Puhumme usein asahin yhteydessä ergonomiasta. Korostamme sitä, että asahi opettaa sellaisia kehon käytön periaatteita, jotka synnyttävät tietoisuutta hyvistä työskentelyasennoista ja työtavoista. Nostoissa korostamme selän hyvää linjausta, mikä on yksi ergonomisen työskentelyn tärkeistä periaatteista. Aina silloin tällöin ajaudun myös kritisoimaan nykyaikaista käsitystä ergonomiasta, missä esimerkiksi istuma-asento työpisteen työtuolilla rakennetaan siten, että siinä keho tuetaan mahdollisimman monipuolisesti. Kritiikkini ydin on ollut, että kun haluan levätä, silloin nojailen, otan tukea, menen jopa pitkälleni, mutta kun haluan tehdä hommia hyvässä vireystilassa, silloin tärkeää on kannatella itse omaa asentoa sisäkautta. Tämä on se, mitä asahissa korostamme: omaa kehon kannattelua hyvässä pystylinjauksessa.
Jos tätä kysymystä haluaa tarkastella syvemmältä, pitää hakea vauhtia siitä, mitä ergonomialla yleensä tarkoitetaan. Katsotaanpa aluksi Työterveyslaitoksen (TTL) määritelmää. Se kuuluu näin: ”Ergonomia on työn ja toimintaympäristön ennakoivaa suunnittelua ja kokonaisvaltaista kehittämistä. Sen tavoitteena ovat hyvät työkäytännöt ja työympäristöt, sujuvat työprosessit sekä helppokäyttöiset työvälineet ja järjestelmät. Hyvät työelämäratkaisut ovat ihmisen mittaisia, ja ne huomioivat ihmisille tyypilliset fyysiset ja psyykkiset ominaispiirteet ja tarpeet sekä yksilölliset rajoitteet.”
On tapana jakaa ergonomia kolmeen alueeseen, kuten TTL:n sivulta voi lukea. Puhutaan 1. fyysisestä ergonomiasta, 2. kognitiivisesta ergonomiasta ja 3. organisatorisesta ergonomiasta. Työn ergonomisessa suunnittelussa ne pyritään ottamaan kaikki huomioon.
Lähdin liikkeelle työtuolista ja siinä istumisesta. Katsotaan vielä TTL:n ohjetta työtuolin säätämisestä. Heidän sivuiltaan löytyy mm. tällaisia ohjeita: ”Tukemattomat, kumarat ja kiertyneet asennot pahentavat tilannetta. Säädä istuimen syvyys siten, että selkä tukeutuu selkänojaan, eikä tuolin etureuna paina polvitaipeita. Syvyyttä voit säätää joko istuinpintaa tai selkänojaa siirtämällä. Säädä selkänojan korkeus – ristiselän tuen täytyy tuntua alaselän notkon kohdalla. Säädä selkänojan kaltevuus. Sopivan kaltevuuden selkänojaan ja istuinpintaan löydät vain kokeilemalla. Kumpaa tahansa kallistamalla vartalon ja reiden välinen kulma suurenee, mikä vähentää lanneselän kuormitusta. Säädä käsinojat siten, että kun hartiat ovat rentoina ja olkavarret lähellä vartaloa, kyynärvarret asettuvat mukavasti käsinojille ja pääset lähelle työpöytää. Opettele säädöt hyvin ja käytä niitä monipuolisesti tukemaan erilaisia asentoja. Älä unohda tuolin keinumekanismin käyttöä.”
Näissä ohjeissa korostuu tukemisen merkitys. Niissä opastetaan asettamaan tuoli niin, että se tukee mahdollisimman hyvin tuolilla istuvaa kehoa. Keho pyritään saattamaan ikään kuin lepoasentoon, missä se voi työskennellä mahdollisimman pienellä omalla kannatuksella. Tuki otetaan ulkoa tuolista.
On myös toinen tapa istua, mikä korostuu esimerkiksi satulatuoleissa. Niissä korostuu hyvä linjaus ja kehon kannattelu sisäkautta, ei ulkoinen tuki. Puhutaan aktiivituoleista. Eräs niitä myyvä sivusta mainostaa tuotteitaan näin: ”Satulatuoli tarjoaa ainutlaatuisen ergonomisen ratkaisun istumiseen. Satulatuolien muotoilu jäljittelee hevosen satulaa, joka ohjaa istujan vartalon automaattisesti parempaan asentoon ja mahdollistaa luonnollisen ja oikean istuma-asennon. Satulatuolit tukevat selkärankaa ja lantion aluetta, auttaen vähentämään selkäkipuja ja jännitystä. Satulatuolit ja muut aktivoivat tuolit pitävät kehon liikkeessä ja ehkäisevät hartioiden ja keskivartalon lihasjännitystiloja. Satulatuolilla istuminen säilyttää ryhdin hyvänä, jolloin hartioiden jännitys ja istumatyöstä aiheutuvat kivut vähenevät. Ne sopivat erityisesti työskentelyyn tietokoneen ääressä tai työtehtäviin, joihin liittyy kurottelua tai kiertoliikettä kuten esimerkiksi hoitotyöhön.”
