Jo antiikissa parituhatta vuotta sitten kehitettiin muistitekniikoita puheiden muistamisen apuvälineeksi. Muistitekniikkaa harjoiteltiin osana puhetaitoa aina renessanssiin asti, jonka jälkeen sen merkitys alkoi vähentyä. Edelleen muistitekniikat ovat käyttökelpoisia välineitä esimerkiksi luetteloiden ulkoa opiskelussa. Asahin liikesarja voidaan nähdä tällaisena luettelona. Seuraavassa esimerkki, miten voit opetella painamaan mieleen asahin liikkeet ja niiden järjestyksen helpolla visuaalisten assosiaatioiden muodostamisen menetelmänä. Tämä tuli nyt mieleeni, kun teimme niin eilen asahiohjaajakoulutuksessa.
Menetelmä toimii seuraavalla tavalla. Muodosta visuaalinen symboli, siis kuva, mikä edustaa muistettavaa asiaa. Muodosta samanlainen kuva seuraavasta muistettavasta asiasta. Yhdistä tämä toisiinsa yhteen mielikuvaan mielellään jollain hauskalla ja elävällä tavalla. Käy tällä tavalla läpi koko luettelo. Kun sitten muistelet luetteloa, ensimmäinen mielikuva palauttaa mieleen koko mielikuvien ketjun ja niiden kautta muistettavien asioiden kokonaisuuden. Mielikuvat muodostavat tarinan, jossa kuva johtaa aina seuraavaan ja tarina avaa koko muistettavan luettelon.
Kun pitää muistaa liikkeitä, muodostetaan kuva, mikä jollain tavalla muistuttaa liikettä, jotain sen osaa tai periaatetta, joka toimii liikkeen mieleen palautuksessa. Tässä esimerkki asahin perussarjasta. Kun ymmärrät idean, voit tehdä omat itsellesi tutut ja läheiset mielikuvat, tämä on vain esimerkki. Seuraavassa teen tarinan vain osioiden liikkeistä, hengitysliikkeet on niihin sitten helppo lisätä. Rakennan tämän tarinan nyt hiihtoteemalle, kun on hiihtokisat Pekingissä menossa. Kun liikesarjassa on neljä osiota, tarinassa on neljän miehen viestijoukkue, tosin ne eivät kaikki hiihdä, mutta ensimmäinen hiihtää.
I Rentousosio
1. Käsien pyöritys: mielikuva värikäs hyrrä, joka pyörii. Käsien pyörityksessä pyörimme kuin hyrrä
2. Käsien vuoroittainen heilutus: hiihtäminen, missä kädet heiluvat sauvojen kanssa.
3. Käsien yhtäaikainen ravistus: ravistan märistä käsistä veden sormenpäistä lattiaan, joka muistuttaa minua vesisateesta.
Rentousosion muistitekninen mielikuva: Kuvittele ihmisen muotoinen hyrrä, joka hiihtää ladulla ja vettä sataa. Siis: hyrrä hiihtää sateessa.
II Niska-hartiaosio
1. Hartioiden pyöritys: Kuvittele isoharteinen mies. Hartia muistuttaa hartialiikkeestä
2. Simpukkaliike: kuvittele vaikkapa iso suomalaine järvisimpukka. Simpukka muistuttaa simpukkaliikkeestä
3. Pään kääntö ja venytys. Pöllön pää kääntyy erinomaisen hyvin, joten kuvittele iso pöllö.
Mielikuva: Kun hyrrä hiitää sateessa, hän tuo viestin isoharteiselle miehelle, jonka toisella hartialla seisoo iso järvisimpukka ja toisella pöllö. Osion mielikuva on siis isohartiainen mies, joka seisoo simpukka ja pöllö hartioillaan.
III Selkäosio
1. Nosta pallo, kierry ja työnnä. Kuvittele mies, joka työntää isoa lumipalloa.
2. Sivutaivutukset. Kuivittele, että mies nostaa pallon edessään olevan lumilinnan seinän päälle taivuttamalla itseään sivulle.
3. Pallon pyöritys. Mies jatkaa lumilinnan rakentamista, seisoo linnan keskellä, pyörittää palloa edessään ja miettii, mihin viimeisen pallon nostaisi.
Mielikuvien sarja: Mies työntää isoa lumipalloa, nostaa sen lumilinnan seinään ja pyörittää palloa linnan keskellä ja etsii paikkaa viimeiselle pallolle.
IV Jalka- ja tasapaino-osio
1. Pyöritä jalkaa ja käsiä. Kuvittele, että lumilinnan vieressä makaa mies maassa ja tekee käsillään ja jaloillaan lumienkeleitä. Tämä muistuttaa tasapainoliikkeen käsien ja jalkojen liikkeestä.
2. Keinahdus kantapäille ja nousu päkiöille. Tämä on keinuliike. Kuvittele, että edellisen mielikuvan mies ajattelee, että eiköhän tämä nyt riitä ja istahtaa vieressään olevaan keinutuoliin.
3. Lopun venyttelyliike. Kuvittele, että keinutuolin mies miettii, että kun treeni on nyt loppuu, lopuksihan pitää aina vähän venytellä ja alkaa venyttelemään.
Mielikuvien sarja: Mies tekee lumienkeleitä maassa, nousee istumaan keinutuoliin ja venyttelee.
Koko neljän osion ja kahdentoista liikkeen liikesarja kiteytyy siis neljään helposti muistettavaan mielikuvaan ja yhteen hauskaan tarinaan neljän miehen viestijoukkueesta, joka kuuluu näin:
Hyrrä hiihtää sateessa ja vie viestin isoharteiselle miehelle,
joka seisoo simpukka ja pöllö hartioillaan.
Tämä vie viestin miehelle, joka työntää isoa lumipalloa,
nostaa sen lumilinnan seinään ja pyörittää palloa linnan keskellä.
Ihmisen toiminta on tavoitteellista. On kaksi perustavaa tapaa hahmottaa sitä, miten tapahtuma ylipäätään syntyy. Ensimmäinen on, että tapahtuma syntyy, koska jokin toinen tapahtuma on aiheuttanut sen. Tapahtuma on silloin tämän toisen tapahtuman seurausta. Filosofiassa puhutaan tässä yhteydessä kausaalisuudesta. Luonnossa asiat tapahtuvat yleensä näin. Tapahtuu jotakin, mistä seuraa toista. Tämä selitystapa ei sovi ihmiseen. Ihminen kykenee asettamaan itselleen erilaisia päämäärä ja tavoitteita ja toimimaan näiden päämääriensä mukaan. Ihminen ei vain toimi, koska jotain on tapahtunut, vaan toimii myös omien valintojensa ja asettamiensa tavoitteiden mukaan. Ihmisen selittämisessä tämä on otettava huomioon. Ihminen ei ole vain kone, joka menee eteenpäin, kun se on asetettu liikkeelle, vaan ihminen pystyy itse ohjaamaan itseään riippuen siitä, mihin hän haluaa mennä.
Kuulostaa ehkä, että lähdin vähän kaukaa ja herääkin kysymys, miten tämä liittyy asahiin. Mielestäni tämä on aivan olennaista asahinkin kannalta. Meidän tulee nähdä asahissakin kaikki ne monet tavoitteet, päämäärät, joita ihmiset saattavat asahilla tavoitella. Kun he tulevat asahi-tunnille, he eivät tule sinne vain heiluakseen päämäärättömästi. Heillä on jokin tavoite, jokin ajatus siitä, miksi he tuleva tunnille. Samalla tavalla ohjaajalla on ajatus siitä, mitä hän tunnillaan tavoittelee. Siitä riippuu se, miten hän tunnin ohjaa. Tämä pätee kaikkeen järkevään toimintaamme, tietysti siis myös asahiin.
Miksi tämä sitten on olennaista? Se on olennaista siksi, että ohjaaja voi toiminnallaan joko avata tai sulkea niitä tavoitteita, mitä ryhmällä on. Ohjaajalla on aina myös oma käsityksensä siitä, mitä asahi on tai mitä sen tulisi olla ja hän siirtää tämän käsityksensä myös ryhmäänsä. Ryhmällä on harvoin valmiuksia ajatella muuta, kuin mitä ohjaaja esittää.
Itse pidän ensisijaisen tärkeänä, että ohjaajat muodostavat itselleen mahdollisimman laajan käsityksen siitä, mitä asahi on, mistä se tulee ja minne se on menossa. Jos hänellä on hyvin suppea käsitys näistä seikoista, hän siirtää sen myös oppilailleen ja samalla myös rajoittaa sitä, mitä harrastajat asahista voivat saada itselleen ja miten he sen ylipäätään kokevat. On tärkeää pitää mielessä asahin kaikki kolme keskeistä ulottuvuutta, jotka tulevat sekä asahin historiasta, sen taustataidoista, että sen nykyisyydestä. Nämä keskeiset asahin ulottuvuudet ovat asahi (1) terveysliikuntana, (2) somaattisena menetelmänä ja (3) kehomieliharjoituksena. Kaikki nämä tasot ovat asahiin sisäänkirjoitettu sen kehityksen ensi hetkiltä ja ovat olleet asahin ytimessä koko ajan. Itse olen kirjoittanut näistä asahin tasoista kaikissa neljässä asahia käsittelevässä kirjassani.
Kannan huolta siitä, että asahi ei kapeudu pelkäksi terveyspainotteiseksi jumpaksi. Näin lähinnä siksi, että asahi on niin paljon enemmän. On tietysti totta, että ohjaajalta asahin muiden tasojen huomioiminen vaatii erityisen paljon omaa tutkimista ja harjoittelua. Muutaman päivän koulutuksissa ei näitä ulottuvuuksia voi oppia, mutta oma säännöllinen harjoittelu asahin liikkeiden ja periaatteiden parissa tuottaa taitoa ja syventää ymmärrystä. Asahi on nimenomaan taitoa kaikilla näillä kolmella asahin tasolla. Asahin psykosomaattiset periaatteet ovat tuhansia vuosia vanhoja ja siksi niin syviä. Niitä ei opita hetkessä. Sama pätee asahiin keskittyneenä meditatiivisena liikkeenä. Iso ongelma on, että länsimainen urheilu ja terveyslähtöinen liikunta ei perinteisesti sisällä mitään asahin kaltaista, jolloin viitekehys puuttuu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että asahi pitäisi sitten välttämättä sovittaa pelkästään meille tuttuun urheilun, terveysliikunnan ja lääketieteen viitekehyksiin. Somaattisten menetelmien ja kehomieliharjoitusten selityskehys on huomattavasti laajempi. Puhutaan itsekasvatuksesta, itseymmärryksestä, kehon optimaalisesta kannattelusta jne. Itse yritän tehdä jatkuvasti työtä avatakseni asahille juuri näitä laajempia viitekehyksiä. Yksi nykyinen projekti on viedä asahia systemaattisemmin psykoterapian kentälle yhtenä ihmistä eheyttävän liikkeen malliesimerkkinä. Se on viitekehys, missä asahi on minusta omimmillaan auttamasa ihmistä syvempään itseymmärrykseen.
Syksy on pitkällä, lehdet putoavat puista ja mieli kääntyy
jo kohti talvea. Taas saa jännittää, tuleeko hiihtokelejä lainkaan. Olen
viimeajat tutkinut ja miettinyt ”kehollisen kognition” tutkimusohjelmaa ja sen
puitteissa kielikuvien eli metaforien luonnetta. Kehollisen kognition
argumentti väittää, että jopa ihmisen hyvin abstraktikin ajattelu perustuu
aistivan ja liikkuvan kehon toimintoihin ja kielen metaforat ovat tästä hyvä todiste.
