Asahi ja hengittämisen taito, osa 5

Olen yrittänyt kirjoittaa hengityksestä taas vähän pidempää
tekstiä, ehkä lukua kirjaan, ja löysin sieltä tällaisen pätkän:

”Emme voi kuvat hengitystäkään pelkästään termein, jossa
kuvaamme hapen ja hiilidioksidin vaihtoa keuhkoissamme tai soluissamme.
Hengityksellä on myös tärkeä eksistentiaalinen ulottuvuus, mikä tekee siitä keskeisen
esikäsitteellisen kokemuksemme. Viljelemällä hengitystämme voimme kokea koko
kehomielemme ikään kuin suureksi keuhkoksi, joka hengittää jokaisella
solullaan. Keskittymällä tähän kokemukseen voimme kadottaa itsemme kokonaan
hengitykseen, jolloin voimme kokea, että emme itse hengitä, vaan ympäröivä
maailma hengittää meissä. Suhteessamme ympäröivään ilmakehään ei olekaan
kysymys hapen ja hiilidioksidin vaihdosta, vaan kokemuksesta, jossa liu’umme
osaksi maailman loputtomia keuhkoja, jotka hengittävät meissä. Hengitys ei ole siis jotain, mikä tapahtuu
meissä, vaan sillä on laajempi, jopa universaali merkitys. Hengitys voi näyttää
meille paikkamme maailman osana, missä minän ja ympäristön rajaa ei ole.”

Yritänpä avata tätä ja olla kuitenkin vähemmän runollinen.

Hengitys on monitasoinen ilmiö ja sitä voidaan tarkastella monesta
suunnasta. Usein tarkastelemme hengitystä vain sen anatomian ja fysiologian
näkökulmasta ja korostamme optimaalisen hengitystekniikan lääketieteellisiä
etuja. Opettelemalla syvähengityksen luomme edellytykset sille, että keuhkomme
pitävät yllä veren optimaalista happi- ja hiilidioksiditasapainoa. Näin
vältymme esimerkiksi hiilidioksidiniukkuuden aiheuttamista ongelmista.
Hengityksen harjoittelemisesta on tietysti hyötyä myös erilaisista
hengityssairauksista kärsiville. Optimaalinen hengitystekniikka pitää yllä ja
vahvistaa hengityselimistön kuntoa, pitää rintarangan liikkuvana ja ylläpitää
hengityskapasiteettiamme, vaikka jotkut sairaudet sitä heikentäisivätkin. Tällainen näkökulma on kuitenkin vain yksi näkökulma
hengitykseen. Hengitys on ilmiö joka leikkaa läpi kaikkien ihmisenä olemisen
ulottuvuuksien.

Alla olevassa kuvassa yritän havainnollistaa, miten ihminen
on kehona maailmassa. Hänellä on fyysinen keho, joka on samalla tavalla
materiaalinen kuin se ympäristö, missä hän elää ja johon hän on suhteessa. Hän
myös kokee suhteensa itseensä ja ympäristöönsä kokemuksessaan. Kokemuksessa näyttäytyy ihmisen tietoisuus,
mieli, mikä on itsessään monitasoinen ilmiö. Koemme kehomme, mutta koemme myös
ajatuksemme, tunteemme, tahtomme ponnistuksen jne. Kieli ja käsitteet
mahdollistavat, että ihmisellä on ympärillään myös kulttuuri, johon hän on
suhteessa merkitysten kautta. Kun ihmistä selitetään, on otettava huomioon nämä
hänen kummatkin suhteessa olemisen tapansa. Keho ymmärtää maailmaa ilman käsitteitä,
tietoisuus ymmärtää maailmaa käsitteiden avulla. Kehon ymmärrys on maailmaan sopeutumista,
esikäsitteellistä. Ihminen asettuu suhteeseen maan vetovoimaan vasten
ojentautumalla pystyyn ja liikkumalla. Hän asettuu myös suhteeseen elämän
perusprosesseihin ja ilmakehään hengittämällä. Ilman ojentautumista ja ilman hengitystä hän
olisi esine esineiden joukossa. Ilman
näitä kahta ihmisen kykyä elämä, joka ajattelee itseään ja säätelee itseään, ei
olisi mahdollista.

Näin avatusta näkökulmasta hengitys lävistää ihmisen
kaikilla hänen olemisen tasoillaan. Se on fyysinen ilmiö, joka ylläpitää elämää
kehossamme. Kun hengitys lakkaa, elämä lakkaa. Hengitys yhdistä ihmisen
ilmakehään tavalla, joka tekee ihmisestä ja ympäristöstä yhtä hyvin
konkreettisella tavalla. Hengitys on
jotakin, joka asuu ihmisen ja ympäristön rajalla poistaen tämän rajan. Ei siis
ole ihme, että idän vanhoissa perinteissä hengityksellä on ollut ja edelleen on
iso filosofinen merkitys.

Hengitys on koetun kehomme keskiössä. Se on keskellä jälleen
hyvin konkreettisella tavalla. Jos suuntaamme huomiomme hengitykseemme,
löydämme kehostamme uuden keskuksen, joka sijaitsee vatsallamme. Länsimaisessa
kulttuurissa, missä hengitys on unohtunut, tätä keskusta ei tunnisteta.
Kulttuureissa, missä hengitystä viljellään, ihmiset kokevat kehonsakin eri
tavalla. Japanilainen kulttuuri on tästä hyvä esimerkki. Tietoinen hengitys
avaa kokemuksen persoonallisuuden keskuksesta, mikä ei sijaitse päässä, siis
jossain aivojen alueella, vaan vatsalla, siellä missä pallea/vatsahengitys
tuntuu, kun se tiedostetaan. Japanilaiset kutsuvat tätä sanalla ”hara”. Sana
tarkoittaa vatsaa, mutta sillä ei niinkään viitata fyysiseen vatsaan, vaan
ihmisen persoonallisuuden keskustaan, mistä toiminta aidoimmillaan syntyy ja
saa inspiraationsa.

Ranskalainen filosofi André Comte-Sponville ajattelee, että
yrittäessään ymmärtää maailmaa, ihminen on luonut neljä tiedon aluetta. Ne ovat
tiede, uskonto, filosofia ja taide. Ne pyrkivät selittämään maailmaa ja
vastaamaan sitä kohtaan tuntemaamme kiinnostukseen eri tavoin. Ne pyrkivät
vastaamaan eri kysymyksiin.

