Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Yleinen’ Category

Aika uskomatonta, miten Halla-aho pystyy vedättämään sekä oman eduskuntaryhmänsä väkeä, että muita. Tuli nyt mieleeni tuo kokoomusnuorten kannanotto. Julistaessaan vastustavansa rasismia Halla-aho samalla tulee myös vastustaneensa vähäosaisten ihmisten auttamista. Halla-aho tekee tekstissään kielellisen tempun ja asettaa käsitteet ”syrjintä” ja ”suosiminen” ikään kuin kuuluvaksi samaan kategoriaan.

Hän kirjoittaa: ”Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.”

Tämä on kielellinen temppu, jolla hän yrittää osoittaa rasismin olevan toimintana samankaltaista kuin jonkin ryhmän perusteltu suosiminen. Halla-aho käyttää tekstissä käsitettä ”suosiminen” ikään kuin sillä olisi käytännössä sama negatiivinen sisältö kuin termillä ”rasismi”. Näinhän ei ole. Pidämme länsimaisessa demokratiassa sivistyksen mittana sitä, että pidämme huolta myös vähäosaisista lähimmäisistämme, jotka monista erilaisista syistä eivät ehkä itse pysty pitämään huolta itsestään. Rakennamme tietoisesti lainsäädäntöämme niin, että heille myönnetään erilaisia etuuksia. Taitavana kielenkäyttäjänä Halla-aho hyödyntää tekstissään sitä, että joskus tällaista toimintaa kutsutaan ”positiiviseksi diskriminaatioksi”, joka on jo sinänsä harhaanjohtava käsite. Kuvaavampaa olisi puhua yksinkertaisesti ihmisten ”auttamisesta”.

Tässä esimerkki samasta: ” Katsomme yksiselitteisesti, että julkisen vallan on kohdeltava jokaista ihmistä yksilönä, ei etnisen, kulttuurisen tai muun vastaavan ryhmän edustajana.”

Tällainen kannanotto sulkee yksiselitteisesti pois, ei vain maahanmuuttajien sopeuttamis- tai auttamistoiminnan, mutta myös esimerkiksi saamelaisten avustamisen, suuresta työttömyydestä kärsivien alueiden tukitoimet, vammaispalvelujen kehittämisen jne. jne. Julkisen vallan ja lainsäätäjän tehtävänä länsimaisessa demokratiassa on nimenomaan pyrkiä näkemään selkeästi ne ryhmät yhteiskunnassa, jotka kaipaavat erityisesti yhteiskunnan suojelua. Tämä on osa normaalia poliittista toimintaa ja lainsäädäntötyötä. Perussuomalaiset näköjään sanoutuvat selkeästi irti tällaisesta poliittisesta toiminnasta tällaisilla kannanotoillaan. Koskahan perussuomalaiset ymmärtävät, että ennen kuin julkaisevat Halla-ahon tekstejä omina kannanottoinaan, niin heidän tulisi käyttää esilukijaa, joka näkee Halla-ahon käyttämien kielellisten temppujen ja väistöliikkeiden läpi. Heidän pitäisi myös vakavasti pohtia, miksi Halla-aho tekee näitä kielellisiä temppujaan! Ketä hän niillä yrittää vedättää! Käytän tarkoituksella käsitettä ”vedättää”, koska juuri siitä tällaisissa teksteissä mielestäni on kysymys. Vedättämisellä tarkoitan lukijan tietoista harhaanjohtamista, lukijan vedättämistä uskomaan, että kirjoittajan tarkoitusperät ovat tekstin ilmiasussa selkeästi tuotu esiin.

Tässä näyttää olevan nyt kuitenkin uusi ilmiö suomalaisessa politiikassa: kielellisiin temppuhin piilotettu retoriikka,  jolla pyritään esittämään musta valkoisena, valkoinen mustana. Taitava kielen käyttäjä pystyy helposti hämäämään harjaantumatonta lukijaa. Kielen ja todellisuuden suhde on monimutkainen. Hyvin yleisesti voi sanoa, että kieli (1) kuvaa todellisuutta, (2) peittää/ vääristää todellisuutta ja (3) luo omaa todellisuuttaan. Halla-aho sekoittaa retoriikassaan taitavasti ja tietoisen hämäävästi näitä kaikkia omia tarkoitusperä ajaessaan.

