tarkastella monesta
näkökulmasta. Ihmiskäsityksemme kertoo meille oman näkökulmamme ihmiseen.

Kaupalliset mindfulness-menetelmät näkevät ihmisen
pääasiassa kuluttajan ja tuloksen tuottajan näkökulmasta. Tämä on tietysti
luonnollista, koska koko näkökulma on nimetty ”kaupalliseksi”. Jokainen meistä
on potentiaalinen mindfulness-kurssin ostaja. Siksi markkinointi on
tyypillisesti liioittelevaa, huikeita lupauksia antavaa. Kaikille luvataan
jotain.

Tästä on hyvä esimerkki vaikkapa suomalainen vanhin MBSR-sivusto,
jossa todetaan, että menetelmän harjoittamisen hyödyt voi kokea mm.:
stressitason laskemisena, kroonisen sairauden tai kiputilan kanssa elämisessä,
pää-, selkä- tai niskasärkyjen vähenemisenä, toiminnallisten suolisto- ja
vatsavaivojen oireiden helpottumisena, unen saannin ja laadun paranemisena,
korkean verenpaineen laskemisena, uupumuksesta toipumisen nopeutumisena ja sen
uusiutumisen ennaltaehkäisemisenä, ahdistuneisuuden, pelkojen tai
paniikkireaktioiden lievenemisenä, kaksisuuntaisten mielialojen tasoittumisena
sekä masennuksen lievenemisenä ja psykoterapian vaikutuksen tehostumisena.

Toisaalta sama sivusto perustelee ”Mindfulness työssä”
koulutuksiaan seuraavasti: ”Mindfulness -menetelmä on tieteellisesti tutkittu
ja olemme vuosien kokemuksen perusteella saaneet seuraavaa palautetta:
Työhyvinvointi lisääntyy; työn tuloksellisuus tehostuu, kun mieli kirkastuu;
keskittymiskyky vahvistuu; innovaatiokyky optimoituu; vuorovaikutus paranee ja
työilmapiiri kevenee; kyky huolehtia itsestään vahvistuu; palautuminen
stressaavista tilanteista kehittyy. Tutkimusten mukaan n. puolen tunnin
päivittäinen harjoittaminen antaa Sinulle jopa muutamia tunteja lisää päivään.
Tämä tapahtuu mm. selkeämmän ajattelun, paremman keskittymiskyvyn, osaavamman
vuorovaikutustaitojen sekä nopeamman palautumisen ansiosta.”

On aika ilmeistä, että jos kaikki tämä pitäisi paikkansa olisimme
törmänneet ihmelääkkeeseen, joka auttaa meitä miltei kaikissa inhimillisissä
vaivoissa ja tilanteissa. Näin ei tietenkään ole. Koko tästä kuviosta tekee
oudon se, että markkinointi perustuu siihen, että samalla todetaan, miten
edellä kuvatuista vaikutuksista on vankka tieteellinen näyttö. Asia on paljon
monimutkaisempi. On tavallaan onnetonta, että mindfulness hypetys perustuu
suurelta osin mindfulness-tieteen hypetykseen.

On alkanut ilmestyä yhä enemmän myös kriittistä tutkimusta
ja analyyseja, joissa osoitetaan mindfulness-tutkimuksen puutteita. Niitä ovat
esim. käsitteiden määrittelyn heikkous, negatiivisten tulosten julkaisematta
jättäminen, vertailuryhmien puute, toistettavuusongelmat jne. Ihmisen
käyttäytymisen tutkiminen on äärimmäisen monimutkaista ja esimerkiksi nk.
placebo-vaikutuksen eliminointi tuloksista on käytännössä mahdotonta. Kun
tutkittavat tietävät, mitä tekevät ja mitä heiltä odotetaan, tämä ei voi olla
vaikuttamatta tutkimukseen. Yksi laajempi ongelma on tutkijoiden omat intressit
julkaista positiivisia tuloksia. Lääketieteellisissä tutkimuksissa tutkijoiden
on tapana ilmoittaa erilaiset sidonnaisuutensa. Tällaisena ilmoitettavana
sidonnaisuutena ei kuitenkaan pidetä sitä, että tutkija tutkii omaa kaupallista
menetelmäänsä, jolloin negatiiviset tutkimustulokset unohtuvat helposti.
Mindfulness-tutkimus on täynnä tällaisia ongelmia. Menetelmien kehittäjät eivät
jäävää itseään tutkimuksesta, päinvastoin.