Voimme katsoa maailman ilmiöitä kaikista näistä
näkökulmista, ja jokainen näkökulma opettaa meille jotain uutta. Tieteellisestä
näkökulmasta hengitys on anatominen ja lääketieteellinen ilmiö, jonka
harjoittamisen hyötyjä olen jo kuvannut. Hengitys on ihmisen kehon tärkeä
erilaisia kemiallisia tasapainoja ylläpitävä toiminta. Psykologiselta kannalta
hengityksen säätelyllä on suuri merkitys mielen tilojen säätelyssä. Usein tätä
selitetään hengitysliikkeen vaikutuksella pallean läpi kulkevaan vagus-hermoon.
Vaguksen aktivointi pitkällä uloshengityksellä vaikuttaa parasympaattisen
hermoston aktivaatiotilaan ja sen kautta hidastaa sykettä ja hengitystä, laskee
verenpainetta, vähentää stressihormoneja jne. Eli syvennetty uloshengitys, mitä
syvähengitys myös tarkoittaa, synnyttää eräänlaisen positiivisen kierteen:
hengittämällä syvään tietoisesti vaikutamme tiedostamattomiin hermostollisiin
mekanismeihin, jotka syventävät ja hidastavat hengitystä edelleen. Fake it and
you’ll make it, niin kuin amerikkalaiset sanovat. Tiedostamattomana toimintana,
joka voidaan nostaa tietoisuuden piiriin hengitys on myös tie tiedostamattomiin
prosesseihimme.

Monissa idän uskonnollis-filosofisissa perinteissä hengitys
ja sen harjoittaminen on keskiössä. Hengityksen tarkkailu ja sen säätely
liittyvät olennaisena ainakin buddhalaisiin, taolaisiin ja hindulaisiin
harjoituksiin. Hengityksen ja hengen yhteys idän perinteissä on vuosituhansia
vanha. Hengitykseen liittyvät harjoitukset paljastavat ihmiskäsityksen,
eräänlaisen ”mystisen fysiologian”, kuten uskontotieteilijä Mircea Eliade sitä
kutsuu, mikä on vieras länsimaiselle tieteelliselle käsitykselle ihmisestä,
mutta mikä kuitenkin ilmeisesti kuvastaa inhimillistä kokemusta, jota
erilaisilla hengitys- ja mielikuvaharjoituksilla voidaan avata ja lähestyä. Lännessä
löydämme ortodoksisesta perinteestä joogan hengitysharjoituksia muistuttavia
harjoituksia, joita edelleen harjoitellaan ainakin Kreikassa Athosvuoren munkkien
keskuudessa. Nykyisin luterilaiseenkin kristillisyyteen on levinnyt
retriitti-idea, jossa hiljennytään tarkkailemaan hengitystä. Nämä modernit
länsimaiset ”hiljaisuuden retriitit” ovat saaneet inspiraationsa
zen-buddhalaisesta perinteestä.

Filosofinen näkökulma hengitykseen on lännessä vielä uusi. Kirjoitin
tästä laajasti ”Taidon filosofia” –kirjassani, jossa yritin tehdä ”kontemplatiivisen
kehon” filosofiaa. Kontemplatiivisella keholla tarkoitin kehoa tai paremminkin
kehomieltä, mikä on vuosikymmenten tietoisen liikkeen ja tietoisen hengityksen
viljelyn tulosta. Tämä vaatii harjoitusta jossakin kontemplatiivisessa
perinteessä. Kirjassani tämä on zen. Meditaatiopsykologian ja –filosofian kannalta
hengitys on itsen tutkimisen ydinharjoitus. Kun tietoisuus suunnataan
hengitysliikkeeseen, hengitys toimii ikään kuin paradigmaattisena esimerkkinä
menetelmästä, miten mielen sisältöjä yleensäkin voidaan tutkia. Se opettaa,
mitä tarkoitetaan ”mielen sisältöjen katselulla”, koska hengitysliike on yksi
selkeä esimerkki tästä. Kun huomio on suuntautunut hengitysliikkeeseen, mikä on
kehollinen, esikäsitteellinen kokemus, myös mielen käsitteelliset tasot voivat
asettua katsomisen kohteeksi. Kun löydämme ensin hengityskokemuksen, voimme
sitten löytää esimerkiksi kokemuksen tunteesta, kokemuksen mielialasta, kokemuksen ajattelumme virrasta.
Hengitys on ikään kuin portti tietoisuutemme virtaan, kokemustemme virtaan,
minkä sisältö ja rakenne voivat sitten hiljalleen tulla tutkimuksemme
kohteeksi. Tämä on myös itsekasvatuksellinen prosessi. Nykyään on tässä
yhteydessä alettu puhua ”kontemplatiivisesta pedagogiigasta”. Kirjassani ”Mindfulness
– tietoisuuden harjoittamisen taito” kuvaan tarkemmin näitä prosesseja.

Mikä voisi sitten olla taiteen näkemys hengitykseen? Tämä
alue on minulle vieraampi. Filosofi Petri Berndson tekee nähdäkseni tällaisen
yrityksen vuonna 2018 ilmestyneessä hengitystä käsittelevässä filosofian
väitöskirjassaan ”Phenomenological Ontology of Breathing”. Kyseessä on
kunnianhimoinen yritys pyrkiä ajattelemaan uudelleen koko filosofian kenttä ja
sen kysymykset hengityksen näkökulmasta. Tuloksena on mielestäni hengityksen
taidetta, eräänlainen filosofian ja fiktion välimailla kulkeva teos, missä kuljetaan
filosofien ja runoilijoiden rinnalla vapaasti ideoita ja ilmaa hengittäen,
sisään ja ulos, sisään ja ulos.

Read Full Post »

Asahi ja hengittämisen taito, osa 4

Katsotaanpa edellä kuvaamani järjestystä vähän tarkemmin.

1. Normaalin hengityksensä tiedostamista voi helpottaa
asettamalla esimerkiksi toisen kämmenensä vatsalle ja toisen rintalastalle ja
katsomalla, miten kädet liikkuvat hengityksen myötä. Ongelma hengityksen
suhteen on, että kun kiinnitämme siihen huomiota, niin sen automaattisuus
katoaa. Tietoisuus tuo mukanaan yleensä myös jonkinasteisen kontrollin, mutta
tätä voi pyrkiä välttämään. Voi pyrkiä vain aistimaan hengitystään muuttamatta
sitä mitenkään. Jos vatsalla oleva kätesi on liikkumaton ja rinnalla oleva kätesi
liikkuu hengityksen tahdissa, se tarkoittaa että ole ”rintahengittäjä”. Tällä
viitataan siihen, että hengität pääasiassa kylkiluu- ja solisluuhengitystä,
jolloin pallea ja vatsa pysyvät aika lailla paikallaan. Monet meistä
hengittävät näin.