Klassikko on Lakoffin ja Johnsonin kirja Metaphors
We Live By (1980). On mielenkiintoista tehdä huomioita erityisesti suomen
kielestä, koska se edustaa ihan toista kieliperhettä kuin esimerkiksi englannin
kieli. Käytämme kehollisia metaforia todella paljon ja jatkuvasti. Kehollisilla
metaforilla tarkoitetaan kielikuvia, jotka viittaavat suoraan kehoon tai
ylipäätään aistivan ja liikkuvan kehon toiminnalliseen maailmasuhteeseen. Palaan
tähän ehkä joskus myöhemmin, koska aihe on kiinnostava, mutta nyt minun piti
kirjoittaa harjoittelun kolmesta moodista, joita voimme kutsua harjoittelun
imuksi, liu’uksi ja tasatyönnöksi. Nämäkin ovat metaforia, jotka auttavat
ajattelemaan asiaa sen kokemuksen avulla, mihin ne viittaavat. Toisaalta, jos
ei ole kokemusta hiihtämisestä, pari viimeistä kielikuvaa jää ymmärtämättä.
Mutta puhutaan nyt siis kielikuvilla.
Jos ylipäätään haluaa oppia jotain taitoa, sitä on
harjoiteltava. Tämä pätee sekä kehon että mielen taitoihin. Harjoitus itsessään
on toistoa, pitää jaksaa tehdä jotakin asiaa uudelleen ja uudelleen. Voimme
ajatella, että erilaisten taitojen tutkiminen on muotojen tutkimista. Taito
muotona on jatkuvasti muuttuva, joustava, plastinen, välillä hajoava, jälleen yhteen
keräytyvä, miltei elävä olento, joka pyrkii omiin suuntiinsa, lipeää käsistä,
karkaa, mutta josta hiljalleen alkaa saada jonkinlaisen otteen. Taito on
muotoa, jota ei voi koskaan loppuun asti hallita. Täydellistä taitoa ei ole.
Mutta taidon tutkiminen voi olla palkitsevaa. Se on loputonta matkaa kohti
jatkuvasti karkaavaa muotoa. Parhaimmillaan tuo tavoittelu vie mennessään ja
vetää perässään.
Kutsun sitä harjoittelun imuksi. Harjoittajalle se on paras
tila. Harjoitus vetää itsestään puoleensa, mitään työntämistä ei tarvita.
Päinvastoin. On ennemminkin pidettävä huolta siitä, että ei tee liikaa. Kun
joskus tavoittaa harjoittelun imun, siitä kannattaa yrittää pitää huolta niin
kuin se olisi jotain kallisarvoista ja haurasta. Oppiminen tapahtuu itsestään,
pakottamatta. Tässä tilassa on mahdollista löytää ja oppia asioita, joita ei
edes tavoitellut tai tiennyt olevan edes olemassa. Mutta harjoittelun imu
särkyy helposti. Hienoa on, jos saa muut mukaan tähän imuun. Ryhmässä koettu
imu kantaa paremmin kuin pelkkä oma imu. Toisaalta, kun on itse innoissaan ja
harjoituksen imussa ja jos sitä ei saa tarttumaan, niin oma imu myös helposti
hiipuu. Tunne on tärkeä ja usein se syntyy ilmapiiristä, joka on jotain
jaettua. Yhteisessä imussa on yhteinen imun tunne.
Normaalisti
harjoittelu on eräänlaista liukumista tai tasatyöntöä. Kun on hyvä luisto, niin
eteneminen tapahtuu miltei itsestään. Joskus luisto vähän takkuaa. Taidot,
jotka vaativat vuosien ja vuosikymmenien säännöllistä harjoittamista, vaativat erityisesti
alkumatkalla paljon tahtoa. Onneksi tahdonvoimaa voi harjoitella. Miten?
Harjoittelemalla. Tahtoa ei voi erottaa harjoituksesta eikä harjoitusta
tahdosta. Harjoituksen tekeminen ja tahdonponnistus ovat sama asia. Liike ja
siihen liittyvä ponnistus ovat sama asia. Ei ole olemassa mitään liikettä
erillään siitä ponnistuksesta, minkä liike vaatii. Japanilainen filosofi Kitaro
Nishida on kirjoittanut: ”Jos ojennan käteni, kyseessä on tahdon akti jos
katson sitä sisältä, mutta jos katson sitä ulkoa kyseessä on kehon liike. Tahto
on henkisen maailman kehoa, keho on materiaalisen maailman tahtoa; kehomme,
koska siinä mieli ja aine yhtyvät, on taideteos. (…) Keho on tahdon ilmausta
ja sisäinen luova akti yhdistää kehon ja mielen.”
Välillä harjoitusta joutuu työntämään. Tuntuu, että keli on
huono ja vaikka kuinka työntää, ei pääse eteenpäin. Taitojen harjoittelussa
tämä on normaalia. Taidot kehittyvät näin. Välillä mennään eteenpäin, välillä
taaksepäin, mutta pitkällä matkalla edistystä tapahtuu, vaikka emme olisi siitä
aina tietoisiakaan.
On hyvä tunnistaa, missä moodissa sitä itse on. Onko
harjoituksen imussa, sen liu’ussa, vai onko menossa tasatyöntövaihe. Jos jää
pitkäksi aikaa jumiin kahteen viimeiseen, on syytä etsiä jotain muutosta.
Työntäminen on raskasta eikä sitä loputtomasti jaksa. Muutos voi olla mikä
tahansa virike, liikkeen variaatio, pieni tutkimusmatka johonkin uuteen ideaan,
kirja, lause blogissa, video, opettajan esimerkki. Jos itse toimit opettajana,
yritä muistaa, että yksi opettajan tärkeä tehtävä on pyrkiä synnyttämään
oppilaissa harjoituksen imu ja opettaa, miten sitä pidetään yllä. Samalla pitää muistaa, että on mahdotonta
opettaa harjoituksen imua, jos ei itse sitä koskaan koe ja pyri itsessään
viljelemään.
Opetettuani nyt erilaisia taitoja viitisenkymmentä vuotta tajusin aika tärkeän asian, nimittäin että taitoja ei voi opettaa. Niitä voi opettaa vain harjoittelemaan. Tajusin myös, että juuri sitä olen omassa ”opetuksessani” myös yrittänyt tehdä. Yritän opettaa aina erilaisia harjoituksia ja harjoitella itse mukana.
Kun menet tunnille harjoittelemaan jotain taitoa, oli se
sitten asahi, karate tai kiinan kieli, et voi sanoa, että olisit tunnin jälkeen
oppinut sen. Olet voinut edistyä taidossa, mutta taidot ovat jotain sellaista,
että niiden kokonaisuutta emme pysty edes määrittelemään. Taidot ovat aina
ihmisen toimintaa, joka on niin monimutkaista, että emme yleensä edes periaatteessa
pysty näkemään sen kaikkia mahdollisia ulottuvuuksiakaan. Taidoissa on
lukemattomia vivahteita, joita säännöllinen harjoittelu paljastaa, mutta emme
koskaan voi olla varmoja, että olisimme oppineet ne kaikki. Taidot ovat myös
yksilöllisiä, koska ihmisten kehon ja mielen historia ja rakentumisen tapa ovat
aina erilaisia. Kaksi ihmistä eivät harjoita samaa taitoa koskaan täsmällisesti
samalla tavalla, vaan he tekevät sen aina omalla tavallaan. Taidot eivät siis ole
jotain pysyvää tai kiinteää, jonka voisimme tarkasti edes määritellä, vaan ne
ovat prosesseja, eräänlaisia matkoja tai teitä, joita pitkin kuljetaan. Yleensä
aina löytyy joku, joka on päässyt taidossa pidemmälle.
On siis aika ilmeistä, että jos taidot ovat tällaisia, niitä
on mahdoton myös opettaa. Voidaan opettaa vain taitojen harjoittelua. Ja tämä
onkin aivan oma taitonsa, se on opettajan taitoa, siis opettaa harjoituksia,
joiden avulla taitoja harjoitellaan. Kun aloitin tämän syksyn ”Funktionaalinen
kehotietoisuus ja kehomielen integrointi (bodyfulness)” kurssini, totesin
ensimmäisessä luennossani, että teemme tällä erilaisia kysymyksiä. Itse asiassa
koko kurssi on sellaisten kysymysten tekemistä kuin ”onko olemassa jokin
optimaalinen kehomielen asento/asenne?”, ”mitä tarkoittaa
funktionaalinen/epäfunktionaalinen mieli?” jne.Totesin sitten, että kurssilla
en vastaa näihin kysymyksiin, koska vastaus on harjoitus, joita yhdessä teemme.
Teemme harjoituksia, jotka on suunniteltu auttamaan, kun etsimme vastausta
tämänkaltaisiin kysymyksiin. Tämä on koko jutun ydin: harjoitus on vastaus sekä
kehon että mielen taidoissa.
Tästä tulee väkisinkin mieleen 1200-luvulla elänyt
japanilainen filosofi ja zenin soto-koulun perustaja Dogen, jolla on
mielenkiintoinen periaate, jonka voisi kääntää ilmaisulla ”harjoitus ja
valaistuminen ovat yksi” (修證一如 shushō-ittō / shushō-ichinyo).
Hän kirjoittaa mm. zazen-harjoitusohjeessa Fukan
Zazengi, että ei ole mitään eroa harjoittelun ja valaistumisen välillä,
zazenin ja arjen elämän välillä.
Ymmärrän, että Dogen tarkoittaa samaa asiaa, mitä edellä
kuvasin. Aluksi pitää muistaa, että valaistumisen käsite käyttää valon
kielikuvaa. Itse olen jo pitkään kääntänyt tämän ilmaisun ”mielen
läpivalaisemiseksi”, koska tämä käännös ilmaisee paremmin sen, mistä
harjoituksessa on kyse: mielen toiminnan ymmärtämisestä. Mitä siis Dogen sanoo?
Edellisen valossa hän vain toteaa, että ”harjoitus on mielen läpivalaisemista”,
ei sen kummempaa. Harjoitus ja mielen läpivalaiseminen ovat sama asia,
viittaavat samaan prosessiin. Sama pätee siis zazeniin, joka on siis
harjoitusta ja arkeen, joka nähdään zenissä myös harjoituksena. Kaikki tämä
harjoitus on mielen läpivalaisemista. Mielen läpivalaistuminen ei ole jotakin,
joka odottaa meitä tuolla jossakin, vaan se on juuri se, mitä juuri nyt teemme,
kun harjoitamme itseämme.
On jotenkin masentavaa, että joutuu treenaamaan viisikymmentä vuotta oivaltaakseen jotain näin yksinkertaista.
Tiedän, että on heinäkuu, ja että tällaisia postauksia ei
nyt paljon lueta, mutta en pysty pidättelemään sisälläni tätä juttua
pidempään.
Koronavuosi on ollut omalaatuista aikaa varmaan meille
kaikille. Itse olen elänyt täällä maalla aika lailla eristyksissä yli vuoden.
Se on myös tarjonnut mahdollisuuden syventää ajatteluaan ja taitojaan. On
hienoa huomata, että aina voi oppia uusia asioita. Tutustuin tässä kesällä
erääseen japanilaiseen ajattelutapaan, joka avasi minulle heti myös uuden tavan
ajatella asahia. Vaikka tämän ajattelun lähtökohta on kaupallisessa
tuotekehittelyssä, markkinoinnissa ja valmistamisessa, se on helposti
sovellettavissa mitä erilaisimmille alueille ja niin sitä sovelletaankin. Asia, minkä opin, oli että kaikilla tuotteilla
on tietty arvo ja itse asiassa tuotteen todellinen arvo määrittyy siitä,
millaisen arvon asiakkaat kokevat saavan siitä itselleen. Tässä puhutaan siis
arvoista. Toivon, että ette tässä vaiheessa lakkaa lukemasta, kun puhe kääntyy
niinkin abstraktiin asiaan kuin arvot. Tämä liittyy keskeisesti myös asahiin!
