Asahi somaattisena menetelmänä, osa III

Nyt kun on käyty kosmisissa ulottuvuuksissa, on aika palata arkeen ja maan pinnalle. Arki koittaa lopulta aina.

Kun tarkastelemme asahin periaatteita edellisissä artikkeleissa kuvatun kehollisen esiymmärryksen kautta, avautuu seuraavanlainen maisema. Asahi somaattisena harjoituksena ja menetelmänä pyrkii tekemään harjoittajansa tietoiseksi hänen kehonsa tai soomansa keskeisistä esikäsitteellisistä prosesseista. Monet niistä ovat painuneet pois tietoisuutemme piiristä, useasti iso osa. Jos saamme ne edes osittain palautettua tietoisuutemme piiriin, jolloin myös tietoinen itsesäätelykykymme myös ulottuu niihin ainakin jossain määrin, olemme astuneet somaattisen harjoituksen tielle, millä on iso muutosvoima. Käyn vielä lyhyesti tässä läpi nämä periaatteet ja niihin liittyvät keskeiset ideat.

Mutta ennen asahin periaatteiden yhteenvedon omaista käsittelyä haluan nostaa esiin kolme tasoa tai tapaa, miten näitä periaatteita asahissa harjoitellaan. Periaatteita harjoitellaan 1. erikseen, 2. integroituna asahin liikkeisiin ja 3. arjen toiminnassa. Tämä kuvaa samalla myös sitä prosessia, miten tällainen somaattinen oppiminen ehkä ideaalisti etenee.

Meidän on aluksi tunnistettava harjoitettava prosessi, tultava siitä tietoiseksi ja tehtävä siihen liittyviä harjoituksia. Harjoituksia tehdään mielen ohjauksessa kehoa ja sen liikkeitä aistien.  Tämä tarkoittaa, että käytetään mielikuvaa ja sen ohjaavaa vaikutusta aistien samalla kehoa sisäkautta. Samalla aistitaan myös sitä, miten keho vastaa mielen ohjaukseen. Jokaista periaatetta harjoitellaan näin yksitellen. Olen kuvannun kaikissa asahi-kirjoissani näitä asahin ”periaateharjoituksia”. Asahi-tunnilla tämä on yksi tärkeä opetettava osio. Periaateharjoituksissa opiskeltava periaate nostetaan esiin selkeästi, yksinkertaistetusti, ikään kuin riisuttuna. Olen luonut Syvä-asahiin myös periaateharjoitusten sarjoja, jotka edelleen helpottavat periaatteiden oppimista ja niiden opettamista.

Toinen vaihe on, että viemme periaatteen asahin liikkeisiin ja liikesarjoihin. Pyrimme siis toteuttamaan periaatetta läpi koko asahin virtaavan liikekokonaisuuden. Tämä vaatii keskittymistä, kehon sisäistä kuuntelua ja tutkittavan periaatteen ainakin jonkinasteista ymmärrystä, jotta sitä voidaan pyrkiä toteuttamaan monimutkaisempien liikkeiden yhteydessä.  Yksinkertaisemmat periaateharjoitukset auttavat tässä. Koska liikesarjassa noudatettavia periaatteita on paljon, on harjoitteluvaiheessa hyvä idea keskittyä kerralla vain yhteen. Liikesarjan voi tehdä aistimalla keskilinjaa ja tutkimalla, miten keskilinja liikkuu, kiertyy, taipuu jne. Toisella kerralla voi keskittyä hengitykseen, avata hengitystä tietoisemmin, tutkia, miten hengitys kannattelee avautuvia ja sulkeutuvia liikkeitä jne.

Kolmas ja yhtä tärkeä somaattisten prosessien harjoittelun taso on arjen toiminta. Somaattiset menetelmät pyrkivät siihen, että kykenemme toteuttamaan niiden periaatteita kuten kehon hyvää linjausta, vapaata hengitystä, optimaalista voimantuottoa jne. jokapäiväisissä arjen askareissamme. Samalla se tarkoittaa sitä, että teemme arjesta myös harjoituspaikan. Tällä tasolla harjoitus laajennetaan elämään niin, että elämä on harjoitusta, harjoitus elämää. Somaattisissa menetelmissä, kuten asahissa, ei ajatella, että harjoitus päättyy, kun suljemme harjoitussalin oven. Päinvastoin. Harjoitussali avaa oven arjen harjoitteluun. Käytännössä se tapahtuu niin, että pyrimme tuomaan kaikki harjoiteltavat periaatteet kävelemiseen, istumiseen, työskentelyyn tietokoneen äärellä, esineiden nostamiseen, vasarointiin, autolla ajamiseen, ruuan laittoon jne. Kun harjoittelemme esimerkiksi kehon keskilinjaa ja optimaalista kehon kannattelua, se synnyttää meissä tietoisuutta siitä, missä asennossa ylipäätään kannattelemme itseämme. Voimme kutsua sitä ”rakennetietoisuudeksi”. Samalla tavalla somaattinen harjoittelu kehittää meissä ”tietoisuuden koko kehon liikkeestä”, ”hengitystietoisuuden” jne. Yleisemmin: somaattisten periaatteiden harjoittaminen ja tiedostaminen tuottaa ”periaatetietoisuutta”, jonka sitten pyrimme tuomaan arjen kaikkiin askareisiin. Tätä prosessia olen edellisissä artikkeleissa kuvannut somatiikan kehittäjän Thomas Hannan käsitteillä. Hän kuvaa kirjoituksissaan, miten somaattisella oppimisella tarkoitetaan tiedostamattomien somaattisten prosessien nostamista tietoisuuden piiriin. Yksinkertaisesti: tulemme enemmän tietoisiksi.