Lukiessanne Halla-ahoa, olkaa tarkkana, olkaa tarkkana!

Read Full Post »

Halla-ahon vanha blogikirjoitus ”Ihmisarvosta” herättää nyt paljon keskustelua lähinnä nettipalstoilla [http://www.halla-aho.com/scripta/ihmisarvosta.html]. Kummallista on se, että suomalaiset arvofilosofit eivät lainkaan osallistu tähän keskusteluun, vaikka keskustelu ja Halla-ahon argumentointi käsittelee arvofilosofian peruskysymyksiä. Halla-aho on selvästi käynyt arvofilosofian peruskurssin, koska hän osaa perustella mielipiteitään arvorelativisminsa avulla, mutta hän on jättänyt kuuntelematta jatkokurssin, jossa olisi käsitelty sitä, mihin johtopäätöksiin erilaiset arvoteoriat johtavat ja miten niiden avulla on rationaalista perustella käytännön moraalista toimintaa. Halla-aho osoittaa artikkelissaan olevansa arvorelativismi, mutta myös jonkinlainen sosiobiologi.

Käyn tässä läpi vain lyhyesti joitakin Halla-ahon argumentointiin liittyviä ajatusvirheitä. Halla-ahon kirjoituksessa on kymmenen kappaletta. Viittaan seuraavassa näihin kappaleisiin. Kahdessa ensimmäisessä kappaleessa hän väittää, että ”kaikilla ihmisillä on ihmisarvo” on yksi nykyajan aksiomaattisista väitteistä, väitteistä jotka otetaan annettuina ja jota ei tarvitse perustella. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Tämä väite ja kolmannen kappaleen alku osoittavat, että Halla-aho ei lainkaan tunne sitä arvofilosofista keskustelua, jota filosofian piirissä on käyty noin 2500 vuoden ajan. Arvojen luonne ja niiden problemaattisuus on ollut arvofilosofisen pohdinnan ytimessä tuhansia vuosia ja on sitä edelleen. Oikeastaan Halla-ahon kolmannen kappaleen ensimmäinen lause tekee hänen naiiviutensa näissä kysymyksissä selväksi. Hän kirjoittaa: ” Jos väitetään, että kaikki ovat samanarvoisia, väitetään samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata.”

Tässä Halla-aho yksiselitteisesti osoittaa, että hän ei tunne arvofilosofian aivan keskeisiä ”itseisarvon” ja ”välinearvon” käsitteitä eikä eroa, joihin ne viittaavat. Voi myös olla että hän sekoittaa nämä arvot tahallaan, ja sen avulla johtaa lukijaa harhaan. En tiedä. Jos nimittäin väitetään, että ”kaikki ovat samanarvoisia”, ei väitetä samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata. Itse asiassa päinvastoin. Väite ihmisten tasa-arvosta perustuu siihen, että tehdään ero itseisarvoihin ja välinearvoihin ja samalla otetaan kanta, että on olemassa itseisarvoja, kuten ”ihmisarvo” tai ”tasa-arvo”, jotka eivät ole palautettavissa mihinkään välineellisiin etuihin. Halla-aho kirjoittaa: ”Mikään ulkoa (taivaasta) tuleva ominaisuus ihmisarvo ei voi olla, tai ainakaan sitä ei voida sellaiseksi osoittaa, koska sitä ei ole kirjoitettu tähtiin, vesiin eikä kallioihin.” Tämä lienee tarkoitettu jonkinlaiseksi arvo-objektivismin kumoamiseksi, mutta sellaisena se on kyllä aivan älyttömän naiivi.