Opin nopeasti ajattelemaan, että asahi-ohjaajat toimivat
yhteisöissään hyvinvoinnin ja siihen liittyvien arvojen ja toimintojen
edistäjinä. Voidaan ajatella, että asahin perusarvo ohjaajille on, että sen
avulla he kykenevät tuottamaan hyvinvointia itselleen, läheisilleen, ryhmilleen
ja ylipäätään yhteisöön, jossa he vaikuttavat. Tämän myötä asahi lisää myös ohjaajien omaa
arvoa. Asahi ei ole vain hyvinvoinnin arvoja tuottavaa toimintaa, vaan se tuo
myös arvoa ohjaajille. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät arvot kulkevat
käsi kädessä ylipäätään hyvään elämään tähtäävien arvojen kanssa. Samalla
tavalla voidaan ajatella myös asahin harrastajista, jotka myös voivat toimia
omissa yhteisöissään hyvinvoinnin ja sitä lisäävien toimintojen edistäjinä.
Tämän ajatustavan kautta avautuu toinen näkökulma. Tämä
liittyy asahin laatuun. Voidaan kysyä, mitä on laatu asahin kaltaisessa
kehomielimenetelmässä. Ohjaajan kannalta asahin laatu voidaan ajatella
seuraavalla tavalla. Ohjaaja saa koulutuksessaan asahi-tuotteen, mikä on
monipuolinen terveysliikunta-, somatiikka- ja kehomielimenetelmä. Tämän
tuotteen laatu voidaan määritellä sen hyvinvoinnin ja elämän laadun lisäyksen
määräksi, mitä ohjaaja tuottaa yhteisössään koko sinä aikana, kun hän toimii
asahi-ohjaajana. Vaikka emme voikaan mitata tätä ja esittää täsmällisenä
suureena, se voidaan kuitenkin ajatella karkeasti sellaisena.
Asahin laatu on siis yhteydessä ohjaajan taitoon, mutta myös
hänen aktiivisuuteensa omissa yhteisöissään. Siihen liittyy myös se tapa, miten
hän kannustaa omia ohjattaviaan olemaan myös aktiivisia omissa lähipiireissään.
Käytännössähän ohjaajan taitoon liittyy se, miten laajasti hän opiskelee ja
perehtyy asahin eri tasoihin, sen liikkeiden oikeaan tekotapaan, liikkeiden
muunnelmiin, liikeperiaatteisiin jne., jotta hän pystyy siirtämään asahia
mahdollisimman hyvin oppilailleen. Tämä
vaatii jatkuvaa opiskelua: omaa harjoittelua ja kouluttautumista. Ohjaajan
taito on tietysti ensimmäinen hänen opettamansa asahin laatua määräävä seikka.
Jos ajattelee asiaa näin, siis laajasti yhteisöllisen hyvän
tuottamisen kannalta, tästä seuraa monia asioita. Koulutuksissa on ohjaajille tietysti
selitettävä tämä asahin laaja hyvinvoinnin malli, jotta ohjaajat kokevat
itsensä arvokkaina hyvinvoinnin ja elämän laadun tuottajina. Kun pohdin tätä
ajatusta, minulle myös valkeni hieno käytännöllinen periaate, jonka haluan heti
opettaa kaikille asahi-ohjaajille ja toivon, että he vievät ajatusta eteenpäin
ryhmissään ja yhteisöissään. Periaatteen
voi muotoilla esimerkiksi näin:
OPETA KOLME
ASAHI-LIIKETTÄ KAVERILLE!
Tämä periaate konkretisoi kaiken, mistä edellä puhun. Jos
haluamme levittää asahin avulla hyvinvointia yhteisöissämme, meidän on oikeasti
opetettava sitä muille. Mutta kolme liikettä riittää! Kaikki voivat oikeasti
oppia kolme liikettä ja saada siitä liikkeiden hyödyt. Ohjaajia kehoitan
opettamaan kolme liikettä omille läheisilleen, perheelleen, kavereilleen
jne. Ryhmissään he tietysti opettavat
asahia perusteellisemmin, myös kokonaisia liikesarjoja, mutta myös ryhmissä
tulisi kehottaa kaikkiaharrastajia opettamaan kolme
liikettä kavereilleen. Kaikki harrastajat pystyvät tähän. Liikkeet voi valita
kaverin tarpeiden mukaan. Jos hänellä on hartiaongelmia, kolme hartialiikettä
on hyvä, tai kaksi ja hengitystä tasaava liike. Jos kaveri on stressaantunut,
vaikkapa pari hengitysliikettä ja jokin muu liike on hyvä setti. Kaikki
harrastajat pystyvät tähän.
Asahi-ohjaaja voi sisällyttää ajatuksen tuntiinsa
keskittymällä välillä tällaisen helposti opetettavan kolmen liikkeen sarjan
opettamiseen. Hän voi myös perustella, millaisiin ongelmiin tai tarpeisiin
juuri nämä kolme liikettä olisivat hyvä apu. Tämä voisi olla yksi asahi-tunnin
osio. Siihen voisi liittää myös vinkkejä harrastajille liikkeiden
opettamisesta.
Tällainen toimintaa tuottaa sitä laatua, mistä alussa
puhuin, kun totesin, että asahin laatu voidaan määritellä sen hyvinvoinnin
määräksi, minkä opettajat yhteisöissään tuottavat. Jos he saavat oppilaansa
myös aktiivisesti opettamaan vaikkapa vain kolme liikettä omissa yhteisöissään,
se vaikuttaa sekä heidän itsensä, mutta myös heidän opettajansa ja ylipäätään
asahin arvoon hyvinvointia tuottavina toimijoina ja menetelmänä.
Ja jos haluamme levittää asahin tuomaa hyvinvointia vielä
enemmän, periaatteen voi muotoilla myös seuraavasti:
OPETA KOLME ASAHI-LIIKETTÄ
KOLMELLE KAVERILLE!
Päätin, että otan itse käyttöön tämän ajatuksen kaikissa asahiin liittyvissä koulutuksissani. ”Opeta kolme liikettä kaverille, tai vaikka kolmelle!” tulee olemaan tästä lähtien motto, jota toistan kaikissa koulutuksissa ja ryhmissäni ja toivon, että kaikki asahin ohjaajat vievät tätä viestiä eteenpäin. Ryhtykäämme kaikki heti syksyn kursseilla toteuttamaan tätä ideaa. Jouluun mennessä olemme kaksinkertaistaneet asahin harrastajien määrän!! Näin asahin arvo ja laatu pääsee toteutumaan täydessä potentiaalissaan.
Tämä kirja on ollut työn alla jo muutaman vuoden. Helmikuusta lähtien käsikirjoitus on ollut kustantajalla, mutta näyttää siltä, että ainakaan edelliset asahi-kirjat julkaissut kustantaja ei ole tästä kiinnostunut. Pitänee edetä projektissa ja tehdä se itse.
Aikaisemmin julkaisemani kirjan johdanto on muuttunut, koska myös kirjan sisältö on jonkin verran muuttunut. Tämä projekti tulee vielä viemään jonkin aikaa, mutta jotta asia pysyisi mielessä, alla kirjan toivottavasti lopullinen sisältö ja johdanto.
Sisältö:
Asahin liikuntapyramidi
Asahi III, perusteet, yksityiskohdat ja liikevariaatiot
Asahi somaattisena menetelmänä
Asahin periaatteet liikesarjoina
Tietoinen liike ja liikkeen sisäinen hallinta
Asahi ja hengittämisen taito
Asahia vuodepotilaille
Onko asahi ”mindfulnessia”?
Johdanto:
Tämä
kirja on jatkoa kahdelle edelliselle asahia käsitteleville kirjoilleni: Asahi – tietoisen liikkeen taito
(Docendo 2014) ja Asahi II – syväsukellus
kehomieleen (Docendo 2016). Asahi-menetelmä perustuu kolmeen liikesarjaan,
joista kahta ensimmäistä käsittelin perusteellisesti edellä mainituissa
kirjoissa. Tässä kirjassa syvennyn tarkemmin asahin kolmanteen liikesarjaan ja
avaan myös asahin muita ulottuvuuksia. Asahi Health -menetelmä on monitasoinen
terveysliikuntajärjestelmä, mistä voidaan erottaa kolme tasoa. Asahi on 1.
monipuolinen terveysliikuntamenetelmä, 2. optimaalista kehon käyttöä opettava
somaattinen menetelmä ja 3. kehon ja mielen harmoniaa tuova meditatiivinen
kehomieliharjoitus. Kuvaan asahia tässä kirjassa kaikilla näillä tasoilla.
Ensimmäinen luku käsittelee asahia
erilaisia yleisiä vaivoja hoitavana ja ennaltaehkäisevänä
terveysliikuntamenetelmänä. Teen tämän käyttäen hyväksi UKK-instituutin
lanseeraamaa ”liikuntapyramidi” ajatusta, mutta teen sen toisin. Asahin
liikuntapyramidissa emme lähde liikkeelle siitä, minkälaisia erilaisia
liikuntamuotoja ihmisten tulisi harjoittaa, jotta he pysyisivät terveinä.
Asahissa lähdemme liikkeelle ihmisestä itsestään, siitä miten hänen kehonsa eri
kohdat ovat alttiita erilaisille vaivoille ja sairauksille ja miten asahin
harjoitukset ennaltaehkäisevät ja hoitavat näitä ongelmia. Asahissa harjoitamme
itseämme systemaattisesti päästä varpaisiin ja tässä luvussa käyn läpi
lyhyesti, mitä terveyshyötyjä tällaisesta harjoituksesta on.
Kirjan toisessa luvussa kuvaan asahin kolmannen
liikesarjan jokaisen liikkeen kuudesta näkökulmasta tai tasosta. Perusteissa tarkastelen liikettä
aloittelijan näkökulmasta. Annan liikkeen suorittamisen perusohjeet. Sen
jälkeen syvennyn liikkeiden yksityiskohtiin,
jotka tulevat tärkeiksi, kun asahia on harrastettu vähän pidemmän aikaa.
Kolmannessa osiossa ”mieli mukaan”,
annan vinkkejä, miten huomion voi paremmin pitää suunnattuna liikkeiden
yksityiskohtiin ja liikekokemukseen. Tämä asahin taso, jossa keskitytään
erityisesti huomion suuntaamiseen ja mielen harjoittamiseen, käy tärkeämmäksi,
kun harrastaja edelleen etenee asahi-taidossaan. Neljänneksi kuvaan liikkeelle
yhden tai useamman liikevariaation.
Liikkeiden variaatiot auttavat ymmärtämään perusliikettä, mutta tuovat mukanaan
harjoitteluun myös vaihtelua. Ne opettavat myös analysoimaan asahin liikkeitä
ja osoittavat kohti asahin luoviakin liikemahdollisuuksia. Viidenneksi annan opettajille ohjeita liikkeiden kohdista,
mitkä saattavat olla harrastajille vaikeita. Kuudenneksi ja viimeiseksi olen
kirjoittanut jokaiseen liikkeeseen liittyen muutaman runonomaisen säkeen, eräänlaisen arvoituksen, joiden avulla asahin
harrastaja voi vielä pyrkiä syventämään ymmärrystään asahin syvemmistä
tasoista. Asahi ei ole vain terveysliikuntaa, vaan se on monitasoinen ja
harjoituksen myötä jatkuvasti syvenevä somaattinen menetelmä, joka antaa
harrastajalleen terveyttä, mutta myös kehon hyvään kannatteluun ja
voimantuottoon liittyviä taitoja. Pyrin tässä luvussa kuvaamaan asahin
kolmannen liikesarjan monesta näkökulmasta samalla tavalla kuin tein
aikaisemmissa asahi-kirjoissani kahden ensimmäisen sarjan kohdalla.