Seuraavassa vielä lyhyt kertaus asahin periaatteista somatiikan näkökulmasta.

1. Liikkeen sisäinen aistimus ja tietoinen ohjaaminen, kehon sisätilan aistiminen. Tämä on somatiikan lähtökohta. Somaattiset menetelmät eivät ole niin yhtenäisiä, kuin Hanna antaa kirjoituksissaan ymmärtää. Ne ovat hyvin erilaisten luovien ihmisten työn ja pohdinnan tulosta. Toiset liittyvät tanssiin, toiset kehon optimaaliseen kannatteluun, jotkut, kuten monet aasialaiset menetelmät erilaisiin filosofiin järjestelmiin. Mutta ilmeisesti tämä yksi periaate on yhteistä kaikille: niissä kaikissa pyritään aistimaan kehoa sisäkautta. Lähtökohtana on siis koettu keho, ei objektikeho. Asahissakin tämä on kaikkein ensimmäinen periaate. Muiden periaatteiden tunnistaminen ja harjoittaminen on mahdollista vain, jos niitä lähestytään kehon aistimisen kautta. Jos tämä ulottuvuus asahista puuttuu, kyse ei ole enää asahista somaattisena menetelmänä.

2. Kehon kannattelu hyvässä pystylinjauksessa. Myös tämä on yksi hyvin yleinen somaattisten menetelmien periaate, jota lähestytään eri tavoin. Asahissa sitä lähestytään ”keskilinjan” ja kehon ”keskiasentojen” (lantio, hartialinja, pää) kautta. Niiden avulla etsitään kehon voimakasta ja yhtenäistä rakennetta, jota maan vetovoima tukee, ei hajota. Se on myös ergonomisen työskentelyn perusperiaate. Asahissa opettelemme selän linjauksen lisäksi linjaamaan myös kehomme muitakin rakenteita voiman tuoton kannalta optimaalisella tavalla. Kehon hyvän linjauksen idea viedään sitten kaikkiin arjen toimintoihin. Keskilinjaharjoitukset näyttävät myös voimakkaasti kehon ja mielen yhteyden. Selkärangan ojentaminen pystyyn ja sen kannattelu osoittavat asennon ja asenteen kulkevan myös käsi kädessä.

3. Hengityksen vapauttaminen. Hengityksen harjoittaminen on vanha joogan ja ylipäätään Aasian kontemplatiivisten perineiden keskeinen menetelmä. Sieltä se on siirtynyt monien lännessä kehitettyjen somaattisten menetelmien osaksi. Asahissa sillä on keskeinen merkitys. Hengityksen harjoittamisen ulottuvuudet ovat syvät ja laajat. Länsimainen kapean vyötärön kauneusihanne estää vapaan hengityksen ja kuristaa kehon.  Fitness-menetelmien ”vatsakorsetit” pitävät näitä ihanteita yllä, vaikka fyysisistä korseteista luovuttiin jo yli sata vuotta sitten. Monet meistä kantavat korsetteja vielä korviensa välissä. Vatsan jatkuvan kuristamisen terveyshaittoja ei vielä edes tunneta. Joka tapauksessa hengityksen kuristaminen estää normaalin ja vapaan hapen ja hiilidioksidin vaihdon keuhkoissa. Tietoinen hengitys on nk. tietoisuustaitojen perusmenetelmä. Tietoinen hengitys avaa myös kehon sisäisiä aisteja ja vapauttaa meitä ”aistimotorisesta muistinmenetyksestämme”. Hengityksen kannattelema liike on eheyttävän liikkeen perusmalli. Länsimainen ihminen elää suurimman osan elämästään ”puhuvassa päässään”. Hengityksen harjoittaminen voi vapauttaa hänet tästä ainakin jossain määrin ja avata tien aistivaan, liikkuvaan ja hengittävään kehoon.

4. Optimaalinen voimantuotto koko kehosta (kehonlaajuinen liike). Asahin liikkumisen tapa, kehonlaajuinen liike, ei ole tyypillinen somaattisten menetelmien periaate. Asahiin se on tullut taijista, mikä on kiinalainen kamppailutaito. Se ei ole tyypillinen liikkumisen tapa edes aasialaisissa kamppailutaidoissa. Sitä on kehitetty lähinnä kiinalaisissa ”sisäisissä taidoissa”. Kyseessä on hyvin hienovarainen liikkumisen tapa, missä opetellaan hallitsemaan liikkeen kineettistä ketjua ja tiedostamaan se. Harjoitus tuottaa tietoisuuden kehon vipuvarsien ekstensio- ja flexio –liikkeistä. Liikkeen kineettistä ketjua opetellaan hallitsemaan myös biomekaniikassa, mutta asahissa liikettä lähestytään sisäisten aistien ja sisäisen ohjauksen kautta. Voidaan puhua kokemuksellisesta biomekaniikasta. Harjoitus tuottaa kyvyn liikkua ja käyttää voimaa koko kehosta eikä vain paikallisista lihaksista. Kun saamme tämän periaatteen toimimaan arjessa, ja saamme sen yhdistettyä hyvään kehon linjaukseen, tuloksena on kehon optimaalinen voimantuoton ja liikkumisen tapa. Alamme nostaa vaikkapa tarjottimemme ruokalinjastolta jaloilla ja selällä, emmekä pelkästään käsillä.

