Seuraan kameran etsimen läpi kaakkuripariskuntaa.
Ilta-aurinko on laskemassa ja ruohikko lammen pohjoispäässä on värjäytymässä
keltaiseksi. Hiljalleen kultaus levittäytyy veteen ja väreilee lammen rannan
puiden heijasteissa. Kaakkurit kiertävät pientä ruohosaareketta, jossa ne ovat
pesineet jo vuosikausia. Piilokojuni sijaitsee aivan soistuneen järven
rantaviivassa. Koju on ehkä väärä nimi. Ennemminkin kyseessä on kyhäelmä, jonka
rakensin vanhan teltan runkoputkista ja maastoverkosta. Piilo on takaa auki,
joten sinne on helppo pujahtaa. Lattiaa ei ole, retkituoli ja saappaani
uppoavat märkään sammaleeseen. Suojan päällä on kaksinkertainen maastoverkko.
Sen läpi pystyy seuraamaan kaakkurien liikkeitä, mutta kaakkurit eivät näe sen
sisään. Olen kuitenkin varmuuden vuoksi mahdollisimman liikkumatta. Kaakkurit
uivat hitaasti lammen pohjoispään lahdelmaa kohti ja aivan pian kohtaavat
ilta-auringon kultaaman veden. Otan kuvan ja katson histogrammista valotuksen.
Säädän valotusta vielä aukon suuremmaksi ja odotan sopivaa hetkeä. Uros ui
edempänä, naaras seuraa parin räpylän heilahduksen verran taaempana. Uros on jo
valossa ja … juuri nyt naaraskin astuu tämän upean iltavalaistuksen
valokeilaan. Näyttämö on katettu. Odotan vielä että kummankin linnun päät ovat
sopivassa asennossa, tarkennan uroksen silmään ja painan laukaisinta.
Mikä on tämä hetki? Se on odotuksen täyttämä, hiljainen,
tyyni, tyhjä. Mieleni on tyhjä ajatuksista, mutta tietoisuuteni on ikään kuin
odotuksen ja hienovaraisen ilon täyttämä. Hetki on täysi. Se ei näy kuvassa, se
ei näy missään. Mutta tämä on se kokemus, miksi olen tässä. Tämä on pelkkää
olemista tyhjänä, mutta täysin täytenä. Ei ole minua täällä ja lintuja tuolla
ja suolampea tässä ympärillä. On vain tämä tyhjyydestä täysi hetki.
Omalaatuinen hetki, joka on kuitenkin täynnä merkitystä. Merkitys ei ole
sanoissa. Merkitys voi olla myös pelkässä läsnäolossa. Siinä kohtaa missä juuri
nyt seisot, missä täytät reikäsi maailmassa.
Kaakkurit jatkavat matkaansa. Ne ovat äärimmäisen tarkkaavaisia.
Pienikin liike voi olla niille uhka. En liiku, vaikka en ole näkyvissä. Hyvin
hitaasti vedän kameran liukuzoomia itseäni kohti, rajaan maiseman uudelleen,
avaan sen niin, että taustan puut ja rannan ruohikko tulevat kuvaan. Valo on
täydellinen, näyttelijät juhlapuvuissaan, parempaa hetkeä ei ole. Otan muutaman
kuvan nopeasti sarjalaukaisuna. Samantien kaakkurit tekevät nopean kurvin ja
siirtyvät lähemmäksi rantaa, minne iltavalo ei yllä. Valot näyttämöltä ovat sammuneet. Jään
odottamaan seuraavaa hetkeä. Siirrän katseeni pois kameran etsimestä ja seuraan
lintujen liikkeitä maastoverkon läpi.
Aurinko on laskemassa ja linnut kääntyvät takaisin kohti lammen selkää.
Ne etenevät lähellä rantaa ja katoavat pian pienen niemenkärjen taakse.
Jätä kommentti