Kolmannessa luvussa tarkastelen asahia
somaattisena menetelmänä. Asahi ei ole vain liikesarjoja, vaan liikkeiden
tekemistä kannattelevat asahin psykofyysiset periaatteet. Nämä periaatteet
tekevät asahista somaattisen menetelmän, jossa etsitään kehon optimaalista
asentoa, liikettä ja voimantuottoa arjen askareissa. Somatiikan käsitteen loi
yhdysvaltalainen filosofi Thomas Hanna 1970-luvun alussa. Käyn tässä luvussa
läpi, mitä somaattisilla menetelmillä Hannan mukaan ylipäätään tarkoitetaan ja
miksi asahikin on hyödyllistä nähdä somaattisena menetelmänä. Luku on
paikoitellen aika filosofinen, mutta toivottavasti auttaa lukijaa ja asahin
soveltajia näkemään syvemmälle asahin ulottuvuuksiin ja mahdollisuuksiin.
Asahia käytetään nykyään myös erilaisten psykofyysisten terapiamenetelmien
ohessa ja apuna ja tämä luku luo perustaa ja teoriaa tälle toiminnalle.
Neljännessä luvussa käsittelen asahin
liikeperiaatteita. Olen käsitellyt niitä jo aiemmissa kirjoissa, mutta nyt
annan jokaiseen periaatteeseen liittyvän liikesarjan. Nämä periaatteisiin
liittyvät liikesarjat toimivat samalla tavalla kuin asahin varsinaisetkin
sarjat, antavat mallin ja muistille tuen, jonka avulla periaatteita on helppo
opetella ja kerrata. Ilman näitä liikeperiaatteita ja niiden noudattamista
asahi kadottaa luonteensa ja muuttuu pelkäksi terveysjumpaksi. Olen tässä
luvussa ajatellut erityisesti asahin opettajia, joilla on haastava tehtävä
opettaa liikuntaa, joka näyttää päällisin puolin helpolta, mutta jonka
oikeaoppinen tekeminen vaatii vuosien työn. Asahi ei ole vain fyysisten
liikkeiden suorittamista, jotta saisimme niiden terveysvaikutukset, vaan se on
taito, jossa opetellaan monia syvällisiä kehon hyvään linjaukseen ja
kannatteluun sekä voimantuottoon ja huomion suuntaamiseen liittyviä
periaatteita. Asahi on ensisijaisesti taito ja liikekokemus, mikä syntyy asahin
liikkeiden ja niiden taustalla olevien periaatteiden saumattomasta yhteydestä.
Nämä periaatteet syventävät asahin somaattiseksi menetelmäksi. Tämä luku antaa
erityisesti asahin ohjaajille työkaluja näiden periaatteiden opettamiseen ja
omaksumiseen, mutta myös edistyneet asahin harrastajat saavat luvusta välineitä
oman asahi-taitonsa kehittämiseen.
Viidennessä luvussa keskityn asahiin
tietoisen liikkeen näkökulmasta. On monia tapoja harjoittaa liikkeen ja kehon
aistimisen avulla huomion suuntaamista. Tämä asahin taso liittää asahin
vanhoihin joogan, qigongin tai taijin tapaisiin vanhoihin meditatiivisiin perinteisiin. Yhdellä
tasolla asahi on yksi liikemeditaation muoto. Olen käsitellyt kehomielen
harjoittamista tietoisuustaitojen näkökulmasta tarkemmin kirjassani Mindfulness – tietoisuuden harjoittamisen
taito (Docendo 2013), johon tästä teemasta kiinnostuneiden lukijoiden
kannattaa tutustua. Tuossa kirjassa pyrin antamaan laajemman historiallisen ja
filosofisen viitekehyksen siitä, mihin kokonaisvaltainen kehon ja mielen
harjoittaminen yleisemmin liittyy. Kysehän on yhdestä itsensä tutkimisen ja
itsensä kasvattamisen tavasta. Harjoittamalla kehomieltään ihminen pyrkii aina
ymmärtämään paremmin itseään ja ihmisenä olemista yleisemmin. Käsillä olevassa
kirjassa näkökulmani on teknisempi. Annan tässä luvussa useita konkreettisia
tapoja, miten mieli pidetään kohdistuneena kehon liikkeeseen ja sen
vivahteisiin. Näiden periaatteiden noudattaminen syventää asahin
kehomieliharjoitukseksi.
Tietoiseen
liikkeeseen liittyy kaksi perustavaa näkökulmaa, joita kumpaakin käsittelen. Ne
ovat (1) tietoisuus liikkeestä ja (2) liikkeen sisäinen kontrolli.
Liiketietoisuus tarkoittaa, että aistimme liikkeen tuntemusta liikeradan
jokaisessa pisteessä. Liikkeen aistiminen, kehon ”kinestesia” on ikään kuin
kartta, josta voimme oppia näkemään aina pienempiä ja pienempiä yksityiskohtia.
Se tekee tietoisen liikkeen harjoittamisen erittäin mielenkiintoiseksi ja
motivoivaksi. Liikekokemus on siis syvenevä. Liikkeen sisäisellä kontrollilla
tarkoitetaan sitä, että liikettä ohjataan hallitusti sen liikeradan jokaisen
pisteen kautta. Hyvin helposti liike menee eteenpäin automaattisesti. Tästä
automatiikasta tietoisessa liikkeessä pyritään pois. Tarkoituksena on löytää
eräänlainen hienovarainen tahdonponnistus tai tahdonvoima, jolla liikettä
ohjataan jatkuvasti ja tietoisesti eteenpäin. Tämä vaatii liikkeen radikaalia
hidastamista ja jatkuvaa huomion tietoista suuntaamista. Kyseessä on
eräänlainen katkeamaton ja saumaton kehon ja mielen yhtäaikaisen ponnistuksen
ylläpito. Tämä on myös syy siihen, miksi tietoinen liike toimii harjoituksena,
jossa liikutaan kehon ja mielen erillisyydestä kohti kehomielen yhteyttä.
Kuudennessa luvussa käsittelen asahia
hengittämisen taidon näkökulmasta. Asahissa hengitys kannattelee tietoista
liikettä. Etsitään liikkeen, hengityksen ja mielen harmoniaa. Tämä periaate on
monen ihmistä eheyttävän liikkeen lähtökohta. Tiedostamalla liikkeen ja
hengityksen rytmin asahi syvenee pelkästä terveysliikunnasta syvemmille
somaattisen menetelmän ja kehomieliharjoituksen tasoille. Käsittelen tässä luvussa hengitystä monesta
näkökulmasta aina hengityskierron fysiologiasta hengityksen filosofiaan asti.
Kirjassani
Asahi II – syväsukellus kehomieleen
kuvasin, miten asahin perusliikesarjan voi tehdä tuolilla istuen. Sarjaa
käytetään paljon erityisesti senioriryhmissä. Käsillä olevan kirjan seitsemännessä luvussa annan tavan,
miten asahin perusliikesarjan voi tehdä lattialla tai vuoteessa maaten.
Liikesarjalla on monia sovelluksia. Asahin perussarjat tehdään seisten ja jos
jalkavoimaa ei ole, ne saattavat tuntua raskailta. Siksi voi olla joskus
paikallaan jatkaa tekemistä tuolilla istuen. Aina emme myöskään pysty istumaan
tuolilla. Voimme joutua vuodepotilaaksi. Vaikka olisimme sidottuja vuoteeseen,
se ei tarkoita, että emme voisi tehdä mitään liikuntaa. Koko liikesarjan
tekemine voi olla liian rasittavaa, mutta aina voi valita liikkeen tai
liikekokonaisuuden, mitä pystyy tekemään. Tässä luvussa kuvaan asahin
perussarjan liikkeistä sellaisia variaatioita, että ne soveltuvat maaten
tehtäviksi. Myös asahin ryhmäharjoituksessa voi tulla tilanteita, että ohjaaja
haluaa teettää joitakin liikkeitä makuulta. Luvussa kuvattu liikesarja antaa
tähän malliesimerkkejä.
Kahdeksannessa ja kirjan viimeisessä
luvussa käsittelen kysymystä ”onko asahi mindfulnessia”. Elämme tätä
kirjoittaessani edelleen voimakasta ”mindfulness-buumin” aikaa. Törmäämme
siihen jatkuvasti erilaisissa tiedotusvälineissä ja meille markkinoidaan
jatkuvasti erilaisia mindfulness-ryhmiä ja koulutuksia. Katson tässä luvussa
tätä ilmiötä monesta näkökulmasta. Asahi-ohjaajien on syytä tiedostaa
mindfulness-ilmiön monitahoinen ja monimutkainen luonne, koska asahikin on
tietoisen ja hitaan liikkeensä vuoksi meditatiivinen harjoitus. Meditatiiviseen
harjoitukseen ylipäätään liittyy paljon erilaisia väärinkäsityksiä ja
ennakkoluuloja. Jotkut haluavat kaikin tavoin pitää asahin ulkona näistä
menetelmistä, toiset näkevät asahin ja muidenkin meditatiivisten menetelmien
syvän yhteyden. Puran tässä luvussa mindfulness-menetelmät kolmeen isoon
kategoriaan ja tarkastelen näitä kategorioita ja niihin liittyvien menetelmien
päämääriä yleisemmin. Tämän tarkastelun perusteella asetan sitten kysymyksen
asahin ja mindfulness-menetelmien suhteesta.
***
Olen laittanut asahin kaikki perussarjat YouTube-kanavalleni sekä Asahi-Akatemian nettisivuille, jotka löytyvät osoitteesta: www.asahi.pro. Myös tämän kirjan materiaaleja löytyy samasta paikasta. Asahi on viidessätoista vuodessa levinnyt yhdeksi suosituimmista liikuntamuodoista kansalais- ja työväenopistoissa. Erityisesti opistojen kurssien kautta asahi on tavoittanut ja joka vuosi tavoittaa tuhansia hyvinvoinnistaan ja terveydestään kiinnostuneita suomalaisia. Asahin ohjaajat tekevät arvokasta työtään myös monilla terveydenhuollon aloilla. Asahia käytetään kuntoutuksessa, fysioterapiassa, kivunhoidossa, mielenterveystyössä, psykoterapiassa, seniorityössä, eritysryhmien liikunnassa jne. Tämän kirjan myötä kolmiosainen kirjasarjani asahi-menetelmästä, sen muodoista ja perusteista saa päätöksen. Pidän näitä kolmea kirjaa asahin käsikirjoina, jotka toivottavasti kuluvat kulmistaan hiirenkorville tiedonhaluisten ohjaajien ja aktiivisten harrastajien käsissä.
Saan aina joskus kuulla kritiikkiä siitä, että nostan usein
esille asahin kiinalaisia taustataitoja, kuten taijita ja qigong -harjoituksia.
Kuulemma jopa pilaan sillä asahin maineen suomalaisena terveysliikuntana. Olen
vahvasti eri mieltä. Koska tähän asiaan näyttää liittyvän paljon ennakkoluuloja
ja tietämättömyyttä asahin historiasta, ajattelin kirjoittaa ajatuksiani auki.
Olen tosin tehnyt sitä koko ajan tämän viidentoista vuoden aikana, jona olen
asahia kehittänyt, mutta aina voi kerrata.
Ihan ensimmäisenä pitää todeta, että olen viettänyt
käytännössä koko työikäni yliopistomaailmassa tieteellisen tutkimuksen parissa ja
olen omaksunut siellä monia akateemisia ajattelutapoja. Yksi tärkeimmistä
tieteen periaatteista on merkitä näkyviin aina lähteensä. Kunniaa ei pidä ottaa
itselleen toisten tutkimuksista eikä esittää omanaan sitä, mitä ei itse ole
kehittänyt. Olen siis tottunut sekä kirjoittamaan, ajattelemaan että toimimaan
niin kuin tieteessä on tapana. Välillä kuljetaan lähteestä lähteelle, välillä
niistä irtaudutaan, mutta aina laitetaan lähteet näkyviin. Populaareissa
teksteissä, kuten blogeissa, lähdeviitteitä ei ole tapana käyttää, mutta
tärkeimmät ajattelun lähteet on silloinkin tapana mainita, jolloin ei tule
väitettyä omakseen sitä, mikä omaa ei ole.