Hengityksen harjoitteluun on monta näkökulmaa. Ehkä yksi
monien menetelmien jakama näkemys on, että hengitystä ei pidä pakottaa. Sitä ei
pidä ikään kuin vääntää väkisin uuteen muottiin. Harjoittelussa on edettävä
omaa kehoa kuunnellen, jännityksiä vähitellen tiedostaen ja niitä hiljalleen
purkaen. Virheelliset hengitystekniikat johtuvat usein jännityksistä, joita
olemme tottuneet pitämään yllä. On tärkeää opetella tunnistamaan jännittynyt ja
rento lihas. Hiljalleen jännittynyt vatsanseutu voi silloin alkaa vapautua, ja
hengityskin siirtyä enemmän pallean ja vatsan suuntaan. Koska kapean vyötärön
malli on syvään iskostunut yleisestikin ajatteluumme, voi omien kehoideaalienkin
tiedostaminen auttaa jännitysten purkamisessa. Jos pidämme yllä mielikuvaa
kapeasta vyötäröstä, kehomme pyrkii toteuttamaan tämän idean. Jotta voimme
vapauttaa kehomme, meidän tulisi ensin vapauttaa mielemme. Olemme kokonaisia
kehomieliä. Hengityksessä tämä näkyy erityisen hyvin.

2. Palleahengityksen löytämiseksi on hyödyllistä tehdä
erikseen palleahengitysharjoituksia. Kuvaan niitä asahi-kirjoissani ja hyviä
ohjeita löytyy myös monilta nettisivuilta.

3. Oikeastaan kohdat 3. ja 4. liittyvät yhteen. Asahin alun
laaja hengityksen tasausliike on mielestäni erittäin hyvä harjoitus
syvähengityksen opettelemiseksi ja sen eri vaiheiden tiedostamiseksi. Olen
kuvannut tämän harjoituksen tarkasti ”Asahi – tietoisen liikkeen taito” – kirjassani,
mutta koska kukaan ei yleensä lue kirjoja, kuvaan sen vielä tässä. Kyseessä on
hyvin rauhallinen ja hidas säädellyn syvähengityksen harjoitus.

Asahin liikesarjat sekä alkavat että loppuvat nk. ”laajaan
hengitystä tasaavaan liikkeeseen”. Ne
ovat malliesimerkkejä, miten harjoitellaan tietoista ja säädeltyä
syvähengitystä. Kuvaan seuraavaksi asahin alun laajan hengitystä tasaavan
liikkeen tarkemmin. Tee koko hengitysliike nenän kautta. Asahissa ylipäätään pyrimme hengittämään koko
ajan nenän kautta. Hengästyessä uloshengityksen voi tehdä myös suun kautta.

(1) Seiso perusasennossa. Puhalla ensin keuhkot miltei
tyhjäksi käyttämällä apuna myös vatsalihaksia. Anna vatsan painua kasaan. Aisti
jännitystä vatsalihaksissasi. (2) Lähde
hyvin hitaasti kohottamaan käsiäsi ulkokautta ylös. Vapauta sitten vatsasi ja
anna pallean pudota ja aloittaa pallea/vatsahengitys. Aisti, miten vatsasi
pullistuu ikään kuin pallo, joka suuntaan. (3) Jatka sisäänhengitysliikettä ja
aisti, miten keuhkojen keskiosa alkaa myös täyttyä ja kylkiluusi leviävät. Tämä
on kylkiluuhengitysvaihe. (4) Jatka koko ajan käsiesi kohottamista hitaasti
ylös. Nyt ne ovat noin hartioiden korkeudella. Vedä vielä keuhkojen yläosiin
ilmaa ja aisti, miten ylävartalosi lihakset aktivoituvat, solisluuta ja hartiat
hieman kohoavat. Nyt kätesi ovat aivan ylhäällä ja keuhkosi miltei täynnä
ilmaa. Älä kuitenkaan käytä tässäkään liiallista voimaa. Tee rennosti. (5) Anna
keuhkosi hitaasti tyhjentyä nenän kautta. Älä siis tyhjennä keuhkojasi
nopeasti, vaan säätele uloshengitystäsi pitäen se rauhallisena ja tasaisena.
Tuo samalla käsiäsi hitaasti vartalon edestä alas. Aisti, miten hengitysliike
alkaa itsestään hidastua ja anna sen pysähtyä kohdassa, missä se itse niin
haluaa. Olet nyt pysähtynyt (6) hengityskierron alimpaan tasapainopisteeseen.
(1) Jatka sitten uloshengitystäsi käyttäen hyväksi myös vatsalihaksiasi ja anna
vatsasi painua sisään. Olet nyt siinä vaiheessa, mistä aloit harjoituksen ja
voit jatkaa vapauttamalla vatsalihaksesi ja palleasi ja antamalla
sisäänhengityksen tapahtua. Alla olevassa kuvassa tämä on hengityskierron vaihe
1.

Näin tehtynä hengityksen laaja tasausliike toimii säädellyn
ja tietoisen syvähengityksen mallina, joka opettaa ja harjoittaa pallea/vatsa-,
kylkiluu- ja solisluuhengityksen ja niiden yhdistämisen yhdeksi syväksi koko
keuhkot tuulettavaksi hengitykseksi.
Tämä on malli, minkä mukaan kaikki asahin liikkeet voidaan yhdistää
syvähengitykseen

5. Otin edellä esiin seuraavassa kohdassa ”osittaisen
syvähengityksen”. Tällä tarkoitan sitä, että emme tee asahissa jatkuvasti niin
syvää hengitystä, kuin sarjan alun ja lopun hengitysliikkeissä. Muut asahin
liikkeet toteuttavat syvähengityksen ideaa, mutta vain osittain. Tarkoitan
tällä sitä, että kun laajoissa hengitysliikkeissä koko keuhkojen
hengitystilavuudesta täytetään ehkä noin 90 %, niin esimerkiksi sarjan osioiden
välien ”lyhyissä hengitystä tasaavissa” liikkeissä suuruus on ehkä noin 60-70
%. Tämä on kuitenkin iso ero
lepohengitykseen, missä hengitystilavuudesta käytetään vain noin 10-15 %. Tässä
mielessä koko asahin liikesarja on yksi pitkä hengitysharjoitus.