5. Rentouden tunnistaminen. Kaiken liikkeen ja siis toimintamme taustalla ovat ekstension ja flexion ja jännityksen ja rentouden vaihteluiden periaatteet. Kehomme kerää itseensä paineisessa arjessa paljon jännityksiä. Henkiset paineet näkyvät kehon jännityksinä. Asahissa pyrimme tunnistamaan kehon erilaisia jännitystiloja ja vapautumaan niistä. Asahia voidaan pitää rentoutusmenetelmänä. Jännitykset toimivat kehossa käsijarrujen tavoin. Jos saamme purettua edes osan näistä kehon sisäisistä käsijarruista, kaikki liikkeemme ja toimintamme sujuvat vapaammin, taloudellisemmin, vähemmällä ponnistuksella. Rentous on vapaan liikkeen yksi keskeisistä edellytyksistä.

6. Juuren ja tasapainon aistiminen ja tunnistaminen. Kiinalaisen sanonnan mukaan ihminen asuu taivaan ja maan välissä, niiden risteyskohdassa. Hänen päänsä kurottaa kohti taivasta, mutta jalkapohjat juurtuvat tukevasti maahan. Tämä on hyvä kielikuva myös juuren ja tasapainon merkityksestä. Kahdella jalalla kulkevana olentona joudumme jatkuvasti pitämään huolta tasapainostamme. Yleensä emme ole siitä lainkaan tietoisia, mutta jos harjoitamme tietoisuutta juuresta, myös tasapainomme vahvistuu. Juurella tarkoitetaan kontaktia maahan, tuoliin, vuoteeseen jne. Olemme aina kontaktissa johonkin. Se on juuremme. Terapiayhteyksissä puhutaan maadoittumisesta. Sillä tarkoitetaan samaa asiaa. Maadoittuminen tarkoittaa tietoisuutta kontaktipinnoista. Kun aistimme kehomme kontaktipintoja, palaamme välttämättä myös ajallisesti tähän hetkeen. Kehon aistimukset ovat läsnä tässä ja nyt.  Asahissa juurrumme maahan koko jalkapohjallamme. Näin optimoimme tasapainomme kannalta tärkeän tukipinnan, jonka varassa seisomme ja liikumme. Kun olemme tietoisia juurestamme, siis kontaktipinnoistamme, tietoisuutemme putoaa kehoon ja sisäinen puheemme vaikenee hetkeksi. Tämä on tärkeä somaattisen harjoituksen ulottuvuus. Voimme hyödyntää tätä periaatetta esimerkiksi nukkumaan mennessämme. Silloin on hyvä maadoittua eli tulla tietoiseksi kehon aistimuksista kontaktipintoja vasten.

7. Kehomieliyhteyden tunnistaminen. Asahin hitaassa ja tietoisessa liikkeessä yhdistyvät kehon liike, hengitys ja mieli. Huomio suuntautuu sisäänpäin ja ohjaa liikkeen ja hengityksen yhteen. Aistimme vain kehoa ja sen liikettä. Mieli tyhjenee luonnollisella tavalla sisäisestä puheesta ja muusta sisällöstä. Tätä kokemusta voimme kuvata kehomieliyhteydeksi.  Mieli ei ole erillään ruumiista vaan se keskittyy vain liikkeen aistimiseen. Kehon ja mielen yhteys ei tarkoita mitään tämän kummempaa. Kun mieli kulkee liikkeen aikana kauppalistassa, silloin se on erillään ruumiista. Kun se jättää taakseen kauppalistan ja keskittyy vain liikkeen aistimiseen, se on läsnä ruumiissa. Keho ja mieli, ruumis ja sielu ovat tässä kokemuksessa yhtä. Joissakin somaattisissa menetelmissä, kuten asahi, pyritään tällaiseen kehotietoisuuden kokemukseen. Kehotietoisuus on käsitteenäkin kuvaava. Se on kehoa ja tietoisuutta yhtä aikaa.