Akateemisen kirjoittajan on vaikea kertoa edes vitsiä kertomatta
samalla, keneltä sen on kuullut.
Samaa periaatetta olen pyrkinyt kunnioittamaan myös asahissa.
Olen kirjoittanut pitkiä artikkeleita asahin taustasta, sen kehityshistoriasta
liike liikkeeltä, että ei syntyisi kuvaa siitä, että itse tai asahi-projektissa
muut mukana olleet olisimme luoneet asahin liikkeet ja niihin liittyvät
periaatteet ikään kuin tyhjästä. Asahista ei voi mielestäni totuudellisesti
edes puhua, jos ei nosta esiin niitä kiinalaisia liikuntamuotoja, joista
käytännössä kaikki asahin liikeperiaatteet ja myös iso osa liikkeistä on
peräisin. Tiedän tämän, koska olen itse ne suurelta osin asahiin tuonut! Tästä
syystä minua häiritsee valtavasti puhe asahista ”suomalaisena” terveysliikuntana.
Asahissa on tuskin mitään suomalaista, paitsi kehitysryhmässä mukana olleet
neljä miestä. Kehitysryhmän jäsenten kansalaisuus ei tee asahista suomalaista,
jos sen sisältö on suurelta osin lainattu muualta. Toinen seikka, mikä minua
haittaa tässä puheessa asahin suomalaisuudesta on, että siihen on
sisäänrakennettu ajatus siitä, että suomalaisuus olisi jotenkin parempaa,
laadukkaampaa tai tieteellisempää kuin vaikkapa kiinalaisuus tai
afrikkalaisuus. Niin ei tietenkään ole. Tällaiseen puhetapaan liittyy
mielestäni helposti negatiivista kansallismielisyyttä, jossa vähätellään muita
kulttuureita. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä en haluaisi nähdä sellaista
puhetapaa asahin kohdalla, joka tosiasiallisesti on suomalainen versio,
yhdenlainen muunnelma, kiinalaisista qigong-harjoitteista.
Kiinalaisessa kulttuurissa monet asiat kehittyivät tuhansia
vuosia aikaisemmin kuin lännessä. Yksi näistä asioista on terveyttä edistävät
ja sairauksia hoitavat fyysiset harjoitukset. Lännessä alamme vasta hiljalleen
ymmärtää idän syvällisiä kehon ja mielen harjoituksia. Itse olen ylpeä siitä
tavasta, miten olemme asahissa onnistuneet luomaan kiinalaisten harjoitusten
perustalle helposti lähestyttävän, mutta monitasoisen harjoitusmenetelmän.
Minusta on silloin myös tärkeää, että kunnioitamme asahin lähtökohtia. Ilman
kiinalaisia terveysliikuntaperinteitä ei asahia olisi edes olemassa. Itse olen
harjoitellut useampia kiinalaisia lajeja säännöllisesti jo noin 35 vuoden ajan,
enkä edelleenkään lakkaa ihmettelemästä näiden lajien käsittämättömän syvällistä
ymmärrystä ihmisen kehon ja mielen rakenteesta, toimintatavoista ja
harjoitettavuudesta.
Suomalainen kulttuuri on edelleen valitettavan
kapeakatseista ja ennakkoluuloista. Aina välillä törmäämme jopa asahin
yhteydessä siihen, että asahin itämaiselta kalskahtava nimi (se on japania!)
karkottaa ihmisiä sen parista. Kannattaa muistaa, että oli asahi
lähtökohdiltaan kuinka ”itämaista” tahansa, se ei tarkoita, että se olisi
silloin ”meille vierasta” tai ”eksoottista”, ”itämaista uskontoa” tai
vastaavaa, päinvastoin. Asahissa kiteytyvät idän, erityisesti Kiinan vanhan
liikuntakulttuurin arvokkaimmat ja yleispätevimmät periaatteet, jotka eivät ole
millään tavalla ristiriidassa länsimaisen terveysajattelun kanssa.
Kun asahi-projektimme oli alkuvaiheessa, ensimmäinen sarja
vasta kehitetty, kirjoitin asahin kehittämistyötä varten apurahahakemuksen (23.5.2006),
jossa asahi-projektin lähtökohdat tuodaan selkeästi esiin.
Kirjoitan siinä mm. näin: ”Asahi-Health
-terveysliikuntaprojektin tavoitteena on ollut kehittää uusi, monitasoinen
terveysliikuntajärjestelmä, joka perustuu itämaisten liikuntamuotojen,
erityisesti kiinalaisten terveysliikuntajärjestelmien periaatteisiin. Näitä
liikuntamuotoja on käytetty lähtökohtana, on analysoitu niiden keskeisiä
liikunnallisia ja terveydellisiä periaatteita ja kehitetty niiden pohjalta
erityisesti suomalaisille sopiva monipuolinen terveysliikuntamenetelmä. Tässä
kehitystyössä on erityisesti pyritty ottamaan huomioon suomalaisten suurimmat
terveysongelmat kuten selän ja hartiaseudun vaivat, kaatumisesta johtuvat
murtumat, stressin aiheuttamat psykosomaattiset ongelmat ja depressio.”
Tässä vielä pidempi lainaus samasta projektisuunnitelmasta,
missä käsittelen tarkemmin sitä, miten projektissa on tarkoitus edetä. Projektisuunnitelmani perustui sille työlle,
mitä olin itse silloin jo noin kahden vuosikymmenen ajan tehnyt:
”Ajatus, että voitaisi kehittää sellainen liikuntamuoto, jossa pystyttäisi ottamaan oikeasti huomioon edellä kuvatut suomalaisten terveysongelmat, perustuu siihen, että on jo olemassa terveysliikunnan perinteitä, erityisesti Kiinassa, joissa on jo vuosisatoja tutkittu, miten tällaisia terveysongelmia voidaan kehoa harjoittamalla lähestyä. On vain analysoitava näiden liikuntamuotojen keskeiset periaatteet ja sovellettava niitä suomalaiselle kohderyhmälle sopivalla tavalla. Tämän lisäksi projektissa otetaan huomioon länsimaisen lääketieteen tulokset siitä, miten liikuntaa voidaan käyttää hyväksi edellä kuvattujen ongelmien hoidossa. (…)
Koska terveysliikuntamme lähtökohtana käytetään useita kiinalaisia terveysliikunnan muotoja, käsitellään seuraavassa joitakin keskeisiä tämän liikkumisen tavan piirteitä. Ensinnäkin voidaan todeta, että Kiinassa on erittäin rikas ja vanha terveysliikunnan traditio. Monissa vanhoissa voimistelumuodoissa matkitaan eläimiä ja luonnon ilmiöitä. Tämä ajatus voidaan jäljittää historiallisesti ehkä kolme tuhatta vuotta vanhoihin taolaisiin shamanistisiin harjoituksiin. (…)
Nämä
liikuntajärjestelmät sisältävät monia erityisiä liikunnallisia ja filosofisia
periaatteita, joita länsimainen liikunta joko ei lainkaan tunne tai ei ainakaan
käytäsystemaattisesti hyväksi. ”
Luettelen sitten kahdeksan keskeistä kiinalaisiin
terveysliikuntamuotoihin liittyvää periaatetta, joiden perustalle olemme asahia
rakentaneet. Ne ovat:
1. Monissa systeemeissä harjoitetaan tietoisesti kehon pystysuoraa linjausta. Esim. taijissa ”kohotetun päälaen periaate” tai yi quanissa paikallaan seisomisen harjoittelu. Tuo esiin nk. ”sisäisen voiman”, koko kehon voiman, vahvistaa selkää ja opettaa selän optimaalista käyttöä (vrt. painavan ruukun kanto pään päällä Afrikassa).
2. Monissa kamppailutaidoissa tehdään perusharjoituksena qigongia, jossa voimaa harjoitellaan vuorotellen lihaksia jännittämällä ja rentouttamalla ja samalla venyttämällä. Kyse on eräänlaisesta isometrisestä venytyksestä joka pyritään kohdistamaan koko kehoon.
3. Miltei kaikissa terveysliikunnan muodoissa harjoitetaan ja avataan systemaattisesti selkärankaa erilaisin taivutuksin, kiertoliikkein ja venytyksin. Selkäranka ymmärretään koko kehon elinvoimaa kannattelevaksi perusrakenteeksi, jonka terveys ja toiminta on ensisijaista.
4. Monissa systeemeissä on paljon hartiaseutua ja olkaniveliä avaavia harjoituksia. Sen lisäksi monissa systeemeissä jalkojen voiman ja tasapainon harjoitukset ovat keskeisessä osassa.
5. Yleensä liikkeet tehdään hitaasti ja mielen ohjaamana hengityksen tahdissa. Hitaassa liikkeessä kehoa ehditään kuuntelemaan ”sisäkautta”. Kyseessä on senso-motorisen järjestelmän tietoinen harjoittaminen ja kehontietoisuuden herkistäminen liikkeen avulla.
6. Hengitystä harjoitetaan sekä yhteydessä liikkeeseen että erikseen. Hengityksen harjoituksen avulla pyritään vaikuttamaan mielentilaan. Kun liike, hengitys ja mielen ohjaus koordinoidaan, mieli keskittyy ja tyyntyy ja tunnekokemus tasaantuu.
7. Harjoituksessa käytetään hyväksi tietoisesti erilaisia mielikuvia erilaisten mielentilojen aikaansaamiseksi ja hermojärjestelmän aktivoimiseksi. Liike voidaan esimerkiksi vain kuvitella ja saadaan näin aikaan liikkeen kokemus kehon sisällä. Mielikuvaharjoittelulla on Kiinassa hyvin pitkät perinteet ja sen vaikutusmekanismit tunnetaan hyvin.
8. Yleisesti voi sanoa että kiinalaiset terveysliikuntaharjoitukset perustuvat holistiseen käsitykseen ihmisestä kokonaisuutena ja ihmisestä luonnon osana. Samoin terveysliikunta nähdään olennaisesti elämän laatua parantavana olennaisena elämän osa-alueena.”
Mielestäni meidän ei tule asahissa antaa periksi ennakkoluuloille ja kapeakatseisuudelle, missä muita kulttuureita ja niiden perinteitä vähätellään. Avarakatseisuus, mielen avoimuus on myös yksi tieteellisen ajattelun tärkeä edellytys. Se, että asahi perustuu kiinalaisiin terveysliikunnan muotoihin, joille perustelua haetaan länsimaisesta tieteestä, ei tee siitä millään tavalla vähäisempää, päinvastoin. Voimme olla asahissa ylpeitä siitä, että olemme onnistuneet valjastamaan nämä syvälliset ja vanhat periaatteet sellaiseen muotoon, että asahi on saanut laajan harrastajakunnan suomalaisten keskuudessa.
Nyt kun kaikki ”meditoivat”, haluan lyhyesti perustella,
miksi itse en yleensä halua käyttää tätä käsitettä. Asahin yhteydessä tosin
puhun joskus ”meditatiivisesta liikunnasta”, mutta yritän muistaa aina samalla
selittää, mitä tällainen käsite tarkoittaa. Puhun mieluummin kehomielen
harjoittamisesta, mutta myös joskus kontemplatiivisista perinteistä.
Varsinkin”mindfulness”-menetelmien tunnettuus on nostanut
puheen meditaatiosta pinnalle. Luulen, että tämän sanan käyttö johtuu
historiallisesta väärinymmärryksestä. Yritän perustella kantaani seuraavassa.
Suomen kielessäkin puhumme meditaatiosta ja ”mietiskelystä”.