Kun teet lyhyen hengitystä tasaavan liikkeen, niin tee
siinäkin kaikki muut edellä syvähengityksen yhteydessä kuvaamani vaiheet paitsi
jätä keuhkojen yläosa osittain täyttämättä. Älä siis käytä niin paljon
sisäänhengityksen varatilaa, kuin varsinaisessa syvähengityksessä. Kun hengität
sisään, tunnet vatsasi laajenevan ja kylkiluittesi kohoavan, tunnet myös
keuhkojesi yläosan alkavan täyttyä, mutta älä jatka siitä enää
sisäänhengitystä. Hartiat ja solisluut eivät kohoa, vaan hengitys kääntyy tässä
kohtaa uloshengitykseksi. Teet siis kuitenkin suhteellisen syvän hengityksen
alkaen vatsalta, nousten ylös kylkiin, mutta ei enää paljoa siitä ylöspäin.

6. Seuraavaksi ehdotan, että hengitys liitetään mukaan
sarjan yksinkertaisimpiin liikkeisiin, kuten hartianpyöritys, joka on ympyrä. Tällaisiin
liikkeisiin hengitys on helppo kytkeä samalla periaatteella, kuin teimme
edellisessä kohdassa hengityksen lyhyen tasausliikkeen kohdalla. Yksi hyvä tapa on tehdä vuorotellen
hartianpyöritystä ja hengityksen lyhyttä tasausliikettä ja siinä huomata, että
hengityksen suhteen liikkeillä ei ole mitään eroa: sisäänhengitys kohottaa
kädet tai hartian, uloshengitys laskee ne.

7. Viimeisessä kohdassa hengitys kannattelee kaikkia asahin hitaita
liikkeitä. Rentousosion nopeissa liikkeissä hengitys voi olla kytketty
liikkeisiin tai se voi kulkea vapaasti riippuen liikkeen muodosta. Ravistukset
tapahtuvat luontevasti uloshengityksellä.

Tässä vaiheessa liike on hidasta ja tietoista ja hengitys
kulkee liikkeen tukena ikään kuin sitä kannatellen. On tärkeää huomata, että
liike kulkee hengityksen rytmissä eikä päinvastoin. Helposti voi käydä niin, että
uloshengitys lähenee jo loppuaan, mutta liikettä on vielä paljon jäljellä. Silloin
hengitystä joutuu pakottamaan. Jos näin käy, hengityksen ja liikkeen rytmi on
ollut väärä. On etsittävä rytmi, missä hengitys ikään kuin työntää liikettä
eteenpäin rauhallisesti ja sitä on riittävästi jäljellä, kun liike lähenee
loppuaan. Kokemus opettaa, mistä tässä tarkemmin on kyse.

Liikkeen ja hengityksen rytmittämiseen on monta tapaa. Yksi
tapa on, että sisäänhengitys kannattelee liikettä, missä keho avautuu, laajenee
ja uloshengityksellä keho sulkeutuu tai supistuu. Monet asahin liikkeet
noudattavat tätä periaatetta. Mutta näin ei aina ole. Jos käytämme liikkeessä
voimaa, esimerkiksi työnnämme, niin voima vapautetaan yleensä uloshengityksellä
ja siihen valmistaudutaan sisäänhengityksellä. Koska liikkeen ja hengityksen
suunta ei ole siis itsestään selvä, on jokaista liikettä tarkasteltava
erikseen. Liikkeet ovat hengityksen suhteen siis myös yksilöllisiä siinä
tavassa, miten hengitys asetetaan liikettä kannattelemaan. Jotta hengitys voi
kannatella hidasta ja pitkää liikettä, on hengitysrytmiä hidastettava. On myös
tutkittava, onko luontevaa tehdä jokin liike yhdellä, kahdella vai kolmella
hengityksellä jne. Yleisesti voisi
sanoa, että asahin hengitys on hidasta ja rauhallista syvähengitystä/
osittaista syvähengitystä, missä liike, hengitys ja keskittyminen intensiivisesti
kohtaavat.

Read Full Post »

Asahi ja hengittämisen taito, osa 3

Asahissa pyrimme opettelemaan taidon, missä syvä
hengitysliike kannattelee myös kehon muuta liikettä. Esimerkiksi sarjan alun
hengitysliikkeessä kohotamme kädet sisäänhengityksellä ja laskemme ne alas
uloshengityksellä. Tavoitteena on, että koko liikesarja ensimmäisestä
viimeiseen liikkeeseen kulkee rauhallisen ja syvän hengityksen kannattelemana.
Koko liikesarjasta tulee silloin yksi pitkä hengitysharjoitus.

Tämän taidon oppiminen ei kuitenkaan ole helppoa
aloittelijalle, jolla ei ole mitään kokemusta liikkeen ja hengityksen
yhdistämisestä tai ylipäätään hengitysharjoittelusta. Siksi siihen kannattaa
mennä vaiheittain. Ehdotukseni on, että aloittelijan kannattaa aluksi hengittää
asahin liikkeiden aikana pääasiassa normaalisti, niin kuin hän on siihenkin
asti hengittänyt. Hengityksen ja liikkeen yhdistäminen kannattaa aloittaa niin,
että harjoittelee sitä aluksi liikesarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä (alun
ja lopun laajat hengityksen tasausliikkeet ja osioiden välien lyhyet
tasausliikkeet), mutta antaa muissa liikkeissä vielä hengityksen kulkea niin
kuin se itse haluaa.

Jos ohjaaja heti liikkeen opettelun alussa korostaa, missä
liikkeen kohdassa hengitetään sisään, missä ulos, erityisesti moniosaisen
liikkeen oppiminen voi käydä aloittelijalle vaikeaksi. Jos liikkeen ja
hengityksen rytmi on lisäksi liian nopea, tuloksena voi olla ylihengitys
(hyperventilaatio). Aluksi on syytä opetella liike ja sen vaiheet ilman
hengityskytkentää antaen hengityksen kulkea liikkeen taustalla omia polkujaan.
Kun sitten liikeradat on hyvin opittu, voidaan alkaa kiinnittää enemmän huomiota
hengityksen ja liikkeen yhdistämiseen ja hengityksen säätelyyn, mikä tarkoittaa
hengityksen syventämistä ja hidastamista.