Ja lopuksi

Syntymänsä jälkeen lapsi alkaa heti tutkia ja opiskella somaattisen ytimensä sisältämää kolmea perusorientaatiota: seisomista, kävelemistä ja käsittelemistä. Ajan kuluessa hänelle kehittyy kyky käyttää kieltä ja käsitteitä, jotka nekin rakentuvat tämän toiminnan varaan. Noustessaan pystyyn hän ojentaa itsensä maan vetovoimaa vasten. Koska hänen päänsä on painava, hän joutuu linjaamaan itsensä tarkasti. Kun hän ei saa haluamaansa, hän huutaa koko kehollaan. Jännitys näkyy varpaissa asti. Hän ei vedä vatsaansa sisään, koska ei tiedä, että pullistuva vatsa ei ole nyt muodissa. Hän aistii kehossaan lämmön, kosketuksen, turvan. Hän ei vielä erota toisistaan omaa sisäistä maailmaansa ja ulkoista maailmaa, koska mitään minää, joka tekisi tämän rajan, ei vielä ole. Useissa somaattisissa menetelmissä ja kontemplatiivisissa perinteissä viitataan pienen lapsen kaltaiseksi tulemiseen. Ehkä siinä on jokin viisaus. Viitataan ehkä siihen, että kasvaessamme aikuisiksi saamme paljon, mutta jotain myös menetämme. Joitakin aikuistumisen, kasvamisen ja vanhenemisen myötä menettämistämme asioista somaattisissa menetelmissä pyritään ikään kuin palauttamaan.

Read Full Post »

Asahi somaattisena menetelmänä, osa II

Jotta voisimme lähestyä kehomme optimaalista tilaa tai olemisen ja liikkumisen tapaa, meidän tulisi ymmärtää, miksi kehomme ovat sellaisia kuin ovat. Tämä on tietysti kysymys, mihin emme pysty lähimainkaan kattavasti vastaamaan, mutta jotakin ehkä voimme sanoa. Thomas Hanna lähestyy tätä kysymystä kosmisesta näkökulmasta (Hanna 1986-87).  Kehomme evoluutio sellaiseksi, millainen se on, on tapahtunut kosmisissa puitteissa. Olemme kaikki maailmankaikkeuden synnyn ja kehityksen tulosta. Tässä prosessissa ovat kehittyneen luonnonlait sellaiseksi, mitä ne nyt ovat.  Maailmassa vallitsevat lainalaisuudet ovat myös muokanneet elämän muodot sellaisiksi, kuin millaisina ne nyt tunnemme. Omat kehomme tai soomamme ovat myös kehittyneet näiden lainalaisuuksien puristuksissa. Elämää kannattelevat peruselementit ovat joutuneet sopeutumaan näihin puitteisiin.

Kun katson ulos ikkunasta, näen kuusimetsän. Puut kurottavat maasta suoraan kohti taivasta. Samoin tekevät niiden taimet ja puiden juurella kasvavat pihlajat. Pellon takana oleva horisontti on vaakasuorassa ja metsän viivat piirtyvät siitä tarkasti suorassa kulmassa ylöspäin. Tämä puiden ja ja kasvien vertikaalinen muoto on suoraa seurausta siitä tavasta, miten ne ovat sopeutuneet maan vetovoimaan. Voittaakseen maan vetovoiman, ne kasvavat siitä suoraan poispäin. Kamppailussa maan vetovoimaa vastaan vertikaalisuus on kestävin rakenne.  Kehomme pyrkivät toteuttamaan samaa periaatetta.

Samalla tavalla kuin kaikki elävät olennot kehomme ovat joutuneet sopeutumaan maailmankaikkeudessa vallitseviin lainalaisuuksiin. Yksi perustava maailmankaikkeudessa vaikuttava voima, jonka piirissä myös kaikki elävät organismit ovat, on gravitaatio. Gravitaatio, maassa maan vetovoima, on perustava haaste, mihin kaikkien elollisten olentojen pitää pystyä vastaamaan. Elämä ylipäätään perustuu liikkeeseen, mikä tapahtuu gravitaatiokentässä sen yhdensuuntaista voimaa vastaan. Tätä liikkumisen kykyä voimme kutsua elävän organismin itsesäätelykyvyksi. Elävät organismit vastaavat maan vetovoiman kutsuun rakenteellaan ja liikkeellään. Evoluution saatossa on kehittynyt monenlaisia vastauksia siihen, miten liike gravitaatiokentässä on mahdollista. Ihmisen vastaus on kahdella jalalla seisova ja tukirangan varassa liikkuva keho. Ihmiskehon vastaus on panostaa vertikaalisuuteen. Ihmiskehon vertikaalisuus ei siis ole ihan mikään pieni asia. Se mahdollistaa gravitaation voimista vapautumisen. (Hanna 1986-87.) Koska elämme maan vetovoimakentässä, joka vetää meitä koko ajan alaspäin, meidän on kannateltava itseämme sitä vasten. Pystylinjaus antaa tälle työlle parhaan rakenteen.

Toinen kosminen lainalaisuus graviaation lisäksi, minkä puitteissa soomamme elää, on suunta. Liikkeellä on aina suunta ja vauhti. Kosmoksenkin mittakaavassa liikkeen suunta on aina eteenpäin. Tulevaisuus on edessä, menneisyys takana. Liikesuunta taaksepäin tarkoittaisi paluuta menneisyyteen. Kehommekin on sopeutunut tähän liikesuuntaan. Sillä on eteenpäin suuntautuneet kasvot, jolloin tärkeät aistit suuntautuvat eteenpäin. Sen askel suuntautuu eteen. Kävelemme kohti tulevaisuutta. (Hanna 1986-87.) Kehomme ottaa vastaan painovoiman haasteen vertikaalisuudellaan, mutta on rakentunut aistimaan ja liikkumaan maailmassa horisontaalissa tasossa.