Suomen ”mietiskely” näyttää hyvin sanan varsinaisen merkityksen. Jos kysyt
toiselta, mitä mietit, tarkoitat, mitä hän ajattelee. ”Mietiskely” on jonkin
asian ajattelemista. Jos ajattelen yhdistelmää ”kulkea”, ”kuljeskella”, niin
kuljeskelu on yhdenlaista harhailua, edes takaisin kulkua. Tekeminen toistuu. Samalla
tavalla mietiskely tarkoittaa harhailua ajatuksissaan. Voin kysyä ihmiseltä,
joka tuijottaa etäisyyteen: ”Mitä mietiskelet?” Kysymys tarkoittaa, mitä
ajattelet tai missä ajatuksesi harhailevat.
Jos ajattelen buddhalaisia kehomieliharjoituksia, niissä ei
ole kyse tämänkaltaisesta ajattelemisesta. Päinvastoin. Mieli keskitetään
yhteen kohteeseen, jolloin mielen monet sisällöt, intentionaaliset aktit,
supistetaan yhdeksi. Tämä aiheuttaa mielen sisältöjen vaimenemista ja
tyhjenemistä ja lopulta kaikkien intentionaalisten aktien putoamista pois,
jolloin jäljelle jää vain tietoisuus. Tätä kokemusta kuvataan monella tapaa,
mutta olennaista kuvauksissa on, että harjoitus vie tietoisuuden perusrakenteeseen,
eräänlaiseen pelkkään olemiseen, missä kokemus ei sisällä käsitteellisiä eroja.
Tämä mahdollistaa eräänlaisen ”mielen uudelleenorganisoitumisen”, kuten filosofi
Lauri Rauhala asiaa kuvaa. Tämä on kaukana mietiskelystä, missä mieli vaeltaa
siellä sun täällä.
Suomessa olemme alkaneet käyttää meditaation käsitettä varmaankin englannin kielen ”meditation” vastineena. Sen etymologia on mielenkiintoinen. Asiasta löytyy hyvä Wikipedia-artikkeli. Englantiin sana tulee vanhan ranskan sanasta meditacioun, joka puolestaan tulee latinan sanasta meditatio, joka puolestaan tulee verbistä meditari. Verbi meditari tarkoittaa ajattelua, mietiskelyä, pohdiskelua, keksimistä jne., eli suunnilleen samaa kuin suomen ”mietiskely”. Lännessä meditaatio-termin käyttö mielen harjoittamisen prosessista on peräisin 1100-luvulla eläneen kartusialaismunkin Guigo II:n teoksista. Hän kuvaa teoksessaan Scala Claustralium munkin tien neliportaisen mallin avulla. Kyse on Lectio Divina -harjoituksesta, missä munkki tutustuu pyhään tekstiin. Guigo kuvaa harjoitukseen kuuluvan seuraavat neljä askelta: lectio, meditatio, oratio ja contemplatio.
Lectio tarkoittaa pyhän tekstin
lukemista. Valmistaudutaan hiljentymällä ja keskitytään lukemaan esimerkiksi
jokin Raamatun jae. Teksti koetaan suoraan pyhänä, elävänä ja pyritään
ymmärtämään sen salattu merkitys, jonka Pyhä Henki voi paljastaa. Luettava jae
voi olla esimerkiksi Johannes 14:27: ”Rauhan
minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille.” Jae luetaan
esimerkiksi neljä kertaa. Meditatio tarkoittaa jakeen merkityksen
mietiskelemistä. Jaetta punnitaan eri näkökulmista ja pyritään pitämään mieli
avoinna, jotta Pyhä Henki voisi astua sisään paljastamaan tekstin syvemmän
merkityksen. Jos jae on edellä kuvattu Joh 14:27, pyritään kuitenkin välttämään
liikaa analyysia ja ennemminkin astumaan itse siihen rauhaan, mistä Jeesus
jakeessa puhuu. Pyritään siis saavuttamaan se tila, mistä jae kertoo. Oratio
tarkoittaa rukousta. Rukous tarkoittaa vuoropuhelua Jumalan kanssa, missä
rukoilija puhuu Jumalalleen ja kuulee tämän vastauksen pyhässä kirjoituksessa.
Meditatio syvenee harjoituksessa oratioksi. Tämä puolestaan syvenee contemplatioksi.
Contemplatiossa sanoja ei ole. Rukoilija kuuntelee Jumalaansa hiljaisuudessa.
Tämä on mystikon rukouksen korkein taso.
Guigo II:n kirjoitus on länsimaisen mystiikan perinteen ensimmäinen kuvaus rukouksen metodista. Lectio Divina on edelleen laajalle levinnyt harjoitus monissa kristillisissä luostariperinteissä. Se tunnetaan erityisen hyvin katolisessa kirkossa, jossa mm. paavi Benedictus XVI suositteli sitä maallikoillekin 2000-luvun alussa. Harjoitusta voisi pitää kristillisen henkisyyden ytimenä kulttuureissa, missä luostarilaitos on edelleen elävää perinnettä, jota se siis Suomessa ei ole.
Kun sitten idän henkisen harjoituksen menetelmät alkoivat levitä
lännessä, tuli tarve kääntää intialaisia ja kiinalaisia käsitteitä
länsimaiselle kielelle. Oli tietysti luonnollista, että käsitteet valittiin
kristillisestä perinteestä. Osittain tähän myös vaikutti William Jamesin 1902
ilmestynyt teos ”Uskonnollinen kokemus”, (The Varieties of Religious
Experience) missä mystiikan traditiot nähdään ilmentävän samaa uskonnollista
kokemusta, joka vaihtelee kulttuurista toiseen saaden niissä omat erityiset
muotonsa. James niputtaa esimerkiksi kristillisen mystiikan, buddhalaisen ja
hindulaisen tradition saman ”mystisen kokemuksen” käsitteen alle. Jamesin teos
on vaikuttanut voimakkaasti koko 1900-luvun ja sen jälkeiseen ymmärrykseemme
uskonnollisista ilmiöistä. Monia Jamesin käsityksiä pidetään nykyään
kiistanalaisina. Nykyään nostetaan enemmän esiin myös kokemusten
kontekstisidonnaisuutta. Jos meillä on kolme perinnettä, joista ensimmäinen on
teistinen, toinen ateistinen, kolmas agnostinen, voidaan olettaa, että myös
nämä käsitykset todellisuuden luonteesta tulevat esiin myös perinteiden
ydinkokemuksissa. Kaikki tällaiset erot tekevät myös niiden harjoituksista
perustavasti erilaisia vaikka ne ulkoa katsoen näyttäisivätkin
samankaltaisilta.
Jos vertaamme vaikkapa kristillistä rukousmeditaatiota ja
buddhalaista kehomielen harjoitusta, niin ensimmäinen on teistinen perinne ja
pyrkii harjoituksessa saavuttamaan yhteyden Jumalaan, kun taas toinen on
agnostinen tai joillekin ihmisille ateistinen perinne, joka joko ei ota
lainkaan kantaa teologisiin kysymyksiin jumalan olemassaolosta tai kieltää sen
kokonaan. Kristillinen perinne on
uskonnollinen, buddhalainen enemmän filosofinen, jolla on joillekin ihmisille
uskonnollisia ulottuvuuksia. Pelkästään tästä syystä kristilliseen perinteeseen
liittyvien käsitteiden käyttö kuvattaessa buddhalaista perinnettä (esim.
mindfulness-harjoitusta tai zazen-harjoitusta) on väkisinkin harhaanjohtavaa.
Totesin itse puhuvani tässä yhteydessä mieluummin
”kontemplatiivisista” harjoituksista. Totesin edellä, että ”contemplatiossa
sanoja ei ole”. Ehkä tässä mielessä buddhalaista harjoitusta voisi kutsua
kontemplatiiviseksi harjoitukseksi.
Tämä käsitteistä, mutta on toinenkin syy, miksi kaikki tämä julkinen keskustelu ”meditaatiosta” tuntuu jossain määrin häiritsevältä. On vaikea olla näkemättä tässä ilmiötä, jota filosofi Sami Pihlström kuvaa kirjassaan Ota elämä vakavasti ”moraaliseksi selfieksi”. Kirjan alaotsikko on Negatiivisen ajattelun opas, ja suosittelen sitä kaikille, joita pohdinta moraalin luonteesta kiinnostaa. Pihlström kirjoittaa ”(…) erityisesti omien hyvien tekojen esitteleminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on vastakkaista sille moraalifilosofialle, jota tässä koetan lyhyesti puolustaa (s.68).” Länsimaisessa henkisyydessä on vallalla ilmiö, jota voisi kutsua ”henkiseksi materialismiksi” (Chögyam Trungpa). Näytämme ja esittelemme ”henkisyyttämme” kuin omaisuuttamme. Lännessä mikä tahansa alun perin altruistinen harjoitus muuttuu helposti itsekorostukseksi, jolloin sen idea kääntyy päälaelleen.
Totesin ihan alussa, että puhun asahista ”meditatiivisena liikuntana”. Haluan korostaa, että käytän käsitettä samalla tavalla kuin idässä käytetään. Sillä on filosofinen, itsen tutkimiseen liittyvä merkitys, ei uskonnollinen. Joskus kuulee sanottavan, että myös lännessä on tehty meditatiivisia harjoituksia, tällainen itsensä tutkimisen tapa ei ole ominaista vain idän kulttuureille. Mistä löydät länsimaisen liikunnan perinteen, joka on meditatiivinen? Ei sellaista ole. Ei ole yhtäkään liikuntaseuraa ainakaan minun tiedossani, jonne voisin mennä länsimaisiin liikemeditaatioharjoituksiin. Sen sijaan löytyy kyllä joogasaleja, taiji- ja qigong-ryhmiä ja nyt myös asahia. Asahi on meditatiivista liikuntaa, koska siinä toteutetaan kaikkia idän meditatiivisen liikunnan keskeisiä periaatteita. Tässä mielessä asahissa ei ole mitään länsimaista tai suomalaista, koska mitään länsimaista tai suomalaista meditatiivista liikuntaa ei ole. Jos olisimme kehittäneet asahissa ensimmäisen länsimaisen meditatiivisen liikuntamuodon, niin olisimme varmaan neroja, mutta valitettavasti emme ole. Olemme asahissa vain soveltaneet niitä meditatiivisen liikunnan periaatteita, jotka idässä on tunnettu jo vuosituhansia, mutta joihin lännessä vasta alamme tutustua.
Muistan, kun joskus vuosikymmeniä sitten yritin löytää länsimaista joogan tapaista harjoitusta, missä hengitystä käytettäisi ”hengen” tutkimisen välineenä. Löysin pienen ortodoksi-kristillisen yhteisön, joka asuu Kreikassa Athos-vuoren luostareissa. Heidän rukousmeditaatioharjoitukseensa kuuluu myös osia, joissa käytetään joogan tapaan systemaattisesti hyväksi hengityksen säätelyä. Kovin yleisestä harjoituksesta ei siis ole kysymys.
Haluan tänään opettaa teille hengitysharjoituksen, jota itse pyrin tekemään päivittäin. Se sopii erityisen hyvin asahin yhteyteen, koska asahikin on yksi hengitysharjoittelun muoto. Kyseessä on qigong-harjoitus, jonka opin joskus 1990-luvulla eräältä kiinalaiselta taijin opettajalta, jonka nimeä en enää muista. Olen lisännyt harjoitukseen syväkyykyn, jolloin siitä tulee vielä voimakkaampi. Kyseessä oli taiji-harjoituksen alussa tehtävä lämmittely, missä ”harmonisoidaan taivaan ja maan energia”. Tämä oli harjoituksen nimi. Kiinalaiset käyttävät ”energiasta” käsitettä ”qi”, joka merkitsee energiaa, mutta myös hengitystä. Qigong-käännetään yleensä ”hengitysharjoitteluksi”. Nyt, kun elämme koronan aikakautta, hengitysharjoitteet ovat nousseet julkiseenkin keskusteluun yhtenä hyvänä keinona ylläpitää hengityselinten terveyttä ja toimintakykyä. Kaikki syvähengitystä sisältävät harjoitukset toimivat tässä.