On myös totta, että liikkeen ja hengityksen yhdistyminen on
luonnollinen oppimisprosessi. Tarkoitan tällä sitä, että kun harrastaja tekee
asahia ja tiedostaa, että päämääränä on hengityksen kannattelema liike, hän
oppii sen hiljalleen viikkojen, kuukausien, ehkä vuosien kuluessa. Hengitys
tavallaan itsestään liittyy hitaaseen liikkeeseen ja hengityksen ja liikkeen
yhdistymistä voi olla jopa vaikea estää. Mutta tämä vie aikansa eikä kiirettä
kannata pitää. Toinen mahdollisuus on tehdä asioita enemmän systemaattisesti.
Erityisesti opettamisen kannalta systemaattisessa etenemisessä on oma järkensä.
Mutta ennen kuin menen tähän systematiikkaan, haluan sanoa vielä jotain
säätelemättömästä hengityksestä.

Erotin tuossa alussa kaksi eri suhtautumista hengitykseen
asahin liikkeissä. Neuvoin aloittelijaa
tekemään liikkeitä normaalilla hengityksellä ja opettelemaan hengityksen
säätelyä aluksi vain sarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä. Tässä puhutaan
siis (1) normaalista, säätelemättömästä, automaattisesta hengityksestä ja (2)
hengityksen säätelystä. Itse asiassa on
hyvin vaikeaa tehdä ensimmäistä. Hidas liike miltei itsestään hidastaa myös hengityksen
ja hengityksestä tulee säädeltyä. Tähän liittyy monta asiaa, mutta nostan esiin
yhden. Usein näkee, että ihmiset tekevät asahia hyvin nopeilla liikkeillä. Tämä
näyttäisi johtuvan siitä, että he pyrkivät yhdistämään oman ”luonnolliseksi”
ajattelemansa hengityksen asahin liikkeeseen. Koska normaalin, ”luonnollisen” hengityksen rytmi on noin 15 kertaa
minuutissa, pienessä rasituksessa hyvinkin 20, tämä aiheuttaa, että liikettä
tulee tehtyä silloin noin 15-20 kertaa minuutissa. Tämä on niin nopea
liikerytmi, että liiketietoisuus kärsii tai katoaa. Asahi on ensisijassa
hidasta ja tietoista liikettä. Jos teemme vaikkapa hartianpyöritysliikkeen
tällä tahdilla, se tarkoittaa kokonaista kierrosta noin kolmessa sekunnissa.
Itse teen yhden hartianpyöräytysliikkeen noin 10 sekunnissa, jolloin niitä
tulee tehtyä minuutissa noin 6. Kolmen sekunnin tahdilla minuuttiin mahtuu 20
liikettä. Tämä on jo niin iso liikenopeus, että siinä ei enää voida puhua
hitaasta ja tietoisesta liikkeestä, missä liikettä ohjataan tietoisesti sen jokaisen
liikeradan pisteen läpi. Jos hengitystä on myös syvennetty, mutta rytmi on nopea, saatetaan helposti myös ylihengittää.

Mikä ratkaisuksi? Ratkaisu ei ole liikkeen nopeuttaminen
”normaalin tai luonnollisen hengityksen” tahtiin vaan on kaksi mahdollisuutta.
(1) Hengitys vapautetaan ja irrotetaan liikkeestä, jolloin se voi kulkea vaikka
20 kertaa minuutissa liikkeen taustalla, mutta liikenopeus pidetään hitaana,
jolloin liiketietoisuus säilyy. Kannattaa muistaa ohje, että mitä hitaampi
liike, sitä paremmin meillä on aikaa sitä aistia ja ohjata. Toinen ratkaisu on (2) hengityksen säätely
eli hengitysliikkeen syventäminen ja hidastaminen. Jos asahia tehdään edellä
kuvaamallani tavalla täysin vapaalla hengityksellä, niin se ei toimi
hengitysharjoituksena. Hengitysharjoituksen siitä tekee vasta hengityksen
syventäminen ja säätely.

Miten sitten tähän hengityksen säätelyyn voisi edetä? Jos
pyrimme oppimaan systemaattisesti hengityksen kannatteleman liikkeen, yksi
etenemisjärjestys, yhdenlainen progressio, voisi lyhyesti kuvattuna olla seuraavanlainen:

1. Oman normaalin hengityksen tiedostaminen, miten hengitän
normaalisti.

2. Pallea/vatsahengityksen harjoitteleminen, jos se ei ole
osa normaalia hengitystottumusta. (Jos hengitys syvenee, rytmin tulee hidastua,
jolloin vältetään ylihengitys.)

3. Syvähengityksen vaiheiden tiedostaminen, hengityskierron
kaikki vaiheet.

4. Syvähengityksen harjoitteleminen, esimerkiksi liikesarjan
alun ”laajassa hengityksen tasausliikkeessä”.

5. Osittainen syvähengitys mukaan ”lyhyeen hengityksen
tasausliikkeeseen” (sisäänhengityksen varatilaa ei täytetä kokonaan).

6. Osittainen syvähengitys mukaan hengityksen kannalta
yksinkertaisimpiin liikkeisiin, esim. hartianpyöritys, päänkääntö jne.

7. Syvähengitys/ osittainen syvähengitys mukaan sarjan
kaikkiin liikkeisiin jokainen liike erikseen tutkien; etsitään oma liikettä
kannatteleva hengitysrytmi (tehdäänkö liike yhdellä vai kahdella hengityksellä
jne.) liikkeen hitaus ja tietoisuus säilyttäen.

Tässä vaiheessa on syytä sanoa pari sanaa hengityksen kemiasta.
Samalla selittyy osittain, miksi
hengitystä kannattaa harjoitella. Monet meistä hengittävät pinnallisesti niin,
että pallea pysyy miltei liikkumattomana ja hengitystyön tekevät pääasiassa
hengityksen apulihakset. Luulisi, että
tällainen hengitystapa aiheuttaisi hapen puutetta ja meidän pitäisi siitä
syystä hengittää enemmän ja syvempään, tuulettaa keuhkojamme enemmän tasapainon
saavuttamiseksi. Asia on kuitenkin päinvastoin. Pinnallinen hengitys ei aiheuta hapen puutetta
vaan se aiheuttaa hyvin yleistä ylihengittämistä (hyperventilaatio), koska
hengitys myös samalla kiihtyy. Pinnallinen hengitys on usein myös
nopearytmistä. Hengityksen kemian kannalta ylihengittäminen aiheuttaa veren
hiilidioksidiniukkuutta, hypokapniaa. Veren
hiilidioksidivajeella on todettu olevan monia epäterveellisiä vaikutuksia. Tästä
syystä monet hengitysmenetelmät opettavat syventämään ja hidastamaan
hengitystä, jotta hiilidioksidivajeelta säästytään.

