Kouluttaessani asahi-ohjaajia törmään usein kysymykseen, voiko asahi-tunnilla käyttää musiikkia. Vastaan tiedusteluun yleensä, voi, mutta ei tarvitse. Länsimaisessa kulttuurissa hiljaisuus pyritään peittämään. Se on jotain, mitä ihmisten on vaikea sietää. Tosin suomalaisten hiljaisuuden sietokyky on länsimaisessa mittakaavassa poikkeuksellista. Olen kahdesti kohdannut tilanteen, missä suomalaisten seurassa hiljaisuus laskeutuu joukon ylle ikään kuin salakavalasti ja valloittaa kaikkien läsnäolijoiden mielen. Kerran tämä tapahtui, kun mukana oli myös italialaisia, toisella kerralla amerikkalaisia vieraita ja molemmilla kerroilla se synnytti jonkin verran ihmetystä, mutta myös ihastusta. Kerran istuimme zen-opettajani Engaku Tainon kanssa nuotion äärellä rantasaunallamme, kun aurinko oli laskemassa järven taa. Siinä itsestään tapahtui, että puhe hiljalleen hiipui ja kaikki jäivät vain ihailemaan tyyntä järveä ja auringonlaskun maisemaa. Hiljaisuus valtasi koko seurueen eikä mitään sanottu pitkään aikaan. Myöhemmin Taino sitten palasi tähän hetkeen ja totesi, että eivät suomalaiset tarvitse mitään zen-harjoitusta tai sen kaltaista, koska heillä näyttää olevan luonnostaan tämä hiljentymisen kyky. Samanlainen tilanne tapahtui yhdysvaltalaisen taijin ja yiquanin opettajan Jan Dieperslootin kanssa. Olimme käyneet saunassa ja paistoimme makkaraa nuotiolla pienen metsäjärven rannalla. Aurinko laski ja koko joukko antoi hiljaisuuden vallata mielensä. Opettaja kertoi hetken olleen hänelle vaikuttava.
Hiljaisuus on jotakin, jota voimme tietoisesti viljellä, kun siihen tulee tilaisuus. Liikettä ei tarvitse aina rytmittää musiikilla, vaan hiljaisuuskin voi olla liikettä kannatteleva voima. Erityisesti näin on hitaan ja meditatiivisen liikkeen kohdalla. Japanilaisessa kulttuurissa hiljaisuudella on erityinen merkitys. Japania voidaan pitää zen-kulttuurina ja zenin perusharjoitus on istuminen hiljaa paikallaan (zazen). Jos zen-harjoituksessa tehdään meditatiivista liikettä, sekin tehdään yleensä hiljaisuuden vallitessa. Buddhalaisessa perinteessä on tuhansia vuosia vanha kokemus hiljaisuuden eheyttävästä ja parantavasta voimasta. Tämä ymmärrys on mielenkiintoisella tavalla siirtynyt myös japanilaisiin psykoterapiamuotoihin. Velizara Chervenkova kuvaa kolmea tällaista psykoterapiamuotoa kirjassaan Japanese Psychotherapies. Silence and Body-Mind Interconnectedness in Morita, Naikan and Dohsa-hou ( Springer 2017).
Esimerkiksi Morita-terapian ensimmäisessä vaiheessa potilas määrätään vuodelepoon neljästä seitsemään päivään. Hänen ei pidä tehdä mitään, vain olla. Hän voi käydä vessassa, ruoka tuodaan hänelle vuoteeseen, mutta mitään muuta toimintaa ei sallita. Hän on ikään kuin eristyksissä maailmasta ja sen menosta. Televisiota ei ole, lukemista ei sallita, ihmisiä ei tavata kuin mikä on välttämätöntä. Kun ympäristön touhu ja ärsykkeet lakkaavat, ihminen joutuu hiljaisuuden ja toimettomuuden kautta kohtaamaan itsensä. Toiminnasta pidättäytyminen on kuin peiliin katsoisi. Näin tehdään myös zen-retriiteissä. Istutaan vain. Tosin zen-retriiteissä tehdään myös muuta, Morita-terapiassa vain levätään. Tällaisessa tilanteessa ihminen joutuu hyväksymään sen, mitä hänessä tapahtuu ja mitä hän on. Hän joutuu katsomaan itseään läheltä, ja pakenemisteitä toimintaan ei ole. Itsensä läheltä katsominen ja kaiken sen, mikä nousee näkyviin, hyväksyminen on ainoa, mitä hän voi tehdä. Hän voi alussa kamppailla vastaan, mutta jossain kohtaa tulee vaihe, missä on vain hyväksyminen ja katsominen. Silloin myös mieli alkaa hiljentyä.