Tässä ei voi mennä arvoteorioihin syvemmin, mutta kolmesta keskeisestä arvoteorioiden suunnasta, joita ovat arvo-objektivismi, arvosubjektivismi ja arvorelativismi, Halla-aho näyttää kannattavan jonkinlaista naiivia arvorelativismia. Miksi naiivia” Hän kirjoittaa: ” Itse asiassa mikään ei viittaa siihen, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus (tai ylipäänsä arvokkuus) olisi mitään muuta kuin ajallemme tyypillinen konventio (…). ” Ajatus ihmisarvosta ja tasa-arvoisuudesta on lähtökohdiltaan jotakin aivan muuta kuin ”ajallemme tyypillinen konventio”. Ihmisarvo ja tasa-arvo ovat keskeisiä länsimaisen kulttuurin perusarvoja joita pidetään itseisarvoisina. Tämä ei tarkoita, että ne olisivat ”tähtiin kirjoitettuja”. Tänä ”postmodernina”, uskonnottomana aikana kulttuurirelativismi ja arvorelativismi ovat kovin suosittuja. Mutta jos katsomme maailman viisaustraditioja vähän laajemmin, huomaamme heti, että niiden arvoperustat eivät niin kovin poikkea toisistaan. Kaikki tähtäävät eri tavoin ihmisen hyvään, jonkinlaiseen hyvään elämään, jonka toteuttaminen edellyttää tiettyjen arvojen tunnistamista toiminnan perustaksi. Nämä yhteiset tai hyvin samankaltaiset perusarvot eivät ole mitään absoluuttisia, jossakin ideamaailmassa asuvia arvoja, vaan ne perustuvat ihmisten yhdessä sopimiin pelisääntöihin siitä, miten parhaiten tulemme toimeen tässä maailmassa, jonka yhdessä jaamme. Käymme tätä arvokeskustelua jatkuvasti, erityisesti äänestäessämme edustajamme eduskuntaan, jossa lainsäädännöllä pyritään vahvistamaan ja suojaamaan näitä yhteisiksi sopimiamme arvoja. Se ketä äänestän, on nimenomaan arvovalinta. Ovatko arvot suhteellisia vai eivät, ei ole edes relevanttia tässä keskustelussa. Joudumme joka tapauksessa valitsemaan arvomme. Arvorelativismilla ei voi perustella – niin kuin Halla-aho näyttää tekevä – esimerkiksi epätasa-arvon paremmuutta tasa-arvoon nähden. Keskustelussa, jossa puidaan tasa-arvon ja solidaarisuuden ja epätasa-arvon paremmuutta keskenään, tulee tuoda esiin ne vaikutukset, mitä nämä arvot tuovat toimintaamme, toimintaamme politiikassa, arjen elämässä. Eli olennaista on silloin esimerkiksi kysymys: tuleeko meidän auttaa vähä-osaisia ihmisiä, vain tuleeko meidän ajatella, että ihmiset ovat epätasa-arvoisia lähtökohdiltaan ja meidän vain pitää hyväksyä se tosiasia. Arvorelativismin korostaminen johtaa jälkimmäiseen.

Kysymys on siis siitä, mitä seurauksia on arvovalinnoillamme. Halla-aho tekee selkeän arvovalinnan kirjoittaessaan: ”Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia.” Tässä hän tekee siis arvovalinnan. Tästä tietysti seuraa eriarvoisuutta korostavaa politiikka ja muuta toimintaa. Tätä ei voi perustella arvorelativismilla. Sitä voi kyllä perustella eräänlaisella ”itsekkyyden politiikalla”, jossa oma etu (yksilöllinen tai kansallinen) on aina ensisijainen. Arvovalintana se on selkeä vastakohta tasa-arvoa ja ihmisten välistä solidaarisuutta korostavalle valinnalle. Arvo-relativismin korostaminen antaa ikään kuin älyllisen suojamuurin tällaista arvovalintaa kritisoivia ääniä vastaan. Arvo-relativisti voi ikään kuin viitata kintaalla mihin tahansa kritiikkiin ja todeta, että meidän molempien kannat ovat ”suhteellisia”.

