IV Kotkan tyyli
Neljäs menetelmä on WXZ:n mukaan kotka-asennon laajennus. Kotka-asento on puolestaan laaja-asento, mistä lähtevät kummankin käden sivuilla pyörivät kahdeksikon muotoiset ympyrät. Tämä on siis kotkan tyyppiliike. Samoin kuin edelliset tyylit, tässäkin on siis jatkumo: kotkan asento – shilinä sivulla pyörivät kahdeksikot – niihin liittyvät sovellukset. Kurjen tanssista on paljon esimerkkejä esimerkiksi Li Jianyulta, mutta kotkasta vähemmän. Kotka on joka tapauksessa iso lintu ja sen tanssissa korostuvat käsien edestakaiset ja kahdeksikkoa piirtävät ympyrät.
Kuvatessaan tätä tyyliä WXZ käy läpi niitä sekä ulkoisia että sisäisiä voimia, joita yiquanissa käytetään hyväksi. Hän kertoo, miten hän usein puhuu ”maailmankaikkeuden voimasta”, ”maan voiman keskuksesta”, ”ilmanvastuksen tunnistamisesta” jne. Tässä hän korostaa, että duan shou tarkoittaa lopulta kaikkien näiden voimien tunnistamista. Jotta keho pystyy ylipäätään liikkumaan, on oltava ulkoinen painovoima, jota vastaan asetetulla reaktiovoimalla kaikki liike tapahtuu. Ilman tätä voimaa ja vastavoimaa ihmisen keho ei kykene liikkumaan lainkaan. Tätä tarkoittaa ”ristiriita maan keskuksen kanssa”. Kamppailutaidoissa avautuvat ja sulkeutuvat liikkeet ovat mahdollisia vain, koska voima kulkee maasta koko kehoni läpi ja maa antaa liikkeelleni vastavoiman. Tämä on se reaktiovoima, jonka ansiosta kehoni voi liikkua eteenpäin.
Samalla tavalla ilmanvastus on eräänlainen reaktiovoima. Siksi kuvittelemme ilman vastuksen, kun teemme yiquania. Kun iso kotka lentää, niin sen liike mahdollistuu juuri tämän ilmanvastuksen antaman reaktiovoiman avulla. Erityisesti se näyttäytyy hengityksessä, missä voimaa vapauttaessani hengitän ulos, mutta suljen samalla hengitystien. Silloin pallea joutuu puristamaan ilmaa pienempään tilaan, jolloin se kohtaa elastisen vastavoiman samalla tavalla, kuin jalka kohtaa maan vastavoiman, kun siirrän siihen painoni. Tämän hengityksen elastisen voiman johdosta koko kehoni jännittyy yhteen ja minun on helpompi vapauttaa koko kehon voimaa.
Edelleen on huomattava keskihaku- ja keskipakovoimat, jotka syntyvät pyörimisliikkeistä sekä kitkavoima. Puhuessaan näistä ulkoisista voimista WXZ käyttää esimerkiksi ilmaisua ”maailmankaikkeuden voima” tai ”kosmisen voiman aalto”, joita ei pidä siis liikaa mystifioida. Edelleen WXZ toteaa, että jos et käytä näitä voimia hyväksesi kamppailussa, niin keität ruokasi ilman riisiä. Näihin voimiin yiquanissa lisätään sitten kehon sisäiset voimat, vaistomaiset voimat, mielen voiman ja ne sovitetaan yhteen ulkoisten voimien kanssa. WXZ toteaa, että ylivoimainen kamppailija on ekspertti, joka osaa käyttää hyväkseen näiden voimien ristiriitaa.