Kokemuksessammekin on sama suunta. Koemme, että menneisyytemme on jotain, joka on takanamme ja tulevaisuus edessämme. Tietoisuutemme intentionaalisuutta, siis periaatetta että olemme aina tietoisia jostakin, kuvataan usein horisontaalisella nuolella, missä näytetään, miten tietoisuutemme suuntautuu kohteeseen. Intentionaalisuutemmekin on ajallista. Kokemuksemme tapahtuu aina ajassa, jolloin silläkin on horisontaalinen rakenne. Menneisyys on takana, tulevaisuus edessä. Kehomme tai oikeastaan kehomielemme siis todellistuu näiden vertikaalisten ja horisontaalisten voimien risteyskohdassa.

Elämme kolmiulotteisessa avaruudessa, joka antaa liikkeellemme kolme perussuuntaa: ylös-alas, eteen-taakse ja vasen-oikea. Kehomme kokema avaruus ei kuitenkaan ole sama kuin objektiivinen, tieteen avaruus. Koetun avaruuden suunnat eivät ole tasavertaisia. Eteenpäin suuntautunut kehomme painottaa niitä eri tavoin. Aistimisemme, liikkumisemme, toimintamme pääasiallisin ja vahvin suunta on eteenpäin.  Vertikaaliakselilla kannattelumme suunta on ylöspäin. Liikumme harvoin sivuttain, useammin kierrymme keskilinjan ympäri, mutta kätemme kurottavat oikealle ja vasemmalle. Käsittelemme esineitä tasolla. Kehomme vastaa avaruuden kolmiulotteisuuteen rakentumalla sen ulottuuksien mukaisesti, mutta omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Vielä voidaan kysyä, mikä on se universaali tapa, miten aistivat ja tuntevat olennot saavat aikaan liikkeen.  Kiinalaisissa vanhoissa kamppailutaidoissa tätä kykyä kuvataan sanonnalla ”on vain avautuminen ja sulkeutuminen, yin ja yang”. Kehoja voidaan kuvata erilaisilla pallojen tai vipuvarsien muodostamien biomekaanisten mallien avulla. Liike syntyy, kun nämä pallot tai vipuvarret ojentuvat ja vetäytyvät kasaan, avautuvat ja sulkeutuvat. Tämä puolestaan tapahtuu kovempien tukirakenteiden ympärillä olevien pehmeiden rakenteiden jännittymisen ja rentoutumisen tuloksena. Biomekaniikka kuvaa ja laskee näitä liikkeen synnyttämiseen tarvittavia voimia. Sooman kannalta on tärkeämpää opetella tunnistamaan ja aistimaan liikevoimia kehon sisällä. Somaattisten menetelmien biomekaniikka on kokemuksellista.

Kehomme on sopeutunut maailmankaikkeuden lainalaisuuksiin ja voimiin tavalla, mikä mahdollistaa ympäristön aistimisen, liikkumisen ja siinä selviämisen. Suuntaan ja tilaan liittyvät käsitteetkin määrittyvät koetusta kehosta käsin. ”Edessä” tarkoittaa kehomme edessä, ”vasemmalla” eteen suuntautuneen kehomme vasemmalla jne.  Sopeutumisemme tavat ovat kehollisen maailmassa-olemisemme rakennetekijöitä, aistimotorisia malleja. (Hanna 1986-87.)

Hanna kuvaa soomaa prosessina, jossa on kaksi tasoa: tiedostamaton ja tietoinen (Hanna 1987). Tiedostamattomat prosessimme eivät ole yleensä tahtomme varaisia, vaan ne ovat geneettisesti määräytyneitä kehollisia tapahtumia. Tietoiset somaattiset prosessit ovat tapojamme tai tottumuksiamme, jotka olemme oppineet ja tässä oppimisprosessissa ne ovat ainakin joskus olleet tietoisuutemme piirissä, mutta jotkut niistä ovat vaipuneet tiedostamattoman hämärään. Osan voimme helposti palauttaa edelleen tietoisuuden piiriin, jotkut ovat vaipuneet niin syvälle tiedostamattomaan, että niiden palauttaminen sieltä on vaikeampaa.

Kehossamme on tiedostamaton, somaattinen ydin, joka voidaan ymmärtää myös filosofisesti kehollisen esiymmärryksen käsitteen (Heidegger) avulla. Kehomme esiymmärrystä ovat edellä kuvatut tavat, miten kehomme on rakentunut ympäristönsä voimien ja ulottuvuuksien tuloksena. Kehollisen esiymmärryksen muotoja ovat kehomme vertikaalisuus, sen edessä olevaa painottava aistimisen ja liikkumisen tapa, sen kyky liikkua ekstensio-fleksio –mekaniikan avulla. Samaa kehomme esiymmärtyneisyyttä ovat kykymme käyttää hyväksemme ilmakehämme happea hengittämällä sitä, kykymme hyödyntää ympäristöstä löytyvää elollista ainetta ravintonamme. Myös aistimme ovat kehittyneet sellaisiksi kuin ne ovat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja heijastavat ihmisen tapaa aistia ympäröivää maailmaa. Myös tavat, miten aistimme ympäristöämme, ovat kehollista esiymmärtäneisyyttämme. Ne ovat tiedostamattomia somaattisia prosesseja, joiden päälle rakentuvat tahdonalaiset toimintamme.

Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty käyttää käsitettä ”operatiivinen intentionaalisuus” tällaisesta kehollisesta esiymmärryksen tavasta. Tietoisuutemme intentionaalisuuden voidaan ajatella rakentuvan tämän esikäsitteellisen, kehollisen intentionaalisuuden varaan. Edellä kuvattu on se tiedostamaton somaattinen ydin, jonka päällä tietoinen kokemus lepää. Myös käsitteellinen ajattelumme perustuu esikäsitteelliselle, keholliselle esiymmärrykselle. Käsitteiden kehollinen alkuperä ja luonne ja sen tutkimus on mielenkiintoinen kognitiotieteen alue, josta pyrin kirjoittamaan enemmän myöhemmin.

Somaattisella oppimisella tarkoitetaan tiedostamattomien somaattisten prosessien nostamista tietoisuuden piiriin. Hannan käyttämä ”aistimotorisen muistinmenetyksen” käsite tarkoittaa, että olemme kadottaneet tai unohtaneet joitakin joskus tietoisuutemme piirissä olleita somaattisia prosessejamme ja somaattisella harjoituksella voimme pyrkiä nostamaan niitä jälleen tietoisuuteemme. Näitä prosesseja voivat olla se tapa, miten kannattelemme itseämme hyvässä linjauksessa maan vetovoimaa vastaan, miten liikumme koko keholla, miten syvähengitys kannattelee toimintaamme jne.  (Hanna 1987.)

Pyrimme asahissa tietoisen liikkeen ja siihen liitettyjen psykofyysisten periaatteiden avulla hoitamaan Hannan kuvaamaa ”aistimotorista muistinmenetystä”. Asahin periaatteet kiteyttävät ihmisen kehon keskeiset esikäsitteelliset ja häntä kannattelevat somaattiset prosessit ja nostavat ne harjoituksen keskiöön. Nämä prosessit on asahissa kuvattu selkeästi. Asahi on kuitenkin myös enemmän. Asahin somatikka taso on vain yksi asahin kolmesta keskeisestä ulottuvuudesta. Liikkumisen tapana asahi on terveyttä ylläpitävää, mutta myös kehoa vahvistavaa ja hoitavaa liikuntaa. Yhdistäessään liikkeen, hengityksen ja mielen, se on myös ihmistä psykofyysisesti eheyttävä kehomieli laji.

Tekstiin liityvät Hannan artikkelit:

Thomas Hanna:  What is Somatics? Part II. This article first appeared in Somatics, Magazine-Journal of the Bodily Arts and Sciences, Volume VI, No. 1, Autumn-Winter 1986-7. https://somatics.org/library/htl-wis2

Thomas Hanna:  What is Somatics? Part III. From SOMATICS: Magazine-Journal of the Bodily Arts and Sciences, Volume VI, No. 2, Spring/Summer 1987. https://somatics.org/library/htl-wis3

Read Full Post »

Miksi Asahi Somatics? Osa I.

Somaattisten menetelmien käsitteen loi yhdysvaltalainen filosofi Thomas Hanna 1970-luvulla, kun hän alkoi käyttää ”somatics” termiä. Hän viittasi sillä erilaisiin kokemuslähtöisiin kehon tutkimisen, hoitamisen ja ilmaisun menetelmiin. Hän kirjoittaa: ”Somatiikka on tutkimusala, joka tutkii soomaa, eli kehoa niin kuin se havaitaan ensimmäisen persoonan havainnossa. Kun ihmistä tarkastellaan ulkoapäin eli kolmannen persoonan näkökulmasta, havaitaan ihmisen keho (body) (Hanna 1986).” Hanna halusi siis erottaa kaksi näkökulmaa kehoon: sisäisen ja ulkoisen ja kutsui sisäistä eli kokemuksellista näkökulmaa kreikan käsitteellä ”soma”, ulkoiseen näkökulmaan hän viittasi englannin kielen sanalla ”body”, jonka voimme kääntää kehoksi tai ruumiiksi. Hanna kirjoitti tästä teemasta useita kirjoja ja artikkeleita, kehitti oman ”Clinical Somatic Education” –menetelmänsä ja vakiinnutti ”somatiikka” ja ”somaattiset menetelmät” –käsitteet viittaamaan erilaisiin kehollisiin menetelmiin, joissa lähtökohtana oli kehon sisätilan kuuntelu. Somaattisia menetelmiä Hannan määritelmän mukaan ovat sellaiset lännessä kehitetyt lajit kuten Alexander-tekniikka, Feldenkreis-menetelmä,  Body-Mind Cenrering, kontakti-improvisaatio, mutta myös monet idän perinteiset kehon ja mielen harjoitusmenetelmät, kuten jooga, taijiquan ja qigong. Näissä kaikissa tarkastelunäkökulma on kehon sisäinen aistimus. Niin on myös asahissa, joten asahi sopii hyvin myös näiden lajien jatkoksi.