Kaasujenvaihdon kemian tasapaino edellyttää luonnollista
hengitystekniikkaa. Ihmisen hengitys voi olla monella tapaa puutteellista. Vanhoilla
ihmisillä rintarangan ja kylkiluiden liittymäkohdan nivelet voivat jäykistyä,
joka vaikuttaa hengityskapasiteettiin. Silloin asahin ”simpukkaliikkeen”
kaltaiset harjoitukset ovat tärkeitä. Jotkut tutkijat varoittavat, että
hengitysharjoittelu saattaa johtaa hiilidioksidivajeen lisääntymiseen, jos
korostetaan vain syvää hengitystä. Samalla on myös korostettava hengitysrytmin
hidastamista, jotta ylihengitykseltä vältytään. Asahissa opettelemme
syvähengityksen kautta optimaalista hengitystekniikkaa, mutta samalla
korostamme liikkeen ja hengityksen hidastamista, jolloin ylihengittämisen
vaaraa ei ole. Aloittelijan kannattaa hengityksen säätelyssä lähteä kuitenkin aina
varovasti liikkeelle. Asahissa hengityksen voi aina antaa tulla ja mennä niin
kuin se itse haluaa.

Read Full Post »

Asahi ja hengittämisen taito, osa 2

Aluksi haluan määritellä joitakin hengitykseen liittyviä
käsitteitä. Usein puhutaan vaikkapa luonnollisesta hengityksestä, mutta
jätetään auki, mitä sillä tarkoitetaan. Lähden liikkeelle ”normaalin
hengityksen” käsitteestä. Tarkoitan sillä sitä tapaa, miten ihminen normaalisti
hengittää, kun hän ei ole siitä lainkaan tietoinen. Normaali, tiedostamaton
hengityksemme voi olla kuitenkin virheellistä tai luonnollista, optimaalista.
”Luonnollisella hengityksellä” tarkoitan hengitystapaa, missä kehon hengitystä
kuljettavat ja säätelevät rakenteet toimivat niin kuin niiden tulisi toimia.
Voidaan puhua optimaalisesta hengitystavasta.

Usein todetaan, että hengitys tapahtuu, niin kuin sen on
tarkoitettu tapahtuvan. Tämä kuitenkin pitää sisällään ajatuksen, että on joku
tarkoittaja ja näin ei voi luonnon prosesseista ja kehityskuluista todeta. Hengitystapahtuma on luonnollisen kehityksen,
siis evoluution tulos ja voimme kuvata tätä tapahtumaa niin kuin mitä tahansa
luonnon ilmiötä. Tällaisessa hengityksen tieteellisessä kuvauksessa nostetaan
esiin, miten hengitys on prosessi, mikä toteuttaa ihmisorganismin kaasujen
(happi, hiilidioksidi) vaihdon, ja pitää näin yllä elämän biologisia
perusprosesseja. Itse hengitystapahtumassa pallea on ensisijainen hengitystä
ylläpitävä lihas, jonka supistumis- ja rentoutumisliikkeistä aiheutuu keuhkojen
täyttyminen ilmalla ja niiden tyhjentyminen. Toissijaisia hengityslihaksia ovat
kylkiluiden väliset lihakset ja rinnan ja kaulan seudun lihakset. Kun
hengitystä kuvataan näin, voidaan myös todeta, että jos pallea ei toimi
ensisijaisena hengityslihaksena vaan ikään kuin vastuu hengitysliikkeestä
siirretään ylemmäksi kylkiin ja kaulaan asti, niin kyseessä on virheellinen
hengityksen tapa. Tai ainakin voidaan sanoa, että kyse ei ole optimaalisesta hengitystekniikasta.
Tämä on tärkeää siksi, että hyvin monet meistä hengittävä pääasiassa keuhkojen
yläosilla, ja pallea ei pääse normaalisti liikkumaan, koska vatsaa vedetään
jatkuvasti sisään. Vatsa on siis jatkuvasti jännittynyt.

On ikävää, että on olemassa sellaisia fitness-lajeja, joissa
opetetaan hengitystekniikkaa, joka saa harrastajat vetämään vatsaansa sisään arjessakin. On siis hyvä erottaa ihmisten normaali
hengitys ja luonnollinen hengitys toisistaan. Erilaiset vähemmän optimaaliset
hengitystottumukset voivat olla meille täysin normaaleja, mutta se ei tarkoita,
että normaali hengityksemme ei voisi olla virheellinen. Hengitysharjoitteiden
avulla pyritään siirtymään normaalista hengityksestä kohti luonnollista
hengitystä.

Mistä sitten virheellinen keuhkojen yläosaan painottunut ja
vatsan ja pallean unohtava hengitys johtuu? Kyse on kehomme kulttuurisista
ideaaleista. Kapean vyötärön idea on länsimaisessa kulttuurissa jo noin
500-vuotta vanha. Korsetteja alettiin käyttää silloin Ranskan ja Espanjan
hoveissa. Kapean vyötärön idea on säilynyt meidän päiviimme asti. Vaikka
ulkoisista korseteista luovuttiin noin sata vuotta sitten, idea korsettivyötäröstä
jäi korviemme väliin, ja siellä se on edelleen. Edelleen suurin osa naisista
hengittää niin, että vatsa on jatkuvasti sisäänvedetty ja pallea ei pääse
vapaasti liikkumaan, jolloin hengitys nousee kylkiin ja ylemmäksi. Muistan
aikanaan, kun opetin paljon taijita ja siihen liittyvää hengitystä, että noin
80 % naisoppilaistani hengitti keuhkojensa yläosalla ja heille
pallea/vatsahengityksen oppiminen oli vaikeaa. Miehille tämä ei yleensä ollut
ongelma. Miehiä ei ole opetettu häpeämään ulos työntyvää vatsaansa ja suurin
osa heistä käyttää hengittäessään pallea/vatsahengitystä.