Edellisissä esimerkeissä tuli esiin kaksi hyvin erilaista käsitystä siitä, mikä on hyvä ja ergonominen istuma-asento: 1. ulkoiseen tukeen perustuva asento ja 2. kehon omaan kannatteluun ja sisäiseen tukeen perustuva asento. Nämä periaatteet ovat ristiriidassa toisiinsa nähden. Ulkoinen kannattelu liittyy lepäämiseen, passiivisuuteen ja vireystilan laskuun. Levossa ihminen luovuttaa oman kannattelunsa mahdollisimman kokonaan pois ja asettuu kokonaan alustan kannateltavaksi. Oman kehon kannattelussa sisäkautta korostuu aktiivisuus, vireystilan kohoaminen ja myös tahdonvoiman hienovarainen säätö. Hyvään linjaukseen maan vetovoimaa vastaan liittyy myös kehon rakenteellinen voima. Kun linjaus katoaa, myös tämä voima katoaa.
Karkeasti voisi sanoa, että länsimainen ihminen on käytännössä kadottanut se voiman, mikä kehon hyvästä pystyasennosta tulee ja jota kutsuin kehon rakenteelliseksi voimaksi. On kulttuureja, missä tämä kehon luonnollinen kannattelun tapa on arkipäivää. Näissä kulttuureissa voidaan istua lattialla, odottaa bussia kyykyssä, kantaa painavia taakkoja pään päällä. Tähän tyypillinen länsimainen ihminen ei enää pysty. Pienelle lapselle hyvä linjaus on luonnollista, mutta kasvaessaan aikuiseksi, siirtyessään lattialta tuoleihin ja istumalla niissä tuntitolkulla päivittäin, hän kadottaa tämän luontaisen kykynsä.
Kuvasin edellä passiivista ja aktiivista istumistapaa. Työtuolin erilaisten nojien käyttö ei tietenkään välttämättä johda täysin passiiviseen istumiseen. Vaikka nojaat, voit samalla myös kannatella itseäsi. Mutta on tiedostettava tämä ero. En siis väitä, että tuen ottaminen ja kehon oma kannattelu olisivat toisensa poissulkevia asioita, vaan niitä voidaan myös yhdistää tai käyttää erikseen tilanteesta ja yksilöstä riippuen. Toisaalta voidaan myös ajatella, että jatkuva istuminen kannattelujen varassa voi olla haitallista. Se voi johtaa liian passiiviseen istumiseen, mikä voi heikentää lihasvoimaa, verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Myös vireystilan sääteleminen on passiivisessa istumisessa vaikeaa ja johtaa helposti sen laskuun.
Toisaalta, jos haluat aktivoida ja vahvistaa lihaksiasi, erityisesti kehon syviä, asentoja kannattelevia lihaksia, on syytä istua aktiivisesti hyvässä linjauksessa. Tällainen istuminen edistää hyvää linjauksen hallintaa (en puhu mielelläni ”ryhdistä”) arjen kaikissa toimissa. Selkärankaa tukevat lihakset vahvistuvat, pää löytää oikean paikkansa selkärangan jatkeella, jolloin mahdolliset selkäkivut ja niska-hartiajumit voivat saada helpotusta. Hyvä aktiivinen linjaus nostaa myös mielialaa. Kun keho on kannateltu, myös mieli on kannateltu. On ”ryhdistäydytty”. Ylipäätään oman kannattelun käyttö lisää tietoisuutta omasta kehosta, mikä on hyödyllistä monissa elämän tilanteissa. Myös kehon tasapainon hallinta voi kasvaa ja hengitys voi syventyä.
Kun opetan asahissa hyvää pystylinjausta, sanon usein, että paras työtuoli on sopivan korkuinen laatikko, mikä on sopivasti pehmustettu. Se olisi erinomainen toimistotuoli. Sen lisäksi työhuoneessa voisi olla kaatuvalla selkänojalla varustettu tuoli, missä voisi silloin tällöin myös levätä. Joka tapauksessa on tärkeää nousta aina välillä tuolista ylös liikkumaan, oli tuoli millainen tahansa. Mutta työtuoli ei ole lepotuoli. Jos pyrit työskentelemään ja samalla lepäämään tuolin kannattelun varassa, vireystilasi ei ole työn tekemiseen optimaalisella tasolla. Mutta jos heität tällaisen tuolin pois, vaikka nurkkaan lepotuoliksi ja etsit istuimen, jossa saat kannatella itse itseäsi, huomaat, että vireystilasikin nousee. On tietysti tosi, että jos on kymmeniä vuosia istunut samalla leväten, tämä aktiivinen istumistapa ei heti onnistu. Siihen on siirryttävä hiljalleen, kun keho harjoituksella vahvistuu.
Asahissa korostamme hyvää pystylinjausta ja kehon sisäistä kannattelua. Se ei tarkoita kehon jännittämistä vaan päinvastoin. Kun opimme linjaamaan kehon luiset rakenteet optimaalisella tavalla, myös niiden päällä olevat niveliä liikuttavat rakenteet voivat rentoutua mahdollisimman paljon. Asahi on parhaimmillaan ergonomiakasvatusta, missä opitaan tunnistamaan kehon optimaaliset asennot niin arjen askareissa kun kävellään, istutaan, juostaan ja niin edelleen. Samalla opitaan myös aistimaan kehon linjauksia vaativimmissa työtehtävissä ja nostoissa. Tällainen ergonomiakasvatus ja omaan kehoon sisäkautta tutustuminen pitäisi aloittaa jo koulussa. Elämme liikuntakulttuurissa, mikä ei kannusta kehon sisäiseen kuunteluun vaan ulkoisiin suorituksiin, kilpailuun ja voittamiseen. Nämä päämäärät ovat usein vastakkaisia kehon sisäisen kuuntelun ajatuksen kanssa. Onneksi asahissa ei kilpailla eikä suoriteta vaan aistitaan.
visioi.wordpress.com 