Omissa filosofisissa töissäni olen käyttänyt samasta jaosta ilmaisuja ”koettu keho” ja ”objektikeho” (Klemola 1991). Koettu keho viittaa tapaan, miten koemme oman kehomme proprioseptisessa havainnossa. Objektikeho viittaa kehon tarkasteluun ulkoisesti esineen tavoin. Somaattisissa menetelmissä asetetaan siis kehon kokemus keskiöön, ja siitä voidaan sitten johtaa erilaisia hoitamisen, ilmaisun, kehon tutkimisen ja liikkumisen menetelmiä.

Näiden kahden näkökulman erottaminen on aivan olennaista. Yleistäen voidaan todeta, että länsimainen tiede korostaa objektikehon näkökulmaa ihmisen kehoon. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa valmennustiede, missä on edelleen vallalla hyvin mekanistinen käsitys ihmisestä. On totta, että monilla alueilla on alettu puhua ”ihmisen valmentamisesta”, itse asiassa jo 1990-luvulla, mutta muutos on ollut hyvin hidasta, miltei olematonta. ”Tieteellisen” objektiivisuuden vaatimus jyrää helposti subjektiivisen kokemuksen yli, vaikka ihmiselle itselleen hänen kokemuksensa on kuitenkin ensisijaista, oli sitten kyse valmentamisesta tai vaikkapa lääketieteellisestä hoidosta.

Koetun kehon näkökulmaan liittyy 1. tietoisuus ja 2. itsesäätelyn kyky. Ihminen on tietoinen aistiensa sisällöistä ja pystyy ohjaamaan tietoisesti itseään. Mekaaninen kone ei pysty kumpaankaan. Ihmisen aistimotorinen systeemi toimii kokonaisuutena. Kognitiotieteen nk. ”kehollisen kognition” tutkimusohjelma (embodied cognition) korostaa, miten koko ihmisen tietoisuus syntyy aistivan ja liikkuvan kehon ja maailman vuorovaikutuksen tuloksena, ikään kuin siinä välissä (Varela ym). Että ylipäätään pystymme kokemaan maailman sellaisena kuin sen koemme, vaatii aistivan ja liikkuvan kehon.

Tietoisuus, aistiminen ja liike kulkevat käsi kädessä. Että voimme aistia jotakin aistisisältöä, meidän on suunnattava huomiomme siihen. Tämä pätee sekä ulkoisiin, että sisäisiin kohteisiin. Jos haluamme aistia, mitä kehossamme tapahtuu, se on helpompaa liikkeen avulla. Somaattiset menetelmät käyttävätkin systemaattisesti tietoista liikettä kehotietoisuuden avaamisen välineenä.

Itsesäätelyä voidaan kuvata myös tahdon käsitteen avulla. Ulkoisesta näkökulmasta liike on mekaaninen tapahtuma, mutta sisäisestä näkökulmasta, koetun kehon näkökulmasta kyseessä on tahdon tapahtuma. Tietoisuus liikkeestä on samalla myös tietoisuutta itsesäätelykyvystämme, jota voimme kutsua myös tahdonponnistukseksi. Kun teemme hidasta, tietoista liikettä, siinä yhdistyvät liikettä kannatteleva tahdonponnistus, tietoisuus ja liikeaistimus yhdeksi kokemuksen kokonaisuudeksi.

Koetun kehon käsite pitää sisällään käsityksen kehon ja mielen yhteydestä ja ykseydestä. Koettuun kehoon kuuluu jo määritelmän mukaan tietoisuuden eli kokemuksen elementti. Objektikeho tai kuollut ruumis ei ole kokeva. Puhe kehotietoisuudesta eli siitä tavasta, miten keho on tietoinen itsestään, asennoistaan, liikkeistään jne. murtaa ruumiin ja sielun tai kehon ja mielen dualismin. Somaattisissa menetelmissä pyritään tekemään tätä ruumis-sielu –dualismin murtamista heti käsitteellisellä tasolla. Tämä on vaikea, miltei mahdoton projekti, koska kulttuurimme instituutiot kuten ihmistä käsittelevät tieteet tai vaikkapa hoitamisen muodot, mutta myös kieli perustuvat ruumiin ja sielun erottavaan dualistiseen ihmiskäsitykseen. Esimerkiksi puhe terveysliikunnasta perustuu länsimaisen lääketieteen dualistiseen ihmiskuvaan. Sillä tarkoitetaan sairauksista vapaata ruumista. Mielenterveydestä puhutaan erikseen. Somaattiset menetelmät pyrkivät häivyttämään tämän eron korostamalla, että keho on tietoinen, kokemus ”soomasta” on kokemusta kehomielestä.