WXZ kuvaa myös tyylin jatkuvaa liikettä niin, että siinä kuljetaan ylös, alas, eteen ja taakse, painopiste muuttuu jatkuvasti ja sen sijainti maahan antaa jatkuvasti potentiaalista voimaa. Mieli johtaa liikettä, lantio on vapaa kiertymään ja tyhjä jalka täyttyy ja muuttaa potentiaalisen energian liike-energiaksi ”maailmankaikkeuden voima-aallon” avulla, käyttäen siis hyväkseen ympäristön lainalaisuuksia. Keho on kuin kotkaa kannatteleva myötätuuli, kun se pyydystää kanin tai kuin veden virtaus, kun lohikäärme nousee vedestä. WXZ antaa tyylistä seuraavat neljä esimerkkiä:
Menetelmä 1 (16): Laukkaava hevonen
Vastustaja hyökkää oikean käden iskulla rintaani. Otan kontaktin hänen jalkaansa omalla oikealla jalalla astumalla sen hänen jalkansa sisäpuolelle, mikä mahdollistaa horjutuksen polvella. Kierryn samalla oikealle, nostan oikean käteni ylös ja torjun iskun ulkopuolelta kämmen ulospäin. Jatkan liikkeen siitä viistosti oikealle alas, jolloin voimani on ”nielevää” ja vetää siis häntä minua kohti ja samalla kääntää häntä oikealle. Vien oikean käteni nyrkkiin ja isken sillä häntä kasvoihin. Samalla vien painon eteen, ja voin tehdä polvellani horjutuksen myös hänen etujalkansa polvesta. Samoin voin tukea iskua vasemmalla kädelläni, jolloin hyökkäyksestäni tulee isku lohikäärmenyrkillä. Huomaa, että vaikka kuvaus on monimutkainen, tekniikka on hyvin nopea yksi liike, missä käsi torjuu vastustajan lyönnin ja samalla liikkeellä tekee välittömän vastaiskun. WXZ toteaa, että liike on nopea kun ukkonen ja salama ja hyvin ajoitettu ääni tukee myös tekniikkaa.
Menetelmä 2 (17): Haukka levittää siipensä
Menetelmä on sama kuin edellä, mutta tilanteessa, missä torjunnan jälkeen vastustaja on nojautunut enemmän eteenpäin ja minulla ei ole tilaa käyttää nyrkkiä, lyön kämmen alaspäin oikean käsivarren sisäsivulla vastustajaa kasvoihin, kurkkuun tai rintaan. Voimat ovat samat kuin edellä. WXZ toteaa, että olet kuin iso lintu, joka lentää ilmavirran varassa.
Menetelmä 3 (18): Kolmen tonnin aaltovoima
Isku päällä on voimakas ja se tehdään vartalon aaltomaisella liikkeellä. Ehkä siitä tulee menetelmän nimi: isku tuntuu kuin kolmen tonnin aalto olisi vyörynyt päälle. Kun vastustaja on tarttunut ranteisiini, voin vaihtaa otteen pyöräyttämällä kädet sisäkautta ympäri ja tarttumalla vastustajan ranteisiin. Siitä on sitten helppo vetää hänet eteen, avata kädet sivuille ikään kuin siiviksi ja iskeä otsalla eteenpäin.
WXZ päättää jokaisen menetelmän kuvauksen yleensä nelisäkeiseen runoon. Ne ovat yleensä niin vaikeaselkoisia, että en ole edes yrittänyt niitä kääntää. Nyt teen poikkeuksen:
Synnytä aaltoja aallon perään.
Kummallakin kädellä on oma päänsä.
Harjoittele kummaltakin puolelta ja etene ja peräydy.
Ymmärrä kosmisen voiman hienovaraisuus.
Menetelmä 4 (19): Kana seisoo lumessa kylmissään
Menetelmä on kana-asennon sovellus, missä seistään yhdellä jalalla toinen käsi kohotettuna kohti taivasta ja toinen käsi painuneena kohti maata. Polvi on ilmassa. Se on menetelmän torjuntavaihe. Astun siitä alas jalkani vastustajan jalkaan kiinni, vajoan alas, isken kyynärpäällä ja survaisen polvella hänen jalkansa ulkoreunaa.
Vastaa