Mutta koska kuvaamassani harjoituksessa kyse on
kiinalaisesta hengitysharjoituksesta, sen tekotapa ja siihen liittyvät
käsitteet vaativat selitystä. Tiedän, että jotkut lukijani ajattelevat, että
mitään ”qitä”, mistä kiinalaisissa perinteissä puhutaan, ei ole edes olemassa.
Ei siis ole mitään taivaan ja maan energiaa, mitä voimme hengittää tai
tasapainottaa. Mutta ajattelen, että kannattaa pitää mielensä avoimena
tällaisten asioiden suhteen ja ainakin lukea pidemmälle, niin voi jopa oppia
jotakin.
Selitän seuraavassa, mistä primitiivisissä käsitteissä on
kyse. Yleinen väite on, että tiede ei tunne mitään ”qitä”, joten sitä ei ole
olemassa. Qitä voidaan pitää myös ”näennäistieteellisenä” käsitteenä, jolle ei
ole tieteellistä perustaa.
Väite sinänsä on yksinkertaistava eikä pidä paikkaansa. Kun
kiinalaisissa perinteissä puhutaan qistä tai ”taivaan ja maan energioista”,
kyseessä ei ole näennäistieteellinen vaan esitieteellinen tapa kuvata maailman
ilmiöitä. Ilmiöt eivät ole muuttuneet tai kadonneet minnekään tuhansien vuosien
aikana, vain niiden kuvaustavat ja käsitteet ovat muuttuneet. Kuvitelkaa
maailma 3500 vuotta sitten, jolloin qin käsite tuli kiinan kieleen. Puhutaan
siis ajasta, jossa tieteellisiä käsitteitä ja ilmiöiden tieteellistä ymmärrystä
ei ole. Ei siis ole sellaisia käsitteitäkään kuten ”happi”, ”immunologia”,
”painovoima”, ”geeni”, ”ravintoaine” jne. Ilmiöiden kuvaukset eivät silloin voi
perustua nykytieteeseen vaan ne perustuvat primitiivisen ihmisen kokemukseen.
Käsitteet ovat pääasiassa kokemuksellisia, eivät teoreettisia. Tämä siis ei
tarkoita, että sen aikaiset käsitteet olisivat vääriä, vaan se tarkoittaa, että
ne perustuvat tuon ajan ihmisen kokemukseen ja siihen tapaan, miten hän silloin
ilmiöt ymmärsi. Käsitteet eivät voi olla myöskään epätieteellisisä tai
näennäistieteellsisiä, koska mitään tiedettä ja tieteellisiä käsitteitä ei
tuohon aikaan edes ollut olemassa. Ne ovat siis esitieteellisiä, tiedettä
edeltäviä ja siksi suuressa määrin kokemuksellisia.
Qi tarkoittaa, ilmaa, ilmakehää, hengitystä, elinvoimaa,
energiaa, henkeä jne. Sillä on siis useita merkityksiä. Qigong-harjoituksissa
monet näistä merkityksistä yhtyvät. Noin 2500 vuotta sitten filosofi Kungfutse
käytti käsitettä ”Keskusteluissaan” merkityksessä ”hengitys”, ”ravinto” ja
”elinvoima”. Kaikki nämä merkitykset käsitteellä on edelleen. Jos hengitän
taivaan ja maan energiaa, niin mistä silloin puhun? Ymmärtääksemme tämän meidän
on palattava takaisin esitieteelliseen maailmaan. Yritetään sulkeistaa nykyinen
ymmärryksemme ilmiöistä pois mielestämme ja samaistua primitiivisen ihmisen
kokemukseen. Mitä hän näki, kun hän katsoi itseään ja taivasta ja maata
ympärillään? Ensinnäkin hän näki aikamoisen ihmeen. Maailma ihmeenä tai
salaisuutena ei ole kadonnut minnekään vieläkään, mutta olemme kadottaneet
kykymme tähän peruskokemukseen, koska luulemme ymmärtävämme ympäröivää
todellisuuttamme. Kuvittelemme, että tiede selittää sen, vaikka se tekeekin sen
edelleen hyvin puutteellisella tavalla. Primitiivisellä ihmisellä ei ollut tätä
harhakuvitelmaa. Hän koki maailman käsittämättömänä paikkana hyvin
konkreettisella tavalla. Hänellä oli vähän käsitteitä sen ymmärtämiseen. Hän
hengitti sisään ja ulos. Kun hän katsoi lapsen syntyvän maailmaan, tämä alkoi
hengittää. Kun hän katsoi vanhuksen kuolevan, hänen hengityksensä lakkasi. Kun
hän itse yritti pidättää hengitystään, se oli mahdotonta. Jos halusi elää, oli
pakko hengittää. Hengitys oli siis hänelle vitaali, elämää kannatteleva voima.
Qi tuli merkitsemään kumpaakin, sekä hengitystä, että elämää kannattelevaa
vitaalia voimaa, mutta myös ilmaa, joka sitä konkreettisesti kannatteli.
Kun hän hengitti sisään, hän teki havainnon, että ilma tuli
sisään hänen sieraimistaan ja täytti vatsan. Kun pallea painuu alas
sisäänhengityksessä, se työntää edellään sisäelimiä alas ja vatsa laajenee
pallon tavoin. Elämää kannatteleva aine, siis ilma, painui sisäänhengityksessä
vatsalle. Se purkautui sieltä uloshengityksessä
ja voimanponnistuksessa, kun hän löi puun poikki kirveellä. Tähän liittyi
ähkäisy ja ilman purkautuminen vatsasta. Hengitys siis kannattelee myös voimaa
samalla, kun se purkautuu vatsalta. Vatsa on siis jonkinlainen hengityksen,
siis qin säiliö. Säiliöt ovat jotain, johon voimme varastoida asioita ja
käyttää niitä sieltä tarvittaessa. Vatsasta tuli kiinalaiseen ajatteluun qin
säiliö, mihin qitä voidaan kerätä ja sitä voidaan sieltä purkaa. Taolaisuudessa
tämä kehon kohta, ”dan-tien”, on tärkeä harjoittamisen ja qin keräämisen
paikka. Japanilaisessa perinteessä käsitteet ovat ”tanden” ja ”hara” (vatsa),
joilla kuvataan myös energian, japaniksi ”ki”, varastoa. Kaikki nämä käsitteet
perustuvat siis hengitysliikkeen aistimiseen ja tutkimiseen.
Pysytään edelleen kolmen tuhannen vuoden päässä
menneisyydessä. Ihmisen on hengityksen lisäksi myös syötävä pysyäkseen hengissä.
Ruuassa on siis jotakin elämää ylläpitävää voimaa tai energiaa. Sekin on siis
qitä. Mitä näen, kun katselen ympärilleni? Näen, että ruoho kasvaa maassa ja
puut kasvavat ympärilläni. Jotta puut ja ruoho voivat kasvaa, niiden pitää
saada maasta energiaa, mikä selittää niiden kasvun ja elämän ylipäätään.
Maassakin on siis qitä. Tuon ajan ihminen ei tiennyt maan ravintoaineista tai
veden kierrosta maapallolla tai fotosynteesistä, oli vain yksi selitys: maan
energia, qi. Maalla oli myös outo tapa vetää esineitä puoleensa. Taivaalla ei
ollut tätä ominaisuutta. Kun irrotan otteeni kivestä, se putoaa aina maahan.
Myös kehoni putoaa maahan, jos en kannattele sitä. Itse asiassa olen jatkuvasti
vuorovaikutuksessa tuon maan oudon voiman kanssa, joka vetää minua koko ajan
puoleensa. Joudun linjaamaan itseni hyvään pystyasentoon kävellessäni, muuten luhistun.
Tämä voima näyttää lävistävän koko kehoni. Ei ole mitään kehoni osaa, mikä ei
olisi tämän voiman piirissä. Se kulkee koko kehoni läpi. Vaikka en olekaan kuin
puu, kun seison pystyssä, jalkani ovat kuin juuret, jotka kiinnittävät minut
maahan. Maan energia näyttää siis olevan jotakin, jolla on myös magneettinen
ominaisuus. Se vetää puoleensa. Kaikki tämäkin on qitä.
Mitä näen kun katson taivaalle? Näen auringon nousevan
aamulla ja laskevan illalla. Kuu nousee ja laskee myös. Taivaankappaleetkin
näyttävät liikkuvan. Mikä tämän kaiken aiheuttaa? On pakko olla jokin voima,
energia, joka niitäkin liikuttaa. On siis taivaan energia, qi. Kun katson
yötaivasta, näen loputtoman syvyyden, missä tähdet loistavat. Kun sitten suljen
silmäni, mitä näen? Näen tähtitaivaan sisälläni. Jos käännän katseeni sisäiseen
maailmaani, voin nähdä avaruudellisen tilan, missä voin nähdä tähdenkaltaisia
pisteitä ja joskus myös pilvien liikkuvan. Avaruus on siis myös sisälläni. Ja
missä minä seison? Seison taivaan ja maan yhtymäkohdassa ja tunnen kaikkien
näiden energioiden ja voimien lävistävän itseni. En ole erillinen, vaan olen
osa tätä kokonaisuutta, mikrokosmos makrokosmoksessa, missä qi lävistää kaiken,
mitä on.
Tässä tuli nopeasti kuvattua kiinalaisen maailmankuvan
perusteita ja siihen liittyvää yhtä käsitettä. Tämäkin kuvaus on vahvasti
yksinkertaistava, mutta antaa toivottavasti idean. Kuvasin edellä monia
asioita, joita kutsuin energiaksi tai qiksi. Kiinan kielessä niille kaikille on
oma nimensä. Ne ovat kaikki qin eri
muotoja. On yuanqi, quqi, kongqi, zongqi, zhenqi, yingqi jne.
Kannattaa tässä yhteydessä huomata, että nykyihmiselläkin,
jolla on tieteellinen koulutus, on vaikea selittää kaikkia niitä energian
muotoja, mitä edellä luettelin. Kuka meistä kykenee tyhjentävästi selittämään,
miten ravinnosta saamamme energia eroaa energiasta, minkä saamme hapesta ja
miten tämä energiat eroavat siitä energiasta, minkä kohtaamme painovoimassa tai
siitä energiasta, mikä vaaditaan haavan parantumiseen iholta tai siitä
energiasta, mikä syntyy, kun poltamme puita nuotiolla. Kaikista näistä mekin
voimme käyttää energian käsitettä, vaikka ne merkitsevätkin eri asioita. Yli
kolmetuhatta vuotta sitten syntynyt kiinan kielen qin käsite ei ole sen
kummempi.
Lopuksi vielä lyhyesti esitieteellisen ja tieteellisen
selityksen ja käsitteiden eroista. Jos selitämme hengityksen tapahtumaa
tieteellisin käsittein, joudumme puhumaan hengityslihaksistosta, hapesta,
hiilidioksidista, kaasujen vaihdosta, veren PH-arvoista jne. Hengityksestä
puhutaan harvoin muulla tavalla. Mutta mikä tällaisesta puhetavasta
puuttuu? Tähän liittyy hieno
sivistyssana ”dekompositionaalinen”, jota tiede on. Tiede purkaa kohteensa osiin. Tieteellinen
ymmärrys on analyysin tulosta, jossa kohde puretaan mahdollisimman pieniin osiin
ja selitetään niiden yhteydet ja vaikutukset toisiinsa. Tällainen ajatustapa
kadottaa helposti kokonaisuuden. Jos kyseessä on ihmisen analyysi, itse ihminen
katoaa kuvasta helposti. Näin käy usein myös hengityksen analyysissa. Ihminen
ja hänen kokemuksensa katoaa tarkastelusta. Täytyy sanoa primitiivisen tai
esitieteellisen ajattelun puolesta, että siellä näin ei käy. Tämä on yksi syy,
miksi esimerkiksi kiinalaisesta perinteisestä ajattelusta edelleen ollaan
lännessäkin kiinnostuneita. Vaikka se ei tietenkään esitieteellisen luonteensa
vuoksi onnistu selittämään joitakin ilmiöitä tieteellisen tarkasti, se voi
onnistua kuitenkin sanomaan jotain olennaista siitä ilmiöiden kokonaisuudesta,
mihin tarkastelu kohdistuu.