Jotta ymmärtäisimme, mitä hengityksen harjoittaminen
tarkoittaa, pitää ymmärtää myös jonkin verran hengityksen anatomiaa ja
fysiologiaa ja niihin liittyviä käsitteitä. Seuraavaksi niistä muutamia.

Lepohengityksellä tarkoitetaan levossa tapahtuvaa,
suhteellisen pinnallista hengitystä, missä ilmaa vaihtuu keuhkoissa vain noin
0,5 litraa. Ihminen hengittää levossa keskimäärin noin 15 kertaa (joissakin
tutkimuksissa 12-20). Lepohengityksen rytmi on siis suhteellisen nopea.
Hengitys vaihtaa suuntaa itsestään kahdessa pisteessä, joita olen kutsunut
hengityksen ylimmäksi ja alimmaksi tasapainopisteeksi. Ylin tasapainopiste on
se hengityksen kohta, missä sisäänhengitys vaihtuu itsestään uloshengitykseksi.
Alin tasapainopiste on kohta, missä uloshengitys päättyy ja vaihtuu
sisäänhengitykseksi.

Uloshengityksen varatila on alue, mikä sijoittuu
uloshengityksessä alimman tasapainopisteen ”alle”. Eli kun jatkamme
hengitystämme ulos tämän tasapainopisteen jälkeen, siirrymme uloshengityksen
varatilaan. Tätä tilaa on noin yksi litra. Sisäänhengityksen varatila taas
sijaitsee vastaavasti ylimmän tasapainopisteen ”yläpuolella”. Eli se on tila,
jonka voimme vielä täyttää keuhkoissamme jatkamalla sisäänhengitys loppuun
asti. Tätä tilaa on noin 3 litraa. Koko hengityksen tilavuus eli nk.
vitaalikapasitetti on silloin noin 4,5 litraa (kaikki nämä luvut ovat nuoren
miehen keskiarvoja). Kuvassa 1. esitetään graafisesti nämä käsitteet.

Kuva 1.

Syvähengityksellä (joogan ”täydellinen hengitys”)
tarkoitetaan sellaista hengitystä, missä keuhkot sekä tyhjennetään, että
täytetään miltei kokonaan. Käytämme syvähengitystä esimerkiksi laulaessamme,
jolloin keuhkot täytetään miltei kokonaan ja uloshengitys viedään myös miltei
loppuun asti lauluäänen muodostuksessa.

Syvähengitys voidaan jakaa kolmeen osaan. Puhutaan pallea-
tai vatsahengityksestä, kylkiluuhengityksestä ja solisluuhengityksestä. Nämä
kaikki kuvaavat itse asiassa syvähengityksen vaiheita, eivätkä ne ole mitään
itsenäisiä hengitystekniikoita. Hengittäessämme syvään nämä vaiheet ikään kuin
liukuvat toisikseen kun keuhkot täyttyvät ilmasta. Aluksi pallea laskeutuu,
vatsa pullistuu (vatsahengitys), sitten kylkiluut laajenevat (kylkiluuhengitys)
ja lopuksi keuhkojen yläosien täyttyessä myös solisluut ja hartiat hieman
kohoavat (solisluuhengitys).

Hengitysharjoittelua on monenlaista. Ainakin seuraavat
hengityksen harjoittamisen tavat voidaan erottaa. Niiden rajat eivät ole
selkeitä, vaan jokin harjoitus voi kuulua useaan luokkaan.:

(1) Syvähengityksen harjoitteleminen. Lähtee yleensä
liikkeelle palleahengityksen opettelusta, jos siinä on puutteita. Pyritään
vahvistamaan hengityselimistöä ja ylläpitämään rintakehän ja selän
liikkuvuutta, jotta hengityskapasiteetti pysyy avoinna tai lisääntyy. Käytetään
monissa idän hengitysmenetelmissä (jooga, qigong ym.).

(2) Hengityksen hidastaminen. On tyypillistä monissa meditaatiomenetelmissä.
Tehdään yleensä pidentämällä uloshengitystä, jolloin pallean läpi kulkevan
vagus-hermon aktivaatio aiheuttaa monia parasympaattisen hermoston aktivointiin
liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksissa on
todettu, että hidastamalla hengitystaajuutta noin kuuteen kertaan minuutissa
voidaan estää sympaattisen hermoston aktivaatiota, mikä rauhoittaa kehoa,
alentaa kiputuntemuksia, stressiä ja verenpainetta. Hidas hengitys rauhoittaa
myös mieltä.

(3) Hengityksen pysäyttäminen. Pysäyttämällä koko hengitysliike
voidaan hengityksen pidättämisen kykyä lisätä moneen minuuttiin. Käytetään
esimerkiksi vapaasukelluksessa. Käytetään myös monissa idän
hengitysmenetelmissä. Totutetaan hengityskeskus veren hiilidioksidipitoisuuden
kasvuun.

(4) Hengitysvastuksen
käyttö. Käytetään sekä sisään- että
uloshengityksen lihastyön harjoittamisessa. Vahvistetaan hengityselimistöä.
Vastus voidaan ottaa erilaisista laitteista. Idässä vanha harjoitus, missä
vastus otetaan supistamalla kurkunpäätä. On tullut nykyään tunnetuksi myös
urheilupuolella.

Yksi tapa luokitella hengitysharjoituksia voisi olla myös
seuraava: (1) Staattinen harjoittelu. Harjoitus tehdään paikallaan istuen,
seisten tai maaten. (2) Dynaaminen, liikkeeseen yhdistetty harjoittelu kuten asahissa.
Monissa joogan tapaisissa perinteissä tehdään sekä staattisia että dynaamisia
hengitysharjoitteita. (3) Ääneen yhdistetty harjoitus. Vanhoista perinteistä
tällaista edustaa esimerkiksi resitaatio-laulu. Suutrien resitaatio voidaan
nähdä yhdellä tasolla hengityksen harjoittamisena. Joissakin perinteissä
esiintyy myös hengitysharjoituksia, joissa liike ja ääni yhdistetään.