Vielä tähän lopuksi Halla-ahon tapa käyttää mustavalkoisia esimerkkejä ajaakseen argumenttiaan. Todettuaan, miten yksilöitä voidaan asettaa arvojärjestykseen sen mukaan, miten hyödyllisiä he ovat yhteisölleen, hän toteaa maanviljelijöiden olevan arvokkaampia kuin muut. Sitten tulevat toiseksi arvokkaampana sotilaat, jotka asein suojelevat ruokalaaria vihollisilta. Jos Halla-ahon kuvaamassa primitiivisessä yhteisössä asustaisi myös filosofi/humanisti/poliitikko, joka vihollisten tullessa ryöstämään ruokalaaria saisikin aikaan neuvotteluyhteyden. Neuvotteluissa sitten sovittaisiin, että ryhdytäänkin yhdessä viljelemään peltoja ja jaetaan sitten sato tasan, niin kaikki hyötyvät sopimuksesta pitkällä tähtäimellä. He saisivatkin aikaan ajatuksen solidaarisuudesta vihollisuuksien sijaa, koska se hyödyttäisi yhteisöjä eniten. Yksittäiset heitot sadossa eivät silloin vaikuttaisi niin epäsuotuisasti yhden yhteisön ruokalaariin. Näin voisi päätellä että maanviljelijöiden jälkeen toiseksi arvokkaimpia ihmisiä olisivatkin filosofi/humanisti/poliitikot – siis Halla-ahon logiikkaa seuraten.

Lopuksi voisi todeta, että keskustelu arvorelativismista on aika lailla samankaltaista kuin filosofien keskustelu vapaasta tahdosta. Kukaan ei oikeasti ole arvorelativisti siinä mielessä, että hän vaihtaisi arvojaan päivittäin. Ihmiset toteuttavat omia arvojaan, ovat ne mitä tahansa ja suurin osa ymmärtää myös niiden suhteellisen luonteen. Samoin kuin filosofit toteuttavat vapaata tahtoaan, vaikka pohtivatkin vapaan tahdon käsitettä seminaarissaan. Ikävää minusta on, että elämme filosofisesti niin sivistymättömässä kulttuurissa, että ammattifilosofit eivät näe tehtäväkseen osallistua julkisesti tällaisiin halla-ahokeskusteluihin vaikka heillä olisi siihen ammattitaito ja käsitteelliset välineet.

Lisäys 24.4.

Jäi eilen yksi tärkeä huomio pois. Halla-aho vertaa kirjoituksessaan samanarvoisuuden periaatetta ”menneen aikojen aksioomiin” kuten ”aurinko kiertää maata”. Artikkelinsa lopussa hän tekee edelleen niin ja toteaa, että ei ole mitään syytä olla uskomatta, että ”tasa-arvo” päätyy menneen maailman älyttömyyksien listaan maata kiertävän auringon, paavin erehtymättömyyden, naisen sieluttomuuden ja itsetyydytyksen aiheuttaman likinäköisyyden seuraksi. Tässä hän tekee tyypillisen tietoteoreettisen päättelyvirheen. Hän ei näe eroa arvoarvostelmien ja totuus- tai tosiasia-arvostelmien välillä, jotka ovat kokonaan eri asemassa totuuden suhteen. Lauseita ”maa kiertää aurinkoa” ja ”ihmiset ovat tasa-arvoisia” ei voi verrata samassa yhteydessä. Ensimmäinen lause on tosiasiarvostelma ja sen totuus voidaan todeta vertaamalla sitä maailmaan. Lause ”ulkona sataa vettä” on tosi, jos ulkona todella sataa vettä. Arvoarvostelmat eivät ole samassa mielessä tosia kuin tosiasia-arvostelmat. Itse asiassa tässä ollaan jälleen yhdessä arvofilosofian keskeisessä kysymyksessä: millä tavoin arvoarvostelmat ovat ”totta”. Oma kantani on tullut esiin jo edellä. Arvoarvostelmat ovat totta siinä mielessä, että voimme yhdessä sopia pitävämme niitä ”totena”, antaa niiden ohjata yhteisömme elämää, jos olemme sitä mieltä, että näin kykenemme vähentämään inhimillistä kärsimystä ja tavoittelemaan parempaa elämää. On harhaanjohtavaa verrata arvoarvostelmia tosiasia-arvostelmiin. Näin johdetaan lukijaa harhaan, joko tahallaan tai tietämättömyydestä.

Read Full Post »