Thomas Hanna puhuu ”senso-motorisesta amnesiasta”, jolla hän viittaa erilaisten ympäristön vaatimusten ja stressin ehdollistamaa kehoamme, joka ei enää pysty aistimaan omaa tilaansa ja toimimaan vapaasti (Hanna 1986)”. Suuri osa meistä kärsii tällaisesta ”aistimotorisesta muistinmenetyksestä”. Somaattiset menetelmät pyrkivät parantamaan tätä avaamalla ja herkistämällä aistejamme, erityisesti kehon sisäisiä aisteja. Kun opimme aistimaan kehoamme ja sen sisäisiä tiloja, opimme ainakin jossain määrin vapauttamaan itseämme tarpeettomista jännityksistä, virheellisistä asennoista, epätarkoituksenmukaisista toimintatavoista ja löytämään liikkeissään ja olemuksessaan vapaamman ja avoimemmilla aisteilla toimivan kehon. Suhteemme itseemme ja ympäristöömme voi tulla harjoituksen myötä tietoisemmaksi, vapaammaksi ja herkemmäksi. Somaattisissa menetelmissä harjoitetaan ihmisen aistimotorista järjestelmää, opetellaan tuomaan sen prosesseja enemmän tietoisuuden piiriin ja etsitään optimaalista kehomielen olemisen tapaa, asentoa ja asennetta.

Hanna puhuu myös ”somaattisesta vapaudesta”, jolla hän tarkoittaa optimaalista ihmisenä olemisen tilaa (Hanna 1986)”. Ulkoisesta (dualistisesta) näkökulmasta tämä tarkoittaa sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä. Hanna kiteyttää somaattisten menetelmien tavoitteet vapaasti käännettynä näin: ”(…) somatiikka tarkoittaa sooman tutkimista, millä ei viitata vain ensimmäisen persoonan havaintoon elävästä kehosta vaan sillä viitataan myös sen säätelyyn. Sooma on aistimotoristen funktioiden kokonaisuus, joista tietoisen, tahdonvaraisen osan olemme oppineet ja osa on tietoisuutemme ulkopuolella olevaa oppimisesta riippumatonta tapahtumaa. Tiedostamattomat funktiot voidaan opetella liittämään tahdonalaisiin toimintoihin ja aistimotorisen systeemimme tietoisiksi osiksi kohdistamalla niihin tietoisuutemme ja eristämällä ne harjoituksen kohteeksi (Hanna 1986).”

Asahissa Hannan kuvaamat aistimotoriset funktiot, joihin harjoitus kohdistuu, tulevat tarkemmin kuvatuksi asahin periaatteiden muodossa. Somaattisissa menetelmissä pyritään etsimään Hannan termein ”somaattista vapautta” ja herättämään eloon sitä sisäistä kokemusta, minkä olemme arjen kiireeseen kadottaneet. Asahissa keskeisiä somaattisia prosesseja ovat: 1. liikkeen sisäinen aistimus ja ohjaaminen, kehon sisätilan aistiminen, 2. kehon kannattelu hyvässä pystylinjauksessa, 3. hengityksen vapauttaminen, 4. optimaalinen voimantuotto koko kehosta (kehonlaajuinen liike), 5. rentouden tunnistaminen, 6. juuren ja tasapainon aistiminen ja tunnistaminen ja 7. kehomieliyhteyden tunnistaminen. Asahin kaikissa liikkeissä ja liikkumisen tavassa harjoitetaan näitä periaatteita. Joissakin liikkeissä ja harjoitteissa paino voi olla enemmän yhdessä periaatteessa, mutta yleensä asahin liikkumisen tavassa kaikki nämä periaatteet ovat läsnä.

Opetellessamme näitä somaattisia periaatteita teemme sitä asahissa muiden somaattisten menetelmien tavoin käyttämällä pääasiassa mielikuvaa, intentiota. Pyrimme toteuttamaan tässä periaatetta: mieli ohjaa, keho seuraa. On tietysti itsestään selvää, että tällaisten asioiden harjoittaminen ja oppiminen voi viedä yhden elämän. Siksi asahissakaan ei pidä odottaa näiden seikkojen suhteen mitään pikaista muutosta. Asahi niin kuin muutkaan somaattiset menetelmät eivät ole mitään pikaruokaa, mutta samalla pitää todeta, että säännöllinen harjoittelu tuottaa hiljalleen myös tulosta. Säännöllinen kehon sisäisen kokemuksen aistiminen alkaa tuottaa arjessa eräänlaisia ”kehollisia oivalluksia”. Huomaamme, että hartiamme ovat koholla ja laskemme ne alas, tulemme tietoiseksi istuma-asennostamme ja ojennamme välillä itsemme suoremmaksi, kun pudotamme kynän, emme mene aina käsi edellä sitä nostamaan, vaan taivutammekin ensin polvet ja pidämme selkämme hyvässä asennossa jne. Tämä on juuri somaattisten menetelmien idea: oppiminen alkaa näkyä arjen toiminnoissa.

Viittasin edellä muutamaan lähteeseen:

Hanna, Thomas:  What is Somatics? This article first appeared in SOMATICS: Magazine-Journal of the Bodily Arts and Sciences, Volume V, No. 4, Spring-Summer 1986. https://somatics.org/library/htl-wis1

Klemola, Timo: Liikunta tienä kohti varsinaista itseä. Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, Vol XII. Tampereen yliopisto 1991.

Varela, Francisco J., Rosch, Eleanor, Thompson, Evan: The Embodied Mind. Cognitive Science and Human Experience. The MIT Press; Revised ed. edition (November 13, 1992).

Read Full Post »