Toisessa vaiheessa potilas saa alkaa viettää aikaa pihan puutarhassa. Häntä kehotetaan tarkkailemaan kaikkea, mitä puutarhassa on. Aluksi vain tarkkailemaan ja tekemään huomioita. Hiljalleen hän voi myös tehdä siellä jotakin, järjestää paikkoja, hoitaa kasveja, tehdä sitä, mitä puutarha tarjoaa tehtäväksi. Kolmannessa ja neljännessä vaiheessa palataan hiljalleen päivittäiseen työntekoon ja takaisin maailmaan ja ihmisten pariin. Morita-terapiassa käytetään hyväkseen zen-perinteen korostamaa hiljaisuuden parantavaa voimaa. Tarkoituksena ei ole päästä eroon oireista vaan katsoa niitä läheltä, nähdä ne ihmisenä olemiseen kuuluvana ja ikään kuin vaimentaa sitä egoa, mikä tekee näistä oireista ongelman. Chervenkova toteaa kirjassaan, miten japanilaisissa terapioissa on läsnä aina kolme elementtiä. Lännessä ajattelemme, että terapeuttinen prosessi on terapeutin ja asiakkaan välinen dialoginen prosessi, jolloin elementtejä on kaksi. Japanilaiset hahmottavat tämän suhteen kolmen elementin säätöpiirinä. Elementit ovat asiakas, terapeutti ja luonto. Luonto on se mikä parantaa, terapeutti luo optimaaliset olosuhteet, missä luonto pääsee toimimaan. Näinhän haavakin paranee. Luonto parantaa, lääkäri avustaa ompelemalla haavan kiinni. Hiljaisuus on luonnollinen ja ihmistä eheyttävä voima, josta voimme tulla enemmän tietoiseksi ja jota voimme viljellä aina, kun siihen avautuu mahdollisuus. Asahi on yksi tällaisen mahdollisuuden paikka.
Hiljaisuutta ei pidä aina peittää selityksin – myöskään asahissa. Voi antaa hiljaisuuden kannatella liikettä ja liikkeen kannatella hiljaisuutta. Hiljaisuuden eheyttävää voimaa on vaikea huomata, jos ei päästä hiljaisuutta itseensä, sisäänsä. Hiljaisuudessa kaikki ylimääräinen on poissa – myös liikkeestä. Mitään turhaa ei tehdä, ylimääräisiä liikkeitä ei ole, on vain liikkeen rauhallinen virta. Liikkeen katkokset ja ylimääräiset liikkeet ovat kuin hälyä, jotka estävät hiljaisuuden kuuntelemisen ja kuulemisen. Hiljaisuus on ylimääräisen pois pudottamista. Hiljaisuuden kannattelema liike vain tapahtuu, sitä ei tarvitse tehdä, ei yrittää mitään, ei kovasti ponnistella. Taolaiset kuvaavat tällaista liikettä toiminnaksi, mikä on ei-toimintaa. Kaikki vain tapahtuu niin kuin luonnollista on. Mitään minää, egoa ei tarvita, kun liike virtaa niin kuin puro virtaa.
Elämme yhteiskunnassa, missä hiljaisuuden peittää Koneiden ääni. Kaikki on mekanisoitu, pieniä ja isoja moottoreita on kaikkialla. Samalla myös hiljaisuuden paikkoja on vähemmän ja vähemmän. Jos elämme kaupungissa, koneiden ääniä on miltei mahdoton paeta. Myös sisäinen hiljaisuus, mitä meditatiiviset perinteet viljelevät, on miltei kadonnut luonnonvara. Asahi-tunti voi onneksi vielä olla tällainen paikka, missä ulkoinen hiljaisuus saa hiljentää sisäisen melun ja nostaa esiin tilan, mikä on hiljainen ja tyhjä, mutta elämästä täysi.
visioi.wordpress.com 