Edellä on kuvattu mindfulness-tutkimukseen liittyviä
tiedeyhteisön ongelmia, jotka heijastuvat sellaisenaan kentälle. Ei voida
ajatella, että yksittäiset mindfulness-ohjaajat kykenisivät arvioimaan tieteen
tuloksia, mutta ohjaajien kouluttajilta pitäisi kyllä vaatia kykyä myös
kriittiseen ajatteluun. Tätäkin on tosin turha toivoa, koska kyse on nykyään jo
niin suuresta liiketoiminnasta.

Mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien ihmiskäsitykset
perustuvat samoihin lääketieteen, psykologian ja psykoterapian ihmiskäsityksiin,
joihin niiden rinnalla kulkevat muutkin terapiamenetelmät perustuvat. Ihminen
pyrkii kohti terveyttä ja hyvinvoinia, jotka määritellään ihmisen toimintakyvyn
kautta. Olemme terveitä, kun emme ole sairaita.

Voi tosin olla, että mindfulness-näkökulmat ovat avaamassa
terapiapuolella myös uusia teitä ja näkökulmia ihmisen ymmärtämiseen.
Erityisesti mieleeni tulee länsimainen kehon ja mielen, ruumiin ja sielun
vahvasti jakava dualismi, joka on pesiytynyt myös eri tieteiden käsityksiin
ihmisestä. Tästä on hyvä esimerkki
lääketiede, missä edelleen mielen osuus sairauksien synnyssä ja hoidossa on
huonosti tunnettua ja tunnustettua. Samoin psykologian ja psykoterapian
puolella kehollisen näkökulman merkitystä ollaan vasta alkamassa ymmärtää. Monet kontemplatiivisista perineistä otetut
mindfulness-mallit perustuvat jonkinlaiseen käsitykseen kehon ja mielen
yhteydestä. Niitä kuvataankin usein kehomielen harjoituksiksi. Tosin samaan
hengenvetoon on todettava, että tyypillisissä mindfulness-interventioissa ei
tätä kehomieli yhteyttä kunnolla vielä ymmärretä. Tässä kohtaa työtä on tehtävä vielä paljon.
Mutta kun tämä ymmärrys lisääntyy, muuttuu hiljalleen myös dualistinen
ihmiskäsitys ehkä piirun verran kehon ja mielen yhteyttä korostavaan suuntaan.
Muuten, sivumennen sanoen, asahin yhteydessä työskentelemme hitaasti, mutta
päättävästi tässäkin suunnassa.

Kontemplatiivisten perinteiden ihmiskäsitykset ovat
syvällisiä, yleensä tuhansien vuosien kehityksen ja ihmistutkimuksen tulosta,
joten niitä ei voi lyhyesti kuvata. Jos
näissä perinteissä pyritään kohti jonkinlaista viisautta, se tarkoittaa, että
niiden taustalla on olemassa jonkinlainen ”autenttisen” tai ”varsinaisen”
ihmisen ideaali. Ajatus tarkoittaa, että meillä on näkemys siitä, mitä ihminen
parhaimmillaan, aidoimmillaan voi olla. Eri perinteet määrittelevät tämän
ideaalin eri tavoin enkä syvennyt näihin ideaaleihin tässä tarkemmin. Kehotan
lukijaa tässä kohtaa tutustumaan syvemmin esimerkiksi buddhalaiseen ajatteluun,
josta mindfulness-perustaiset menetelmät ovat ottaneet psykotekniikkansa.
[Jatkuu …]

Read Full Post »

Onko asahi ”mindfulnessia”, osa 2.

Onko asahi
mindfulnessia, osa 2.

Jos katsomme tarkemmin edellisessä blogissani esittelemääni
kolmea mindfulness-menetelmien kategoriaa, huomaamme, että nekin jakautuvat
vielä alaluokkiin. Käyn läpi lyhyesti tarkemman jaottelun.

A. Kaupalliset menetelmät, joista esimerkkinä toimii hyvin
MBSR. Menetelmän käytön tavoitteiden mukaisesti voimme erottaa ainakin
seuraavat alaluokat:

(1) Henkilökohtaisen stressinpoiston ja sen kautta
hyvinvoinnin lisäämisen. Esimerkiksi työstressi on voinut jo aiheuttaa
sairauksia ja MBSR-menetelmää käytetään stressistä aiheutuneiden sairauksien
hoidossa. Tämähän oli Kabat-Zinnin alkuperäinen projekti.

(2) Ennaltaehkäisevä työperäisen stressin poisto.