Esimerkiksi hengityksen kuvauksessa qin käsite näyttää
ihmisen perustavat kokemukselliset ulottuvuudet, mitkä eivät ole kadonneet
minnekään. Ihminen on hengityksensä avulla yhteydessä ilmaan ja ilmakehään ja
saa sieltä elämää ylläpitävän energiansa. Vaikka kutsumme sitä nyt hapeksi, sen
eksistentiaalinen tehtävä ei ole muuttunut mitenkään. Voimme myös edelleen
kokea hengitysliikkeen vatsallamme koko kehomielemme keskustana, mistä
toimintamme ja liikkeemme saa alkunsa. Voimme myös tuntea maan vetovoiman
kehossamme ja olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa tähän voimaan ojentautumalla
sitä vastaan hyvään pystyasentoon. Tämä ponnistus on myös tahdonponnistusta,
joka syntyy vuorovaikutuksesta maan vetovoiman kanssa. Puhe ”maan energiasta”
ei siis ole mitään pseudotiedettä, vaan hyvinkin kohdallista kuvausta
sellaisesta ihmisen eksistentiaalisesta haasteesta, minkä lännessä olemme
pääasiassa unohtaneet samalla kun olemme kadottaneet yhteyden kehoomme ja sen
aistimuksiin. Samalla olemme kadottaneet yhteyden niihin esikäsitteellisiin
kokemuksiin, kuten hengitys ja painovoima, joita esimerkiksi tuhansia vuosia
vanhoissa kiinalaisissa perinteissä edelleen tutkitaan ja harjoitellaan.
Harjoitus
Tee harjoituksessa sekä ulos- että sisäänhengitysliikkeet
hitaina ja syvinä. Käyt siis uloshengityksen ja sisäänhengityksen varatilan
pohjalla asti. Jos mahdollista, tee harjoitus ulkona puistossa tai metsässä,
missä ilma on raikasta.
1. Tuo kädet rinnan eteen kämmenet vastakkain. Lähde
kumartamaan siitä uloshengityksellä kyykkyyn asti. Kumarrus kädet yhteen
liitettynä tarkoittaa myös kiitosta.
2. Kuvittele, että vedät energiaa maapallon keskustasta asti sisäänhengityksellä. Lähde samalla nousemaan hitaasti pystyasentoon ja kuljeta käsiäsi jalkoja pitkin ylös rinnan korkeudelle asti.
3. Vajoa hieman alas uloshengityksellä ja ikään kuin pakkaat
maasta vetämäsi energian vatsallesi. Paina samalla kämmenet alas kohti
vatsaasi.
4. Hengitä sisään, nosta kädet ylös ja avaa ne sivuille.
Ojentaudu samalla ja taivuta vartaloasi hieman taakse. Nosta myös katseesi
ylös. Kerää samalla mielikuvassa taivaan energiaa avaruudesta käsiesi väliin.
5. Hengitä ulos, vajoa ja pakkaa taivaan energia vatsallesi.
6. Hengitä sisään, ojentaudu pystyyn ja tuo kämmenet rinnan
eteen vastakkain. Aloita tästä asennosta uusi kierto uloshengityksellä.
Kouluttaessani asahi-ohjaajia törmään usein kysymykseen,
voiko asahi-tunnilla käyttää musiikkia. Vastaan tiedusteluun yleensä, voi,
mutta ei tarvitse. Länsimaisessa kulttuurissa hiljaisuus pyritään peittämään.
Se on jotain, mitä ihmisten on vaikea sietää. Tosin suomalaisten hiljaisuuden
sietokyky on länsimaisessa mittakaavassa poikkeuksellista. Olen kahdesti
kohdannut tilanteen, missä suomalaisten seurassa hiljaisuus laskeutuu joukon
ylle ikään kuin salakavalasti ja valloittaa kaikkien läsnäolijoiden mielen.
Kerran tämä tapahtui, kun mukana oli myös italialaisia, toisella kerralla amerikkalaisia
vieraita ja molemmilla kerroilla se synnytti jonkin verran ihmetystä, mutta
myös ihastusta. Kerran istuimme zen-opettajani Engaku Tainon kanssa nuotion
äärellä rantasaunallamme, kun aurinko oli laskemassa järven taa. Siinä
itsestään tapahtui, että puhe hiljalleen hiipui ja kaikki jäivät vain
ihailemaan tyyntä järveä ja auringonlaskun maisemaa. Hiljaisuus valtasi koko
seurueen eikä mitään sanottu pitkään aikaan. Myöhemmin Taino sitten palasi
tähän hetkeen ja totesi, että eivät suomalaiset tarvitse mitään zen-harjoitusta
tai sen kaltaista, koska heillä näyttää olevan luonnostaan tämä hiljentymisen
kyky. Samanlainen tilanne tapahtui yhdysvaltalaisen taijin ja yiquanin
opettajan Jan Dieperslootin kanssa. Olimme käyneet saunassa ja paistoimme
makkaraa nuotiolla pienen metsäjärven rannalla. Aurinko laski ja koko joukko
antoi hiljaisuuden vallata mielensä. Opettaja kertoi hetken olleen hänelle
vaikuttava.
Hiljaisuus on jotakin, jota voimme tietoisesti viljellä, kun
siihen tulee tilaisuus. Liikettä ei tarvitse aina rytmittää musiikilla, vaan
hiljaisuuskin voi olla liikettä kannatteleva voima. Erityisesti näin on hitaan
ja meditatiivisen liikkeen kohdalla. Japanilaisessa kulttuurissa hiljaisuudella
on erityinen merkitys. Japania voidaan pitää zen-kulttuurina ja zenin
perusharjoitus on istuminen hiljaa paikallaan (zazen). Jos zen-harjoituksessa
tehdään meditatiivista liikettä, sekin tehdään yleensä hiljaisuuden vallitessa.
Buddhalaisessa perinteessä on tuhansia vuosia vanha kokemus hiljaisuuden
eheyttävästä ja parantavasta voimasta. Tämä ymmärrys on mielenkiintoisella
tavalla siirtynyt myös japanilaisiin psykoterapiamuotoihin. Velizara Chervenkova
kuvaa kolmea tällaista psykoterapiamuotoa kirjassaan Japanese Psychotherapies. Silence and Body-Mind Interconnectedness in
Morita, Naikan and Dohsa-hou ( Springer 2017).
Esimerkiksi Morita-terapian ensimmäisessä vaiheessa potilas
määrätään vuodelepoon neljästä seitsemään päivään. Hänen ei pidä tehdä mitään,
vain olla. Hän voi käydä vessassa, ruoka tuodaan hänelle vuoteeseen, mutta
mitään muuta toimintaa ei sallita. Hän on ikään kuin eristyksissä maailmasta ja
sen menosta. Televisiota ei ole, lukemista ei sallita, ihmisiä ei tavata kuin
mikä on välttämätöntä. Kun ympäristön touhu ja ärsykkeet lakkaavat, ihminen
joutuu hiljaisuuden ja toimettomuuden kautta kohtaamaan itsensä. Toiminnasta pidättäytyminen
on kuin peiliin katsoisi. Näin tehdään myös zen-retriiteissä. Istutaan vain.
Tosin zen-retriiteissä tehdään myös muuta, Morita-terapiassa vain levätään.
Tällaisessa tilanteessa ihminen joutuu hyväksymään sen, mitä hänessä tapahtuu
ja mitä hän on. Hän joutuu katsomaan itseään läheltä, ja pakenemisteitä
toimintaan ei ole. Itsensä läheltä katsominen ja kaiken sen, mikä nousee
näkyviin, hyväksyminen on ainoa, mitä hän voi tehdä. Hän voi alussa kamppailla
vastaan, mutta jossain kohtaa tulee vaihe, missä on vain hyväksyminen ja
katsominen. Silloin myös mieli alkaa hiljentyä.
Toisessa vaiheessa potilas saa alkaa viettää aikaa pihan
puutarhassa. Häntä kehotetaan tarkkailemaan kaikkea, mitä puutarhassa on.
Aluksi vain tarkkailemaan ja tekemään huomioita. Hiljalleen hän voi myös tehdä siellä jotakin,
järjestää paikkoja, hoitaa kasveja, tehdä sitä, mitä puutarha tarjoaa
tehtäväksi. Kolmannessa ja neljännessä vaiheessa palataan hiljalleen
päivittäiseen työntekoon ja takaisin maailmaan ja ihmisten pariin. Morita-terapiassa
käytetään hyväkseen zen-perinteen korostamaa hiljaisuuden parantavaa voimaa.
Tarkoituksena ei ole päästä eroon oireista vaan katsoa niitä läheltä, nähdä ne
ihmisenä olemiseen kuuluvana ja ikään kuin vaimentaa sitä egoa, mikä tekee
näistä oireista ongelman. Chervenkova toteaa kirjassaan, miten japanilaisissa
terapioissa on läsnä aina kolme elementtiä. Lännessä ajattelemme, että
terapeuttinen prosessi on terapeutin ja asiakkaan välinen dialoginen prosessi,
jolloin elementtejä on kaksi. Japanilaiset hahmottavat tämän suhteen kolmen
elementin säätöpiirinä. Elementit ovat asiakas, terapeutti ja luonto. Luonto on
se mikä parantaa, terapeutti luo optimaaliset olosuhteet, missä luonto pääsee
toimimaan. Näinhän haavakin paranee. Luonto parantaa, lääkäri avustaa ompelemalla
haavan kiinni. Hiljaisuus on luonnollinen ja ihmistä eheyttävä voima, josta voimme
tulla enemmän tietoiseksi ja jota voimme viljellä aina, kun siihen avautuu
mahdollisuus. Asahi on yksi tällaisen mahdollisuuden paikka.
Hiljaisuutta ei pidä aina peittää selityksin – myöskään asahissa.
Voi antaa hiljaisuuden kannatella liikettä ja liikkeen kannatella hiljaisuutta.
Hiljaisuuden eheyttävää voimaa on vaikea
huomata, jos ei päästä hiljaisuutta itseensä, sisäänsä. Hiljaisuudessa kaikki
ylimääräinen on poissa – myös liikkeestä. Mitään turhaa ei tehdä, ylimääräisiä
liikkeitä ei ole, on vain liikkeen rauhallinen virta. Liikkeen katkokset ja ylimääräiset liikkeet
ovat kuin hälyä, jotka estävät hiljaisuuden kuuntelemisen ja kuulemisen.
Hiljaisuus on ylimääräisen pois pudottamista. Hiljaisuuden kannattelema liike vain
tapahtuu, sitä ei tarvitse tehdä, ei yrittää mitään, ei kovasti ponnistella.
Taolaiset kuvaavat tällaista liikettä toiminnaksi, mikä on ei-toimintaa. Kaikki
vain tapahtuu niin kuin luonnollista on. Mitään minää, egoa ei tarvita, kun liike
virtaa niin kuin puro virtaa.
Elämme yhteiskunnassa, missä hiljaisuuden peittää Koneiden ääni. Kaikki on mekanisoitu, pieniä ja isoja moottoreita on kaikkialla. Samalla myös hiljaisuuden paikkoja on vähemmän ja vähemmän. Jos elämme kaupungissa, koneiden ääniä on miltei mahdoton paeta. Myös sisäinen hiljaisuus, mitä meditatiiviset perinteet viljelevät, on miltei kadonnut luonnonvara. Asahi-tunti voi onneksi vielä olla tällainen paikka, missä ulkoinen hiljaisuus saa hiljentää sisäisen melun ja nostaa esiin tilan, mikä on hiljainen ja tyhjä, mutta elämästä täysi.
visioi.wordpress.com 