Asahia voidaan pitää joogan tai kiinalaisen qigongin
tapaisena hengityksen harjoittamisen menetelmänä. Kaikissa hengitystä harjoittavissa
menetelmissä tavoitteena on tiedostaa hengityksen luonnolliset vaiheet, kyetä
tekemään ne ja avata ja harjoittaa kehoa niin, että oma arjen hengitys alkaa
kulkea luonnollisella tavalla. Hengitysharjoitteiden avulla pyritään siirtymään
normaalista hengityksestä kohti luonnollista hengitystä. Asahin ja joogan
kaltaiset menetelmät voivat toimia tässä suurena apuna. Hengityksen ja liikkeen
hidastaminen ja syventäminen vaikuttaa myös voimakkaasti mieleen. Hidas
hengitys tyynnyttää mielen ja harjoituksessa voi tuntea kehon, mielen ja
hengityksen harmoniaa, mikä on eheyttävän liikkeen ydinkokemus. [Jatkuu.]

Read Full Post »

Asahi ja hengittämisen taito, osa 1

Kuulostaa oudolta puhua hengittämisen taidosta, koska
hengitys on ilmiö, joka tapahtuu meissä automaattisesti ja huomaamatta. Yleensä
emme kiinnitä hengitykseemme mitään huomiota paitsi, jos se esimerkiksi jostain
syystä tukkeutuu, jolloin jälleen automaattisesti tuleva yskä avaa ilmatiet ja
hengitys voi jatkaa jälleen automaattista kulkuaan. Voimme unohtaa täysin
hengityksemme ja unohdammekin. Hengitys on kuitenkin hyvin monitasoinen ja
monimerkityksellinen ilmiö, joka toimii lukemattomien toimintojemme taustalla.
Käytämme päivittäin lukemattomia erilaisia hengityksen tapoja tehdessämme mitä
arkisimpia asioita. Vessassa käydessämme käytämme kahta eri hengitystapaa
riippuen siitä, tyhjennämmekö rakkomme vai suolemme. Käytämme eri hengitystapaa halkoessamme puita
kirveellä tai lapukoneella. Käytämme eri hengitystapaa pidätellessämme
liikutustamme tai hallitaksemme pelkoamme. Käytämme eri hengitystapoja
nostaessamme eri painoisia esineitä. Hengityksemme muuttuu ja sopeutuu
jatkuvasti kaikkeen tekemiseemme. Kaikki fyysinen aktiivisuus vaikuttaa
hengitykseemme, mutta myös tunteemme ja joskus myös ajatuksemme. Hengitys on ehkä
tärkein kehon erilaisia homeostaaseja eli tasapainoja ylläpitävä toiminto. Se
on jatkuvassa meitä tasapainottavassa työssä, vaikka emme ole siitä lainkaan
tietoisia. Itse asiassa on outoa, että länsimaisessa kulttuurissa hengitys on
niin täydellisesti unohdettu. Törmäämme siihen yleensä vain hengityssairauksien
yhteydessä, missä hengityksen harjoittelulla on oma paikkansa kuntoutuksessa
tai terapeutin vastaanotolla, missä hengitystä käytetään terapeuttisena
työkaluna.

Mutta mitä tapahtuu, jos astumme joogasalille, taijin
harjoituksiin tai zen-ryhmään? Kohtaamme aivan erilaisen kulttuurin. Kaikissa
näissä paikoissa ohjaaja puhuu paljon hengityksestä, sen tiedostamisesta ja sen
hallinnasta. Tällaisissa lajeissa opimme, että hengitys ja sen säätely ja
tiedostaminen on olennainen osa harjoittelua. Sama pätee asahiin. Länsimaisessa
kulttuurissa ei ole hengityksen harjoittamisen perinnettä, idässä hengitys on
ollut harjoittamisen ja tutkimisen kohteena tuhansia vuosia. Tämä liittyy
tietysti myös siihen, että lännessä ei ole eläviä meditatiivisten harjoitusten
perinteitä, kun taas idässä miltei kaikki uskonnolliset ja filosofiset
perinteet sisältävät erilaisia mielen harjoittamisen muotoja, joissa hengitys
on keskeisessä roolissa.

Omakin tieni hengitykseen on käynyt monien itämaisten lajien
kautta. Kamppailutaidoissa käytetään monia hengitystekniikoita voiman
harjoittamiseen ja tuottamiseen. Kiinalaisissa taijissa ja qigongin eri
muodoissa liikkeet opetellaan suorittamaan hengityksen kannattelemana. Zen
perinteessä hengitys on jatkuvan tarkkailun kohde. Hengitys opetetaan myös
hidastamaan ja syventämään niin, että zazenin harjoittaja oppii hengittämään jopa
noin kahden hengityksen minuuttirytmillä. Kaikissa idän mielen harjoittamisen perinteissä
henkisyys ja hengitys kulkevat käsi kädessä. Niissä hengityksen merkitys ei
typisty vain hengityksen fysiologiaan ja anatomiaan ja optimaalisen hengityksen
lääketieteellisiin vaikutuksiin, vaan hengitys saa eksistentiaalisen, ihmisenä
olemiseen liittyvän yleisemmän merkityksen. Lännessä tällaiseen hengityksen
laajempaan tarkasteluun ollaan vasta havahtumassa.

Kirjoitin joskus kokonaisen kirjan siitä, miten ihmisen
kokemus muuttuu kehon, mutta erityisesti hengityksen harjoittamisen kautta:
”Taidon filosofia – filosofin taito”. Jos lukija haluaa perehtyä hengityksen
filosofiaan syvemmin, kirja löytyy netistäkin täältä: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95448/taidon_filosofia_2004.pdf

Ennenkö siirryn asahiin, kerron lyhyen tarinan. Olin jokin
aika sitten Tampereen keskussairaalan päivystysosastolla seurannassa ja olin
kytketty sairaalamonitoriin, mikä seuraa sydämen sykettä ja hengitystiheyttä.
Vietin siellä yhden yön. Ihmettelin, kun monitori jatkuvasti piippasi ja
vilkutti välillä keltaista ja välillä punaista valoa. Jossain vaiheessa hoitaja
kävi kytkemässä hälytyksen pois päältä ja selitti minulle, että kone hälyttää,
koska hengitän liian hitaasti. Hän epäili minulla uniapneaa, mutta selitin
hänelle, että koneenne ei ole säädetty joogeille tai asahi-ihmisille, jotka
rentoutuessaan antavat tietoisesti hengityksensä hidastua. Kone piippasi ja
vilkutti keltaista valoa, jos hengitystiheys laski alle 10/minuutti (normaali on noin 15). Punaista se
vilkutti, jos hengitystiheys laski noin 6-7 tienoille. Itselläni se oli
jatkuvasti noin seitsemän. Lopulta hoitaja kyllästyi ja kytki koneen hälytyksen
pois. [Jatkuu.]

Read Full Post »