(3) Työn tuloksellisuuden kasvun tavoittelu. Suorituksen parantaminen. Tämä voidaan
liittää erilaisiin nk. ”mielen valmentamisen” (mind coaching) tai mentaalivalmennuksen
ajatusmaailmaan. Tästä on monia erilaisia muotoja riippuen, mitä ammattikuntaa
valmennetaan. Yksi ääriesimerkkiä tästä suuntauksesta on Mindfulness Based Mind Fitness Training
(MMFT), jota toteutetaan Yhdysvaltain armeijassa ja jonka päämääränä on hallita
taistelutilanteen stressiä ja erityisesti siitä palautumista.

B.
Terapeuttiset menetelmät

(1)
Psykoterapiamenetelmät. Yksi ensimmäisistä mindfulness-perustaisista
menetelmistä oli MBCT (Mindfulness Based Cognitive Therapy). Siinä meditaatio
yhdistettiin kognitiiviseen lähestymistapaan. Nykyään vastaavia menetelmiä on
useita. Itse asiassa hyvin monilla terapiasuuntauksilla on omat ”mindfulness
based” näkökulmansa. On tutkittu meditaatioprosessien ja psykoterapiaprossien
samankaltaisuutta ja havaittu, että monet psykoterapiapotilaat hyötyvät mielen
harjoittamisen näkökulmasta. Suomessa filosofi Lauri Rauhala kiinnitti tähän
huomiota jo 1970-luvun lopussa. Tässä Rauhala oli paljon edellä aikaansa.

(2)
Fysioterapiamenetelmät. Psykofyysisen fysioterapian yleistyessä meditatiivisia
tekniikoita on alettu käyttää myös fysioterapian yhteydessä.

(3) Meditaatio
terapeutin itsehoitomenetelmä. Monet terapeutit harjoittavat itse jotain
meditaatioperinnettä tai meditatiivista liikettä pitääkseen huolta itsestään ja
harjoittaakseen itsessään eräänlaista avointa kuuntelemisen taitoa, mitä
meditaatio usein myös opettaa.

C. Vanhat
kontemplatiiviset perinteet

(1)
Buddhalainen perinne ja siihen liittyvät meditaatiotekniikat. Tämä on tietysti
kokonainen elämänfilosofinen järjestelmä, jota ei voi tässä lyhyessä
esityksessä tarkemmin esitellä. Tämä on
ensisijainen siksi, että Kabat-Zinnin esimerkin mukaan mindfulness-perustaiset
menetelmät ovat käytännössä kaikki omaksuneet buddhalaisia meditaatiotekniikoita,
joiden lähtökohtana ovat vipassana- ja zen-koulukunnat. Monet mindfulness-menetelmät
kuvaavat lähtökohtiaan niin, että he käyttävät historiallisesti vanhoja mielen
harjoittamisen menetelmiä, kuten buddhalainen meditaatio, mutta ovat tuoneet
sen nykyajan tieteelliseen viitekehykseen. Tällä perustellaan sitä, että
menetelmä on voitu ottaa buddhalaisesta elämänpiiristä, mutta se on ikään kuin
puhdistettu erilaisista uskonnollisista vaikutteista ja siitä on muokattu
puhtaasti tieteellisesti perusteltu menetelmä, jonka myös länsimainen
(kristitty, erityisesti Yhdysvalloissa) ihminen voi omaksua. Tämä on sama
perustelu, mikä kuultiin jo 1970-luvulla TM-liikkeen (Transsendenttinen
meditaatio) perustajan Maharishi Mahesh Yogin suusta.

Mindfulness-buumin
myötä myös monet zen- ja vipassana-yhteisöt ovat saaneet lisää harjoittajia.
Näihin koulukuntiin etsiytyvät henkilöt, jotka haluavat syvemmin ymmärtää sitä,
mistä tässä koko buumissa on kyse.

(2) Vanhat
meditatiivista liikettä opettavat koulut. Niputan tässä yhteen monia lajeja,
että saan asian lyhyesti esitettyä. Levinnein näistä lajeista lienee jooga,
joka perustuu intialaiseen filosofiaan, mutta jota pääasiassa lännessä tehdään
voimistelumuotona. Jooga on hidasta ja tietoista, hengityksen kannattelemaa
liikettä, johon on sisäänrakennettu meditaatioelementti. Meditaatiomenetelmät
jaetaan usein staattisiin ja dynaamisiin. Staattisella viitataan harjoitukseen,
mikä tapahtuu paikallaan istuen, seisten tai maaten. Dynaamisella viitataan
liikemeditaatioon. Joogan lisäksi lännessä paljon harjoitettuja dynaamisen
meditaation muotoja ovat myös monet kiinalaiset lajit, kuten eri taijiquanin ja
qigongin tyylit ja koulukunnat. Kaikkia näitä näkee käytettävän
mindfulness-perustaisten menetelmien yhteydessä. Tähän joukkoon voimme liittää myös
asahin, jonka liike tehdään tietoisesti ja hengityksen kannattelemana, vaikka se onkin muodoltaan nuori ja vain periaatteiltaan vanhaa.

Hiljalleen
kysymys asahin suhteesta mindfulnessiin alkaa hahmottua. Niin kuin aluksi
totesin, jotta voimme vastata tähän kysymykseen perustellusti, meidän tulee
ymmärtää ensin, mistä mindfulnessissa on kysymys. Vaikka joudun taas
yksinkertaistamaan, olen koonnut seuraavaan taulukkoon muutaman näkökulman,
jotka edelleen avaavat mindfulness-ilmiötä:

Read Full Post »

Onko asahi ”mindfulnessia”?

Tähän kysymykseen näyttää nyt törmäävän useasti. Olen
netistä huomannut, että Suomessa järjestetään paljon erilaisia ”Mindfulness ja
asahi” –kursseja. En tosin tiedä, mitä siellä tehdään, mutta koska kummatkin
asiat, sekä asahi, että ”mindfulness” ovat minulle jossain määrin tuttuja, niin
voisin yrittää vastata tähän kysymykseen. Vastauksesta taitaa tulla
valitettavasti moni osainen, koska aluksi on puhuttava siitä, mistä silloin
puhutaan, kun puhutaan asahista ja mindfulnessista. On siis aluksi katsottava
näitä käsitteitä. Vastaus siis ei ole kyllä tai ei. Asia on monimutkaisempi.

Aloitan asahista. Mitä kysytään, jos kysytään, onko asahi
jotakin? Silloin meillä pitäisi olla ymmärrys siitä, mitä asahi on. Tämä ei ole itsestään selvä asia. Iso osa
asahin harrastajia pitää asahia terveyttä lisäävänä tai sairauksia hoitavana
menetelmänä, terveysliikuntana. Silloin asahin liikkeitäkin tehdään samalla
tavalla kuin minkä tahansa voimistelun liikkeitä, aika nopeasti ja liikkeiden
terveysvaikutuksiin keskittyen. Itse en tee yleensä asahia näin. Minusta tämä
on vasta asahin ensimmäinen, aloittelijan taso. Minusta asahi on ensisijaisesti somaattinen
menetelmä ja kehomielen harjoittamisen tapa. Somaattisella menetelmällä
tarkoitan sitä, että asahissa harjoitetaan kehon optimaalista asentoa, liikettä
ja voimantuottoa. Tähän liittyy kehon hyvä linjaus maan vetovoimaan nähden,
koko kehon liike jne. Aivan olennaisena asahissa pidän sitä, että liike tehdään
mahdollisimman tietoisesti eli, että asahi on meditatiivista, tietoista
liikettä. Tämä tarkoittaa sitä, että asahissa liikettä aistitaan ja ikään kuin
kuunnellaan sisäkautta ja liikettä ohjataan tietoisesti liikeradan jokaisen
pisteen kautta. Samalla pyritään tekemisen tapaan, missä liike, hengitys ja
keskittynyt mieli ikään kuin kohtaavat.
Tämä synnyttää asahille tyypillisen harmonisen liikekokemuksen. Tämä
vaatii keskittymistä ja liikkeen hitautta. Tällainen tekemisen tapa ei onnistu
esimerkiksi silloin, jos asahia tehdessään juttelee muiden kanssa tai jos
kuuntelee ohjaajaa, joka juttelee niitä näitä. Silloin keskittyminen on
ohjaajan puheessa, ei oman kehon kuuntelemisessa.

Asahissa on siis ainakin kolme tasoa: 1. terveysliikunnan
taso, 2. liikeperiaatteiden taso ja 3. meditatiivinen taso. Eli jos kysymme,
onko asahi jotakin, meidän pitää ensin kysyä, millaisesta asahin tekemisestä
puhut. Joskus törmään väitteeseen, että
olisin liittänyt asahiin tämän viimeisen tason vasta viime vuosina tai alkanut
korostaa sitä. Väite ei pidä paikkaansa. Olen korostanut sitä aina, alusta
asti. Vuonna 2007 kirjoittamaani ensimmäiseen asahia käsittelevään kirjaan kirjoitin
tästä teemasta yhden luvun, jossa kirjoitan näin: ”Länsimaisessa kulttuurissa
on vierasta kuunnella ja tutkia kehoa sisäkautta, harjoittaa siis
kehotietoisuutta. Monissa kiinalaisissa
ja intialaisissa perinteissä tämä on sääntö, ei poikkeus. Tämä on yksi asahin
keskeisimmistä periaatteista: pyrimme liikkumaan tietoisesti ja kehoa
kuunnellen.” (Asahi – terveysliikuntaa kaikille, s. 142.)

Entä sitten ”mindfulness”. Tämän käsitteen käyttöön liittyy
myös isoja ongelmia. Sillä voidaan nykyään tarkoittaa miltei mitä vain. Kysyjä
on yleensä lukenut artikkelin ”mindfulnessista” ja ajattelee, että on jokin
sellainen asia kuin ”mindfulness”. Käsitteet johtavat meitä usein harhaan.
Ajattelemme, että kun on olemassa jokin käsite, niin on olemassa myös sitä
vastaava esineen kaltainen olio. Ongelma on se, että mindfulness on käsitteenä
niin yleinen, että se ei kerro enää oikeastaan mitään. Kysyjä luultavasti
tarkoittaa kysyä, onko asahi meditaatiota, koska nämä käsitteet esiintyvät
nykyään aika lailla synonyymisesti. Mutta korvaamalla ”mindfulness” ”meditaatiolla”
ongelma ei katoa. Myös meditaatio on niin yleinen käsite, että se ei vielä
kerro paljon mitään. Kyse on samasta asiasta kuin jos puhuisimme eläntarhassa
kohtaamistamme erilaisista eläimistä käyttäen vain eläimen käsitettä. Kun
näemme käärmeen tai linnun, kuvaisimme sitä vain eläimeksi. Tällainen puhetapa,
missä käytetään liian yleistä käsitettä, johtaa meitä harhaan eikä salli ilmiön
yksityiskohtaista tarkastelua. Sama pätee meditaation tai mindfulness-
käsitteen suhteen.

Jotta puheesta tulisi järkevää, käsitteet pitää olla
tarkemmin määriteltyjä. Tästä syystä olen käyttänyt nykyisestä
mindfulness-ilmiöstä seuraavaa luokittelua, mikä voi antaa yhden tavan lähestyä
käsitettä yksityiskohtaisemmin. Voimme erottaa ainakin kolme viitekehystä,
missä mindfulness-käsitettä käytetään: 1. kaupalliset mindfulness-sovellukset
(MBSR ym.), 2. terapeuttiset sovellukset (MBCT ym.) ja 3. vanhat
kontemplatiiviset perinteet (lähinnä buddhalaisuus). Tällaiset kategoriat ovat
tietysti teoreettisia ja jotkut menetelmät voivat kuulua moniin luokkiin. Kun olemme tehneet tällaisen jaon, huomaamme,
että kategoriat perustuvat menetelmien erilaisiin viitekehyksiin, päämäärin ja
arvoihin. Itse asiassa mielen harjoittamisen menetelmiä ei voi käsitellä
pelkästään teknisinä instrumentteina, pelkkinä psykotekniikoina ottamatta
huomioon sitä, mihin niitä käytetään. Ei ole olemassa mitään pelkkää tai
puhdasta mindfulness-harjoitusta, harjoitus tapahtuu aina jossain kontekstissa,
mikä myös määrittää harjoituksen tavoitteet. Tämä helposti unohtuu. Edellä esiin nostamiani kategorioita voisi
silloin kuvata tarkemmin niiden viitekehyksestä käsin esim. näin: 1. Stressin
poisto, kaupallinen hyöty, työn tuottavuuden parantaminen. 2. Ihmisen
auttamistyö, ihmisen psykofyysinen eheyttäminen. 3. Ihmisenä olemisen
ymmärtäminen, itsekasvatus. Jos nyt lähdemme liikkeelle tästä jaosta, niin se
antaa mahdollisuuden tehdä kysymys tarkemmin niin, että siihen voi järkevästi
vastata. Vastaus on tosin edelleen monimutkainen. Nyt voimme kysyä esimerkiksi seuraavasti:

Mikä on asahin ja kaupallisten mindfulness-menetelmien
suhde, esimerkiksi asahin suhde MBSR-menetelmään (Mindfulness Based Stress
Reduction)? Mikä on asahin ja mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien
suhde? Voidaanko ajatella, että asahi on yhdenlaista mindfulness-perustaista
terapiaa? Onko asahi saanut vaikutteita kontemplatiivisista menetelmistä ja jos
on, niin onko asahi ”dynaamista meditaatiota”? Tällaisiin kysymyksiin on
helpompi vastata, mutta katsotaan näitä siteen toisessa blogissa.

Read Full Post »